olen erittäin sosiaalinen mutta viihdyn yksin erittäin paljon

Hei ihmettelen vain tälläistä yhtälöä kun koen itseni "yksinäiseksi" vaikka olen erittäin sosiaalinen tulen juttuun jos kenenkin kanssa. Suuriltaosin olen kuitenkin yksin viihdyn hyvin omissa oloissani eikä tämä minua haittaa ollenkaan, välillä tulee toki todella yksinäinen olo mutta ohihan se sitten menee kun lähtee kavereiden kanssa vaikka vähän juhlimaan yms, kumma juttu??
2320
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

tavallaan. Joudun töissä olemaan erittäin sosiaalinen, samoin vastuutehtävissä, jotka olen ottanut. Tuttuja on vaikka kuinka paljon ja uusia tulee koko ajan, naapuritkin pyrkivät tutustumaan vaikka itse olen yrittänyt pysyä naapureista aina loitolla.

Mutta yhtään oikeaa ystävää ei ole. Sellaista, jonka kanssa haluaisin olla oikeasti yhdessä. Tai ehkä joskus haluaisinkin että sellainen olisi, mutta en jaksa käytännössä olla niin "antava" kuin aito ystävyyssuhde edellyttäisi. Pinnalliset suhteet ovat helppoja; parin tunnin tapaamiset jonkin asian merkeissä ja sitten pääsee kotiin eikä tarvitse enää esittää "fiksua ja filmaattista". Töissä menee päivät jo rutiinilla. Mutta olen huomannut, että jos on joku paripäiväinen vapaa-ajan tilaisuus, niin lähes aina ensimmäisen päivän lopussa iskee migreeni. Niin paljon kuluttaa se roolin vetäminen.

Parhaillaan mietin, että mihinköhän sitä tämänkin päivän yksin käyttäisi. Lähtisikö Kauppatorille vai menisikö katsomaan löytyykö jo mustikoita.

Äänestä

löytyy näköjään =) Pidän ja välitän ihmisistä mutta viihdyn enimmäkseen yksin. Tykkään upota omiin ajatuksiin tai tehdä jotain mielenkiintoista yksin. Seurassa täytyy aina keskittyä muiden sanoisinko usein "tylsiin" puheisiin, minua kun ei kiinnosta normi jutut ja hengailu. Mikään ei ole tylsempää kuin lähteä porukalla päivää paistattelemaan terassille tai rannalle.... ei siellä ole mitään mielenkiintoista ainakaan ilman järkeviä keskusteluja. Välillä seuraa kaipaa mutta silloin on nimenomaan kiva keksiä jotain tekemistä/menoa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Paato89 kirjoitti:

Hei ihmettelen vain tälläistä yhtälöä kun koen itseni "yksinäiseksi" vaikka olen erittäin sosiaalinen tulen juttuun jos kenenkin kanssa. Suuriltaosin olen kuitenkin yksin viihdyn hyvin omissa oloissani eikä tämä minua haittaa ollenkaan, välillä tulee toki todella yksinäinen olo mutta ohihan se sitten menee kun lähtee kavereiden kanssa vaikka vähän juhlimaan yms, kumma juttu??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu