Vieläkö Adventistit

opettavat,että Jeesus on arkkienkeli Mikael.Opettavatko he,että Jeesus ei sovittanut ihmiskunnan syntejä ristillä,vaan sovittaa niitä taivaassa parhaillaan.Mihinkähän Raamatunkohtaan tämäkin sopisi.Täyttävätkö he lain juomatta kahvia,syömättä sianlihaa,pitämällä sapatin.Sanassa sanotaan,kirottu on jokainen joka ei täytä lakia.Adventistit,siis ovat kirottuja,jos eivät täytä koko lakia.Meillä Kristityillä on onneksi Jumalan Armo.
27208
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

Armo kulkevat käsikädessä, niitä ei voi toisistaan eroitella jos hykää lain menee siinä armokin, ymmärrä siis oikein Raamatun opetus, laista ja armosta. Minä siis ilolla yhdyn Jumalan lakiin, huudahtaa apostoli Paavalikin,mutta ei heittänyt armoakaan syrjään.

Äänestä
  • Mikaelista oli kyse, mutta kyllä lain piiskakin hyväksi on. Paavalille laki oli
    kuin tappava helle, joka vaatii etsimään varjoisaa viinipuuta armon kalliolta.

    Paavali ei koskaan lukenut lakia TOISILLE vaan itselleen. Se ei ole
    tarkoitettu lyömäaseeksi, vaan "Jumalan HYVYYS vetää sinua parannukseen". Tai kuten media7:n Aimo Helminen tänään sanoi
    sapattikoulussa Betelissä: kääntymykseen.
    Roomalaiskirje on nyt kesällä tutkinnan alla ja oli ihan mukava kuulla
    asiantuntevaa vanhurskaus-opetusta lainkuuliaisuuden vaihtumisesta uskonkuuliaisuuteen.

    Lakia tulee noudattaa ihan Jeesuksen asettamiin korkeisiin vaatimuksiin
    saakka, mutta ei Mooseksen käskystä vaan Kristuksen. Mooses vain
    kielsi tappamisen mutta Jeesus kielsi panettelemisenkin.
    Mooses käski viettää lepopäivää, mutta Jeesus sisällytti siihen myös
    hyvät työt ja niissä onkin tekemistä, jos rakkauden voitelu puuttuu
    nivelistä ja alttiuden kengät on viety kaniin.

    Äänestä

  • Selitäppä nyt sitten, että miten siinä armo menee, jos juutalaista 10-käskyn lakia ei noudada? Eikö siveys ja moraalin etiikka kuulu aivan normaaliin ihmisten väliseen vuorovaikutukseen, joka suojelee jokaisen ihmisen yksityistä vapautta ja elämää. Jokaisen ihmisen sisimpään sisimpään, on jo hänen syntymässään moraalisen käytöksen siemen, ja se on siellä "sinapin simenen kaltainen", niinkuin raamattu mainitsee, ja se myöskin kasvaa ja lisääntyy lapsen varttuessa siten, että häntä suojeleva itsetunto kasvaa iän mukana, aivan samoin kuin hänen ymmärryksensä.

    Jumalalliset luonnon elämän lait kasvattavat tietenkin meitä, ja ohjailevat meitä aistiemme välityksellä. Meidän aikamme koulupoika tietää enemmän kuin keskiajan piispat ja papit. Tästä huomaamme, että samalla kun ihmisen järki kehittyy luonnollisella tavalla, ja hänen näköalansa laajenee siten, että hän näkyvämmin ja enemmän ymmärtää näkyvää maailmaa, ja sen itsessään sisäistä lakia joka kertoo sen harmonisesta tasapainoisesta omasta Jumalallisesta laista. Mutta silti nuo kysymykset kuolemasta ja elämän alkusyystä askarruttavat ja painavat, ja mietityttävät meidän mieltämme.

    Ihminen joka perustaa ajatuksensa siihen, että kun hän aisteillaan havaitsee luonnon harmoonisen tasapainon ja sen harmoonisen kauneuden, niin hän sisäisesti asennoituu miettimään tuota suurta kysymystä joka on auennut hänen aisteilleen tuon luonnon näyn kautta. Hänelle herää sisäinen aavistus siitä, että täytyy olla olemassa muutakin: Hän aivakuin aavistaa, että on jotakin muuta kuin tämä ilmiö maailma, että täytyy olla jotakin muutakin kuin tämä näkyvä maailma.

    Hänen ajatuksensa kohtaa sisäisen voiman vaikutuksesta Jumalaisen voiman ilmenneen maailman takana. Näin hän aivan kuin laskeutuu deduktiivisesti sielunsa maailmasta alaspäin ja siten paneutua sisäisen ymmärryksensä valossa selvittää itselleen luonnon lakien peruskysymyksiä, eli Jumalan/elämän-Hengen Rakkaudellisia lakeja. Jumalalliset elämän lait synnyttävät hänessä syvän tunteen Jumalallisesta Rakkauden harmoonisesta sopusoinnun ihmeellisestä tasapainosta joka syventää hänen sisäistä tunnettaan sulautua tuohon kaikkeuden harmooniseen Rakkauden lakiin, joka hetki hetkeltä vain syventää kunnioittamaan, elämän väreilyllään olemassa oloaan.

    Tallainen on se Rakkauden Jumalan laki josta Jeesus Kristus kertoo evankeliumeissaan. Vuorisaarna on se joka johtaa Jeesuksen Kristuksen oppia tuntemaan, vain se johdattelee Jumalan ihmeellisen Rakkauden, armon sisään ja siten ikuisen anteeksi annon, sekä itsensä uhrautuvaan palveluun kärsivän ja ahdistuneen
    kärsimyksien helpottamiseen, j,n,e. Tämä rakkauden laki on se jota Jumala odottaa meidän elämältämme, että sitä me noudattaisimme, ja silloin meillä on kaikki Hänessä jota Hän meiltä odottaa, että me sen vain täyttäisimme, sen tähden meidät on "elämään kutsutut", ja siihen kätkeytyy se ihmeellinen Jumalallinen viisaus.

    Me elämme nykyaikana moraalisesti, niin paljon korkeammalla tasolla, että hyvin ymmärrämme sielussamme mikä on eettisesti ja siveellisesti täysin oikein, joten nämäkin lait ovat täysin piirtyneet ihmisen sydämeen. Moowseksen antamat 10 käskyä olivat vain silloiselle yleiselle sivistystasolle laadittu ja annettu rikollisuuden välttämiseksi, ja olivat siksi hyvin pintapuolisia. Uusi-liitto Kristuksessa opettaa miten myötätunto lähimmäiseen heijastuu Jumalallisesta Rakkaudesta. eremith

    Äänestä

  • eremith32 kirjoitti:

    Selitäppä nyt sitten, että miten siinä armo menee, jos juutalaista 10-käskyn lakia ei noudada? Eikö siveys ja moraalin etiikka kuulu aivan normaaliin ihmisten väliseen vuorovaikutukseen, joka suojelee jokaisen ihmisen yksityistä vapautta ja elämää. Jokaisen ihmisen sisimpään sisimpään, on jo hänen syntymässään moraalisen käytöksen siemen, ja se on siellä "sinapin simenen kaltainen", niinkuin raamattu mainitsee, ja se myöskin kasvaa ja lisääntyy lapsen varttuessa siten, että häntä suojeleva itsetunto kasvaa iän mukana, aivan samoin kuin hänen ymmärryksensä.

    Jumalalliset luonnon elämän lait kasvattavat tietenkin meitä, ja ohjailevat meitä aistiemme välityksellä. Meidän aikamme koulupoika tietää enemmän kuin keskiajan piispat ja papit. Tästä huomaamme, että samalla kun ihmisen järki kehittyy luonnollisella tavalla, ja hänen näköalansa laajenee siten, että hän näkyvämmin ja enemmän ymmärtää näkyvää maailmaa, ja sen itsessään sisäistä lakia joka kertoo sen harmonisesta tasapainoisesta omasta Jumalallisesta laista. Mutta silti nuo kysymykset kuolemasta ja elämän alkusyystä askarruttavat ja painavat, ja mietityttävät meidän mieltämme.

    Ihminen joka perustaa ajatuksensa siihen, että kun hän aisteillaan havaitsee luonnon harmoonisen tasapainon ja sen harmoonisen kauneuden, niin hän sisäisesti asennoituu miettimään tuota suurta kysymystä joka on auennut hänen aisteilleen tuon luonnon näyn kautta. Hänelle herää sisäinen aavistus siitä, että täytyy olla olemassa muutakin: Hän aivakuin aavistaa, että on jotakin muuta kuin tämä ilmiö maailma, että täytyy olla jotakin muutakin kuin tämä näkyvä maailma.

    Hänen ajatuksensa kohtaa sisäisen voiman vaikutuksesta Jumalaisen voiman ilmenneen maailman takana. Näin hän aivan kuin laskeutuu deduktiivisesti sielunsa maailmasta alaspäin ja siten paneutua sisäisen ymmärryksensä valossa selvittää itselleen luonnon lakien peruskysymyksiä, eli Jumalan/elämän-Hengen Rakkaudellisia lakeja. Jumalalliset elämän lait synnyttävät hänessä syvän tunteen Jumalallisesta Rakkauden harmoonisesta sopusoinnun ihmeellisestä tasapainosta joka syventää hänen sisäistä tunnettaan sulautua tuohon kaikkeuden harmooniseen Rakkauden lakiin, joka hetki hetkeltä vain syventää kunnioittamaan, elämän väreilyllään olemassa oloaan.

    Tallainen on se Rakkauden Jumalan laki josta Jeesus Kristus kertoo evankeliumeissaan. Vuorisaarna on se joka johtaa Jeesuksen Kristuksen oppia tuntemaan, vain se johdattelee Jumalan ihmeellisen Rakkauden, armon sisään ja siten ikuisen anteeksi annon, sekä itsensä uhrautuvaan palveluun kärsivän ja ahdistuneen
    kärsimyksien helpottamiseen, j,n,e. Tämä rakkauden laki on se jota Jumala odottaa meidän elämältämme, että sitä me noudattaisimme, ja silloin meillä on kaikki Hänessä jota Hän meiltä odottaa, että me sen vain täyttäisimme, sen tähden meidät on "elämään kutsutut", ja siihen kätkeytyy se ihmeellinen Jumalallinen viisaus.

    Me elämme nykyaikana moraalisesti, niin paljon korkeammalla tasolla, että hyvin ymmärrämme sielussamme mikä on eettisesti ja siveellisesti täysin oikein, joten nämäkin lait ovat täysin piirtyneet ihmisen sydämeen. Moowseksen antamat 10 käskyä olivat vain silloiselle yleiselle sivistystasolle laadittu ja annettu rikollisuuden välttämiseksi, ja olivat siksi hyvin pintapuolisia. Uusi-liitto Kristuksessa opettaa miten myötätunto lähimmäiseen heijastuu Jumalallisesta Rakkaudesta. eremith

    että 10 käskyä on JUMALAN MORAALIETIIKKA JA SITOO KAIKKIA IHMISIÄ. Ihan sama mitä iniset.

    Äänestä

  • !!??!! kirjoitti:

    että 10 käskyä on JUMALAN MORAALIETIIKKA JA SITOO KAIKKIA IHMISIÄ. Ihan sama mitä iniset.

    Siinä tämä "!!??!!" rikollismielinen nimimerkki on "naulat ja vasara" kädessä valmiina naulaamaan Kristusta edelleen ristille, hän on aivan tunnoton "ihminen", eipä ihme, että häntä kasvatetaan edelleenkin lain kurimuksessa, olisi ilmeisestikin vaarallista vapauttaa häntä lain alaisuudesta, koska hän puhkuu aivan vihaa jakatkeruutta lähes jokaisessa viestissään!

    Äänestä

  • !!??!! kirjoitti:

    että 10 käskyä on JUMALAN MORAALIETIIKKA JA SITOO KAIKKIA IHMISIÄ. Ihan sama mitä iniset.

    Tämä !!??!!, on varmaan niistä sioista karannut, yksi niistä pahoista hengistä, jotka sieltä vuorelta syöksyi alas.

    Äänestä

Valitettavasti on myönnettävä - tarkistin juuri endtime.net - että
ääriäines toivonlinnalaisen Helinä Jokisen provosoimana paapattaa
jeesusmikaelista. Mutta ydinjoukko ei semmoista julista, hyväksytyt julistajat.
Tosin
Ilmestyskirjaseminaarivihossa yhdistetään Jeesus ja Mikael.
Mutta opetetaan että ylienkeli Mikael oli vain Jeesuksen "peitenimi".
Perustellaan nimen suomennoksella: "Kuka on niinkuin Jumala".

Käsittääkseni ikävä yhdistäminen juontuu siitä, ettei Ellen Golden
riittävän tarkoin tutkinut Danielinkirjaa, jossa "ihmisen pojan kaltainen"
henkilö, joka hohti kullan tavoin, on kuitenkin kun kunnolla luetaan eri henkilö kuin enkeli Mikael. Siinä kuvataan Mikaelin avustavan "ihmisen pojan kaltaista", joka oli kuin tulta.
Mikaelia ei sensijaan kuvata mitenkään ihmeelliseksi.

MUTTA jehovalaiset mm. Vartiotornissa 1.4.2010 väittävät ihan suoraan,
että oli enkeli Mikael ja hän syntyi ihmiseksi ja nyt taas palvelee
taivaallisessa pyhäkössä enkeli Mikaelina.

Adventistitohtorit korostavat, että Jeesus on Isä Jumalan vertainen
Jumala, yhtä täysin Isän kanssa ja Pyhän Hengen kanssa.
Niinpä, kun adventisti puhuu Jeesuksesta Mikaelina, hän tarkoittaa vain
sitä, että hän käsittää Jeesuksesta joskus käytettävän nimitystä
enkeliruhtinas Mikael tai ylienkeli Mikael.

Joten jos törmäät johonkin vanhaan viestiini, jossa väitän pahasti
adventistien Mikael-käsityksestä, unohda se viesti, käske minun poistaa.

Äänestä

taas kaikki pieleen...

Kyllä me uskomme, että Mikael = Jeesus = JUMALA, ei siis mikään luotu olento ollenkaan.

Emme usko, että Jeesus ei sovittanut syntejä ristillä. Emme ole koskaan niin opettaneet. Lue heprealaiskirjeestä, mitä Jeesus taivaassa tekee.

Lakiväitteesi on humpuukia ja tyypillistä propagandaa, jolla pyritään eroon 10 käskystä.

Äänestä
  • jolla on kaikki lankeemattomat enkelit komennuksessaan on Jeesus. Hän nousee lopussa puolustamaan omiaan, joten kuka muu se voisi olla. Ei yhdellä enkelillä ole sellaista valtaa, mitä hänellä sanotaan olevan.
    Toinen enkeliruhtinas on itse saatana, joka komentaa 1/3 langenneita enkeleitä. Hän on tämän maailman ruhtinas, joka yrittää pitää valtaansa yllä pakkokeinoin. Hän orjuuttaa jokaisen, jonka vain pystyy.
    Suuri enkeliruhtinas on arvonimi kuten meillä on Tarja Halonen Ev.lut kirkon pää ja myös Suomen armeijan ylin johtaja.
    Tämä lisäyksenä vastaukseesi.

    Äänestä

  • Sotajoukkojen ylin kirjoitti:

    jolla on kaikki lankeemattomat enkelit komennuksessaan on Jeesus. Hän nousee lopussa puolustamaan omiaan, joten kuka muu se voisi olla. Ei yhdellä enkelillä ole sellaista valtaa, mitä hänellä sanotaan olevan.
    Toinen enkeliruhtinas on itse saatana, joka komentaa 1/3 langenneita enkeleitä. Hän on tämän maailman ruhtinas, joka yrittää pitää valtaansa yllä pakkokeinoin. Hän orjuuttaa jokaisen, jonka vain pystyy.
    Suuri enkeliruhtinas on arvonimi kuten meillä on Tarja Halonen Ev.lut kirkon pää ja myös Suomen armeijan ylin johtaja.
    Tämä lisäyksenä vastaukseesi.

    mutta - miksi syyttää TARJAA - Tarjahan on vain yksi hyvää tarkoittava tämän maalman oppineista eksyneistä - siis yksi meistä

    Äänestä

Jumalan armo, ja sen taloudenhoito!
Armolla on myös talous, jota on hoidettava!

_ kirjakääröön on minusta kirjoitettu- tekemään sinun tahtosi, Jumala" Heb 10: 7
Huomaatko että Jeesus tuli TEKEMÄÄN tänne, eikä loikoilemaan!

" Kun hän ensin sanoo: " Uhreja ja anteja ja polttouhreja ja syntiuhreja sinä et tahtonut etkä niihin mielistynyt" ..vaikka niitälain mukaan uhrataankin.
sanoo hän sitten: " Katso, minä tulen tekemään sinun tahtosi" Hän poistaa ensimmäisen, pystyttääkseen toisen" 8, 9 jakeet
Jeesus poisti uhri-ja anti järjestelmän, sekä poltto-ja syntiuhrin,...ja naulitsi ne ristille Kol 2: 14

Hän , Jeesus on nyt Uuden liiton Välimies"...Hän poisti israelilaisten ja pakanain väliltä
erottavan väliseinän, ja lopetti vihollisuudet!

Tähän armoliittoon, johon pakanatkin nyt pääsevät, on liitto Israelinheimon ja Jumalan välillä....pakanat
pääsevät vain osalliseksi israelinheimon armon taloudenhoidosta, ja pakanat kumartavat Israelin Jumalaa
ja pakanakristityt ovat oksastettu oikeiden oksien joukkoon, niihin poisleikattujen israelilaisten oksantynkiin!

Tämä tarkoittaa sitä, että kun juuri, joka on Kristus ,ja joka on juutalainen, ..ja pelastus kun on juutalaisista,..niin pakanoilla ei ole omaa evankeliumia, vaan se on tämä sama vanha iankaikkinen evankeliumi, joka kerta kaikkiaan on israelin pyhille annettu!

Pakanakristityn täytyy imeä elämännesteensä juutalaisuudesta, eli " apostolien ja profeettain
antamasta perustuksesta!
Muuta perustusta ei ole pantu! Apostolit ja profeetat opettivat tätä armotaloutta, ja taloudenhoitoon kuuluu sapatti , ja myös saastaisten eläinten syöntikielto, jotka eivät ole meitä vastaan, ..vaan meidän puolellamme!

Jos taas uhraat härkiä ja kauriita, ja ympärileikkaat itsesi, niin se kaikki on sinua vastaan,
koska silloin Kristuksen uhrilla ei ole sinulle mitän arvoa!!

Sinähän uhraat silloin oman uhrisi!!
Pakanoiden on oltava arkana ,ja pikkuisen peloissaan, koska Jumala armossaan oksasti heidät Kristuksen tähden Israelilaisten heimon oppeihin ja sapattiin ja 9 muuhunkin käskyyn!

Äänestä
  • {}{}{} Jos taas uhraat härkiä ja kauriita,
    ja ympärileikkaat itsesi,
    niin se kaikki on sinua vastaan,
    koska silloin Kristuksen uhrilla ei ole sinulle mitään arvoa!! {}{}{}

    Gal. 5:2
    Katso, minä, Paavali, sanon teille,
    että jos ympärileikkautatte itsenne,
    niin Kristus ei ole oleva teille miksikään hyödyksi.

    Laajemmin ...

    1 Vapauteen Kristus vapautti meidät. Pysykää siis lujina, älkääkä antako uudestaan sitoa itseänne orjuuden ikeeseen.
    2 Katso, minä, Paavali, sanon teille, että jos ympärileikkautatte itsenne, niin Kristus ei ole oleva teille miksikään hyödyksi.
    3 Ja minä todistan taas jokaiselle ihmiselle, joka ympärileikkauttaa itsensä, että hän on velvollinen täyttämään kaiken lain.
    4 Te olette joutuneet pois Kristuksesta, te, jotka tahdotte lain kautta tulla vanhurskaiksi; te olette langenneet pois armosta.
    5 Sillä me odotamme uskosta vanhurskauden toivoa Hengen kautta.

    Adventtikirkossa ja kaikissa kristittyjen yhteisöissä ja kaikissa uskovissa
    on ongelmana se, että tuppaamme lainomaisesti eli farisealaisesti
    vaeltamaan, vaikka pitäisi rakkauden hengen vapaudesta käsin,
    sapatinlevossa, vaeltaa. ja käskeä kun tarvetta on. Käskeä itseämme
    ja muita vapaaehtoisuuden pohjalta eikä lainvaatimuksena ikäänkuin.

    Äänestä

  • Tästä Benedin "pomppivasta pallosta" ei oikein saa otetta millään. Ei Jeesus mitään vihollisuutta poistanut juutalaisten ja pakanain väliltä, eikä siten mitään väliseinää poistanut, se vihamielisyys on jatkunut tähän päivään asti. Ne juutalaiset 10 käskyä edelleenkin toimii käytännössä, että naapuri valtiot ovat vihollisia jahvelle, ja ne ovat oleet kautta historian, siitä ei pääse eroon muut valtiot Israelin vihollisuudesta.

    Mutta Jeesus Kristus teki eron Kristuksen Jumalallisen Rakkauden Hengellisen elämän lain, ja maallisen yhteiskunta järjestystä koskevan lain välillä. Viisi käskyä jotka Vuorisaarnassa Jeesus Kristus antaa, niin ne rakentavat todella uuden yhteiskunnan, jos niitä noudatettas ne samalla muuttaisi koko vanhan yhteiskunnallisen elämän, koska tämä Jeesuksen Kristuksen uusi siveysoppi liittäisi kansakunnat Kristuksen rakkauden siteellä toisiinsa, mutta ihmiskunta ei ole siihen missään mielessä edes lähelläkään valmistautumista. Uskonnolliset kirkko-kunnat ovat vain jakamassa ihmisiä hyviin ja pahoihin, eli rakentamassa erottavaa väliseinää.

    Emme me koskaan tule ymmärtämään hyvän ja pahan valtakunnan sisäistä merkitystä, jos emme ymmärrä Jeesuksen antamia vertauksia, siitä mitä hän niillä vertauksilla tahtoo sanoa ja valottaa meille, - siitä Jumalan valtakunnasta, jossa Hän Jeesus Kristus itse oli, ja on. Tuo sama valtakunta on myös meissä itsessämmekin - "sisällämme". Tuo Hyvän valtakunta, jota Jeesus niin kovin monessa vertauksessaan tuo esiin niin kauniilla ja merkittävällä tavalla, paljastaa meille, sen miten nämä kaksi valtakuntaa, hyvä ja paha taistelevat meissä itsessämme.

    Mutta emme ole osanneet valintaa oikein tehdä, emmekä toteutta Jeesuksen Kristuksen elämän antamaa oppia. Onhan kysymyksessä jäsenyytemme Jumalan valtakunnasta, ja Hänen valtakuntansa ei ole tästä maailmasta: Sen on tuonut Jeesus Kristus itse esiin evankeliumissaan, jospa saisimme silmämme auki, ja siten tajuaisimme mitä Jumalan valtakunta on: - Niin' silloin tietysti olisimme koettaneet elää Jeesuksen antamien vertausten mukaan ja siten jo ehkäpä toteuttaa uutta Jeesuksen Kristuksen elämän-opppia, eli uutta maailmankatsomusta.

    Varovaisestikin sanoen kovin olemattoman vähän on näitä ihmisiä joilla on tämä Jumalan valtakunnan kansalaisoikeus, ehkäpä teoreettisessa mielessä, mutta muuten kuitenkin kovin vaillinnaista ja puolittaista, käytäntöä tuskin juuri sen perusolemuksessa on. Vanhan liiton käskyt koskivat käytännöllistä elää, mutta Uuden liiton 5 käskyä, jotka Jeesus Kristus antoi koskivat Henkistä elämää, jotka edellyttivät ajatuksen puhtautta, ja siksi ne koskivat taivasvaltakunnan olotilaa, siis elämistä taivasvaltakunnan elämää täällä reaali-maaimassa, niinkuin Jeesus vertauksissaan tuo esiin.

    Äänestä

  • eremith32 kirjoitti:

    Tästä Benedin "pomppivasta pallosta" ei oikein saa otetta millään. Ei Jeesus mitään vihollisuutta poistanut juutalaisten ja pakanain väliltä, eikä siten mitään väliseinää poistanut, se vihamielisyys on jatkunut tähän päivään asti. Ne juutalaiset 10 käskyä edelleenkin toimii käytännössä, että naapuri valtiot ovat vihollisia jahvelle, ja ne ovat oleet kautta historian, siitä ei pääse eroon muut valtiot Israelin vihollisuudesta.

    Mutta Jeesus Kristus teki eron Kristuksen Jumalallisen Rakkauden Hengellisen elämän lain, ja maallisen yhteiskunta järjestystä koskevan lain välillä. Viisi käskyä jotka Vuorisaarnassa Jeesus Kristus antaa, niin ne rakentavat todella uuden yhteiskunnan, jos niitä noudatettas ne samalla muuttaisi koko vanhan yhteiskunnallisen elämän, koska tämä Jeesuksen Kristuksen uusi siveysoppi liittäisi kansakunnat Kristuksen rakkauden siteellä toisiinsa, mutta ihmiskunta ei ole siihen missään mielessä edes lähelläkään valmistautumista. Uskonnolliset kirkko-kunnat ovat vain jakamassa ihmisiä hyviin ja pahoihin, eli rakentamassa erottavaa väliseinää.

    Emme me koskaan tule ymmärtämään hyvän ja pahan valtakunnan sisäistä merkitystä, jos emme ymmärrä Jeesuksen antamia vertauksia, siitä mitä hän niillä vertauksilla tahtoo sanoa ja valottaa meille, - siitä Jumalan valtakunnasta, jossa Hän Jeesus Kristus itse oli, ja on. Tuo sama valtakunta on myös meissä itsessämmekin - "sisällämme". Tuo Hyvän valtakunta, jota Jeesus niin kovin monessa vertauksessaan tuo esiin niin kauniilla ja merkittävällä tavalla, paljastaa meille, sen miten nämä kaksi valtakuntaa, hyvä ja paha taistelevat meissä itsessämme.

    Mutta emme ole osanneet valintaa oikein tehdä, emmekä toteutta Jeesuksen Kristuksen elämän antamaa oppia. Onhan kysymyksessä jäsenyytemme Jumalan valtakunnasta, ja Hänen valtakuntansa ei ole tästä maailmasta: Sen on tuonut Jeesus Kristus itse esiin evankeliumissaan, jospa saisimme silmämme auki, ja siten tajuaisimme mitä Jumalan valtakunta on: - Niin' silloin tietysti olisimme koettaneet elää Jeesuksen antamien vertausten mukaan ja siten jo ehkäpä toteuttaa uutta Jeesuksen Kristuksen elämän-opppia, eli uutta maailmankatsomusta.

    Varovaisestikin sanoen kovin olemattoman vähän on näitä ihmisiä joilla on tämä Jumalan valtakunnan kansalaisoikeus, ehkäpä teoreettisessa mielessä, mutta muuten kuitenkin kovin vaillinnaista ja puolittaista, käytäntöä tuskin juuri sen perusolemuksessa on. Vanhan liiton käskyt koskivat käytännöllistä elää, mutta Uuden liiton 5 käskyä, jotka Jeesus Kristus antoi koskivat Henkistä elämää, jotka edellyttivät ajatuksen puhtautta, ja siksi ne koskivat taivasvaltakunnan olotilaa, siis elämistä taivasvaltakunnan elämää täällä reaali-maaimassa, niinkuin Jeesus vertauksissaan tuo esiin.

    "Ei Jeesus mitään vihollisuutta poistanut juutalaisten ja pakanain väliltä"

    Mutta Jeesus tahtoo poistaa kastijaon lakikansa Israelin ja pakanakansojen
    välistä.

    Ef. 2:14
    Sillä hän on meidän rauhamme, hän, joka teki molemmat yhdeksi
    ja purki erottavan väliseinän, nimittäin vihollisuuden,

    Joh. 10:16
    Minulla on myös muita lampaita, jotka eivät ole tästä lammastarhasta; myös niitä tulee minun johdattaa, ja ne saavat kuulla minun ääneni, ja on oleva yksi lauma ja yksi paimen.

    Efes. 2:11
    Muistakaa sentähden, että te ennen, te lihanne puolesta pakanat, jotka olette saaneet ympärileikkaamattomien nimen niiltä, joita, lihaan käsillä tehdyn ympärileikkauksen mukaisesti, sanotaan ympärileikatuiksi-
    12
    että te siihen aikaan olitte ilman Kristusta, olitte vailla Israelin kansalaisoikeutta ja vieraat lupauksen liitoille, ilman toivoa ja ilman Jumalaa maailmassa;
    13
    mutta nyt, kun olette Kristuksessa Jeesuksessa, olette te, jotka ennen olitte kaukana, päässeet lähelle Kristuksen veressä.
    14
    Sillä hän on meidän rauhamme, hän, joka teki molemmat yhdeksi ja purki erottavan väliseinän, nimittäin vihollisuuden,
    15
    kun hän omassa lihassaan teki tehottomaksi käskyjen lain säädöksinensä, luodakseen itsessänsä nuo kaksi yhdeksi uudeksi ihmiseksi, tehden rauhan,
    16
    ja yhdessä ruumiissa sovittaakseen molemmat Jumalan kanssa ristin kautta, kuolettaen itsensä kautta vihollisuuden.
    17
    Ja hän tuli ja julisti rauhaa teille, jotka kaukana olitte, ja rauhaa niille, jotka lähellä olivat;

    Äänestä

  • antti_kantola kirjoitti:

    vastaan" : " .Ja yhdessä ruumiissasovittaakseen molemmat Jumalan kanssa ristin kautta, kuolettaen itsensä kautta vihollisuuden"jae (Antti kirjoitti)

    " Ei Jeesus mitään vihollisuutta poistanut juutalaisten ja pakanain väliltä" (Antti kirjoitti)

    Millä sinä oikein Antti terästät kahvisi, tai yrttiteesi??

    Äänestä

”Niin Pietari sanoi heille: "Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan.” (Apt. 2:38)

Mutta te, ”Oi te älyttömät luterilaiset/galatalaiset! Kuka on lumonnut teidät, joiden silmäin eteen Jeesus Kristus oli kuvattu ristiinnaulittuna?”
Miksi kieltäydytte parannuksen (Apt.2:38) upotuskasteesta ja Pyhän Hengen Lahjasta? Sillä ettekö ole kuulleet, että: ilman pyhitystä ei kukaan ole näkevä Herraan?
”Pyrkikää rauhaan kaikkien kanssa ja pyhitykseen, sillä ilman sitä ei kukaan ole näkevä Herraa;” (Heb. 12:14)
Ilman Pyhää Henkeä te ette voi pyhittyä/pelastua! Sillä; ”LIHAN MIELI on VIHOLLISUUS Jumalaa vastaan, sillä se ei alistu Jumalan LAIN alle,” …. ”mutta niillä, jotka elävät HENGEN mukaan, on HENGEN MIELI.” – ja sellainen alistuu Jumalan Lain alle!

Se siis tietäkää, että tahallinen USKONMUKAISEN UPOTUSKASTEEN HYLKÄÄMINEN johtaa HENGELLISEEN SOKEUTEEN ja UUDISTAMATTOMUUTEEN, ja siten PYHITYKSEN ja PELASTUKSEN MENETTÄMISEEN!!!
”Sillä niillä, jotka elävät (kastamattomina) lihan mukaan, on lihan mieli, mutta niillä, jotka (ovat uskonmukaisesti kastetut) ELÄVÄT Hengen mukaan, on HENGEN MIELI. Sillä lihan mieli on kuolema, mutta HENGEN MIELI on elämä ja rauha;” (Room. 8:5,6)
"... niin että me (NYT) palvelemme Jumalaa Hengen uudessa tilassa emmekä kirjaimen vanhassa. "(Room.7:6) ”Sillä ei Jumala ole kutsunut meitä saastaisuuteen, vaan PYHITYKSEEN.” VANHURSKAUTEEN!
Lue Mark.16:15,16; Apt.2:38 ja perään Room.6.Luku!
*
Siis OBJEKTIIVISESTI luettuna RAAMATTU tuntee vain tämän YHDEN Oikean Kasteen; JOHANNEKSEN USKONMUKAISEN UPOTUSKASTEEN (Yhteen Nimeen) VAPAHTAJAN NIMEEN!!! Katso; Apt.2:38; 4:12; 8:35,36,37,38! Muu on väärennöstä!!
-- RAAMATUN ILMOITTAMA USKON MUKAINEN UPOTUSKASTA tulee suorittaa siis VAPAHTAJAMME ja HERRAMME (yhteen) NIMEEN, joka on JAHSHUA MESSIAS (ei siis kolmeen arvoasemaan), sillä MESSIAS VAPAHTAJA KUOLI PUOLESTAMME, ei Isä Jumala eikä Pyhä Henki!!!
*
Katso; KASTEENSANOMA USKOVALLE; "ETTÄ LAIN VANHURSKAUS TÄYTETTÄISIIN MEISSÄ"!
http://suomi24kristinuskomme.phpbb.fi/viewtopic.php?f=2&t=11&sid=59f9e68fb1f32b85da99d65e8a3364bc
*
Ystävällisesti Siunausterveisin Totuuden etsijöille
minulle niin Rakkaassa
Voittoisassa ja Voimallisessa י ה וֹ שׁ ﬠ
JAH SHUAN (Ilm.14:1) MESSIAAN Armollisessa ja Pyhässä Nimessä

eepu
*
Jk.:
”Niin ei nyt siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat.
Sillä elämän hengen laki Kristuksessa Jeesuksessa on vapauttanut sinut synnin ja kuoleman laista.
Sillä mikä laille oli mahdotonta, koska se oli lihan kautta heikoksi tullut, sen Jumala teki, lähettämällä oman Poikansa syntisen lihan kaltaisuudessa ja synnin tähden ja tuomitsemalla synnin lihassa, että lain vanhurskaus täytettäisiin meissä, jotka emme vaella lihan mukaan, vaan Hengen.
Sillä niillä, jotka elävät lihan mukaan, on lihan mieli, mutta niillä, jotka elävät Hengen mukaan, on Hengen mieli.
Sillä lihan mieli on kuolema, mutta hengen mieli on elämä ja rauha; sentähden että lihan mieli on vihollisuus Jumalaa vastaan, sillä se ei alistu Jumalan lain alle, eikä se voikaan.
Jotka lihan vallassa ovat, ne eivät voi olla Jumalalle otolliset.
Mutta te ette ole lihan vallassa, vaan Hengen, jos kerran Jumalan Henki teissä asuu. Mutta jolla ei ole Kristuksen Henkeä, se ei ole hänen omansa.” (Room.8:1-9)
*
Olenko AINOA Suomessa, joka kastaa Oikeaa Herran Nimeen (JAHSHUA MESSIAS) uskovan (ei kolmeen arvoasemaan), vai joko löytyy itseni lisäksi muitakin?
*
♥ MARANATA! ♥

Äänestä
  • "Jotta lain vaatima vanhurskaus täytettäisiin"

    Siksi todellakin Jeesus otti kasteen Johannekselta, viimeiseltä vanhan
    liiton papilta, pappi Sakariaan pojalta.

    Matt. 3:15
    Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Salli nyt;
    sillä näin meidän sopii täyttää kaikki vanhurskaus".
    Silloin hän salli sen hänelle.

    Äänestä

  • antti_kantola kirjoitti:

    "Jotta lain vaatima vanhurskaus täytettäisiin"

    Siksi todellakin Jeesus otti kasteen Johannekselta, viimeiseltä vanhan
    liiton papilta, pappi Sakariaan pojalta.

    Matt. 3:15
    Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Salli nyt;
    sillä näin meidän sopii täyttää kaikki vanhurskaus".
    Silloin hän salli sen hänelle.

    hih, Ei Johannes ollut vanhan liiton pappi, vaan Uuden Liiton profeetta! :)

    Äänestä

  • eepu* kirjoitti:

    hih, Ei Johannes ollut vanhan liiton pappi, vaan Uuden Liiton profeetta! :)

    väärässä.

    Johannes Kastaja oli viimeinen vanhan liiton PROFEETTA eikä mikään pappi JA samalla ensimmäinen uuden liiton julistaja.

    Äänestä

  • eepu* kirjoitti:

    hih, Ei Johannes ollut vanhan liiton pappi, vaan Uuden Liiton profeetta! :)

    "hih, Ei Johannes ollut vanhan liiton pappi,
    vaan Uuden Liiton profeetta! :)"

    Pappi Sakarias toimitti virallista temppelipalvelusta. Hänen poikansa
    Johannes ei astunut systeemin papinvirkaan siitä syystä, että Herra
    lähetti hänet erämaahan siihen virkaan valmistumaan.
    J.Kastaajn tehtävä oli suurempi kuin yhdenkään muun vl. papin ja senhän
    Jeesus sanoikin omalla tavallaan. Se että Jeesus myös sanoi Johannesta
    pienimmäksi, tarkoittaa sitä, että uuden liiton yleinen pappeusvirka on AINA vanhan liiton virkoja suurempi.

    Jeesuksen ottaessa ns. "Johanneksenkasteen" meidän vanhurskautumiseksemme, merkitsee viimeisen vanhanliiton papin
    arvokasta tehtävää siirtää koko pappeusasia Jeesuksen harteille.

    Jos käsittäisit historiallisten tapahtumien hengellisen puolen, kadehtisin sinua, sillä silloin avautuvat Jumalan salaisuudet riittävästi ja ihan
    kukkuramitalla.

    Äänestä

  • !!??!! kirjoitti:

    väärässä.

    Johannes Kastaja oli viimeinen vanhan liiton PROFEETTA eikä mikään pappi JA samalla ensimmäinen uuden liiton julistaja.

    Matt. 11:11
    Totisesti minä sanon teille: ei ole vaimoista syntyneitten joukosta noussut suurempaa kuin Johannes Kastaja;
    mutta vähäisin taivasten valtakunnassa on suurempi kuin hän.

    J.Kastaja ei esittänyt yhtäkään profetiaa. Kun hän "TODISTI" Jeesuksesta,
    hän näki Pyhän Hengen laskeutuvan kyyhkysen muodossa Jeesuksen päälle.
    Se ei ollut tulevaisuuteen katsomista eikä menneiden muistelemista,
    vaan sitä kastehetkeä, jossa valta siirrettiin vanhan liiton pappeudelta
    uuden liiton Ylipapin harteille - Messiaan !!!

    Äänestä

  • !!??!! kirjoitti:

    väärässä.

    Johannes Kastaja oli viimeinen vanhan liiton PROFEETTA eikä mikään pappi JA samalla ensimmäinen uuden liiton julistaja.

    Et näy tietävän Liitoista yhtikäs mitään, olet ihan pihalla asiasta! Johannes oli Uuden Liiton profeetta, Jumala lähetti Johanneksen kastamaan Uuteen Liittoon, joka Kristuksen sovintovereen tehtiin!

    Äänestä

Kai_A heinäkuussa 2010 (hyviä vastauksissa Bushmannille):

Kirkon oppi on sama, asenteet ovat kuitenkin muuttuneet. Minun käsitykseni mukaan tiukkapipoisuus on vähentynyt, nöyryys ja kunnioittavampi suhtautuminen ihmisiin ja toisiin kristittyihin lisääntynyt. Ehkä myös entistä useammat adventistit ymmärtävät tehdä eron yleiskristillisten ja pelastuksen kannalta ydinasioiden (Armo, Kristus, Raamattu, Jumala, jne) ja kirkon erityisoppien välillä.
- -
EGW kuuluu edelleen kirkon opetukseen. Asennemuutos 40 vuodessa on kuitenkin suuri. Silloisissa lehdissä ja puheissa hänen kirjoituksiaan lainattiin ahkerasti, nyt suht harvoin (Raamatun Sanoma raamatuntutkisteluopasta lukuunottamatta). Ehkä kirkko myös vähän selkeämmin tiedostaa varhaisen adventismin käytännön, jonka mukaan kirkon jäsen voi olla uskomatta EGWhen.
- -
Olen tällä palstalla yleensä jättänyt EGWn teologiseen puoleen liittyvät jutut toisille ja niin teen nytkin. Minulla ei nimittäin ole mitään huolta siitä, uskooko tai arvostaako joku EGWtä tai ei.
- -
Veli Ted tulee varmaan puhumaan usein ja hartaasti EGWn tärkeyden puolesta.
En kuitenkaan usko, että hän tekee vastoin EGWn omaa neuvoa hyväksyä jäseniksi myös ne, jotka eivät EGWhen usko. Aika näyttää.
- -
Raamatun Sanoman itsekin mainitsin tuotteeksi, joka vieläkin pursuaa EGWn tekstejä. Muissa teksteissä ja puheissa ovat EGW kommentit murto-osassa 70 -luvun tasosta.
- -
Polkupyöristä EGW varoitteli silloin, kun pyörät maksoivat puolen vuoden palkan ja muotivillityksen takia ihmiset ottivat suuria lainoja ostaakseen joka perheenjäsenelle pyörän. Pari vuotta myöhemmin (kun pyörän sai puolen kuun palkalla) hän itse osti lapsenlapsilleen pyörän.
=================
"TÄYDELLISET KRISTUKSESSA
Tässä elämässä meidän on erotettava itsemme
synnistä uskon kautta Kristuksen sovintovereen.
Kallis Vapahtajamme kehottaa meitä
liittymään häneen,
yhdistämään heikkoutemme hänen voimaansa,
tietämättömyytemme hänen viisauteensa
ja arvottomuutemme hänen ansioihinsa.
Suuri Taistelu. s. 604 1967
Pokkaripainos 2005 s.393.

[][][] Luonteemme muuttuu, kun meistä tulee Jumalan lapsia. Raamattu puhuu tapahtuvasta muutoksesta uudelleensyntymisenä ja vertaa sitä
maanviljelijän istuttamaan hyvään siemeneen. Niitä jotka juuri ovat
oppineet rakastamaan Kristusta, nimitetään vastasyntyneiksi lapsiksi
(ks. 1.Piet.2:2) [][][] Ellen White: Tie Jeesuksen luo, s. 50 - "Eteenpäin
uskon tiellä"

NIINPÄ, SANON MINÄ!
Kun ihminen saa suunnattoman suuren velan anteeksi Jumalalta, niin jos
hänessä ei tapahdu niin syvää muutosta, että luonteessa tapahtuu
uudistumista ainakin armottomuudesta armeliaisuutta kohti, niin outoa
olisi.

Äänestä
  • [][][] Luonteemme muuttuu, kun meistä tulee Jumalan lapsia. Raamattu puhuu tapahtuvasta muutoksesta uudelleensyntymisenä ja vertaa sitä
    maanviljelijän istuttamaan hyvään siemeneen. Niitä jotka juuri ovat
    OPPINEET rakastamaan Kristusta, nimitetään vastasyntyneiksi lapsiksi
    (ks. 1.Piet.2:2) [][][] Ellen White: Tie Jeesuksen luo, s. 50 - "Eteenpäin
    uskon tiellä"

    Kristuksen rakastamista ei voi oppia. Se on Jumalan lahja.
    Vaikka kuinka opiskelisit ja oppettelisit ei Kristuksen rakastaminen sinussa lisääntyisi "sinapinsiemenkään" vertaa.
    Samoin, kuin jos otat itsellesi vaimon velvollisuudesta tai säälistä, josta et välitä ja jota et rakasta, et tule koskaan oppimaan rakastamaan aidosti häntä. Voit oppia vain kenties hyväksymään hänet.

    Jumalalle ei riitä, että me vain opimme hyväksymään hänet, meidän tulee saada Jumalalta lahjaksi aito rakkaus.

    Ne, jotka liittyvät adventtikirkkoon, heitä kutsutaan adventtikirkoissa vastasyntynseiksi lapsiksi.

    Ne, jotka ovat Jumalan lapsia, ovat uudestisyntyneitä Pyhä Hengen kautta.
    He ovat uudestisyntyneitä Jumalan lapsia, eivät minkään kirkon vastasyntyneitä lapsia.

    Äänestä

  • Kuulema Raamatun luku sotkee Lutterilaisen kansan ihmisen Järjen
    juoksun ja sen seurauksena on kuulema mielen terveys sairaala. Näinhän
    Ne Papit minulle kertoivat nuoruudessani. Vieläkö heillä on samat käytännöt
    menossa???!!

    Äänestä

Olet eksytetty uskomaan valheita adventismista, mikä ei totuuden nimessä ole hyvin ja rakkaudellisesti tehty sinua kohtaan.

Mutta samalla täytyy todeta että olet itsekin halukas omaksumaan valheen ja nautit muiden parjaamisesta, joten olet siten osa syyllinenomaan tuhoosi ja siihen ettet ymmärrä Raamatun totuutta.

Minä säälin sinua - minä tunnen surua kohtalostasi, siitä ettet jaksa ottaa vastaan armoa, ettet jaksa olla totuudessa ja rakkaudessa. Minä tunnen suurta surua katsellesani kulkuasi kohti tuhoasi, tunnen surua koska hylkäsit pelastavan käden, hylkäsit sen totuudellisen ja iankaikkiseen elämään johtavan tien jonka meidän taivaallinen Isämme aukaisi eteesi.

Rakas lähimmäinen, vieläkään ei ole liian myöhäistä - käänny pois pahoista ajatuksistasi, käänny pois tuhoon vievältä tieltäsi, käänny Jumalan tahtoon - heitä pois omat alhaisiin vietteihin perustuvat kuolemaan vievät ajatuksesi, etsi sen sijaan Jumalan valtakuntaa, oikeudenmukaisuutta, rakkautta ja ainoastaan siinä olevaa elämää.

Äänestä
  • ""heitä pois omat alhaisiin vietteihin perustuvat kuolemaan vievät ajatuksesi, etsi sen sijaan Jumalan valtakuntaa, oikeudenmukaisuutta, rakkautta ja ainoastaan siinä olevaa elämää. ""

    Rakas aloitukseen vastaaja; ei tuo aloitus hullumpi ollut. Suotta moitit ja murehdit.
    Siinä oli ajattelemaan herättelevää:

    ""Täyttävätkö he lain juomatta kahvia,syömättä sianlihaa,pitämällä sapatin.
    Sanassa sanotaan, kirottu on jokainen joka ei täytä lakia.
    Adventistit,siis ovat kirottuja,jos eivät täytä koko lakia.
    Meillä Kristityillä on onneksi Jumalan Armo. ""

    Kyllä adventtiseurakunnissakin on turhan paljon niitä jotka eivät näe armoa lain töiltä.
    Eivät näe metsää puilta. Kun yksilö väittää olevansa ns. lainnoudattaja, niin silloin
    hänen todella pitää jokainen pilkku Mooseksen laissa, josta Jeesuskin puhui, täyttää.
    Onneksi useimmat adventistit käsittävät sydämessään, että kaikki on sittenkin armosta.

    Paavalin kirje älyttömille galatalaisille ...

    Gal.3:1
    Oi te älyttömät galatalaiset! Kuka on lumonnut teidät, joiden silmäin eteen Jeesus Kristus oli kuvattu ristiinnaulittuna?
    2 Tämän vain tahdon saada teiltä tietää: lain teoistako saitte Hengen vai uskossa kuulemisesta?
    3 Niinkö älyttömiä olette? Te alotitte Hengessä, lihassako nyt lopetatte?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

lut kirjoitti:

opettavat,että Jeesus on arkkienkeli Mikael.Opettavatko he,että Jeesus ei sovittanut ihmiskunnan syntejä ristillä,vaan sovittaa niitä taivaassa parhaillaan.Mihinkähän Raamatunkohtaan tämäkin sopisi.Täyttävätkö he lain juomatta kahvia,syömättä sianlihaa,pitämällä sapatin.Sanassa sanotaan,kirottu on jokainen joka ei täytä lakia.Adventistit,siis ovat kirottuja,jos eivät täytä koko lakia.Meillä Kristityillä on onneksi Jumalan Armo.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu