Matkalla

Lenin kirjoitti aikoinaan, että Euroopan maissa ei voida suorittaa äkillisiä kommunistisia vallankumouksia, koska siellä kansoilla on syvälle juurtunut isänmaallisuus ja selkeä kristillinen moraalipohja, joka saa heidät nousemaan vastavallankumoukseen. Sen sijaan Lenin neuvoi Euroopan kommunisteja toteuttamaan toisenlaista taktiikkaa: heidän pitäisi soluttautua tiedotusvälineisiin, lainsäädäntöön ja koululaitokseen. Niistä käsin heidän pitää romuttaa kansojen isänmaallisuus ja moraali.

Vähän kerrassaan tiedotusvälineet alkaisivat julistaa vapaamielisyyttä ja kansainvälisyyttä, lainsäätäjät ajaisivat lakeihin muutoksia, joissa aiemmin rangaistavilta teoilta poistettaisiin rangaistavuus, ja aiemmin ihanteina pidettyjä asioita, kuten isänmaallisuutta, alettaisiin muuttaa rangaistaviksi. Koululaitoksen tehtävänä olisi ajaa kaiken suvaitsevaa aatetta, jossa ihmisellä on moraalinen autonomia. Näin toimimalla, Lenin sanoi, voidaan minkä tahansa kansan moraalinen selkäranka katkaista ja valmistaa kansa tulevaan kommunistiseen vallankumoukseen 40 vuodessa.

Kukaan ei olisi kiinnostunut nousemaan vallankumouksellisia vastaan, koska kansalla ei olisi enää yhtenäistä kulttuuria eikä yhtenäistä moraalia, jota puolustaa. Sen sijaan kommunistit olisivat pysyneet uskollisina omille ihanteilleen, ja säilyttäneet omat periaatteensa, joten rappeutuneet länsimaat olisivat heille helppo valloituskohde. Sitten, kun vallankumous olisi suoritettu, astuisi voimaan kova kommunistinen kuri, ja kansat pakotettaisiin omaksumaan kommunistinen ajattelutapa ja moraali pakkovallalla ja uudelleenkoulutuksella.

Tätä agendaa Euroopan kommunistit noudattivat 1960-luvulta EU:hun asti. He tekivät myyräntyön, ja nyt kommunismin romahdettua EU vielä jatkaa samalla linjalla ja korjaa hedelmät. EU on ottanut kommunistien toimintatavat omikseen, mikä ei ole ihme; kummankin takana on sama internationalismin ihanne, jossa kansallisuusmielisyys ja kristillinen moraali ajetaan alas. Ajetaan alas ne voimat, jotka aiemmin ovat estäneet vallan siirtämisen vieraisiin käsiin.

EU sanelee ylhäältä käsin osavaltioilleen suuret toimintalinjat, joita pitää ajaa ilman oikeutta kieltäytyä. Suomenkin poliitikot ovat saaneet EU:lta ohjeet, miten moraali romutetaan, kansallismielisyys tehdään rangaistavaksi, seksuaali- ja muut vähemmistöt saavat erityissuojan ja tavalliselta keskivertokansalaiselta otetaan pois sananvapaus ja vapaus muodostaa isänmaallisia yhdistyksiä. Koululaitos, partioliike ja muut nuorisokasvatuksen instanssit on solutettava moraalinmurtajilla, lait on muutettava.

Siksi on aivan samantekevää, ketkä istuvat korkeimmilla johtopaikoilla. Ei ole mitään väliä, mitkä puolueet maata hallitsevat, koska heillä ei ole oikeutta alkaa sooloillla vastoin EU:n määräämää linjaa. Joka puolueen on ajettava samoja suuria yleislinjoja. Hajalle lyötyjä kansoja on helppo hallita ja ne on helppo alistaa tulevaisuudessa totalitaarisen hirmuhallinnon alle, kun EU:n päätäntävaltaa ja toimeenpanovaltaa keskitetään yhä pienemmän ihmisryhmän käsiin.

Tulevaisuuden Euroopassa valta tulee olemaan yhden diktaattorin ja muutaman hänen lähimmän alaisensa käsissä. Tulevaisuuden Eurooppaa tullaan hallitsemaan totaalisella valvonnalla ja äärimmäisen ankarilla laeilla. Euroopasta tehdään suuri vankileiri ja orjatyöleiri, jonka ainoa päämäärä on muurahaiskeon tavoin totella Suurta Johtajaa, kerätä kaikki varallisuus hänelle ja hänen lähipiirilleen ja toteuttaa hänen jokaista toivettaan.
8192
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Kysymys on käärmeen lasten jatkuvasta sodasta Jumalaa ja Kristusta, Kristuksessa olevaa Jumalan seurakuntaa, Ekklesiaa ja sen hallitsemaa Kristuksen kuningaskuntaa, siihen kuuluvia kristillisiä kuningaskuntia (mukaan lukien islamilaiset kalifaatit ja emiraatit) ja niiden päätä Venäjän kristillistä Tsaarikuntaa - Kristuksen Uuden liiton Juudaa - vastaan sekä kaikkia oikeita Jumalan ja Kristuksen palvelijoita vastaan sekä kaikkien näiden oikeuksia ja auktoriteetteja vastaan.

