Tahallinen teko?
Sitä ei helposti ajattelisi että BP:n öljyvuodolla Meksikonlahdella, H1N1-rokotteella, Yhdistyneillä Kansakunnilla, Maailman Terveysjärjestö WHO:lla, lääkeyhtiöillä, eri maiden hallituksilla, ympäristönsuojelujärjestöillä ja pankeilla on jotain yhteistä. Kuitenkin
Meksikon lahden öljyvuodosta on ilmaantunut esiin uusia seikkoja. Riippumattomat tutkivat journalistit ovat kaivaneet esiin todisteita, jotka viittaavat siihen suuntaan että koko BP öljyvuoto on ns. false flag-operaatio ja jonka avulla omaisuuden uusjakoa nopeutetaan. Eräänä pääepäiltynä on jo vanhastaan pahamaineinen yhtiö Halliburton.
Kesäkuun 8 2010 UFO filmintekijä James Fox (Veritas-show) paljasti lähetyksessään että alueella (Grand Isle, Los Angeles County), joka oli enimmän alttiina väitetyn öljyvuodon vaikutuksille oli täydellinen mediapimento. "Ihmisiä joilla oli kamera mukanaan, pidätettiin. Ihmisiä jotka saatiin kiinni reporttereille puhumisesta, pidätettiin." "Täällä on hallituksen ja yhtiöiden oma yksityinen poliisivaltio."
Valtamediaan kuuluva New Orleans TV WDSU-TV vahvisti Mr. Foxin väitteet videoraportissaan 12. kesäkuuta 2010.
Myös huhutuista sisäpiirikaupoista BP:n osakkeilla on nyt todisteita. Goldman Sachs (pankki joka auttoi Kreikkaa piilottamaan lainavajeitaan. Goldman Sachs on myös Vatikaanin ja paavin aarrekirstun vartija) ja Halliburton ovat molemmat sekaantuneet asiaan. Kesäkuun 9 2010 Sherri Kane (aiemmin Fox-News´in tutkiva journalisti) sekä Leonard G. Horowitz raportoivat että "Kolme viikkoa ennen luonnolliseksi väitettyä kaasuvuotoa George Bush Jr:n, Dick Cheneyyn ja WTC:n kaksoistornien attentaattiin (ns. 9/11) kytketty Halliburton neuvottelivat maailman suurimman öljyvahinkojen hoitamiseen erikoistuneen yhtiön Boots&Cootsin ostamisesta täsmälleen samaan aikaan kun Goldman Sachsin Wall Streetia intensiivisesti tarkkailevat finanssihait dumppasivat 44% BP:n osakkeistaan. Kuten aiemmin WTC:n kaksoistornien nk. terrori-iskun yhteydessä, sekä Goldman Sachsilla ja Halliburtonilla oli molemmilla vahvat taloudelliset kiihokkeet aiheuttaa "onnettomuus" myös Meksikonlahdella.
Samoin kuin ennen WTC:n kaksoistornien "terrori-iskua", lentolinjojen osakkeilla harrastettiin ns. shorttausta. Sittemmin WTC:n alueella tehdyissä tutkimuksissa on löytynyt nanotermiittiä eli nanokoossa olevaa räjähdysainetta.
http://www.uutissanomat.fi/index.php/component/content/article/7-examples/187-bp-oeljyvuoto-tahallinen-teko-uusia-todisteita

Vastaukset 2
Vanhimmat
laittaneet omaa yhtiötään siivoamaan, vaikka olisi ollut mahtava tilaisuus viedä BP:ltä rahat ja ostaa sitten pilkkahinnalla koko yritys. Antavat BP:n omin päin toimia ja mikä pahinta, he ovat saaneet vuodon tukittua.
Tiesitkös sen, että pahat amerikkalaiset ovat käskeneet pitää Suomessa keskikesälläkin katuvalot yöllä päällä, että näkevät paremmin satelliiteistaan.
Verhot ikkunan eteen päivälläkin tai muuten näkevät jokaisen liikkeesi.
Käyttöön tuleva autojen keskinopeusvalvontakin on todellisuudessa amerikkalaisten käsky ihmisten vakoilemiseksi, eikä suinkaan kyttien rahanahneutta.
On Meksikon Lahdella ja Los Angelesilla?
Siis minä ymmärrän että ovat planeetta Maa nimisellä pallolla, mutta eivät ne kyllä ihan lähellä toisiaan ole. Ja sellainen öljyvahinko joka aiheuttaisi jotain ongelmia KAHDEN TUHANNEN KILOMETRIN päässä ei vielä planeetta Maa ole nähnyt; ei edes silloin kun Irak pisti tuleen SATOJA tuon Meksikonlahden lähteen kokoisia lähteitä vuoden 1990-1991 sodassa.
Nuo lähteet paloivat ja laskivat öljyä Persianlahdella sata ja tuhatkertaisia määriä verrattuna tähän Meksikonlahteen; eikä sielläkään väki siihen kuollut.