veri lentää

5234
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Joo, näin lapsena painajaisia harmagedonista. Jehova oli tappanut valtavat määrät ihmisiä, jotka mätänivät kuivuneessa joessa. Ruumiit olivat kellertäviä ja jostain syystä alastomia, kasvot tuskanvirneessä. Katselin sitä korkealta jyrkänteen päältä ja olin unessa koko ajan putoamaisillani, huimasi ihan oikeasti.

En todellakaan koskaan nauttinut tappamisen ajattelustakaan.

Äänestä

Ei taida olla raamatusta kuvat, itse tehtyjä, oikeita huumori kuvia, taustalla räjähtää ja monet ihmiset nauraa vaan, herättää kyllä kummastusta mitä he ajattelevat muista ihmisistä sillä hetkellä. Olen jostain ohjelmasta kuullut kun lahkolaista haastatellaan, tyttö vaan tuumas odottavansa päivää jolloin kaikki vääräuskoiset tapetaan. Taitaa heillä olla tämä asia kokoajan mielessä??? Ei voi sanoa enää normaaliksi.

Äänestä
  • Eihän ne ole ihan normaaleja ne lahkolaisten puuhat. Vartiotornilaiset jakavat keskenään vääräuskoisten omaisuutta jo. Se on ihan yleistä hupia, jota harrastetaan varsinkin kenttäpalveluksessa ajan kuluksi. Ovelta ovelle kulkiessaan muka saarnaamassa, varsinkin omakotialueilla katselevat toisten omaisuutta sillä silmällä, että mitä haluaisivat itselleen. Sellainen on muuten kielletty Raamatussa Kymmenessä käskyssä.

    Tälläkin palstalla esim. nimimerkki "minä vaan" on jo julkisesti ilmoittanut, kenen omaisuuden aikoo kaapata tilaisuuden tullen.

    Kyllä ovat sivistymätöntä porukkaa

    Äänestä

  • Olen nähnyt välähdyksiä NY:n tornien luhistumisesta ja siitä kaaoksesta, mikä seurasi.
    Ei tainnut olla yhtäkään jehovalaista pakenevien joukossa, koska jokainen ilme oli järkyttynyt ja pelokas, kauhistunut. Paikallaolijat saattoivat hyvinkin ajatella, että maailmanloppu ja Harma iski kimppuun. Ensi säikähdyksessä ei varmaan kaikille ollut kirkastunut, mikä katastrofin aiheutti.

    Näistä välähdyksistä voi päätellä, että jt:n lahkolaisia ei NY:ssä juuri ole, vaikka pääkallonpaikkakin siellä sijaitsee. Jt:hän olisivat paenneet riemuiten toisiaan onnitelle ja suunnitellen, minkä tyhjäksi jäävän asunnon saa haltuunsa, kun on selvinnyt autuaitten pariin.
    Kyllä heidän riemastuksensa olisi tallentunut filmeille.

    Äänestä

  • ent. jt kirjoitti:

    Eihän ne ole ihan normaaleja ne lahkolaisten puuhat. Vartiotornilaiset jakavat keskenään vääräuskoisten omaisuutta jo. Se on ihan yleistä hupia, jota harrastetaan varsinkin kenttäpalveluksessa ajan kuluksi. Ovelta ovelle kulkiessaan muka saarnaamassa, varsinkin omakotialueilla katselevat toisten omaisuutta sillä silmällä, että mitä haluaisivat itselleen. Sellainen on muuten kielletty Raamatussa Kymmenessä käskyssä.

    Tälläkin palstalla esim. nimimerkki "minä vaan" on jo julkisesti ilmoittanut, kenen omaisuuden aikoo kaapata tilaisuuden tullen.

    Kyllä ovat sivistymätöntä porukkaa

    >> Ovelta ovelle kulkiessaan muka saarnaamassa, varsinkin omakotialueilla katselevat toisten omaisuutta sillä silmällä, että mitä haluaisivat itselleen

    Perverssi mielikuvitutksesi saa aina vain yhä enemmän tuulta siipiensä alle. Osa kirjoittelustasi on sitä luokkaa, että mahdollisen kanteen saadessasi olisit puolustuksesi kanssa melkoisissa vaikeuksissa.

    Saatko mahdollisesti sairaaloisen orgastista nautintoa levittelemällä aktiivisesti julkisella palstalla kieroutuneita fantasioitasi tosina ?

    >> Tälläkin palstalla esim. nimimerkki "minä vaan" on jo julkisesti ilmoittanut, kenen omaisuuden aikoo kaapata tilaisuuden tullen.

    Kysein nimimerkki ei ole milloinkaan valheesi kaltaisia kommentteja kirjoittanut, eikä edes asenteellaan jotakin vastaavaa osoittanut tai edes antanut ymmärtää. Hän on ollut yksi fiksuimmista ja asiallisimmista palstan kirjoittajista häneen kohdituneesta provosoinnista huolimatta, johon ei vastannut vastaavalla tavalla, vaikka ei moniin oppikysymyksiin liittyviin ristiriitoihin osannutkan ja halunnut vastata.

    Ettet vaan olisi ollut juuri sinä itse se pieni perversoitunut psecimeni, joka kirjoitteli asiattomuuksia ja luokattomuuksia hänen nimimerkillään...ja usein vielä tunki samaan ketjuunkin...

    Ps. Kuin sattumalta juuri Jt:n tai sellaisiksi miellettävien nimimerkkejä ( ei kirjaantuneita ) sabotoidaan, vaan ei likaisimpiakaan solvauksia suoltavien ex-Jt:n...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


vALTAKUNANSALI kirjoitti:

http://www.quotes-watchtower.co.uk/armageddon_art.htmlkuvia

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu