Uskallanko kouluterveydenhoitajan puheille?

Oma tilanteeni on se, että olen 22 vuotias nainen ja opisken tällä hetkellä toista tutkintoani ammattikoulussa.
Minut diagnosoitiin masentuneeksi ja ahdistushäiritä sairastavaksi 18 vuotiaana ja olen syönyt lääkkeitä siitä asti. Asuin n. 20 vuotiaaksi asti eräällä toisella paikkakunnalla, josta edelleenkin saan reseptit nykyisiin lääkkeisiini.

Ongelmanani on se, että nämä ko. lääkkeet eivät tunnu enää tehoavan. Päinvastoin, tunnen nykyisin oloni entistä kurjemmaksi ja surkeammaksi kuin mitä ennen lääkityksen aloittamista.
Tiedän kyllä, että minun ei tarvitsisi odottaa siihen asti että opintoni taas alkavat (ensi kuun alkupuoli) vaan voisin ottaa yhteyttä terveyskeskukseen, mutta tiedän että siellä on jo valmiiksi liikaa jonoa.

Olen miettinyt uuden lääkityksen aloittamista jo huhtikuusta asti, mutta en onnistunut tekemään asialle mitään tarpeeksi ajoissa koska pelkäsin terkkarin suhtautumista asiaani. Hän ei ole kouluterveydenhoitajana mikään paras mahdollinen ja olen saanut sen käsityksen, että hän tuntuu usein vähättelevän potilaidensa vaivoja.

Minä tiedän, että minun tulisi käydä hänen luonaan jotta saisin vietyä asiaani eteenpäin, mutta minua pelottaa, että saan kokea hänen suunnaltaan samanlaista tylyä kohtelua, kuin mitä ystävänikin ovat saaneet osakseen.
Tiedän olevani muutenkin terapian tarpeessa, mutta uskallanko puhua asioistani tälle naiselle, jonka uskon (n. 90 prosenttisesti) olevan epäpätevä?
5186
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

.. terveyskeskukseen.

Kouluterveydenhoitaja on vain hoitaja, joka ei voi esim, kirjoittaa sinulle lähetettä psykiatrian polille.

Mene ja kerro koko historiasi ja kerro että olisit halukas psykoterapiaan.

Äläkä välitä siitä, että terveyskeskuksessa on jonoa. Mene sinne vaan rohkeasti. Kyse on sinun hyvinvoinnistasi ja terveydestäsi.

Äänestä

Ensinnäkin sinun pitäisi mennä sille lääkärille jonka hoidossa olet,joka sinulle reseptin on kirjoittanut. Sitten sille pitäisi jotenkin ilmaista että tahdot joko toimivan lääkkeen tai sitten ei lääkkeitä ollenkaan.
Tosin Ihan normaalia on juuri se että ne lääkkeet toimivat vain muutaman kuukauden tai pari vuotta ja sitten annostusta pitää lisätä tai vaihtaa lääkettä,se on vähän sellaista jatkuvaa kokeilua ja lääkityksen säätämistä. Ja aivan totta on myös tuo että olo voi todella olla huonompi toimimattoman lääkkeen kanssa kuin ihan ilman lääkettä. Monilla on niistä vastaavia kokemuksia.



http://masennus.nettisivu.org

Äänestä
  • Minun mielestäni kärsit keuhkoklamydiasta, paranna se antibiooteilla niin masennus poistuu.

    Äänestä

  • mikrobiologia kirjoitti:

    Minun mielestäni kärsit keuhkoklamydiasta, paranna se antibiooteilla niin masennus poistuu.

    Joopa joo.. täällä tehdään nettidiagnoosejakin... ihan peruskoulupohjalta..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ShelleyX kirjoitti:

Oma tilanteeni on se, että olen 22 vuotias nainen ja opisken tällä hetkellä toista tutkintoani ammattikoulussa.
Minut diagnosoitiin masentuneeksi ja ahdistushäiritä sairastavaksi 18 vuotiaana ja olen syönyt lääkkeitä siitä asti. Asuin n. 20 vuotiaaksi asti eräällä toisella paikkakunnalla, josta edelleenkin saan reseptit nykyisiin lääkkeisiini.

Ongelmanani on se, että nämä ko. lääkkeet eivät tunnu enää tehoavan. Päinvastoin, tunnen nykyisin oloni entistä kurjemmaksi ja surkeammaksi kuin mitä ennen lääkityksen aloittamista.
Tiedän kyllä, että minun ei tarvitsisi odottaa siihen asti että opintoni taas alkavat (ensi kuun alkupuoli) vaan voisin ottaa yhteyttä terveyskeskukseen, mutta tiedän että siellä on jo valmiiksi liikaa jonoa.

Olen miettinyt uuden lääkityksen aloittamista jo huhtikuusta asti, mutta en onnistunut tekemään asialle mitään tarpeeksi ajoissa koska pelkäsin terkkarin suhtautumista asiaani. Hän ei ole kouluterveydenhoitajana mikään paras mahdollinen ja olen saanut sen käsityksen, että hän tuntuu usein vähättelevän potilaidensa vaivoja.

Minä tiedän, että minun tulisi käydä hänen luonaan jotta saisin vietyä asiaani eteenpäin, mutta minua pelottaa, että saan kokea hänen suunnaltaan samanlaista tylyä kohtelua, kuin mitä ystävänikin ovat saaneet osakseen.
Tiedän olevani muutenkin terapian tarpeessa, mutta uskallanko puhua asioistani tälle naiselle, jonka uskon (n. 90 prosenttisesti) olevan epäpätevä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu