Kuopio

Tämä nyt on melkoista hakuammuntaa, mutta asian vaivatessa ajattelin tänne kirjoittaa. Kuopiossa siis olen sinuun törmännyt jo aikaisemmin keväällä, sanaakaan emme ole toisillemme sanoneet, mutta katseet ovat kohdanneet kerran jos toisenkin. Tänään (tai siis keskiviikkona) näin sinua ohimennen Väinölänniemellä, olit jonkun toisen seurassa. Uskoisin sinun huomanneen myös minut.

Ehkä olen kuvitellut kaiken aivan itse, mutta jos tämä nyt jotenkin kuulosti tutulta, niin ilmoita itsestäsi jotain. Olisi kiva joskus esittäytyä ja käydä vaikka kahvilla.
2572
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Olisi varmaan järkevä jotain tuntomerkkejä kirjoittaa, esim. edes haetko naista vai miestä? Ja minkä näköistä.. Ei taida olla kyseessä kuitenkaan Kuopion ainoa ihminen...

Äänestä
  • Tarkennettakoon, että miehestä on kyse. Uskoisin, että tämä ja tuo nimimerkki kertoo kyseiselle henkilölle jo tarpeeksi. Voihan toki moni muukin löytää itsensä noista kommenteista, mutta ajan mittaan tarkennetaan sitten, jos näin käy.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ISY... kirjoitti:

Tämä nyt on melkoista hakuammuntaa, mutta asian vaivatessa ajattelin tänne kirjoittaa. Kuopiossa siis olen sinuun törmännyt jo aikaisemmin keväällä, sanaakaan emme ole toisillemme sanoneet, mutta katseet ovat kohdanneet kerran jos toisenkin. Tänään (tai siis keskiviikkona) näin sinua ohimennen Väinölänniemellä, olit jonkun toisen seurassa. Uskoisin sinun huomanneen myös minut.

Ehkä olen kuvitellut kaiken aivan itse, mutta jos tämä nyt jotenkin kuulosti tutulta, niin ilmoita itsestäsi jotain. Olisi kiva joskus esittäytyä ja käydä vaikka kahvilla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu