Mäenpää petti

Mäenpää heitti kuin märän rätin äänestäjiensä kasvoille, kun ilmoitti luopuvansa puolue hankkeestaan. Aivan turhaa on moista luovuttajaa enää edes äänestää vaaleissa. Aika saamatonta toimintaa mieheltä, jonka poliittinen ura valtuutettunakin on kestänyt 20 vuotta. Ja muut poliittisesti "heikkolahjaiset" kerää tosta vaan yli 5000 kannattajakorttia! Kummallista, että muilta onnistuu korttien kerääminen, mutta Mäenpään vertaansa vailla olevalla poliittisella kokemuksella korttien keruu on ontunut kerrasta toiseen.

PS. Kortit kertoo kohtalomme...
8242
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Ihmeen kauan Tyrvään lommopäinen aasi viihtyi omassakaan puolueessaan jatsareita kiillottamassa? Eikös hän ole tavannut jo aiemminkin hyppiä puolueesta toiseen, aateista viis.

En arvosta moista hyppijää, en sitten yhtään.

Äänestä

viisissä vaaleissa kovilla äänimäärillä Turun valtuustoon. Näistä neljissä vaaleissa ollut villin listan ehdokas. Samaten Soini v. 2000 ja 2004 vaaleissa Espoon sitoutumattomien listalla, vaikka oli perussuomalaisten puheenjohtaja. Soinissa teille esimerkki puolueuskollisuudesta.

Ja vitun Uunot ilmoitan etten ole Mäenpäätä edes koskaan tavannutkaan. Asun eri puolella Suomeakin.

Äänestä
  • Mikä se sellainen villi lista on? Jokin intiaani-, taikka alkuasukaslista vai? Sitä paitsi jos asuu pansiossa, niin olet varmasti tavannut Mäenpään sano.

    Äänestä

  • ehdokkaat kirjoitti:

    Mikä se sellainen villi lista on? Jokin intiaani-, taikka alkuasukaslista vai? Sitä paitsi jos asuu pansiossa, niin olet varmasti tavannut Mäenpään sano.

    vaalilistojen kansanomaisista nimityksistä. Mikä on pansio?

    Äänestä

Ehkä hän oli tosiasiassa punikkihyysärien False Flag -operaatio?

Äänestä

Mäenpää menköön vuolemaan nuolikkoaan (tahi puulastoja) veräjän perälle. Jännittäen odotellaan onko Suomen tuhoaja Ville Itälän perseen nuoleminen tuottanut tulosta (Ola on hyvä lobbaaja!) ja pääseekö Olli Cock Oomuksen listalle.

Äänestä
  • Väinö, mitä on nuolikon nuoleminen?

    Äänestä

Mäenpää kusas lämpimät housuihinsa ja luovutti. Nyt keskittyy akkamaiseen kiukutteluun pelkästään. Niinhän sitä sanotaan, kun et itse osaa mitään arvostele muita. Tämä olkoon Olavin motto.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


äänestäjänsä kirjoitti:

Mäenpää heitti kuin märän rätin äänestäjiensä kasvoille, kun ilmoitti luopuvansa puolue hankkeestaan. Aivan turhaa on moista luovuttajaa enää edes äänestää vaaleissa. Aika saamatonta toimintaa mieheltä, jonka poliittinen ura valtuutettunakin on kestänyt 20 vuotta. Ja muut poliittisesti "heikkolahjaiset" kerää tosta vaan yli 5000 kannattajakorttia! Kummallista, että muilta onnistuu korttien kerääminen, mutta Mäenpään vertaansa vailla olevalla poliittisella kokemuksella korttien keruu on ontunut kerrasta toiseen.

PS. Kortit kertoo kohtalomme...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu