kirjoituksen Helsingin terveyspäivystyksestä. Siitä tuli mieleeni, että eipä tuo ole Vantaallakaan mihinkään muuttunut. Vuonna 1986 sain erittäin mahtavan noidannuolen. En paikallani voinut olla kun koski niin kovasti. En päässyt edes istumaan, kävelin pitkin käytävää mahdollisuuksien mukaan. Ei auttanut särkylääkkeet (ilman reseptiä saatavat). Terveyskeskuspäivystys oli Tikkurilassa. Poikani vei minut autolla (autoon en meinannut päästä ollenkaan). Jouduin odottamaan tuntitolkulla, juopot varsinkin pääsivät ohi. Ja paljon muitakin. Kun viho viimein pääsin lääkäriin, hän testasi, että onko halvauksen vaara, enhän silloin vielä tiennyt että noidannuolesta on kyse. Huvittaa vähän jälkeenpäin, että jos olisi ollut halvaantumisen vaara, olisin taatusti siinä odottaessani halvaantunut. Sain sitten viikon sairasloman ja kunnollista särkylääkettä. Meni se ohi. Mutta noidannuoli on sen jälkeen ollut monasti, mutta koskaan se ei enää ole ollut niin paha kuin se ensimmäinen. Sama siis jatkuu Vantaalla, vaikka tuosta on jo yli 20 vuotta. Vain päivystyksen paikkaa on vaihdettu (Peijas). No kaatuessani viime talvena ranteeseen sattui, luulin murtuneen, mutta nyt ei otettu vastaan ollenkaan. Silloin Tikkurilaan sentään otettiin, vaikka selkävammaisena pitikin odottaa monta tuntia. Mitä ihmettä koko päivystystouhulla tehdään, kun päivystykseen hyvin harva pääsee? Säästöä olisi sekin, että vain ambulanssilla pääsisi päivystykseen. Juopot saisivat mennä arkipäivänä, jos olisi enää tarvettakaan! Lapset ymmärrän, että pääsisivät jonon ohi, mutta kun sinne ei oteta lapsiakaan!
Luin erään
turhaa päivystys!
0109
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.