Pohjois-Korean terveysjärjestelmä romahtamassa
Maailman terveysjärjestön WHO:n mukaan kommunistinen Pohjois-Korea käyttää kansalaistensa terveydenhoitoon vähemmän rahaa kuin mikään muu valtio maailmassa - alle dollarin henkeä kohti vuodessa. Ilman nukutusta tehdyt leikkaukset, steriloimattomat lääkeruiskut ja aliravitsemuksen vauhdittamat epidemiat ovat maassa arkipäivää, sanoo Amnesty International tänään julkaisemassaan raportissa.
Terveydenhuolto on maassa ilmaista, mutta monet Amnestyn haastattelemat henkilöt kertoivat, että kaikesta on jouduttu maksamaan jo 90-luvulta lähtien. Lääkärit vaativat hoidosta palkkioksi tupakkkaa, alkoholia, ruokaa tai käteistä:
- Ellet anna rahaa, kuolet, 20-vuotias pakolaisnainen kertoi tutkijoille.
Amnestyn raportti perustuu yli 40 nykyisin ulkomailla asuvan pohjoiskorealaisen haastatteluun. Lisäksi haastateltiin maassa toimivia terveydenhuoltoalan ammattilaisia.
Tutkimuksen tekijä Norma Kang Muico arveli, että Pohjois-Korean hallitus saattaa olla valmis ottamaan vastaan kansainvälistä apua terveydenhuoltoon YK:n ruokaohjelman tai Kansainvälisen Punaisen Ristin kautta.
AFP
Maailman terveysjärjestön WHO:n mukaan kommunistinen Pohjois-Korea käyttää kansalaistensa terveydenhoitoon vähemmän rahaa kuin mikään muu valtio maailmassa - alle dollarin henkeä kohti vuodessa. Ilman nukutusta tehdyt leikkaukset, steriloimattomat lääkeruiskut ja aliravitsemuksen vauhdittamat epidemiat ovat maassa arkipäivää, sanoo Amnesty International tänään julkaisemassaan raportissa.
Terveydenhuolto on maassa ilmaista, mutta monet Amnestyn haastattelemat henkilöt kertoivat, että kaikesta on jouduttu maksamaan jo 90-luvulta lähtien. Lääkärit vaativat hoidosta palkkioksi tupakkkaa, alkoholia, ruokaa tai käteistä:
- Ellet anna rahaa, kuolet, 20-vuotias pakolaisnainen kertoi tutkijoille.
Amnestyn raportti perustuu yli 40 nykyisin ulkomailla asuvan pohjoiskorealaisen haastatteluun. Lisäksi haastateltiin maassa toimivia terveydenhuoltoalan ammattilaisia.
Tutkimuksen tekijä Norma Kang Muico arveli, että Pohjois-Korean hallitus saattaa olla valmis ottamaan vastaan kansainvälistä apua terveydenhuoltoon YK:n ruokaohjelman tai Kansainvälisen Punaisen Ristin kautta.
AFP
Vastaukset 17
Vanhimmat
väkeä, IMPPERIALISTIN lahtaamana arabimaissa vai pohjois-koreassa ?
veikkaan, että IMPPERIALISTIN toimesta !!!!
yksin iraksissa jopa miljoona !!!
revi siitä, lahtari.
huono päivä tänään ??
Kuolet paska nälkään, jos naapuri ei ruoki sinua, hyi helvetti.
ählyvaltioissa "vääräuskoisia", esim. sunnit shiijoja ja päin vastoin!!!
Minä nyt makaan sängyssä että oletkos huomannut sen naapurinani kuinka vietä siestaa ja sapattia. Kun ei työt oikeen sovi mulle.
onneksi meillä täällä lännessä kaikki yhteiskunnalliset asiat ja kaikkien ihmisryhmien elinolot, hoitomahdollisuudet ja elintaso ovat niin hyvällä tolalla että meillä on varaa ylenkatsoa ja ilkkua kaikkia vaihtoehtoisia yhteiskuntajärjestelmiä.
vaihtoehtohoidolla;
"WHO:n mukaan kommunistinen Pohjois-Korea käyttää kansalaistensa terveydenhoitoon vähemmän rahaa kuin mikään muu valtio maailmassa - alle dollarin henkeä kohti vuodessa."
kulut, ylittävät kansan NÄLÄNHÄTÄ KURJUUDEN!!!!!
Paska Koreaa Suomen kommunistit pitää "malli valtioina"!!!!
Towerit ovat käyneet vähiin näille IKIPUNIKEILLE!!!!!!
Täältä löytyy linkki tähän Iiron "ihannevaltioon"!
www.skp.fi
Pohjois Korea ei ole sen enempää kommunistinen kuin Natsi-Saksakaan oli, hyvin toisiaan muistuttavat yhteiskuntajärjestelmät. Ainoa ero on se että Pohjois-Korea on täysin PA verrattuna siihen mitä Saksa silloin oli.
Ensimmäisen maailmansodan aikana valtiot laskivat liikkeelle katteettomia seteleitä maksaakseen sodankäyntimenojaan; tämä rahamäärän lisäys suhteessa arvometallien määrään johti siihen, että rahayksikköjen kytkös arvometalleihin katkesi. 1930-luvun laman alettua kulta alkoi virrata Ranskaan ja Yhdysvaltoihin. Yhdistynyt kuningaskunta ja Saksa joutuivat ahtaammalle menettäessään kultaansa, jolloin niiden oli kiristettävä rahapolitiikkaansa. Saksa ryhtyi kansallissosialsitisen hallituksen toimin valuuttasäännöstelyyn 1933.
Saksassa oli pulaa kaikesta muihin Euroopan maihin eniten, koska Saksa oli kehityksessä muita maita paljon pajon edellä. Saksan ainoaksi vaihtoehdoksi jäi laajentaa alueitaan muihin Euroopan maihin. Vastaansa Saksa sai Ranskan, Puolan hevospataljoonat ensimmäisen maailmansodan tukein ja asein. Saksalla oli puolestaan ohjuksia, suihkuhävittäjiä, aseita ja ammuksia loputtomasti. Japani tuo eristetty saari näki nälkää ja kaikesta raaka-aineista oli pulaa. Japani rakensi suuren armeijan vallatakseen alueita raaka-aineiden vuoksi. Japanilla oli toiseksi suurin laivasto hyökkäyksen alettua. Saksa oli ydintutkimuksen edelläkävijä, mutta USA varasti ydinpommin 1944 Saksan miehityksen jälkeen ja tuhosi sillä Hiroshiman ja Nagasakin. Nevostoliitto kehitti myöskin ydinpommin heti sen jälkeen kun Saksa miehitettiin.
Nylyään ollaan samassa tilanteessa, että kaikesta on pulaa vaikka rahaa on kuin roskaa ja tilanne vain pahenee. Ympärimaailmaa on käyty sotia raaka-aineista, mutta siitä huolimatta raaka-aineet eivät riitä kaikille jaettavaksi. Toisten on luovuttava kulutuksesta vapaaehtoisesti, kauppasaarolla tai väkisin.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Toinen_maailmansota
WHO on myöntänyt valehdelleensa sikainfluenssapandemiasta. Uskotko sinä valehtelijoita?
Kansakunnat eivät enään keksi mitä vastaan rahaa voisi vielä lainata. Monelta on jo loppunut työt työpaikalla eikä uusia töitä tulonlähteenä ole keksitty lisää. Jopa työttömille tehdään kyselyjä miten nykyisiä palveluja voitaisiin kehittää ja mitä uusia palveluja.
http://www.taloussanomat.fi/porssi/2009/05/10/loppuuko-maailmasta-raha/200911695/170
http://yle.fi/uutiset/ulkomaat/2010/07/who_arvostelee_amnestyn_pohjois-korea_-raporttia_1837879.html
Siinä teille äärioikeistohouruille ja aivopestyille lahtarinjälkeläisille vähän lisää "POHJOIS KOREAN STALINISTIEN KOMMU NISTI PASKAA".
Kai sinä nyt jumaliste tajuat sen verran, että jos korkea-arvoinen WHO:n virkailija tulee tutkimaan sairaaloita, niin hänelle tietysti esitellään vain kommunistipuolueen eliitille tarkoitettuja hyvätasoisia sairaaloita? Niiden perusteella hän sitten kehuu maan terveydenhuoltoa. Ei häntä mihinkään syrjäkylien terveyskeskuksiin viedä näkemään raakaa todellisuutta.
Oletkos säälittävä punikki kun uskot noihin YLE:n SKP-probagandoihin?
Puhu poika sahapukille. Tajuan sen verran että kansainvälisen terveysjärjestön puolueettomiin näkökantoihin voi edelleen luottaa vähän enemmän kuin Amnestyn _ikivanhoihin tietoihin_ perustuviin "raportteihin".
Nyt putosi Amnestyn pisteet allekirjoittaneen silmissä.
Keväällä WHO myönsi, että se on sikainfluenssapandemian aikana tehnyt vääriä arvioita pandemian julistamisessa, ja myös, että se on kytköksissä rokotebisnekseen. Eli älähän pikkupoju selitä mitään WHO:n luotettavuudesta, kun korvantaustasi ovat vielä märät.
Poju voisi seuraavana selittää minkä faktoihin perustuvan yhteyden WHO:n possuflunssajutuista voi tehdä Pohjois-Korean terveydenhuollon tilannetta koskevaan oikaisuun? Entä millä perusteella Amnestyn 20 vuotta vanhoja tietoja voidaan pitää nykyhetken totuutta parhaiten kuvaavana?
Jaa-a? Ei varmaan mitenkään.
Paitsi omassa kuumeisessa mielessäsi.