Lissabonin sopimuksen alainen EU on Jumalan pyhää tahtoa, Sanaa, lakia ja järjestystä rikkova eli syntinen niin järjestäytymisessään kuin toiminnoissaan. Se on olemukseltaan antikristillinen, ateistinen, sosialistinen/kommunistinen/fasistinen valtiodiktatuuri - siis käärmeen ja käärmeen lasten yhteiskuntajärjestelmä - Kristuksen Venäjän verivihollinen.
Tämä saatanallinen EU kumppaneineen ja palvelijoineen yrittää paitsi avustaa Venäjän piirityksessä myös varastaa sen valtapiiriin Jumalan antamalla oikeudella kuuluvaa maata kuten erästä sen läheistä suuriruhtinaskuntaa sekä Kristuksen Serbiaa (Benjaminin kuningaskunta) Balkanilla.

Juuri tästä on kysymys. Eikä kukaan väistä tätä asiaa kohdallaan, vaan jokainen joutuu päättämään kantansa.

Tilanne ajautuu nyt hetki hetkeltä kohti käärmeen ja Jumalan lasten välistä yhteenottoa kuten seuraava videokin antaa ymmärtää:

http://www.youtube.com/watch?v=owl0UWoaUEs&feature=related

Äänestä
  • No mitä kuuluu sinulle nykyään, nimimerkki "Jumalan tsaari" ja nimimerkki "Jumala vihaa vääryyttä"? Ai mistäkö tiesin, että se olet sinä? No...

    Äänestä

  • Tiedän kyllä nuo "Argumentum ad.."-periaatteet. Ne pätevät yliopistomaailmassa ja filosofisissa keskusteluissa. Kysyn sinulta suoraan: Onko sinulla OIKEAA ELÄMÄÄ? Siis, yliopistokapakan, opiskelijoiden kaveriporukan ja nettikeskustelujen ulkopuolista elämää? Tiedätkö sinä OIKEASTA ELÄMÄSTÄ sen, että kukaan normaali ihminen ei tavallisissa arkipäivän keskusteluissaan tai työpaikan kahvipöytäkeskusteluissaan mieti jokaista lausettaan siten, sopiiko se johonkin "Argumentum ad..."-periaatteeseen vai ei? Oletko tehnyt päivääkään OIKEITA töitä?

    Äänestä

  • noin. kirjoitti:

    Tiedän kyllä nuo "Argumentum ad.."-periaatteet. Ne pätevät yliopistomaailmassa ja filosofisissa keskusteluissa. Kysyn sinulta suoraan: Onko sinulla OIKEAA ELÄMÄÄ? Siis, yliopistokapakan, opiskelijoiden kaveriporukan ja nettikeskustelujen ulkopuolista elämää? Tiedätkö sinä OIKEASTA ELÄMÄSTÄ sen, että kukaan normaali ihminen ei tavallisissa arkipäivän keskusteluissaan tai työpaikan kahvipöytäkeskusteluissaan mieti jokaista lausettaan siten, sopiiko se johonkin "Argumentum ad..."-periaatteeseen vai ei? Oletko tehnyt päivääkään OIKEITA töitä?

    vastata!

    on myös olemassa ne äärilaitojen välimuodotkin. Mutta jos mustavalkoisuus on sinun juttusi, niin pidä ihmeessä kiinni siitä.

    Äänestä

  • adsfdeasf kirjoitti:

    on myös olemassa ne äärilaitojen välimuodotkin. Mutta jos mustavalkoisuus on sinun juttusi, niin pidä ihmeessä kiinni siitä.

    se, että heristellään sormea kuin mikäkin opettaja, ja aletaan puhua todellisuudesta vieraantuneita juttuja Argumentum ad-pohjalta, joita normaalikommunikoinnissa ei kukaan ajattele. Ehkä sinulle sopii fiolosofian opettajan virka, mutta hoida se niissä puitteissa, mihin ne kuuluvat.

    Äänestä

mäkin oon matkalla. siis loma matkalla

Äänestä

Kommentoi aloitusta

fasismiin. kirjoitti:

Lenin kirjoitti aikoinaan, että Euroopan maissa ei voida suorittaa äkillisiä kommunistisia vallankumouksia, koska siellä kansoilla on syvälle juurtunut isänmaallisuus ja selkeä kristillinen moraalipohja, joka saa heidät nousemaan vastavallankumoukseen. Sen sijaan Lenin neuvoi Euroopan kommunisteja toteuttamaan toisenlaista taktiikkaa: heidän pitäisi soluttautua tiedotusvälineisiin, lainsäädäntöön ja koululaitokseen. Niistä käsin heidän pitää romuttaa kansojen isänmaallisuus ja moraali.

Vähän kerrassaan tiedotusvälineet alkaisivat julistaa vapaamielisyyttä ja kansainvälisyyttä, lainsäätäjät ajaisivat lakeihin muutoksia, joissa aiemmin rangaistavilta teoilta poistettaisiin rangaistavuus, ja aiemmin ihanteina pidettyjä asioita, kuten isänmaallisuutta, alettaisiin muuttaa rangaistaviksi. Koululaitoksen tehtävänä olisi ajaa kaiken suvaitsevaa aatetta, jossa ihmisellä on moraalinen autonomia. Näin toimimalla, Lenin sanoi, voidaan minkä tahansa kansan moraalinen selkäranka katkaista ja valmistaa kansa tulevaan kommunistiseen vallankumoukseen 40 vuodessa.

Kukaan ei olisi kiinnostunut nousemaan vallankumouksellisia vastaan, koska kansalla ei olisi enää yhtenäistä kulttuuria eikä yhtenäistä moraalia, jota puolustaa. Sen sijaan kommunistit olisivat pysyneet uskollisina omille ihanteilleen, ja säilyttäneet omat periaatteensa, joten rappeutuneet länsimaat olisivat heille helppo valloituskohde. Sitten, kun vallankumous olisi suoritettu, astuisi voimaan kova kommunistinen kuri, ja kansat pakotettaisiin omaksumaan kommunistinen ajattelutapa ja moraali pakkovallalla ja uudelleenkoulutuksella.

Tätä agendaa Euroopan kommunistit noudattivat 1960-luvulta EU:hun asti. He tekivät myyräntyön, ja nyt kommunismin romahdettua EU vielä jatkaa samalla linjalla ja korjaa hedelmät. EU on ottanut kommunistien toimintatavat omikseen, mikä ei ole ihme; kummankin takana on sama internationalismin ihanne, jossa kansallisuusmielisyys ja kristillinen moraali ajetaan alas. Ajetaan alas ne voimat, jotka aiemmin ovat estäneet vallan siirtämisen vieraisiin käsiin.

EU sanelee ylhäältä käsin osavaltioilleen suuret toimintalinjat, joita pitää ajaa ilman oikeutta kieltäytyä. Suomenkin poliitikot ovat saaneet EU:lta ohjeet, miten moraali romutetaan, kansallismielisyys tehdään rangaistavaksi, seksuaali- ja muut vähemmistöt saavat erityissuojan ja tavalliselta keskivertokansalaiselta otetaan pois sananvapaus ja vapaus muodostaa isänmaallisia yhdistyksiä. Koululaitos, partioliike ja muut nuorisokasvatuksen instanssit on solutettava moraalinmurtajilla, lait on muutettava.

Siksi on aivan samantekevää, ketkä istuvat korkeimmilla johtopaikoilla. Ei ole mitään väliä, mitkä puolueet maata hallitsevat, koska heillä ei ole oikeutta alkaa sooloillla vastoin EU:n määräämää linjaa. Joka puolueen on ajettava samoja suuria yleislinjoja. Hajalle lyötyjä kansoja on helppo hallita ja ne on helppo alistaa tulevaisuudessa totalitaarisen hirmuhallinnon alle, kun EU:n päätäntävaltaa ja toimeenpanovaltaa keskitetään yhä pienemmän ihmisryhmän käsiin.

Tulevaisuuden Euroopassa valta tulee olemaan yhden diktaattorin ja muutaman hänen lähimmän alaisensa käsissä. Tulevaisuuden Eurooppaa tullaan hallitsemaan totaalisella valvonnalla ja äärimmäisen ankarilla laeilla. Euroopasta tehdään suuri vankileiri ja orjatyöleiri, jonka ainoa päämäärä on muurahaiskeon tavoin totella Suurta Johtajaa, kerätä kaikki varallisuus hänelle ja hänen lähipiirilleen ja toteuttaa hänen jokaista toivettaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu