Omien lasten kaverit käyvät tänä kesänä rippikouluja siihen malliin, että joka sunnuntai on ollut jonkun tutun rippijuhlat.
Ihmettelen tosiaan tätä tilannetta: niin moni laittaa lapsensa leirille tietämättä ja itse asiassa välittämättä siitä, mitä siellä oikeastaan opetetaan. Kirkkoon luotetaan melko sokeasti. Oikeasti annetaan papin puhua nuorille mitä pappi haluaa sen mukaisesti, mitä pappi sattuu mistäkin asiasta ajattelemaan. Kuitenkin kyseessä saattavat olla mitä vakavimmat mielenterveyteen vaikuttavat aihepiirit: kuolema, perisynti, mitä kuoleman jälkeen tapahtuu, mikä on luvallista, miten viimeisellä tuomiolla käy, jos ei valitsekaan Jeesus-tietä jne.
Suurin osa rippinuorista tuntuu kuitenkin olevan kiinnostunut rahalahjoista, mopoista, ulkomaisista kielikursseista ja lahjakorteista, joita rikkaat kummit ja sukulaiset ripillepääsyn kunniaksi tuovat.
Oikeasti nuoret juovat kuvitteellista verta siellä loppurituaalissa saadakseen anteeksi pohjattoman turmeltuneisuutensa - näinhän kristinoppi opettaa. Ja kansa menee sukupolvesta toiseen ja laittaa nuorensa polvistumaan ja verta juomaan - ajattelematta tarkemmin, tai sitten hyväksyen idean, tai sitten vain koska "kaikki" muutkin menevät. Minusta se on puistattavaa!
Oma lapseni kävi Prometheus-leirin. Osaatteko arvata, mitä hän sanoi ensi sanoikseen sieltä tultuaan?
"Äiti, mä olen luullut, että Raamattu on ihan roskaa, mutta on siellä hyviäkin asioita!"
Aikaminen ylläri minulle vanhalle ateistille, ja miettimisen paikka. Vaikutteita maailmassa on niin paljon. Paras turva lienee oma arvostelukyky, kriittisyys ja avoimuus, ja sitä tuli leiriltä evääksi nuorelle hyvä annos. Ehkä voisi itsekin mennä Protu-leirille niitä opiskelemaan :)
Ihmettelen tosiaan tätä tilannetta: niin moni laittaa lapsensa leirille tietämättä ja itse asiassa välittämättä siitä, mitä siellä oikeastaan opetetaan. Kirkkoon luotetaan melko sokeasti. Oikeasti annetaan papin puhua nuorille mitä pappi haluaa sen mukaisesti, mitä pappi sattuu mistäkin asiasta ajattelemaan. Kuitenkin kyseessä saattavat olla mitä vakavimmat mielenterveyteen vaikuttavat aihepiirit: kuolema, perisynti, mitä kuoleman jälkeen tapahtuu, mikä on luvallista, miten viimeisellä tuomiolla käy, jos ei valitsekaan Jeesus-tietä jne.
Suurin osa rippinuorista tuntuu kuitenkin olevan kiinnostunut rahalahjoista, mopoista, ulkomaisista kielikursseista ja lahjakorteista, joita rikkaat kummit ja sukulaiset ripillepääsyn kunniaksi tuovat.
Oikeasti nuoret juovat kuvitteellista verta siellä loppurituaalissa saadakseen anteeksi pohjattoman turmeltuneisuutensa - näinhän kristinoppi opettaa. Ja kansa menee sukupolvesta toiseen ja laittaa nuorensa polvistumaan ja verta juomaan - ajattelematta tarkemmin, tai sitten hyväksyen idean, tai sitten vain koska "kaikki" muutkin menevät. Minusta se on puistattavaa!
Oma lapseni kävi Prometheus-leirin. Osaatteko arvata, mitä hän sanoi ensi sanoikseen sieltä tultuaan?
"Äiti, mä olen luullut, että Raamattu on ihan roskaa, mutta on siellä hyviäkin asioita!"
Aikaminen ylläri minulle vanhalle ateistille, ja miettimisen paikka. Vaikutteita maailmassa on niin paljon. Paras turva lienee oma arvostelukyky, kriittisyys ja avoimuus, ja sitä tuli leiriltä evääksi nuorelle hyvä annos. Ehkä voisi itsekin mennä Protu-leirille niitä opiskelemaan :)
Vastaukset 41
Vanhimmat
Rippileiri on monelle viimeinen tilanne, jossa kohtaa kristinuskon. Sen jälkeen meneekin loppuelämä helposti niin, että ei tunne mitään tarvetta avata Raamattua.
Joten antakaa kirkolle edes tämä yksi tilaisuus esitellä oppiaan.
"Suurin osa rippinuorista tuntuu kuitenkin olevan kiinnostunut rahalahjoista, mopoista, ulkomaisista
kielikursseista ja lahjakorteista, joita rikkaat kummit ja sukulaiset ripillepääsyn kunniaksi tuovat."
Mitenköhän mahtaa olla... moniko tulee rippileirillä uskoon?
kavereitten kanssa ja heidän takia kun mun bestis on ? No sitten seuravana päivänä rakastuu ja seurustelukumppani ei oo uskossa niin jätetään uskon tietysti. Sitä se on nä vaihtelevat äkkijohdatus mitä mielen sattu niinkuin kotikadusta sarjat ja mallit sieltä otettu.. huh
Kun saa tarve synnin tähden otta Jeesus vastaan niin ei mitään horjahda sellainen uskova enä. Täytyy ensin nöhdä että on sairas ennenkuin ottaa vastaan lääkäri !!
Se tarve ulkoistaa hyvä, kun siellä ihmeellinen tulo, mutta parempaa voi olla jos on.
On se kumma kun savonarola edelleen postaa tänne jeesus sontaansa. Eikö se jo tajua että jeesus on pelkkä fiktio.
ihmellistä ?? Täytyhän siellä olla enemmän Jeesuxen takana kun mirkan sairas luulo ??? : ) Jeesus elääää jeeeee : )
Meidän yks isonen oli kuulemma tullu riparilla uskoon, sen enempää en oo kuullu. Tuskin niitä tapauksia montaa on.
"Äiti, mä olen luullut, että Raamattu on ihan roskaa, mutta on siellä hyviäkin asioita!"
Ensimmäinen kokonainen lause, jonka Savis on saanut heitettyä niin, että siitä saa jotain selvää. Okei se on leikkaa/liimattu, mutta silti - kaljan paikka!
http://www.youtube.com/watch?v=Ik4oNGK9cBE
kävin pakotettuna päiväriparin,se oli ihan perseestä monta tuntia päivässä raamatun opiskelua luokassa,aivan laitostouhua.
Kavereilla oli saatanallisen hauskaa rautavaaran leirillä,siellä ryypättiin ja naitiin,oi jospa oisin saanut olla siellä.
Mutta en saanut ja minua pakanaa/kapinallista nuorta rankaistiin äitini toimesta joka ei itsekkään ole uskovainen vaan ateisti,mutta isöäitiä tuli kunnioittaa tällä toimella,no kestin sen ja kasvoin,karaistuin;)
Ja hauskin asia koko minun riparissa oli se että pappi ei halunnut päästää minua läpi koska kuulemma häiritsin opetusta,mielestäni esitin vain hyviä kysymyksiä,äitini puhui pappia ympäri tunnin verran puhelimessa,tämä oli v 1985.
koskaan en ole niin vihainen kokonaista kahta viikkoa!
Niin, luterilaisten leirillä olin minäkin kun vanhemmat pakottivat. Siellä oli meno vähän kuin mainitsemallasi Rautavaaran leirillä. Kävivät jätkät tyttöjen tuvissa harva se yö.
Minulla oli vähän toinen meininki. Löysin leiriltä kumppanin, jonka kanssa olen nyt rek. parisuhteessa. Näin se suuri Pyhä Spagettihirviö siunaa kuuliaisia lapsiaan.
Minä en tullut uskoon riparilla, vaikka siellä oli hyvä ja mukava ilmapiiri. Vuosia myöhemmin kuitenkin tulin eikä se liity mitenkään ripariin.
Uskonnoilla pitäisi olla 21v ikäraja niin loppuisi herkkäuskoisten nuorten törkeä hyväksikäyttö.
että lapsi tulis olla jossain valvottu ateistivankilassa kunnes täytää 21 ? Voisko sellainen lakiesitys mennä läpi eduskunnassa? mirka-laki?
Kyllä sä olet nöpönassuhauska : ) Kuvittelet ateistiaivoilla miten olis ihanteellinen ateistikasvatus ja sillä kumminkaan ei ole mitään vapakasvatusperiaitten kanssa mitään tekemistä. Se on vain kuviteltu satu sun ahdasmielisisssä pikku elämässä..
"Äiti, mä olen luullut, että Raamattu on ihan roskaa, mutta on siellä hyviäkin asioita!"
Miten sinä olet oikein lapsesi kasvattanut, jos hän suhtautui Raamattuun noin? Tuo - jos mikä! - puistattaa.
saaneet uskonnottoman ja uskontokriittisen kasvatuksen. Ehkä sitten kuitenkin kritiikki on painottunut vähän liikaa omien käsitysteni takia. Ihan hyvä opetus minulle, että Raamatussa on hyviä asioita; itselleni sieltä pomppaavat silmille lapsen tappamiset, korvan irtisivaltamiset, suolien leviämiset Veripelloille ja kylkien puhkomiset kun ruumis soikkuu ristillä. Myös valtavat ristiriitaisuudet panevat meikäläisen pyörittämään päätä
http://www.youtube.com/watch?v=TY5WF8Ky2zE
- tuossa muutamia hyvin esitettyjä esimerkkejä. Tietenkin olen kertonut lapsilleni rehellisesti, mitä Raamatusta ajattelen.
Nythän sitten voi seuraavaksi etsiä niitä hyviä kohtia, joita Prometheus-leirillä kerrottiin Raamatusta löytyvän. Huvittavaa vain, että lapsen piti mennä uskonnollisesti sitoutumattomalle aikuistumisleirille kuulemaan tuollainen asia. Hmmm.
painottaneet että ihminen tulis saada ajatella omilla aivoilla.. Hyvin on mennyt tämä perille lapsen kohdalla ja täytyy nosta hattua siitä että et ole aivopessyt lapsesi.
Mutta komunistitkin käytti tyyli ja aivopesu tuhat kerta sano ettei Jeesus ole olemassa tai Jumala.. Olisko nyt aika pakottaa sun lapsesi jättä ajatteleminen ja tehdä hänestä ropotti,,, ateismiropotti ? : )
Mut sit oli kans vekkulia kaveri jotka oli ateismipalta täyteen vihaleimausta kirjoittaa. Girolamo tän veikan nimmi oli.
Se ottaa ja menee ja on kun sitten ja siellä kumminkin mitään ollut koska ei kauha ota sieltä jossa lusikka on annettut.
Slalon
"Mitä seuraa kun näkee Jahven kasvot?"
Ken: "Kuolema" (Exodus 33:20) ("Ja hän sanoi vielä: "Sinä et voi nähdä minun kasvojani; sillä ei kukaan, joka näkee minut, jää eloon". ")
Juontaja: "Ken sanoo kuolema. Oletko samaa mieltä Graig?"
Graig:"Hei ootas vähän. Jakob näki Jumalan kasvoista kasvoihin" (Ensimmäinen mooseksen kirja 32:30 : "31 [i] Jaakob antoi paikalle nimeksi Penuel. Hän sanoi: "Minä olen nähnyt Jumalan kasvoista kasvoihin,* ja silti olen elossa.")
On se vaan hauskaa miten loogiset ristiriitaisuudetkin uskovaiset pystyvät selittämään pois. Ja toisaalta surullista sillä se osoittaa selkeästi miten uskovaiset pitävät tärkeämpänä sitä, että saavat uskoa kuin sitä mikä on totta. Huvittavaa tietysti on miten uskovaiset helposti nimeävät jonkin asian totuudeksi ja väittävät sitä totuudeksi ilman, että osoittavat asian olevan totta.
Jos itsellesi tuntemattomasta asiasta löytää joku hyviäkin puolia, niin mikähän sinuakin siinä puistattaa? Ei tämän maan ihmisten tarvistsisi aina narista ja valittaa joka asiasta...!
Mutta eihän hänkään Jumalan kasvoja saanut nähdä, lues tämä tarkemmin:
- Voi minua, minä hukun!
Minulla on saastaiset huulet,
ja saastaiset huulet on kansalla,
jonka keskellä elän,
ja nyt minun silmäni ovat nähneet Kuninkaan,
Herran Sebaotin.
Silloin yksi serafeista lensi luokseni kädessään hehkuva hiili, jonka hän oli ottanut pihdeillä uhrialttarilta. Hän kosketti sillä minun huuliani ja sanoi:
- Katso, tämä on koskenut huuliasi,
sinun syyllisyytesi on poissa
ja syntisi sovitettu. (Jes. 6: 5-7)
Tässä sekohta Raamatusta, johon viittasit, minä en kyllä itse ajatellut että painija olisi ollut itse Jumala, vaan Hänen edustajansa, mieti mitä mieltä olet tästä itse:
Samana yönä Jaakob otti mukaan molemmat vaimonsa, molemmat orjattarensa ja kaikki yksitoista poikaansa ja kulki kahlaamon kohdalta Jabbokin yli. Saatettuaan heidät ensin vastarannalle hän käski kuljettaa yli myös kaiken omaisuutensa. Vain Jaakob itse jäi toiselle rannalle. Siellä muuan mies paini* hänen kanssaan aamunsarastukseen saakka. Kun mies huomasi, ettei päässyt voitolle, hän iski Jaakobia nivustaipeeseen, niin että Jaakobin lonkka nyrjähti hänen kamppaillessaan miehen kanssa. Mies sanoi hänelle: "Päästä minut menemään, sillä päivä valkenee." Mutta Jaakob sanoi: "En päästä sinua, ellet siunaa minua." Mies kysyi häneltä: "Mikä sinun nimesi on?" Hän vastasi: "Jaakob." 29 [i] Silloin mies sanoi: "Sinua ei pidä enää sanoa Jaakobiksi, vaan Israeliksi, sillä sinä olet kamppaillut* Jumalan ja ihmisten kanssa ja voittanut." 30 Jaakob sanoi hänelle: "Sano sinäkin nimesi." Mutta mies vastasi: "Miksi sinun pitäisi tietää minun nimeni?" Ja hän siunasi Jaakobin siellä.
31 [i] Jaakob antoi paikalle nimeksi Penuel. Hän sanoi: "Minä olen nähnyt Jumalan kasvoista kasvoihin,* ja silti olen elossa." 32 Aurinko nousi, ja hän jatkoi matkaansa Penuelista eteenpäin ontuen lonkkaansa. 33 Tämän vuoksi israelilaiset eivät tänäkään päivänä syö reisijännettä, joka on nivustaipeen päällä. Mies oli iskenyt Jaakobia tähän jänteeseen.
": "Minä olen nähnyt Jumalan kasvoista kasvoihin,* ja silti olen elossa.")"
Lukeeko tuossa, että hän on nähnyt Jumalan kasvoista kasvoihin vai ei?
Lapsesi ovat altistuneet systemaattiselle aivopesullesi ja nähneet käytännössä miten jumalattomuus repii perhettä. Kun he nyt pikkuhiljaa alkavat huomata kaikkinaisen vääristelysi, niin tietenkin he ymmärtävät mitä laatua rehellisyytesi on. Sehän kumpuaa vain jostakin määrittelemättömästä katkeruudesta sekä itsekkyydestäsi, joiden pohjalta pidät sietämättömänä että moraalisi laatu ja toimintasi perusta osoitetaan.
Ripari on kirkon aivopesukoulu nuorille herkkäuskoisille nuorille. Kirkko on kiinnostunut näitten nuorten tulevaisuudessa tienaamista rahoista, ei mistään muusta.
Kannatan kirkon lakkauttamista ja uskontojen kriminalisoimista.
Milloinko on joku pAPPI automaattiaseLLA VARUSTETTU tappanut kaikki koulussa joka liikkuu? TIEDÄTKÖ MITÄ PITÄIS KRIMINALISOIDA? KERRON !! SINÄ JA MIRKA !!! : )
siinä tiivistelmä asiasta.
tapausta, jossa uskonossaan seonnut uskonmies on törkkinyt omalla aseellaan alaikäisiä poikia...ja aiheuttanut korvaamattomia traumoja ja altistanut itsemurhalle.
Sinä olet hyvä esimerkki, miten uskonto aiheuttaa vakavia mielenterveys vammoja.....
...omat lapseni eivät käyneet mitään ja omasta tahdostaan. Rippikoulu on turha koulu.
Itse olen nyt 16v ja ripari tuli käytyä pari vuotta sitten. Nyt kun ajattelen asiaa, en tiedä oliko se niin pahasta vaikka olenkin ateisti (en ollut vielä silloin, käännyin vuosi sitten). Viikko leirillä Esterin perseessä ja muutama ''oppitunti'': dona ja risat sukulaisilta yhteensä! Eli motiivinani oli vain raha ja se, ettei sitä oikein viitsinyt vielä erottautua massasta. Olihan siellä olo perseestä kun joutui kuuntelemaan kaiken maailman paskapuhetta mutta hintalaatu suhde oli silti varsin hyvä. Kirkosta eroan, kun alan veroja maksamaan.
Tajuan, mitä viestiketjun aloittaja ajattelee, mutta pragmaattisuutta voisi lieventää hieman :) . Omille lapsille tulen antamaan vaihtoehdon mennä tai jättää menemättä rippikouluun, rahaa tulen antamaan heille kuitenkin yhtä paljon menivät sitten tai ei, jolloin sitä ei oikein voi pitää motiivina.
Itse kävin rippikoulun mutta kävin sen lapissa vaellusleirin muodossa. Ja muuta hyvää siinä ei ollutkaan kuin ne vaellukset. Muut taisivat tuntureita kiivetessään ihailla jumalan luomakuntaa, mutta itselle jokaisen luonnonihmeen edessä, tajusin kuinka olematon jumala onkaan.. ;D
...käynyt myös itse kaikki hihhuli leirit ja leikkikoulut aikanani. Yleensä niissä toimii jokin houkutin ja siinä samassa suoritetaan tätä sonta tyrkytystä. Lapsena jo muistan, että leikkikerhossa se jeesus höpötys oli tylsintä...muu toiminta mukavampaa.
nojoo nii ja näi.. en nyt todellakaan tiedä onko lasta kovin hyvä panna protuleirille rippikoulun sijaan.. protulla puhutaan mm.kuinka munta kertaa tumputtaa päivässä ja samantasoisia elämänkysymyksiä joihin annetaan opettäjien omia mielipiteitä. protulla ei anneta vastauksia ensimmäiseenkään elämän perimmäiseen kysymykseen. ihan kiva leirinä on varmaan joo mutta olen kuullut monia valituksia itse leiristä. enkä oikeastaan usko, nuoren tai kenenkään muun mielenterveydenn kannalta onhyvä elää ainaisessa kysymyksessä, onko mitään yliluonnollista, kuolemanjälkeistä elämää yms..
Rippikoulu on taas ollut itselleni elämäni reippaasti parhaat 10päivää. en tunne ketään, joka ei olisi ylistänyt riparia ja sen henkeä. rippikoulussa ja kristinuskossa annetaan uskoa, toivoa ja rakkautta elämään, joita ei muualta saa. harmittaa teidänkin ateistien puolesta että joudutte elämään enemmän tai vähemmän epävarmuudessa tai "tiedosta" siitä ettei kuolemanjlk elämää muka ole tai ettei Jumala pidä teistä huolta missä tahansa menisittekin. Tieteellisetkin tutkimukset ovat osoittaneet uskontojen (varsinkin Kristinuskon) tuovan sitä kuuluisaa ONNELLISUUTTA elämään. tutkimuksen yleistys: uskossa olevat ihmiset ovat onnellisempia, kuin ei uskossa olevat. Jos olisin itse ateisti, en tajuaisi miksi uskontoihin pitää suhtautua niin kriittisesti, vaikka ne (Kristinusko) tuo niin paljon hyvää tähän maailmaan. Kristus tulee jokaisen sydämmeen, jos sitä pyytää. en usko että paljoa haittaa jos joskus edes pyydätte vaikka hiljaa mielessä Jumalan ilmoittavan itsestään jollakin tavalla. se ei maksa mitään, eikä siitä voi olla mitään muuta kuin hyötyä.
>>nojoo nii ja näi.. en nyt todellakaan tiedä onko lasta kovin hyvä panna protuleirille rippikoulun sijaan.. protulla puhutaan mm.kuinka munta kertaa tumputtaa päivässä ja samantasoisia elämänkysymyksiä joihin annetaan opettäjien omia mielipiteitä. protulla ei anneta vastauksia ensimmäiseenkään elämän perimmäiseen kysymykseen.
Kävin riparin ja sen lopussa pappi kysyi: "Uskotko Jumalaan?" Pakkohan siinä oli vastata että "Joo...", muuten olisi menneet rippirahat, juhlat ym. Tässä vaiheessa olin jo ns. agnostikko, mutta kai sen aivopesun jälkeen halusin uskoa jumalaan, vaikka olinkin alitajuisesti todella epäilevä. Leirillä pappi ja nuorisotyöntekijä selittivät kuinka Jumala ilmoittaa itseään luonnossa ja sen kauneudessa. Itse en kyennyt näkemään tätä. Leiriläiset kyselivät opettajilta mielestäni aivan relevantteja kysymyksiä kuten, pääsevätkö heidän rakastamansa lemmikkinsä heidän kanssaan taivaaseen sekä eikö iänkaikkisuudessa tule tylsää kun kaikki on jo jossain vaiheessa koettu. Pappi ei näihin kysymyksiin kyennyt vastaamaan vaan vältteli ne tai vaihtoi puheenaihetta.
Riparin jälkeen aloin ajatella ja katsella maailmaa skeptisemmin. Lukion filosofian, uskonnon, biologian ja fysiikankin tunnelta sain tarvittavaa tietoa, jota aloin jäsennellä päässäni. Kolmen vuoden aikana käsitykseni maailmasta selveni, eikä mikään jumala enää mahtunut siihen. Tällä hetkellä olen lähes sataprosenttinen ateisti ja ylpeä siitä, että ole päässyt eroon moisesta uskonnollisesta hömpötyksestä. Olen onnellinen siitä, että näen maailman nyt selkeämmin ja kauniimpana kuin koskaan ennen.
Kiitos ja Hyvää Kesää!
1)
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/9204413/44990147
2)
""Äiti, mä olen luullut, että Raamattu on ihan roskaa, mutta on siellä hyviäkin asioita!"
Aikaminen ylläri minulle vanhalle ateistille, ja miettimisen paikka."
Mukavaa, että kaiketi lapsellesi vastasit asiallisemmin, tai olit edes hiljaa. Miettimisen paikasta olen kanssasi samaa mieltä.
Joillain on tosiaan ollu rankkaa. Mä oon sitte tainnu päästä tosi helpolla, mut kävinki riparin vasta tossa muutama vuos sitten. En tiiä, nää on varmaan jokaisella ollu erilaisia kokemuksia. Mä sain ihan ite päättää meenkö vai enkö, ja aattelin että kun kaveritkin, niin kai sitä. En kyllä kavereiden kanssa samalle riparille menny, mut en kai tahtonut olla se ulkopuolinen joka ei kyseistä riittiä ole käynyt.
Meillä pappi lähinnä puhui kirkkomusiikista, käytiin kattomassa naapurikaupungissa jotain (järkyttävää) gospel-heviä. Hrr. Ehkä pahimpia kokemuksia oli ne, välillä nöyryyttävätkin, pelit koko porukan kesken. Pienin paha tais olla ne 5min kestävät pihalla istutut hetket kun luettiin Raamattua. Kaunis kesä, niin mikäs siinä pihalla istuessa ja satuja lueskellessa. :D
Riparikin tuntu olevan vähän sellanen juttu, mitä ei oikeestaan saanu ottaa liian vakavasti. Kavereidenki kesken se oli sellasta että vähän tyrskittiinki niille jutuille mitä siellä opetettiin, ja vertailtiin rippilahjoja. Mitään muuta suurta siitä ei oikeestaan saanu - kokemus muiden joukossa.
Itse kävin rippikoulun. En pahemmin uskonut mihinkään sinne mennessä tai sieltä poistuessani. Se oli mielenkiintoinen kokemus silloin. Sai viettää mukavan viikon pääasiassa kavereiden kanssa ja toimia.
Se ei ole maailmanloppu, tai "USKO TAI KUOLE!!!" Systeemi. Oma asenne ratkaisee, miten siellä toimii. Jos ei halua uskoa...Ei usko. Silti uskonnollisella leirillä voi pitää hauskaa.
Luulen, että rippileirin laatu ja sävy onkin aika paljon siitä papista kiinni, joka leiriä pitää. Jos esim. on hyvin vanhanaikainen tyyppi, voi olla että eräät asiat esitetään pitkälti sen mukaisesti. Omalla rippileirilläni (1970-luvulla) oli poikkeuksellisen rento ja avoin pastori, ja hän kertoi esim. omista uskontaisteluistaan ja epäilyksen vaiheistaan tosi rehellisesti. Hän oli kyllä oikeasti hyvin sympaattinen ihminen ja huumorintajuinen, naurettiin ihan kippurassa välillä. Mutta olen kyllä kuullut, että toisilla ripareilla on uhkailua ja painostusta ja "uskoontulettamista" iltanuotioilla. Tässäpä olisi tutkimuksen paikka, miten kukin riparinsa kokee ja milaisilla tavoilla siellä käsitellään elämän kipupisteitä ja tärkeitä valintoja.
Protu-leiristä lapsellani oli pelkkää hyvää sanottavaa, paitsi että ampiainen pisti viimeisenä päivänä MOLEMPIIN jalkapohjiin!
....