Jumala

Maailmankaikkeuden synty

Jotkut väittävät että maailmankaikkeus olisi syntynyt sattumalta, suuressa alkuräjähdyksessä. Jotkut väittävät myös, että ihminen olisi kehittynyt alkueliöstä apinavaiheen kautta ihmiseksi. Esitän lyhyehkön vertauskuvan siitä, miten epäloogiselta tuollainen väite kuulostaa.

Vertauskuva:

Ajatellaan vaikka että olemme lentokentällä. Meillä on kaikki lentokoneen osat valmiina laatikoissa: moottorit, siivet, pellit, mittaristot, ohjaimet, penkit, sylinterit, jarrut ja jopa pienet mutterit. Kaikki osat ovat kasaamista vaille valmiina. Saadaksemme osista lentokoneen, jonkun täytyy kasata osat lentokoneeksi. Vai mitä?

Jos siis ajattelemme että maailmankaikkeus olisi syntynyt sattumalta, olisi aivan sama väittää, että kun kaikki lentokoneen osat olivat laatikoissa, tuli suuri hurrikaani, joka asetti kuin ihmeen kautta kaikki osat loogisesti paikoilleen aivan viimeistä mutteria myöten. Yhtä epäloogista on väittää, että luomakunta ja ihminen olisivat syntyneet sattumalta. Koko maailmankaikkeus on toimiva kokonaisuus: aurinko on juuri sopivalla etäisyydellä maasta, tähdet kiertävät radoillaan, painovoima ym. fysiikan ja kemian lait toimivat loogisten lainalaisuuksien mukaan. Onko tämä kaikki pelkkää sattumaa?

Tyhjästä tai sattuman kautta ei tämänkaltaista todellisuutta voi syntyä. Tarvitseehan talokin rakentajan, auto valmistajan ja kello suunnittelijan.

Joidenkin tiedemiesten kehittelemät teoriat ”alkuräjähdys” ja ”evoluutio” perustuvat oletuksiin, eivätkä ole absoluuttisia totuuksia.

Luomakunnalla ja ihmisellä on luoja, Jumala, josta Raamattu kertoo.

Raamattu on Jumalan ilmoitus ihmisille: maailmankaikkeuden synnystä, siitä miten ihminen voi löytää yhteyden Jumalaan, millainen Jumala on (lisää Jumalan luonteesta kirjoituksen alapuolella) ja mitä Jumala odottaa ihmiseltä

*** Luominen ***

1.Mooses 1 - 31: ”Alussa loi Jumala taivaan ja maan…”

Johanneksen evankeliumi 1. 1-5 ”Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala. Hän oli alussa Jumalan tykönä. Kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaan, ja ilman häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on. Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valkeus. Ja valkeus loistaa pimeydessä, ja pimeys ei sitä käsittänyt.”

Kolossalaiskirje 1. 1:16 ”Sillä hänessä (Jeesuksessa) luotiin kaikki, mikä taivaissa ja mikä maan päällä on, näkyväiset ja näkymättömät, olkoot ne valtaistuimia tai herrauksia, hallituksia tai valtoja, kaikki on luotu hänen kauttansa ja häneen.”

*** Jeesus, Jumalan Poika, on syntien sovittaja ja ainut tie Jumalan luo ***

Johanneksen evankeliumissa Jeesus sanoo 14:6 ”Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani.”

Johanneksen evankeliumi 3:16 ”Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.”

*** Mitä Jumala odottaa sinulta ***

Jumala rakastaa sinua ylenpalttisesti. Hän haluaa kaikesta sydämestään asettaa sinut Jumalan lapsen asemaan ja pelastaa sinut iankaikkiselta kadotukselta, Poikansa Jeesuksen ristin sovitustyön kautta. Jumala myös odottaa, että teet parannuksen tavassasi elää.

Markuksen evankeliumi: 16:16 ”Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.”

Jesajan kirja: 55:7 ”Jumalaton hyljätköön tiensä ja väärintekijä ajatuksensa ja palatkoon Herran tykö, niin hän armahtaa häntä, ja meidän Jumalamme tykö, sillä hänellä on paljon anteeksiantamusta.”

Suosittelen vakavasti Raamatun sanomaan tutustumista (joka kannattaa aloittaa Johanneksen evankeliumista) ja Raamatullisen opetuksen saamista vaikkapa Helluntaiseurakunnassa.

” Aika on täyttynyt, ja Jumalan valtakunta on tullut lähelle; tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi. ”
15207
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

jätänpä sen koommin kommentoimatta,surkea provo.

Äänestä

Jumala on idiootti, koska salli Haitin maanjäristyksen tapahtua.

Työnnetään Jumala taivaasta alas, ilman laskuvarjoa!

Äänestä
  • miksi käytät aikaasi tyhjänpäiväiseen provoiluun?

    eihän kukaan voi tosissaan ajatella noin, joten voisitko lakata tuhlaamasta kaikkien aikaa.

    Äänestä

Väität kuitenkin että jumala on syntynyt tyhjästä, ilman että kukaan on sitä suunnitellut? Pyh, yhtä hyvin voisit väittää että lentokoneen osista syntyy hurrikaanissa lentokone, ihan sattumalta vain....

Äänestä

Ei kai ketkään muut kuin hihhulit edes kuvittele, että mitään ilmestyy tänne meidän maailmaamme kuvaamallasi taianomaisella tavalla! Sehän on yhtä hullunkurista kuin satu maailman luomisesta!

Henkilön täytyy olla lähes täydellisen tietämätön evoluutiosta langetakseen aloituksenkaltaiseen sumutukseen. Siksi teidän kannattaisi siellä helluntaiseurakunnissa perehtyä lajinkehitykseen itseensä ja olla nielemättä saarnaajienne lapsellisia teorioita ja väitteitä koukkuineen kaikkineen.

Äänestä
  • Vastaus aloittajan kysymykseen: Jumalan olemassaolon todistaminen on huuhaata.
    Koko aihe on täyttä p***aa, kuten Phoebus yllä kirjoittaa. Mutta aivopesu seurannaisilmiöineen toimii, kun pesijä on puhetaitoinen näyttelijä. Osa meistä on vahvasti tunneihmisiä ja siten hyvää raaka-ainetta tuollaisille "satusetille". On lähinnä tuurista kiinni, jääkö ko henkilö tämän vai tuon puhujan lumoihin. Uskiksilla on kylmällä järjellä tehtyjä suunnitelmia ja neuvoja, missä elämäntilanteessa kannattaa "asiakasta" lähestyä, eli milloin ihminen on "vastaanottokykyisin". Esim työpaikan menetys, avioero, leskeys tai muu menetys/vastoinkäyminen herkistää osan ihmisistä ja ympäripuhuminen on helpompaa.

    Äänestä

mINUSTA Jumala on huora tyranni.

Moni hukkui taas tänä viikonloppuna, Jumalan OSAAMTTOMUUDEN takia.

Ravin Raamatustani 45 sivua kostoksi.

Tehkää samoin

Toivottaen:
- Huuhaatako

Äänestä

"Jotkut väittävät että maailmankaikkeus olisi syntynyt sattumalta, suuressa alkuräjähdyksessä."

Ja vielä pystyvät todistamaan tämän mm. kosmisella taustasäteilyllä.

"Jotkut väittävät myös, että ihminen olisi kehittynyt alkueliöstä apinavaiheen kautta ihmiseksi."

Niin, typerät kreationistit väittävät näin, koska he eivät tiedä mitä evoluutio edes tarkoittaa.

"Ajatellaan vaikka että olemme lentokentällä. Meillä on kaikki lentokoneen osat valmiina laatikoissa: moottorit, siivet, pellit, mittaristot, ohjaimet, penkit, sylinterit, jarrut ja jopa pienet mutterit. Kaikki osat ovat kasaamista vaille valmiina. Saadaksemme osista lentokoneen, jonkun täytyy kasata osat lentokoneeksi. Vai mitä?"

Sinä olet vertaamassa elotonta kappaletta, jonka ihminen on dokumentoidusti ja todistetusta rakentanut, elävään olioon?

"Jos siis ajattelemme että maailmankaikkeus olisi syntynyt sattumalta, olisi aivan sama väittää, että kun kaikki lentokoneen osat olivat laatikoissa, tuli suuri hurrikaani, joka asetti kuin ihmeen kautta kaikki osat loogisesti paikoilleen aivan viimeistä mutteria myöten."

Ööh...ei. Kuka idiootti...ai niin, ID-ioottihan sellaista väittää, koska ei ymmärrä yhtikäs mitään kosmologiasta.

"Yhtä epäloogista on väittää, että luomakunta ja ihminen olisivat syntyneet sattumalta."

Juuri näin, parahin kreationisti. Sinä toivottavasti tunnet itsesi hyvin tyhmäksi, kun menet edes ehdottamaan jotain noin typerää.

"Koko maailmankaikkeus on toimiva kokonaisuus: aurinko on juuri sopivalla etäisyydellä maasta"

Plus-miinus 5 miljoona kilometriä, mutta muuten sopivalla etäisyydellä ;)

"tähdet kiertävät radoillaan"

Kyllä, tähdet kiertävät galaksin ydintä, joskus syntyen, joskus räjähtäen.

"painovoima ym. fysiikan ja kemian lait toimivat loogisten lainalaisuuksien mukaan."

Toisaalta on tyhmä puhua lainalaisuuksista, koska me ihmiset olemme luoneet näitä käsitteellisiä lainalaisuuksia tarkkailemalla esim. painovoimaa.

"Onko tämä kaikki pelkkää sattumaa?"

Kyllä ja ei. Ok, painovoiman suhteen ei ole mitään sattumaa - kaksi kappaletta vain sattuvat vetämään toisiaan puoleensa voimalla, joka on riippuvainen näiden kappaleiden massasta ja etäisyydestä. Muuten emme kutsuisi sitä painovoimaksi.

Myös sähkövaraus toimii keräävänä voimana - sen takia esim. suolakiteet ovat äärimmäisen järjestäytyneitä ilman mitään taikuutta.

"Tyhjästä tai sattuman kautta ei tämänkaltaista todellisuutta voi syntyä."

Kunhan kreationistit vain tajuaisivat tämän, niin lopettaisivat väittämästä näin.

"Tarvitseehan talokin rakentajan, auto valmistajan ja kello suunnittelijan."

Ja mitä suolakide tarvitsee?

"Luomakunnalla ja ihmisellä on luoja, Jumala, josta Raamattu kertoo."

Juuri niin, Raamattu. Se yksittäinen tietämättömän aavikkokansan kootut kertomukset. Ei mikään muu uskonto tai sen kirja. Sotkan muna, hah! Ei maailma syntynyt munasta, vaan maailman on aina ollut olemassa vetenä, jonka päällä Jumala käveli ikuisuuden, kunnes päätti tehdä jotain asialle.

"Raamattu on Jumalan ilmoitus ihmisille:"

Jumalan ilmoitus on ilmiselvä: MINÄ VIHAAN SINUA! MINÄ TUHOAN SINUT JA KAIKKI KALTAISESI! SINUN ESI-ISÄSI EIVÄT SUOSTUNEET ORJIKSENI! MINÄ ANNOIN TEILLE VAPAAN TAHDON, JOTTA LUOPUISITTE SIITÄ SEKÄ PALVOISITTE JA PALVELISITTE MINUA IKUISESTI JA IKUISESTI!

"...maailmankaikkeuden synnystä..."

Simsala-pim!

"...siitä miten ihminen voi löytää yhteyden Jumalaan..."

Noudata uskonnollisten johtajien käskyjä ja anna heille omaisuutesi.

"...millainen Jumala on..."

Vihaa täynnä olevan murhan- ja kostonhimoinen tyranni, joka tuhoaa ja tappaa huvikseen. Pitää palavan eläinuhrin hajusta ja hyväksyy myös ihmisuhrit.

"...ja mitä Jumala odottaa ihmiseltä."

Täydellisyyttä sekä kyseenalaistamatonta ja ehdotonta tottelevaisuutta.

"Suosittelen vakavasti Raamatun sanomaan tutustumista (joka kannattaa aloittaa Johanneksen evankeliumista)..."

Ei kannata lukea kirjaa alusta, koska muuten joutuu huomaamaan miten julma ja häiriintynyt hirviö kristinuskon jumala oikeasti on.

"...ja Raamatullisen opetuksen saamista vaikkapa Helluntaiseurakunnassa."

Helluntaiseurakunnilla on noin vuosisadan kokemus psykologisesta terrorista, alistamisesta ja seuraajien hyväksikäytöstä. He hajottavat sinut, jotta he voivat rakentaa sinusta sokean seuraajan ilman kykyä ajatteluun.

” Aika on täyttynyt, ja Jumalan valtakunta on tullut lähelle; tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi. ”

Tai Jumala kiduttaa sinua ikuisesti.

Äänestä
  • "Plus-miinus 5 miljoona kilometriä, mutta muuten sopivalla etäisyydellä ;) "

    etäisyys voi muuttua väliltä: -5% ja +35% nykyisestä etäisyydestä...

    Äänestä

että kun laittaa siemenperunan multaan, niin siitä ei kasvakaan porkkanaa. Evoluutiota ei ole, MOT. Eiks niin?

Äänestä

"Jos siis ajattelemme että maailmankaikkeus olisi syntynyt sattumalta, olisi aivan sama väittää, että kun kaikki lentokoneen osat olivat laatikoissa, tuli suuri hurrikaani, joka asetti kuin ihmeen kautta kaikki osat loogisesti paikoilleen aivan viimeistä mutteria myöten."

Ajatellaan, että meillä on maalia jolla maalaamme talon seinän. Tämä maali rapistuu seinästä muutamassa kymmenessä (sadassa vuodessa). Maali ei ole ikuista. Eli siis jumalaakaan ei ole voinut aina olla.

Äänestä

Muuta sinulla ei ole esittää kuin väite. Ei todisteen hitustakaan jumalasta.

Äänestä

Yrität käyttää jotain todella omituista logiikkaa joka ei kuitenkaan toimi edes itsessään.

1. Kone kasataan olemassa olevista osasista. Jumala luo tyhjästä joten analogia pettää pahasti.

2. Koneet kehittyvät. Kuka muistaa ensimmäisen lentokoneen? Ei kukaan. Se oli semmoinen rakkine joka pysyi 30 sekunttia ilmassa yhden henkilön miehistöllä ilman matkalaukkuja. Nykyään voidaan lentää päivä ilmassa täydessä varustuksessa.

3. Näemme kyllä ihmisiä rakentamassa lentokoneita mutta emme koskaan ole todistaneet minkään suunnitellun syntyneen tyhjästä. Sovellat siis logiikkaa sellaisesta jota tapahtuu kokoajan sellaiseen joka tapahtui joskus kauuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuan sitten.

4. Mikään on harvoin sattumaa. Kaikki on vain tuntematonta. Loton numerotkin vois ennustaa 100% tarkkuudella jos voisi simuloida lähtötilannetta ja etenemistä täydellisesti.

"Hän haluaa kaikesta sydämestään asettaa sinut Jumalan lapsen asemaan ja pelastaa sinut iankaikkiselta kadotukselta"
Jos jotain haluaa niin se haluttu toteutuu, mikäli se on toteutettavissa.

Äänestä

Jos jumala olisi olemassa niin se olisi täysin mielipuoli hullu. Onneksi näin ei kuitenkaan ole ja saamme elää suhteellisen rauhassa. Ainoa riesa meillä on nämä vainoharhaiset uskovaiset.

Ilman uskontoja maailma olisi lähes paratiisi.

Äänestä
  • Onneksi vain Jos (jos jumala olisi olemassa...). Tosin niitä jumalakandidaatteja on tuhansia. Oikea jumala ja jesse voitaisiin mielestäni valita fundisuskovaisten kesken vaaleissa huutoäänestyksellä jollain suuurella risteilijällä esim etelä ja pohjoiskoren rajan lähellä. Puli, puli,........

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Huuhaatako kirjoitti:

Maailmankaikkeuden synty

Jotkut väittävät että maailmankaikkeus olisi syntynyt sattumalta, suuressa alkuräjähdyksessä. Jotkut väittävät myös, että ihminen olisi kehittynyt alkueliöstä apinavaiheen kautta ihmiseksi. Esitän lyhyehkön vertauskuvan siitä, miten epäloogiselta tuollainen väite kuulostaa.

Vertauskuva:

Ajatellaan vaikka että olemme lentokentällä. Meillä on kaikki lentokoneen osat valmiina laatikoissa: moottorit, siivet, pellit, mittaristot, ohjaimet, penkit, sylinterit, jarrut ja jopa pienet mutterit. Kaikki osat ovat kasaamista vaille valmiina. Saadaksemme osista lentokoneen, jonkun täytyy kasata osat lentokoneeksi. Vai mitä?

Jos siis ajattelemme että maailmankaikkeus olisi syntynyt sattumalta, olisi aivan sama väittää, että kun kaikki lentokoneen osat olivat laatikoissa, tuli suuri hurrikaani, joka asetti kuin ihmeen kautta kaikki osat loogisesti paikoilleen aivan viimeistä mutteria myöten. Yhtä epäloogista on väittää, että luomakunta ja ihminen olisivat syntyneet sattumalta. Koko maailmankaikkeus on toimiva kokonaisuus: aurinko on juuri sopivalla etäisyydellä maasta, tähdet kiertävät radoillaan, painovoima ym. fysiikan ja kemian lait toimivat loogisten lainalaisuuksien mukaan. Onko tämä kaikki pelkkää sattumaa?

Tyhjästä tai sattuman kautta ei tämänkaltaista todellisuutta voi syntyä. Tarvitseehan talokin rakentajan, auto valmistajan ja kello suunnittelijan.

Joidenkin tiedemiesten kehittelemät teoriat ”alkuräjähdys” ja ”evoluutio” perustuvat oletuksiin, eivätkä ole absoluuttisia totuuksia.

Luomakunnalla ja ihmisellä on luoja, Jumala, josta Raamattu kertoo.

Raamattu on Jumalan ilmoitus ihmisille: maailmankaikkeuden synnystä, siitä miten ihminen voi löytää yhteyden Jumalaan, millainen Jumala on (lisää Jumalan luonteesta kirjoituksen alapuolella) ja mitä Jumala odottaa ihmiseltä

*** Luominen ***

1.Mooses 1 - 31: ”Alussa loi Jumala taivaan ja maan…”

Johanneksen evankeliumi 1. 1-5 ”Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala. Hän oli alussa Jumalan tykönä. Kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaan, ja ilman häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on. Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valkeus. Ja valkeus loistaa pimeydessä, ja pimeys ei sitä käsittänyt.”

Kolossalaiskirje 1. 1:16 ”Sillä hänessä (Jeesuksessa) luotiin kaikki, mikä taivaissa ja mikä maan päällä on, näkyväiset ja näkymättömät, olkoot ne valtaistuimia tai herrauksia, hallituksia tai valtoja, kaikki on luotu hänen kauttansa ja häneen.”

*** Jeesus, Jumalan Poika, on syntien sovittaja ja ainut tie Jumalan luo ***

Johanneksen evankeliumissa Jeesus sanoo 14:6 ”Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani.”

Johanneksen evankeliumi 3:16 ”Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.”

*** Mitä Jumala odottaa sinulta ***

Jumala rakastaa sinua ylenpalttisesti. Hän haluaa kaikesta sydämestään asettaa sinut Jumalan lapsen asemaan ja pelastaa sinut iankaikkiselta kadotukselta, Poikansa Jeesuksen ristin sovitustyön kautta. Jumala myös odottaa, että teet parannuksen tavassasi elää.

Markuksen evankeliumi: 16:16 ”Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.”

Jesajan kirja: 55:7 ”Jumalaton hyljätköön tiensä ja väärintekijä ajatuksensa ja palatkoon Herran tykö, niin hän armahtaa häntä, ja meidän Jumalamme tykö, sillä hänellä on paljon anteeksiantamusta.”

Suosittelen vakavasti Raamatun sanomaan tutustumista (joka kannattaa aloittaa Johanneksen evankeliumista) ja Raamatullisen opetuksen saamista vaikkapa Helluntaiseurakunnassa.

” Aika on täyttynyt, ja Jumalan valtakunta on tullut lähelle; tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi. ”

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu