Johannes 3:5 Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny vedestä ja Hengestä, hän ei pääse Jumalan valtakuntaan. [Ef. 5:26; Tit. 3:5; 1. Piet. 3:21]
6 Mikä on syntynyt lihasta, on lihaa, mikä on syntynyt Hengestä, on henkeä. [1. Kor. 15:50; Ef. 2:3]
Tämä koskee kaikkia - myös lapsia.
6 Mikä on syntynyt lihasta, on lihaa, mikä on syntynyt Hengestä, on henkeä. [1. Kor. 15:50; Ef. 2:3]
Tämä koskee kaikkia - myös lapsia.
Vastaukset 38
Vanhimmat
synnyttään Jumalan rakkauden vetäessä ihmistä parannukseen ja lapsen kaltaisuuteen nöyryydessä tunnustaessaan syntinsä etsikkoaikana. Kukaan ei voi syntyä vedestä ja Hengestä Jumalan lapseksi ellei Jumala häntä vedä Pyhän Hengen kautta, sillä pelastuminen on yksin Jumalasta eikä ihmisestä, vaikka Jumala voikin toimia ihmisten kautta välittäessään pelastuksen hyvää sanomaa.
Kaikki ihmiset ovat perisynnin turmelemia - myös lapset.
Ps. 50 ”Katso, minä olen synnissä siinnyt ja syntynyt.”
Ps. 58:4 ”Väärämieliset ovat harhateillä syntymästään saakka, äitinsä kohdusta asti ovat valehtelijat eksyksissä.”
Olet oikeassa. Perisynti on hyvin raamatullinen, samoin uudestisyntymisen välttämättömyys kaikille, siis myös lapsille. Helluntailaiset kieltävät nämä kummatkin asiat.
Pyhityskristityt väittävät, että Raamatun vastakkaisesta todistuksesta huolimatta lapset syntyvät automaattisesti Jumalan valtakuntaan ja vieläpä ilman uskoa. Väittävät aivan selvästi, ettei lapsi voi uskoa, koska heidän mukaansa lapsi ei voi ymmärtää kuin vasta ehkä 12 vuotiaana jotain Jumalan ilmoituksesta. Pyhityslahkojen mukaan lapset pelastuvat viattomuutensa tähden. Pyhityskristityt kieltävät periturmeluksen tosiasiallisen merkityksen ja niin saavat aikaan kaksi ei pelastusjärjestystä - lapset pelastuvat ilman uskoa ja aikuiset tehdessään henkilökohtaisen uskonratkaisun. Usko heidän mukaansa ei ole Jumalan teko.
Pyhityskristityt siis kieltävät lihasta turmeluksessa sikiämisen ja syntymisen ja Jeesuksen nimenomaisen vaatimuksaen, että kaikkien on uudestisynnyttävä vedestä ja Hengestä, että perisi Jumalan valtakunnan.
Raamattu todistaa myös pyhityskristillisten oppien kannattajia vastaan, että ilman uskoa on mahdoton olla otollinen.
Voimme siis todeta, ettei pyhityskristillisten oppien kannattajat ole todellisesti KRISTITTYJÄ, vaan edustavat jotain tekojaan korostavia pakanauskontoja. He ovat lahkoutuneet edustamaan pelastuksessa omia suorituksiaaan ja tuovat niitä esille uhripalvelunaan ja tahtovat eksyttää muitakin samaan lankeemukseensa.
sanottu,Alpo
Ovatko Jumala ja Jeesus helluntalaisia???
Jeesuksen antaman opetuksen mukaan lapset syntyy Jumalan Valtakunnan kaltaisina ja siellä ei ole syntiä eikä perisyntiä vaikka niin yrität todistaa!
Kenen valtakunnan kaltaisina perissyntiset syntyvät???
olet edelleen Jeesuksen pilkkaaja!
Jeesuksen antaman tiedon mukaan lapset ovat Jumalan Valtakunnan kaltaisia ja siellä ei ole syntiä eikä perisyntiä niinkuin väärää todistusta levittävät lapsiakin tappaneen rikollisjärjestön asiamiehet väittävät!
Revit näköjään Raamatusta asiaa koskevat todisteet pois ja poljet ne jaloillasi maahan.
Maailma on se olotila, johon Jumala ajoi syntiin langenneen Adamin ja Eevan. Heille sanottu kielto oli:
1. Mooseksen kirja 2:
16 Ja Herra Jumala käski ihmistä sanoen: "Syö vapaasti kaikista muista paratiisin puista,
17 mutta hyvän-ja pahantiedon puusta älä syö, sillä sinä päivänä, jona sinä siitä syöt, pitää sinun kuolemalla kuoleman".
1. Mooseksen kirja 3:
23 Niin Herra Jumala ajoi hänet pois Eedenin paratiisista viljelemään maata, josta hän oli otettu.
24 Ja hän karkoitti ihmisen ja asetti Eedenin paratiisin itäpuolelle kerubit ynnä välkkyvän, leimuavan miekan vartioitsemaan elämän puun tietä.
Ihminen ei siis luonnostaan turmeltuneena synny Jumalan valtakuntaan, mutta Raamatun repijät tietysti väittävät laillasi omiaan. Kiellät siis turmeluksen merkityksen Jumalan tuomioissa. Kysynkin, että mikä onkaan pelastusjärjestyksesi, kun luulet itsesi luonnostaan hyväksi.
Väitätkö siis, että olet syntynyt Paratiisiin.
Miksi valehtelet, Eihän Raamattu tunne teidän vauvavaleluanne, te väitätte sitä kasteeksi, se on valhe, se on Jumalalle iljettävä valheellinen epäraamatullinen HARHAOPPI usko jo! Kadotukseen on se tie vievä sinnekö siis haluat? No, omapahan on asiasi mutta älä tule tänne levittelemään HARHAOPPIASI, sillä se on Jumalalle KAUHISTUS, se on ihmisten pettämistä ja siitä et tule vähällä selviämään!
Ylhäältä tuleva Jumalan Siunaus lapselle on vahvempi ja turvallisempi yhdysside lapsen ja Vapahtajan välillä kuin ihmisen laatima ja antama epäraamatullinen vauvavalelu!
en palvele omia uskovaisia tappaneen rikollisen herraa epäjumalan Jumalan ja Jeesuksen Nimissä kuten sen sen herran asiamiehenä.
Raamatusta puheen ollen, voisit opetella raamatun älä tapa käskyn Jumalallisuuden merkityksen ennenkuin tulet rikollisen edustajana paasaamaan herrasi oppeja.
Mihin ne teidän luonnostaan pyhät lapsenne tarvitsee ylhäältä tulevaa siunausta ja siis miksi.
Kuka sen siunauksen antaa.
Miten se teidän lapsenne sen ottaa sen ylhäältä tulevan siunauksen vastaan.
Olet jo täällä aikaisemmin käydyissä keskusteluissa kieltänyt ainakin opillisesti, ettei lähetyskäskyä ole sovellettava lapsiin ja lapset eivät usko ja usko ei ole Jumalan teko.
Järkevän ihmisen kanssa voi sentään keskustella, mutta Alpo on haaste kenelle tahansa, niin sekavaa ja valhetta se on täynnä että!
Alpo Ahola kirjoittaa:
"Mihin ne teidän luonnostaan pyhät lapsenne tarvitsee ylhäältä tulevaa siunausta ja siis miksi."
eepu:
Sovellamme Vapahtajan antamaa esimerkkiä Siunauksesta, mikä siinä sinua risoo?
Alpo Ahola kirjoittaa:
”Kuka sen siunauksen antaa.”
eepu:
Etkö tiedä, että ihminen on välikappaleena ja se Siunaus tulee Ylhäältä Vapahtajalta, Kristuksen Nimessä!
Alpo Ahola kirjoittaa:
”Miten se teidän lapsenne sen ottaa sen ylhäältä tulevan siunauksen vastaan.”
eepu:
Johdatuksena elämässään!
Uskovien lapset ovat siunatut, Jumalan huomassa;
Mitä lapsi ei vielä ymmärrä, sitä uskoa ei häneltä vielä vaadita, lapsi on Jumalan ja vanhempien huomassa, ja Jumala puhuu lapselle lapsen omantunnon kautta! Ja lapsen liitto Kristuksen ja Jumalan välille vahvistuu ja rakentuu lapsen kanssa yhdessä pidettävien rukousten kautta!
Alpo Ahola kirjoittaa:
”Olet jo täällä aikaisemmin käydyissä keskusteluissa kieltänyt ainakin opillisesti, ettei lähetyskäskyä ole sovellettava lapsiin ja lapset eivät usko ja usko ei ole Jumalan teko.
eepu:
Pitää sinulle vääntää ”rautalangasta” ymmärrystä; Sano yksikin vauva, joka uskoo Evankeliumin ja tunnustaa syntinsä ja haluaa tulla uskon mukaisesti upotuskastettavaksi?
En ole eläissäsi nähnyt mitään kaltaistasi typerystä!
Ylhäältä tuleva Jumalan Siunaus lapselle on vahvempi ja turvallisempi yhdysside lapsen ja Vapahtajan välillä kuin ihmisen laatima ja antama epäraamatullinen vauvavalelu!
Kasteenaika tulee sitten myöhemmin lapsen varttuessa aikuisuuteen ja kun hän tulee synnin tietoisuuteen!
Katso lisää: http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8405733/39778109
*
http://suomi24kristinuskomme.phpbb.fi/viewtopic.php?f=2&t=26
*
Pelastukseen Ei riitä, vaikka kuinka uskoisit, -- vaan jokaisen tulee itse pyytää omaa syntien anteeksisaamista, käymällä itse henkilökohtaisesti uskonmukaiseen (Apt.2:38) upotuskasteeseen, sillä kukaan toinen ei voi sinun puolesta sitä tehdä, se on sinun asiasi tehdä ja käydä, se on asetettu kaikille uskoville. Sillä Raamattu sanoo: ”Pyrkikää rauhaan kaikkien kanssa ja pyhitykseen, sillä ilman sitä ei kukaan ole näkevä Herraa;” ja ilman Pyhää Henkeä sinä et voi pyhittyä/uudistua Kristuksen kuvan kaltaisuuteen!!!
Niinpä, tahallinen USKONMUKAISEN (Apt.2:38) UPOTUSKASTEEN HYLKÄÄMINEN johtaa ITSEPÄISYYTEEN (harhaoppia pitää oppinaan jne..), NÖYRTYMÄTTÖMYYTEEN, PAATUMUKSEEN, HENGELLISEEN SOKEUTEEN ja UUDISTAMATTOMUUTEEN, ja siten PYHITYKSEN ja PELASTUKSEN MENETTÄMISEEN!!!
Siispä;
"Tehkää siis parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan. Jas kun Pyhä Henki tulee teihin, niin te saatte voiman, ja te tulette olemaan minun todistajani sekä Jerusalemissa että koko Juudeassa ja Samariassa ja aina maan ääriin saakka.
”Ja nyt, mitä viivyttelet? Nouse, huuda avuksi hänen Nimeänsä ja anna kastaa itsesi ja pestä pois syntisi.'” (Apostolien teot)
*
Objektiivisesti luettuna RAAMATTU tuntee vain tämän YHDEN Oikean Kasteen; JOHANNEKSEN USKONMUKAISEN UPOTUSKASTEEN (Yhteen Nimeen) VAPAHTAJAN NIMEEN!!! Katso; Apt.2:38; 4:12; 8:35,36,37,38! Muu on väärennöstä!!
-- RAAMATUN ILMOITTAMA USKON MUKAINEN UPOTUSKASTA tulee suorittaa siis VAPAHTAJAMME ja HERRAMME (yhteen) NIMEEN, joka on JAHSHUA MESSIAS (ei siis katolisen kirkon väärennökseen; kolmeen arvoasemaan), sillä KRISTUS KUOLI PUOLESTAMME, ei Isä Jumala eikä Pyhä Henki!!!
*
♥ MARANATA! ♥
Eepu:
”Sovellamme Vapahtajan antamaa esimerkkiä Siunauksesta
Johdatuksena elämässään!”
Eivätkö siis lapset otakkaan uskolla taivasten valtakuntaa vastaan?
Voisitko paljastaa kaikki ne latauksesi, jotka kätkeytyvät lauseeseen:
"Järkevän ihmisen kanssa voi sentään keskustella".
Sen verran ymmärrän tuosta lauseesta, että sen kääntöpuoli on kohdistettu minuun!
eepujohannes, osaatko selvittää kirjoitustasi ja nimenomaan sen nälvintäosuuttasi jotenkin nätisti. Nyt annat itsestäsi kaiketi huomaamattasi varsin jumalattoman synnintekijän kuvan. Kaiketi sittenkin huomasit asian ja tahdot piiloutua sen kanssa pensaikkoon, kuten Aadan ja kaikki hänen turmeltuneet jälkeläisensä ovat kautta historian tehneet.
Sinähän olet kieltänyt itseltäsi järjen käytön, ja sen olet kyllä antanut meidän huomata;
Kirjoitat:
"Turmeltunut järkemme on perkeleen ministeri. Siksi sanassa sanotaan:
2. Kor. 10:5
Me hajotamme maahan järjen päätelmät ja jokaisen varustuksen, joka nostetaan Jumalan tuntemista vastaan, ja vangitsemme jokaisen ajatuksen kuuliaiseksi Kristukselle.
Järki tulee alistaa sanan alle. Järjen päätelmät ovat maahan hajotettava."
--- MUTTA TODELLISUUDESSA TARKOITAT seuraavaa:
"Turmeltunut järkemme on perkeleen ministeri. Siksi sanon:
Me hajotamme maahan kaiken Raamatullisen järjen päätelmät ja jokaisen varustuksen, joka nostetaan LUTERILAISTA VAUVAVALELUA vastaan, ja vangitsemme jokaisen ajatuksen kuuliaiseksi LUTERILAISELLE opille.
Järki tulee alistaa LUTERILAISEN opinsanan alle. Järjen päätelmät Raamatusta on maahan hajotettava."
Alpon järjettömiä kirjoituksia:
http://keskustelu.suomi24.fi/search/s24search/"järki" tid:5087 sort_name:"Alpo Ahola"?perpage=25&term_keywords=
Ajatusta perisynnistä on fundamentalistiuskovien (helluntailaiset ja muut kasteenuusijat) ja monien ateistienkin vaikea hyväksyä. Myöskään kuuden miljoonan juutalaisen murhaaja Aadolf Hitler ei voinut hyväksyä kyseistä ajatusta. Luterilainen perisyntioppi oli nimittäin vaaraksi hänen yli-ihmis -opilleen ja siksi hän piti perisyntiä mielöttömimpänä ajatuksena mitä ihmisaivot olivat koskaan keksineet. Apostoli Paavalin ajatus ihmisen perinpohjaisesta turmeluksesta Roomalaiskirjeensä 7. luvussa ja kirkkoisä Augustinuksen kehittelemä perisyntioppi kuuluu kuitenkin luterilaiseen kristillisyyteen. Parannuksen tekeminen merkitseekin ensiksi sen tunnustamista että on syntinen. Paavalistakin tuli omien sanojensa mukaan ”syntisistä suurin”.
Perisynnin näkökulmasta meidän tulee kavahtaa kaikkia niitä jotka asettavat itsensä lähes Jumalan vertaiseksi muiden yläpuolelle, Hänen tahtoansa ”ainoalla oikealla tavalla” tulkitseviksi evankelistoiksi ja Raamatun opettajiksi. Narsistinen uskova tekee omista ajatuksistaan Jumalan sanaa tekstejä mielivaltaisesti tulkitsemalla. Kaikki ”taivaalliset ilmoitukset” ja Jumalan tahdon tulkinnat ovat kuitenkin aina vaarallisia ja pelottavia. Ihmisten omat salaiset tiedostamattomat toiveet, halut, aggressiot ja pelot tulevat vaarallisen lähelle. Jumalaa käytetään silloin pirullisella tavalla omien tarkoitusperien oikeuttamiseen ja toteuttamiseen. ”Koetelkaa kaikkea ja pitäkää se mikä on hyvää. Pysykää erossa kaikesta pahasta.” (1. Tess. 5:21-22)
raamatun repijiä ovat sellaiset joille ei Jumalan ja Jeesuksen Laki ja opetukset kelpaa. monet heistä ovat rikollisen kristinuskon raamatun väärentäjien eksyttämiä uskovaisia. Kukaan ei ole väittänyt syntyneensä Paratiisiin ja tähän helvetillisyyteen syypää on rikollinen kristinusko ja sen kouluttamat rikolliset. koko olemassa olonsa aikana ovat helvettiään rakentaneet itselleen ja toisilleen Jumalan ja Jeesuksen Lakia rikkoen ja Heidän Nimissä Heitä pilkanneet.
Alapokin luulee että Jeesus on vain hänet pelastanut vaikka on Jeesuksen Lain ja opetuksien pilkkaaja lainrikkojan tukijana. nytkin puolustaa rikollisuutta vanhan liiton sopimuksella Jeesuksen kieltäjänä.
tämä on totta vaikka valvoja taas repii pois selvyydet .
Lapsikaste on rikos vaikka sen tekis lapsiakin tappanut rikollinen kristinusko alapon tuella.
Jeesuksen omia aikuiskasteen antajia ei kristinuskolla vaikuta olevan ja sen huomaa kun kukaan ei paranna edes alapoa sairaudestaan. katolilaisuuden ja Paavalin opin tukijoina alapo ja eepu pitää maan päällisen oppiensa saatanallisuudella ihmisiä sielullisesti turmeltuneena, alapo puolustaa lapsien hengellistä tappajaa tukemalla lasten kuolleeksi merkintää risti otsaan menetelmällä jota ei Jeesus opettanut ja eepu kehuu olevansa ainoa oikea oppinen katolilaisen Paavalin kastaja kätyri joka toisia haukkuu katolilaisiksi ja itse on sen oppien orjuudessa kavaltamassa ihmisiä pois Jumalallisuudesta herrojen palvelijoiksi.
Näin nämä herrat esittelee itsensä itserakkauden ja järjettömyyden huipulla:
eepu*
Olenko AINOA Suomessa, joka kastaa Oikeaa Herran Nimeen (JAHSHUA MESSIAS) uskovan (ei kolmeen arvoasemaan), vai joko löytyy itseni lisäksi muitakin?
Alpo Ahola 9.12.2007 16:09
Turmeltunut järkemme on perkeleen ministeri. Siksi sanassa sanotaan:
2. Kor. 10:5
Me hajotamme maahan järjen päätelmät ja jokaisen varustuksen, joka nostetaan Jumalan tuntemista vastaan, ja vangitsemme jokaisen ajatuksen kuuliaiseksi Kristukselle.
Järki tulee alistaa sanan alle. Järjen päätelmät ovat maahan hajotettava.
-------
Johannes 8:43-47
Minkätähden te ette ymmärrä minun puhettani? Sentähden, että te ette kärsi kuulla minun sanaani. Te olette isästä perkeleestä, ja isänne himoja te tahdotte noudattaa. Hän on ollut murhaaja alusta asti, ja totuudessa hän ei pysy, koska hänessä ei totuutta ole. Kun hän puhuu valhetta, niin hän puhuu omaansa, sillä hän on valhettelija ja sen isä. Mutta minua te ette usko, sentähden että minä sanon totuuden. Kuka teistä voi näyttää minut syypääksi syntiin? Jos minä totuutta puhun, miksi ette minua usko? Joka on Jumalasta, se kuulee Jumalan sanat. Sentähden te ette kuule, koska ette ole Jumalasta.
1 Johanneksen kirje 3:4-10
Jokainen, joka tekee synnin, tekee myös laittomuuden; ja synti on laittomuus. Ja te tiedätte hänen ilmestyneen ottamaan pois synnit; ja hänessä ei ole syntiä. Kuka ikinä hänessä pysyy, hän ei tee syntiä; kuka ikinä syntiä tekee, hän ei ole häntä nähnyt eikä häntä tuntenut. Lapsukaiset, älköön kukaan saako teitä eksyttää. Se, joka vanhurskauden tekee, on vanhurskas, niinkuin hän on vanhurskas. Joka syntiä tekee, se on perkeleestä, sillä perkele on tehnyt syntiä alusta asti. Sitä varten Jumalan Poika ilmestyi, että hän tekisi tyhjäksi perkeleen teot. Ei yksikään Jumalasta syntynyt tee syntiä, sillä Jumalan siemen pysyy hänessä; eikä hän saata syntiä tehdä, sillä hän on Jumalasta syntynyt. Siitä käy ilmi, ketkä ovat Jumalan lapsia ja ketkä perkeleen lapsia. Kuka ikinä ei tee vanhurskautta, hän ei ole Jumalasta, ei myöskään se, joka ei veljeänsä rakasta.
tehdä parannusta kun itsekin toteat:
"Parannuksen tekeminen merkitseekin ensiksi sen tunnustamista että on syntinen."
