Venäjän jatkuvasti paheneva öykkäröinti aiheuttaa väistämättä sen, että Suomi liittyy Natoon muutaman vuoden sisällä. Maamme hakee oikeutetusti turvaa yhä aggressiivisemmaksi käyvää naapuriaan vastaan. Suomi on sivistyksellisesti, taloudellisesti ja sotilaallisesti osa läntistä Eurooppaa. Siihen sopii erittäin hyvin Suomen Nato-jäsenyys, joka takaa maamme itsenäisyyden ja turvallisuuden vuosikymmeniksi eteenpäin.
Suomi Natossa
5 vuoden sisällä
7200
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
-viivoilla asiat / tapaukset, jolloin venäläiset ovat "öykkäröineet" Suomelle viimeisen 10 vuoden aikana? Tee lista, kai sinä nyt yhdenasian keksit, kymmenen asiaa lienee jo lähellä valehtelemista. Puukaupat möhläsi meidän oma Häkämies, jälkeenjääneillä Kylmän Sodan aikaisilla ajatuksillaan. Kuinka paljon niistä saaduilla rahoilla olisi aseistettu Suomenarmeijaakin?
Esim. Heti kun venäläisillä oli kalliista öljystä saatua rahaa, he kerralla maksoivat velkansa Suomelle. En ole missään tapauksessa venäläismielinen, mutta en pidä yhtään huonona asiana, että erityisesti kaupalliselta osalta Eurooppa / Venäjä entisestään kehittäisivät välejään.
Myös sotilaallista yhteistyötä Euroopan mittakaavassa olisi tunnusteltava, silti pelkästään yksin Suomen välillä tapahtuva yhteistyö ei tule kysymykseenkään Venäläisten kanssa, jolloin suomalaisten valta olisi olematon.
Venäläisille olisi sopivampi kumppani koko Euroopan Unioni.
Euroopassa osa "kanuunoista" varmasti suunnattaisiin idän sijaan myös länteen, niin rötölöitsijä on USA ollut, että kärsivällisyys on lopussaan. Venäläiset eivät määräisi tahtia, heillä toiminnassaan olisi maksimissaan 140 miljoonan ihmisen kansakuntana Italian BKT:llä 500 miljoonaa eurooppalaista nähden, maksimissaan neljäsosa sotilaspoliittisesta päätöksen teosta. Jos venäjä jätetään yksin, ei siellä poliittisesti tapahdu suotuisaa kehitystä.
Sisäpoliittisesti Venäjä ei täytä demokratian kaikkia sääntöjä, mutta niitä kaikkia sääntöjä ei täytä myöskään Pohjois-Amerikan Yhdysvalloissakaan kaikilta osin, media siellä kauhistelee, mutta mitään ei tapahdu riittävän ripeästi.
Venäläiset voisivat mm. maksusta antaa tietotaitoja, joidenkin aseiden teollisen valmistukseen Euroopassa. Raskaimpana aseena mannertenväliset ohjukset, jos niiden valmistamisessa vaihdettaisiin tietoja, ohjustegnolookiasta. Venäläiset aluksi voisivat myydä niitä EU:lle, silloin jos ja kun Euroopasta tulee sotilaallinenkin toimija ihan oikeasti.
USA- pelkää eniten sitä, että eurooppalaiset hylkäävät Nato ja tekevät ulko- ja turvallisuuspolitiikassa yhteistyötä, silloin USA kyllä jäisi toiselle sijalle maailman mahdeista.
Venäläiset ovat tajunneet, etenivät Eurooppalaiset ehkä ole enää innokkaita USA:n juoksupoikia. Päämääränä pitäisi olla yleiseurooppalainen asetutkimus ja asetelleisuushanke.
Päämääränä pitäisi olla yleiseurooppalainen asetutkimus ja aseteollisuushanke.
HS: Afganistanista palaaville sotilaille terapiaa
Puolustusvoimat odottaa mielenterveyteen liittyvien ongelmien lisääntyvän kriisinhallinta- ja rauhanturvatehtävissä palvelevilla sotilailla, kertoi Helsingin Sanomat maanantaina......
"Maanpuolustuskorkeakoulussa tehdyn tutkimuksen mukaan yli puolella palanneista sotilaista on jo ollut ensimmäisten viikkojen aikana sopeutumisongelmia, kuten stressioireita tai perheongelmia.....
Sotilaat ovat joutuneet poikkeuksellisen kovaan vaaraan ja paineeseen etenkin Afganistanissa."
Näiden uutisten valossa ymmärrän miksi pitäisi liittyä Natoon. Suomimiehestä ei ole enää maansa puolustajaksi. Stressiä pukkaa jo rauhanturva tehtävissä. Ja ai, ai miten siellä on ollut kovia paikkoja....
Jos nyky soturit ovat tällaisia sterssipalleroita, mihin Suomi enää tarvitsee puolustusta?
..tulee sotimisesta ainakin suursodassa Suomea puolustaessa, eikä sieltä kukaan "terveenä" palaisi. Meillä on nyt vain kokemusta tällaisesta tosi sotimisesta 65 vuoden takaa. Toiset kuolee, toiset vakavasti haavoittuu kolmansille voi olla riippuvuus suhde Pervitinin kaltaisiin stimulantteihin sodan jälkeen.
Sotiminen on kaikin puolin epäterveellistä toimintaa, mutta sotimisella puolustetaan maata ja vihollinen takaa sen, ettei se ole terveellistä. Ei nykysukupolvi lällykämpää ole, kuin sotia käyneet. Silloin vain ei ollut tietoa tuollaisesta avusta ja sille oltaisiin siksi vain naureskeltu, mutta kyllä moni veteraani kärsi stressistä vielä vuosikymmenet sotien jälkeen, asiat tulivat jopa uniin.
Kuka sulle on sellaista informaatiota antanut, että sodassa olo on terveelistä ja se tehdään terveeliseksi, ruokia ja muun suuhun pantavan suhteen kaikin puolin? Ei edes haavoittumiset ja kuolemat riitä. On tämä sielullinenkin puoli. Sodasta harva palaa vammoitta, jos ei muuta mies voi ryypiskellä enemmän, kun aijemmin ei ole alkohoolista ollut juuri ollenkaan kiinostunut.
- Sotimaan vain mennään terveenä, siis mennään, tullaan sitten jos tullaan.
- Maata on silti puolustettava kaikin mahdollisin tavoin ja semme teemme lähes yksimielisesti.
(-Piste)
http://www.saulmasson.org
-masson
Vai on oikein stressioireita ollut. Eikö ole kunnolla tullut nukutuksi? Onko itku välillä tullut silmään....
Kyllä tällainen ruotsalaistyyppinen paapominen on häpeäksi sotilaille ja Suomen kansalle. Sodan jälkeen puoli miljoonaa miestä ja naista palasi siviiliin ja suurin osa sopeutui heti normaaliin elämään ilman mitään "stressioireita". Sodassa niitä stressioireita luonnollisesti oli monestakin syystä, mutta tieto pääsystä rauhalliseen siviiliin ja normaaliin työelämään pyyhki nuo oireet unholaan. Onko suomalaisen miehen psyykessä tapahtunut muutoksia huonoon suuntaan näin lyhyessä ajassa? Onko taustalla nykyinen paapova kasvatustyyli?
Afganistaniin ym. lähetettävät sotilaat täytyisi nykyään alistaa jonkinlaisiin testeihin ennen lähettämistä. Näytettäisiin sodan kauheuksia lähikuvina/-filmeinä ja mitattaisiin samalla galvaanista ihoreaktiota. Jos esinm. vihollisen pään irtoaminen filmillä aiheuttaisi voimakkaan piikin käyrässä, raakattaisiin kyseinen sotilas välittömästi pois lähettettävien joukosta. "Tasakäyräisimmät" sitten lähettäisiin Suomen edustajina sotatantereille. Tällä menetelmällä säästettäisiin sitten takaisin tullessa valtavat summat erilaisten psykologien ja psykiatrien palkkioissa.
Vai on oikein stressioireita ollut. Eikö ole kunnolla tullut nukutuksi? Onko itku välillä tullut silmään....
neropatti!
"Kyllä tällainen ruotsalaistyyppinen paapominen on häpeäksi sotilaille ja Suomen kansalle. Sodan jälkeen puoli miljoonaa miestä ja naista palasi siviiliin ja suurin osa sopeutui heti normaaliin elämään ilman mitään "stressioireita". Sodassa niitä stressioireita luonnollisesti oli monestakin syystä, mutta tieto pääsystä rauhalliseen siviiliin ja normaaliin työelämään pyyhki nuo oireet unholaan. Onko suomalaisen miehen psyykessä tapahtunut muutoksia huonoon suuntaan näin lyhyessä ajassa? Onko taustalla nykyinen paapova kasvatustyyli?
Afganistaniin ym. lähetettävät sotilaat täytyisi nykyään alistaa jonkinlaisiin testeihin ennen lähettämistä. Näytettäisiin sodan kauheuksia lähikuvina/-filmeinä ja mitattaisiin samalla galvaanista ihoreaktiota. Jos esinm. vihollisen pään irtoaminen filmillä aiheuttaisi voimakkaan piikin käyrässä, raakattaisiin kyseinen sotilas välittömästi pois lähettettävien joukosta. "Tasakäyräisimmät" sitten lähettäisiin Suomen edustajina sotatantereille. Tällä menetelmällä säästettäisiin sitten takaisin tullessa valtavat summat erilaisten psykologien ja psykiatrien palkkioissa."
ainahan se on sitten eri asia kun omaaa maata puolustetaan, omaa kotia.... JA ainahan se sodan jälkeen vähän hirvittää nuo tapahtumat, mutta että ihan terapiaan, se on jo liikaa. Mielestäni se on hyvin totta että nyky-yhteiskunta paapoo liikaa, esim lapsia suojellaan, se on hyvä juttu, erittäin hyvä, mutta jossain määrin sekin on mennyt yli.