Kun siis lapset eivät voi tehdä parannusta, niin onko heillä jokin muu tie Jumalan yhteyteen?
toiseen aiheeseen.
"Eivätkö siis lapset otakkaan uskolla taivasten valtakuntaa vastaan? "
Nyt keskusteltiin lasten siunaamisesta eikä lasten uskosta!!!!
sellaiset joilla on järkeä tietävät että perisyntiä on vain omia uskovaisia, pikku lapsiakin tappaneilla kristinuskon rikollisilla. Normaali ihmisen ei syö ja juo omaa lajiaan eikä raiskaa pikkulapsia joten ne kristinuskon tervejärkiset saatanaa jumaloivat tunnetaan herroinanne.
on kirkko-isä Augustinuksen keksimä harhaoppi, jota Raamattu ei tunne. Sillä hän koetti saada
perusteet vauvojen kastamiselle.
Lapsenvihaajat nauttivat siitä, kun viattomat vauvat kituvat helvetin tulessa, jos vanhemmat eivät ole
vieneet tätä kasteelle. He asettuvat Jumalan vertaiseksi ja tuomitsevat nämä kadotukseen. He halveksivat Jeesuksen uhrikuolemaa ja näin syyllistyvät
jumalanpilkkaan.
Onneksi Jeesus on sovittanut maailman synnin ja siinä meni myös perisynti, joten Jeesus ei
suotta sanonut:
"Lastenkaltaisten on taivasten valtakunta."
Kyllä lapsi voi tehdä parannuksen siinä kuin aikuinenkin. Kun hänelle opetetaan ettei toista lasta saa lyödä hiekkalaatikolla, hän oppii oikean ja väärän. Hänen omatuntonsa kehittyy tunnistamaan syntisyyden ja se on juuri parannuksentekoa.
NO ottavatko ne lapset sen siunauksen sitten uskolla vastaan? Jeesuksen todistuksen mukaan taivaan valtakunnan lapset kyllä ottavat esimerkillisesti uskolla vastaan. Mutta teillä taitaakin olla muut todistajat kuin Jeesus.
HUOM!
Kyllä toki hieman jo varttunut lapsi voi tehdä parannusta tykönään, mutta vastasyntyneet - VAUVAT - eivät voi eivätkä kykene tekemään parannusta!!!
He ovat siis sellaisenaan Jumalalle kelpaavia ilman mitään ihmistekoisia kasteita!
MIKSIKÖ? Siksi, koska Jeesus itse mainitsi sanassaan, että; "senkaltaisten on Jumalan valtakunta"!
Siis pienet lapset ja vauvat ovat sellaisenaan Jumalalle otollisia ilman mitään ihmistekoisia kasteita!
Jos Jeesus olisi tarkoittanut että vauvat ja pienet lapset tulee kastaa jotta vasta silloin he olisivat Jumalalle kelpaavia, niin hän olisi siitä varmasti maininnut, mutta kun ei maininnut sanallakaan, eikä antanut muillekaan lapsien kastamisesta mitään toimintaohjetta! Lapsikasteoppi on puhtaasti vain ja ainoastaan ihmistunteitten aikaansaamaa kasteoppia jota vain kirkot itse noudattavat ja opettavat ohi Raamatun ilmoituksen!
Jeesus nämä asiat sinulle runsaasti sanallaan ja hengellään valaiskoon!
Terv, mathetes
Harva lapsi pysyi puolustamaan itseään ja Jumalallisuuttaan noitarovioita polttavan rikollisuuden herran palvelijaa vastaa!
tuo on tervettä ajattelua!
joka ei ole syntiä tehnyt on synnitön!
Joka uskoo ei tiedä.
Joka tietaa ei usko!
Kukaan ei ole "Jumalalle kelpaava sellaisenaan" koska "mikä lihasta on syntynyt, on liha" ja koska ihmisen täytyy Jeesuksen mukaan uudestisyntyä päästäkseen Jumalan valtakuntaan. Tarvitaan siis syntymistä uudesti "vedestä ja Hengestä".
Uudestisyntyminen on onneksi yksinomaan Jumalan teko, eikä riipu meidän teoistamme, ymmärryksestämme, parannuksestamme tai edes uskostamme. Minulla itselläni ei ole pienintäkään osallisuutta omaan pelastumiseeni ja uudestisyntymiseeni. Voin luottaa rakastavaan Jumalaan samalla tavalla kuin pieni vauva luottaa äitiinsä.
Uskovat äidit ja isät rukoilevat Jumalan ohjausta ja Siunausta jo varttuneenkin lapsen puolesta tämän itse ehkä tietämättäänkin -- miksi ei pienen avuttoman vauvalapsen puolesta, joka tarvitsee hellyyttä ja hoivaa vanhemmiltaan?!
Alpo Ahola kysyy:
”Miten se teidän lapsenne sen ottaa sen ylhäältä tulevan siunauksen vastaan.”
eepu:
Johdatuksena elämässään!
Alpo Ahola kyselee:
"NO ottavatko ne lapset sen siunauksen sitten uskolla vastaan? Jeesuksen todistuksen mukaan taivaan valtakunnan lapset kyllä ottavat esimerkillisesti uskolla vastaan. Mutta teillä taitaakin olla muut todistajat kuin Jeesus."
eepu:
Olet tosissasi noin käsittämättömän/ymmärtämättömän käytöksen omaama???? , sillä eihän ymmärtämätön voi itse tietoisesti ottaa vastaan mitään, vaan hänelle vanhemmat pyytävät Ylhäältä Jumalalta Siunausta/varjelusta/ohjausta elämälleen! Uskovat äidit ja isät rukoilevat Jumalan ohjausta ja Siunausta jo varttuneenkin lapsen puolesta tämän itse ehkä tietämättäänkin -- miksi ei pienen avuttoman vauvalapsen puolesta, joka tarvitsee hellyyttä ja hoivaa vanhemmiltaan?!
Uskovien lapset ovat siunatut, Jumalan huomassa; se mitä lapsi ei vielä ymmärrä, sitä uskoa ei häneltä vielä vaadita, lapsi on Jumalan ja vanhempien huomassa/rakkaudessa huolenpidossa, ja sitähän lapsi pyytää jo olemassa olollaan vanhemmilta ja Jumala puhuu lapselle lapsen omantunnon kautta! Ja lapsen liitto Kristuksen ja Jumalan välille vahvistuu ja rakentuu lapsen kanssa yhdessä pidettävien rukousten kautta!
Vauvat ja pienet lapset, jotka eivät vielä ymmärrä uskosta/synnistä mitään, niin heille me pyydämme Ylhäältä Jumalan Siunausta, joka on voimallisempi kuin mikään epäraamatullinen sielunviholliselta saatu vauvavaleluoppinne! Vapahtajakin SIUNASI lapsia ei kastattanut heitä!
Niin Vapahtaja sanoi: --- "Antakaa lasten olla, älkääkä estäkö heitä tulemasta Minun tyköni, sillä senkaltaisten on taivastenvaltakunta". Ja Hän pani kätensä heidän päälleen ja SIUNASI heitä (Matt.19:13-15; Mar.10:14-16; Luuk.18:15, 16). -- Vapahtajakaan Ei heitä kastattanut!
*
Jk.:
Objektiivisesti luettuna RAAMATTU tuntee vain tämän YHDEN Oikean Kasteen; JOHANNEKSEN USKONMUKAISEN UPOTUSKASTEEN (Yhteen Nimeen) VAPAHTAJAN NIMEEN!!! Katso; Apt.2:38; 4:12; 8:35,36,37,38! Muu on väärennöstä!!
-- RAAMATUN ILMOITTAMA USKON MUKAINEN UPOTUSKASTA tulee suorittaa siis VAPAHTAJAMME ja HERRAMME (yhteen) NIMEEN, joka on JAHSHUA MESSIAS (ei siis katolisen kirkon väärennökseen; kolmeen arvoasemaan), sillä KRISTUS KUOLI PUOLESTAMME, ei Isä Jumala eikä Pyhä Henki!!!
*
♥ MARANATA! ♥
Syntinsä tiedostava ja tunnustava voi vain pyytää itselleen anteeksiantamusta ja parannuksen kastetta!
Vauvat ja pienet lapset, jotka eivät vielä ymmärrä uskosta/synnistä mitään, niin heille me pyydämme Ylhäältä Jumalan Siunausta, joka on voimallisempi kuin mikään epäraamatullinen sielunviholliselta saatu vauvavaleluoppinne! Vapahtajakin SIUNASI lapsia ei kastattanut heitä!
Niin Vapahtaja sanoi: --- "Antakaa lasten olla, älkääkä estäkö heitä tulemasta Minun tyköni, sillä senkaltaisten on taivastenvaltakunta". Ja Hän pani kätensä heidän päälleen ja SIUNASI heitä (Matt.19:13-15; Mar.10:14-16; Luuk.18:15, 16). -- Vapahtajakaan Ei heitä kastattanut!
Uskovat äidit ja isät rukoilevat Jumalan ohjausta ja Siunausta jo varttuneenkin lapsen puolesta tämän itse ehkä tietämättäänkin -- miksi ei pienen avuttoman vauvalapsen puolesta, joka tarvitsee hellyyttä ja hoivaa vanhemmiltaan?!
Uskovien lapset ovat siunatut, Jumalan huomassa; se mitä lapsi ei vielä ymmärrä, sitä uskoa ei häneltä vielä vaadita, lapsi on Jumalan ja vanhempien huomassa/rakkaudessa huolenpidossa, ja sitähän lapsi pyytää jo olemassa olollaan vanhemmilta ja Jumala puhuu lapselle lapsen omantunnon kautta! Ja lapsen liitto Kristuksen ja Jumalan välille vahvistuu ja rakentuu lapsen kanssa yhdessä pidettävien rukousten kautta!
*
♥ MARANATA! ♥
No siinäpähän itse nostat järkesi päätelmät yli Raamatun sanan ja poljet jalkoihisi seuraavankin Raamatun todistuksen:
2. Kor. 10:5
Me hajotamme maahan järjen päätelmät ja jokaisen varustuksen, joka nostetaan Jumalan tuntemista vastaan, ja vangitsemme jokaisen ajatuksen kuuliaiseksi Kristukselle.
Siis mikä sinua risookaan tuossa Raamatun jakeessa?
Nytpä eepujohannes satuili Raamatun opetuksen vastaisia oman järkensä tuotoksia ja polki maahan Raamatun todistukset lapsen uskosta ja taivaan valtakunnan vastaanottamisen esimerkillisyydestä. Taivaaseen tullaan sisälle uskon kautta, sillä Jumalan sana sanoo, että ilman uskoa on mahdoton olla otollinen. Raamattu ei tunne erilaista pelastustietä lapselle. No eepujohanneksen perusteet asialle ovat pyhityskristilliset, jotka todistavat niistä oman ratkaisun kyvyistä, joita hän luulottelee ihmisellä olevan. No siinäpä vievät teko-oppiinsa sitten oikean raamatun todistuksen ihmisestä, että hän on kokonaan Jumalan teon varassa ja kykenemätön itse luonnostaan Jumalan pelastukseen. Eepujohannes taisikin kieltää joskun uskon Jumalan tekona ja väänti senkin vitakselle, omaksi teokseen. No siinäpähän luulee olevansa kaiken vanhurskauden täyttäjä. Eepujohannes on avoimesti kieltänyt Jeesuksen lähetyskäskyssä asettaman kasteen ja on todistellut sen puolesta, että Johanneksen parannuksen kaste olisi edelleen voimassa, vaikka Johannes Kastaja itse todisti, että: Minä kastan teidät vedellä parannukseen, mutta se, joka minun jäljessäni tulee, on minua väkevämpi, jonka kenkiäkään minä en ole kelvollinen kantamaan; hän kastaa teidät Pyhällä Hengellä ja tulella Matt. 3:11.
Ahola:
"No siinäpä vievät teko-oppiinsa sitten oikean raamatun todistuksen ihmisestä, että hän on kokonaan Jumalan teon varassa ja kykenemätön itse luonnostaan Jumalan pelastukseen."
Mihin tässä tarvitaan vanhempien tai papin tekoja????
Jumala on voimallinen pelastamaan vauvan ilman vanhempien ponnistuksiakin!
Miksihän lapsenvihaajat kieltävät Jumalan voiman vauvan kojhdalla?
Kuinka moni teistä lukijoista (on samalla älytasolla ) uskoo samoin niin kuin Alpo, että sylivauva uskoo Evankeliumin ja pyytää syntejänsä anteeksi ja pyytää saada tulla kastetuksi?
.... ei taida löytyä muita.........
"Tunne Herra – tunne Jumala”
"Me hajotamme maahan järjen päätelmät ja jokaisen varustuksen, joka nostetaan Jumalan tuntemista vastaan, ja vangitsemme jokaisen ajatuksen kuuliaiseksi Kristukselle." (2. Kor. 10:5)
Etkö OSAA siis lukea: "joka NOSTETAAN JUMALAN TUNTEMISTA VASTAAN," sellaiset järjenpäätelmät me hajotamme maahan!
---- Ja juuri SINÄ Alpo Ahola nostat/nouset ihmisopilla tuolla EPÄRAAMATULLISELLA VAUVAVALELU HARHAOPILLASI Jumalan tuntemista vastaan, sillä se EI johda pyhitykseen!!!
Raamattu sanoo: "TUNNE HERRA – TUNNE JUMALA” ! Mutta miten me tunnemme Jumalan?
SITEN, että käymme USKOSSA uskonmukaiseen (Apt.2:38) upotuskasteeseen, niin silloin me solmimme UUDEN LIITON Kristuksen kanssa:
"Sillä tämä on se LIITTO, jonka minä teen Israelin heimon kanssa näiden päivien jälkeen, sanoo Herra: Minä panen LAKINI heidän mieleensä, ja KIRJOITAN ne heidän sydämiinsä, ja niin minä olen heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani.
8:11 Ja silloin ei enää kukaan opeta kansalaistaan eikä veli veljeään sanoen: 'TUNNE HERRA'; sillä he kaikki, pienimmästä suurimpaan, TUNTEVAT MINUT."
”Pyrkikää rauhaan kaikkien kanssa ja pyhitykseen, sillä ilman sitä ei kukaan ole näkevä Herraa;” (Heb. 12:14)
Ilman Pyhää Henkeä te ette voi pyhittyä/pelastua! Sillä; ”LIHAN MIELI on VIHOLLISUUS Jumalaa vastaan, sillä se ei alistu Jumalan LAIN alle,” …. ”mutta niillä, jotka elävät HENGEN mukaan, on HENGEN MIELI.” – ja sellainen alistuu Jumalan Lain alle!
"Mutta kun Hän tulee, TOTUUDEN HENKI, johdattaa Hän teidät KAIKKEEN TOTUUTEEN.” - JUMALAN TUNTEMISEEN - Sillä; ”Hänen VOITELUNSA (joka teissä vaikuttaa/on) OPETTAA teitä kaikessa"! (Ks.Joh.16:13)
Ja meissä (Apt.2:38)kastetuissa meissä pysyy se voitelu, jonka olemme Häneltä saaneet, ja me emme ole kenenkään opetuksen tarpeessa; vaan niinkuin Hänen voitelunsa opettaa meitä kaikessa, niin se opetus on myös totta eikä ole valhetta; ja niinkuin se on opettanut meitä, niin pysykäämme Hänessä. (Ks. 1.Joh.2:27) "sillä Pyhä Henki opettaa teille sillä hetkellä, mitä teidän on sanottava" (Luuk.12:12 )
... ja niin me alamme myös uudistua/muuttua Jumalan kuvan kaltaisuuteen, alamme parantua vääristä töistä, väärästä sunnuntai lepopäivästä VIETTÄMÄÄN OIKEAA SAPATTIA. Alamme parantua kaikesta pahasta, meistä tulee ystävällisiä, jne.. tämä saa aikaan tottelevaisuus Pyhän Hengen äänelle, se saa meidät uudistumaan, se on pyhitystä meissä!
... ja niin Hän, Pyhä Henki, johtaa kaikkeen Totuuteen, ja sanoo; ".. SAPATTINI MINÄ annoin heille, olemaan MERKKINÄ MINUN ja heidän välillään, että he tulisivat tietämään, että MINÄ olen HERRA, joka pyhitän heidät.
" .. pyhittäkää MINUN SAPATTINI; ne olkoot merkkinä välillämme, MINUN ja teidän, että tulisitte tietämään, että MINÄ olen HERRA, teidän JUMALANNE." (ks. Hes.20.Luku)!
*
Jumalan asettama Sapatti/Lepopäivä alkaa kesäaikana; pe. illasta klo 19.00 - la. iltaan klo 19.00!
SAPATTI alkaa päivämäärärajalta (180° pituuspiiriltä) perjantaina auringon laskiessa normaaliaikaan klo 18.00!
"Jos te pidätte minun käskyni, niin te pysytte minun rakkaudessani, niinkuin minä olen pitänyt Isäni käskyt ja pysyn hänen rakkaudessaan." "Sillä rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä. Ja hänen käskynsä eivät ole raskaat;" (1.Joh.5:3; Joh.15:10)
*
Se siis tietäkää, että tahallinen USKONMUKAISEN UPOTUSKASTEEN HYLKÄÄMINEN johtaa HENGELLISEEN SOKEUTEEN ja UUDISTAMATTOMUUTEEN, ja siten PYHITYKSEN ja PELASTUKSEN MENETTÄMISEEN!!!
”Sillä niillä, jotka elävät (kastamattomina) lihan mukaan, on lihan mieli, mutta niillä, jotka (ovat uskonmukaisesti kastetut) ELÄVÄT Hengen mukaan, on HENGEN MIELI. Sillä lihan mieli on kuolema, mutta HENGEN MIELI on elämä ja rauha;” (Room. 8:5,6)
"... niin että me (NYT) palvelemme Jumalaa Hengen uudessa tilassa emmekä kirjaimen vanhassa. "(Room.7:6) ”Sillä ei Jumala ole kutsunut meitä saastaisuuteen, vaan PYHITYKSEEN.” VANHURSKAUTEEN!
Lue Mark.16:15,16; Apt.2:38 ja perään Room.6.Luku!
*
Objektiivisesti luettuna RAAMATTU tuntee vain tämän YHDEN Oikean Kasteen; JOHANNEKSEN USKONMUKAISEN UPOTUSKASTEEN (Yhteen Nimeen) VAPAHTAJAN NIMEEN!!! Katso; Apt.2:38; 4:12; 8:35,36,37,38! Muu on väärennöstä!!
-- RAAMATUN ILMOITTAMA USKON MUKAINEN UPOTUSKASTA (joka suoritetaan ainoastaan uskoon tulleelle) tulee suorittaa siis VAPAHTAJAMME ja HERRAMME (yhteen) NIMEEN, joka on JAHSHUA MESSIAS (ei siis katolisen kirkon väärennökseen; kolmeen arvoasemaan), sillä KRISTUS KUOLI PUOLESTAMME, ei Isä Jumala eikä Pyhä Henki!!!
*
♥ MARANATA! ♥
akrobaatti tuo Ahola.
Mitenkähän vauva koettelee uskoaan???
2. Kor 13:5
"Koetelkaa itseänne, oletteko uskossa. Vai ettekä tunne itseänne, että Jeesus Kristus on teissä?
Ellei, niin ette kestä koetusta."
Vai riittääköhän se, että vanhemmat tai kummi koettelevat?
tiedoksi, että Jeesus on tiedon antanut kasteesta ja miten lapsia tulee kohdella joten Paavalin tukijoina voitte menne hänen seuraan siellä on herranne lisäksi sen herran enkeleitä:
2 Korinttolaiskirje 12:
7 Ja etten niin erinomaisten ilmestysten tähden ylpeilisi, on minulle annettu lihaani pistin, saatanan enkeli, rusikoimaan minua, etten ylpeilisi.
8 Tämän tähden olen kolmesti rukoillut Herraa, että se erkanisi minusta.