kompastuskivi ja loukkauskallio Raamatussa ?
Kuka kompastuu ja ketä saa loukata ?
Kuka kompastuu ja ketä saa loukata ?
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 91
Vanhimmat
Ikäänkuin juhlasaattue te kuljette yhdessä kohti jumala-minuutanne.
Te olette tie ja vaeltajat.
Ja kun yksi teistä kaatuu maahan, hän kaatuu niiden puolesta, jotka tulevat hänen takanaan , jotta he varoisivat kompastuskiveä.
Veikkaan että pitemmän päälle on kompastus kivi pankkiiri sukujen rahiottama irakin sota,,öljytulot virtaa vaan Fed:iIlle ja niin on tehnyt pitkän aikaa...
Nykyaikaan tultaessa on juutalaisten merkitys pankkitoiminnassa yhä huomattava. Eräs maailman vaikutusvaltaisimmista naisista, Elisabeth Joseph-Cohen, toimii Goldman Sachsin(heh kreikka yhteys,ja juutalainen ministeri,tätä maksetaan) johdossa. Lisäksi Neuvostoliiton romahdusta seuranneen Venäjän sekasortoisen finanssielämän vaikuttajat ja "oligarkit" ovat suuremmissa määrin juutalaisia, muun muassa Mihail Hodorkovski, Bruce Rappaport, Boris Berezovski ja Vladimir Gužinski ja Semjon Mogilevitš. Juutalaisia ovat myös Maailmanpankin johdossa toimineet James D. Wolfensohn, Joseph Stiglitz ja Paul Wolfowitz, sekä eräs maailman vaikutusvaltaisimmista sijoittajista ja pörssikeinottelijoista George Soros. Myös Yhdysvaltain keskuspankin nykyinen johtaja, Ben Bernanke, on juutalainen. Samoin maailman suurimman sijoitushuijauksen tehnyt Bernard Madoff.
Näitä riitttää pitkin maailmaa.,,,,,pieni vähemistö,,olette mutta uskomaton valta.muslimeista tulee vaikka mitä ihme dokkaria pitkin viikkoaPuolueetonta tukimusta kaivattaisi teidänkin verkostoista,,
vilkas mielikuvitus.
Maailman väestöstä vain 2-3 % on juutalaisia, mitä ihmettä tekee se 97%, koska eivät saa mitään aikaan.
Pyörivätkö ne katujengeissä ryöstelemässä ja tappamassa tavallisia ihmisiä.
Paavali oli myös juutalainen, mutta Paavali oli luopiojuutalainen. Paavali perusti uskonnon, josta eniten ovat kärsineet juutalaiset.
Jos joku suomalainen olisi pankkihuijari maailmalla, voisimmeko me puuttua asiaan, sanomalla hänelle; sinä et voi tehdä noin koska olet suomalainen. Ihmiset tekevät yksilöllisiä ratkaisuja, kompastelevat ja perässä tulijat ottavat oppia, jos ottavat.
Sanos muuta. Yliopistot on pullollaan juutalaisia ja he tekee tiedettä . Joskus ihmettelen kuinka kukaan uskaltaa kun muut ovat sitten kateudesta revetä ja sylkevät kaikea idioottimaisuutta suustaan..kuten täälläkin näkee.Toisin päin katsoen voisi miettiä että millainen maailma olisi ilman juutalaisten panosta. Muistattehan Natsi-Saksan joka halusi luoda juutalaisetonta kulttuuria. Sehän vajosi niin alas ettei siinä ollut mitään käyttökelpoista ainesta Natsi- Saksan luhistumisen jälkeen. Pelkkää hölynpölyä sekä tiede että taide.
Nuo salaliittoteoriat on siitä' käteviä että niitä voi käyttää sellainenkin joka ei itse osaa ajatella. Riittää kun huutaa laumassa.
vain uskontoa,typerää puhua aina vain jutkuista,onhan koulut täynnä kristittyjäkin.
Maailam pärjäisi ihan hyvin ilman juutalaisiakinkuten ilman suomalaisiakin,ei heilusi suuntaan,ei toiseen.
Ei ne mitään speciaalia ole,nnin tai onpas yhtä spessuja kuin eestiläisetkin tai kuka muu tahansa.
puhua persuista, eli perussuomalaisista.
Kyllä niistä puhutaan paljonkin näinä aikoina, mutta tämä on juutalaispalsta.
"Juutalaisuus on vain uskontoa,typerää puhua aina vain jutkuista,onhan koulut täynnä kristittyjäkin.
Maailam pärjäisi ihan hyvin ilman juutalaisiakinkuten ilman suomalaisiakin,ei heilusi suuntaan,ei toiseen.
Ei ne mitään speciaalia ole,nnin tai onpas yhtä spessuja kuin eestiläisetkin tai kuka muu tahansa".
Juutalaiset on pieni ryhmä joka on tehnyt kokoonsä nähden enemmän eri alojen Nobeleita kuin mikään muu. Taiteen aloilla on sama juttu. Suuret taidekokoelmat joita on lahjoitettuina museoissa ovat monesti juutalaisten sinne lahjoittamia sekä/tai juutalaisten taiteilijoiden töitä.
He ovat ylivoimaisen luovia sekä musiikissa , kirjallisuudessa että mm elokuvataiteessa. Ette aina näy edes huomaavan että laittaessanne ihaillun ja rakastetun filmitähden kuvan seinälle, te ihailette siinä juutalaista.
Suurin anti on kai se, että juutalaiset ovat antaneet maailmalle ( jos hän on todella elänyt) puusepän josta tuli yhden ihmisjoukon jumala. Onneksi juutalaiset itse eivät tätä puusepppää pidä jumalana ja siksi saavatkin koko ajan olla käännytyksen kohteena. Toisaalta käännyttäminen antaa joillekin elämänsisältöä ja ... siinäkin juutalaiset tekevät suurtyön. He hoitavat joidenkin ihmisten mielenterveyttä.
Messias Yeshuan nimessä, sillä Isä Jumala loi ihmisen kuvakseen ja samoin Isä antoi ainosyntyisen Poikansa, Israelin Pyhän Herran Yeshuan maailmaan Vapahtajaksi ja Pelastajaksi synneistään ja sen palkalta kuolemalta. Kaikki Jumalan pyhät juutalaiset Aabrahamista Yeshuan apostotoleihin ja nykyisiin messiaanisiin ja pakanakansoista pelastuneisiin Jumalan lapsiin, ovat alkuisin Yhdestä Israelin Pyhästä Herrasta Yeshuasta, Juudan sukukunnasta ja Daavidin Juurivesasta lihan puolesta, sillä on myös Daavidin Herra totuudessa. Mitään pyhää ja Jumalan hyvää ei juutalaiset ihmiset ovat itsestään tuoneet vaan kaikki hengellinen hyvä on saatu Yksin Yeshuasta, sillä kaikessa Isä toimii kauttansa. Herra Yeshua aterioi Aabrahamin luona ennen Sodoman tuhoamista Isän kahden enkelin kanssa, jotka menivät sitten pelastamaan Lootin tuhoutuvasta kaupungista, sillä sen pahuus vaivasi hurskasta mieltään, mutta Aabraham uskoi Jumalaa ja oli Jumalan ystävä ja rakasti Herraa jopa antamalla rakkaan poikansa Iisakin uhrilahjaksi, vaikka sen Isä esti, kun näki Aabrahamin rakkauden Herraa kohtaan. Samoin kaiken muun hengellisen hyvän voi Jumalan ihmiset tuoda yksin Israelin Pyhästä Herrasta Yeshuasta, sillä ilman häntä ei apostolitkaan mitään hengellistä hyvää tehdä.
Joten itseasiassa juutalaiset eivät antaneet Yeshuaa maailmalle, vaikka Herra tulikin lihan puolesta ihmiseksi juutalaisista, vaan juutalaiset ovat itse saaneet kaiken hengellisen hyvän Mestari Yeshuan kautta Isältä Jumalalta, samoin myös kuritukset kun tottelemattomuudessa ovat vaeltaneet, mutta Herran hyvyys ei hylkää eikä jätä, sillä Herra on uskollinen uskottomalle eikä kutsumistaan kadu vaan rakkaudessa kasvattaa vaikka sukupolvet sukupolvesta menisivät, mutta kolmantena päivänä koittaa armon ja rukouksen Henki ja uudestisyntyminen hengellisesti niinkuin näemme jo luiden kokoontuneen ja lihan muodostuneen, mutta Herran Henki vielä uupuu, sillä avuksi ei ole huudettu Messias Yeshuaa, Lävistettyä Jumalan Poikaa, mutta lähellä on sekin aika. Mutta kuinka paljon enemmän se kannattaisi tehdä hyvänä kuin pahana aikana, sillä Hyvä Paimen tahtoo antaa öljyn parannukseksi ja hengelliseksi elämäksi ja samoin elävän veden puhtaudeksi ja rakkaudeksi ja muunkin hedelmän kasvuksi ja tarkoittavat Herran eläviä sanoja ja siihen liittyvää siunausta viinin ja leivän kautta, sillä ovat muistoateriana Yeshuan verestä ja murretusta ruumiista, sillä kaikkein pyhin on hänessä avattu kaikille ihmisille, jotka tahtovat pyhittää elämänsä kaikkineen Herralle Yeshualle ja Jumalan valtakunnalle, amen.
> He hoitavat joidenkin ihmisten mielenterveyttä.
Kannattaa turvata yksin Herraan Yeshuaaseen näissäkin asioissa, sillä antaa vanhurskaan ja pyhän mielenlaadun, eikä ole ihmisistä eikä ihmisten varassa vaan elävästä Jumalasta ja Pyhän Hengen pyhittämää ja hedelmän tuottamaa.
Varokaa petollista Perkelettä ja vääriä profeettoja, jotka petollisesti pettävät ihmisiä väärään rauhaan, kun saavat itselleen taloudellista hyötyä, mutta Yeshuan opetus opetuslapsilleen on "Ilmaiseksi olette saaneet ja ilmaiseksi antakaa" lisäksi varokaa kaikkinaista rahan ahneutta, sillä on epäjumalanpalvelusta.
Herra antaa valtakuntaansa etsivälle tarvittavan sielun ja ruumiin tarpeet, vaikka ovatkin luopuneet kaikesta mitä omistavat, niinkuin Herra Yeshua opetti ja tarkoittaa ruokaa ja vaatteita, mutta tärkein on hengellinen hyvä rikkaudeksi ja Jumalan lahjana vanhurskaudeksi ja pyhäksi mielenlaaduksi ja kaikkinaiseksi Jumalan tahdon tuntemiseksi ja tekemiseksi, amen.
Juutalaiset eivät tuoneet hengellistä hyvää vaan saivat ne Jumalan armosta ja rakkaudesta välitettäväksi omalle kansalle ja pakanakansojen ihmisille. Hengellisen hyvän lähtökohta laista profeettoihin ja edelleen Yeshuasta apostoleihinsa ei ole ihmisinä juutalaisista itsestään vaan yksin taivaallisesta Isästä Jumalasta ja Herrasta Yeshuasta ja Herran Pyhästä Hengestä. Toki Isä on kaiken suonut juutalaisten kautta ja samoin kuritukset rakkautena, mutta luotuina ihmisinä ei kenelläkään ole mitään kerskaamista, sillä kaikki on Hyvästä Herrasta Yeshuasta ilman ihmisen omaa ansiota mutta ihmisenä saamme turvata Herraan ja myös pyrkiä palvelemaan Jumalaa antamalla oman ruumiimmekin palvelukseen pyhien lastensa joukossa.
Kaikki kiitos ja ylistys kuuluu Isälle ja Pojalle Yeshualle, mutta hengellisen hyvän on antanut juutalaisten kautta ja kun joku näkee vaivaa, niin hyvä on myös osaltaan jokaisen omastaan jakaa, jos on sydämen alttiutta ja Herran tahto.
kuoleman varjon maasta.
" Iloksi minä luon Jerusalemin, iloksi sen kansan. " Näin sanoo raamattu.
Kansa joka pimeydessä vaeltaa, näkee suuren valkeuden. Valkeus konkretisoituu ilossa.
Maailman suurin uskollisuus tulee näkyväksi juuri siinä, että juutalaisuuden juuri ei ole kompastunut
jeesus kiveen.
sanoo kaikkea muutakin aivan sheizea
luopumuksessa ja valheessa.
-Jeshua Messias.
-Me kaikki.
on oma jumala.
sillä Yksin Herra voi pelastaa ja vapahtaa synneistään, amen. Ylistetään Isää ja Herraa, sillä hän on Hyvä Paimen.
sydämmessä mitään valoa esittämiisi kysymyksiin, sillä pimeys ei käsitä Jumalan Valkeutta eikä Päivää eikä vanhurskautta, valitettavasti Jumalan armo on Yksin Israelin Pyhässä Herrassa.
Turhauttavaa on lukea "klik klik" ja nähdä pimeyttä, sillä sehän on turhuutta ja myös monesti valhetta.
aihe.
jotka vaeltavat eksyksissä niin lampaat ilman paimenta, vaikka Yeshua on Hyvä Paimen, joka antoi rakkaudesta henkensä, ettei kenenkään tarvitsisi vaeltaa ilman Israelin Pyhän Herran Henkeä, amen.
mielikuvien maailmassa, tuo on sinun mielikuvasi.
Israelin Pyhä Herra vaikuttaa hyvyyttä ja totuutta elävän veden ja Pyhän Hengen kautta.
Mielenkiintoista, että vastasit kuitenkin ilmoittaaksesi kiinnostumattomuutesi, haluan siitä sinua rohkaista kirjoittamaan kiinnostavia ja totuudenmukaisia ja Jumalan vanhurskaan tahdon mukaisia kirjoituksia juutalaisuudesta. Jätä kristinuskoa käsittävät kommentit ja kirjoitukset niiden omille palstoille, niin minäkin pyrin tekemään, vaikka Israelin Pyhässä Herrassa on molemmille jotakin, mutta lähtökohta on juutalaisuudessa, mutta Nooa sanoi Jaafetin jälkeläisistä näinkin: "Kiitetty olkoon Herra, Seemin Jumala, ja olkoon Kanaan heidän orjansa. Jumala laajentakoon Jaafetin, ja asukoon hän Seemin majoissa, ja Kanaan olkoon heidän orjansa." (1. Moos. 9:26-27)
Herran Yeshuan nimessä anovat hengellistä hyvää, sillä anovat saavat ja anomattomat eivät saa, niinkuin on kirjoitettu. Minullakin on mielikuva sinusta.
Herran Nimellä onkin suuri merkitys, koska siinä meidän yksin on mahdollista pelastua, kun sen tunnustamme Herraksi ja Jumalan Pojaksi, samoin seemiläisyydessä. Ja näinkin Daavid kirjoittaa pakanoille psalmissaan 117 ja jokainen sen varmaan jaksaa lukea:
´Kiittäkää Herraa, kaikki pakanat, ylistäkää häntä, kaikki kansat. Sillä hänen armonsa meitä kohtaan on voimallinen, ja Herran uskollisuus pysyy iankaikkisesti. Hallelujah!´
Toki toivon kaikkien pakanakansojen ja ihmisten ja omastanikin, että voisimme tuntea Israelin Pyhää Herraa paremmin. Voinko pyytää sinua opastamaan minua siinä ja koska nimi on tärkeä, niin tiedätkö sinä, mikä on Israelin Pyhän Herran nimi, sillä kehottaahan Daavidkin pakanakansoja häntä kiittämään ja parempi on jos se nimellä tehdään, ettei mene epäjumalille ja kauhistuksille.
Sanopa muuta. Koska tämä on juutalaispalsta niin voinen sanoa että juutalaisilla on yksi Jla jolla ei ole ruumista eikä mitään ruumiiseen liittyvää. Hän ei siis ole ihmis-inkarnaatio eikä uhraa itseään / ihmistä mistään syystä. Hän ei vaadi tuollaista kansaltaan vaan muistuttaa että kansan pitää olla Jlan oma kansa.
Muut kansat saavat toimia omalla tavallaan ja pitää ne jumalansa joita haluaa palvella.
Sanoin että jotkut ovat ottaneet juutalaisen puusepän jumalakseen. Sen tosiasianhan he ovat täällä innokkaasti tuoneet esiin. On loogista että jostain se jumala pitää kehittää, miksei sitten juutalaisesta miehestä ( olettaen että tuollainen ihminen on tosiasiassa elänyt). Minun puolestani kaikki kansat saavat pitää ne jumalansa joita haluavat palvella. Olisi vain hyvin fiksua että " muut kansat" huolehtiviat omasta elämästään eivätkä pyrkisi tuomaan vierasta jumalaa Jlan rinnalle. Toivomukseni on turha sillä näen jopa tällä palstalla kuinka kouristuksenomaisesti ihmisten pitää tuoda esiin tuota juutalaiskansalle väärää kolmiosaista jumalaa.
Sanon vielä kerran, vaikka kukaan ei kuuntelekaan: pitäkää te muut kansat omat jumalanne ja antakaa juutalaisten olla rauhassa.
kutsua PippeliJumalaksi.
Omaan rauhaasi? Mainitsemasi "puuseppä" tai tarkemmin sanottuna puusepän poika oli juutalaisen vain "äidin mukaan", sillä Isän mukaan Hän oli Jumalasta syntynyt; aivan tarkasti tämän profetaalisen sanan mukaisesti, joka ei ole talmudista lainattu vaan Psalmien kirjasta, ja siis heprealaista alkuperää: "Kerron eräästä päätöksestä. Jahve sanoi minulle: "Sinä olet poikani, tänä päivänä olen sinut synnyttänyt. Ano Minulta, niin annan pakanakansat perinnöksesi ja maan ääret omaisuudeksesi."
Tässä on siis kyse pyhänstä sanasta, ilmoituksesta, joka ei ole syntynyt missään epäpyhässä paikassa, kuten babylonian talmudin oraaliopetus, vaan nimenomaan Jumalan Henki, on ilmoittanut edeltäkäsin että: Jahven voideltu, Hänen ainosyntyinen Poikansa - Messias oli syntyvä ihmiseksi Isästä Jumalasta, ollen nimenomaan Hänen poikansa, kuten myös profeetta Samuel asiasta kirjoitti: 2 Sam.7:13-16. Messias, jota et tunne on siis syntynyt ihmiseksi vaimosta (1 Ms.3:15; Jes.7:14; 9:1-6) ja Isästä Jumalasta, ja juuri tämä luvattu Ihminen taivaasta, joka tuli sieltä alas, syntyen ihmiseksi - murskasi turhanpuhujien, valehtelijoiden, pilkkaajien ja epäjumalanpalvelijain "pään", se on valheen isän eli kavalan käärmeen pään.
Babyloniassa syntynyt "juutalaisuus" on arvotonta roskaan, ja sen "hedelmät" juutalainen kansa sai osakseen, - jo Jerusalemin ja sen temppelin, seka Juudan valtakunna perikadossa, joutuessaan suureen eksiiliin. Jumala itse hävitti sen mikä oli kelvotonta ja täysin "iälliseksi käynyttä" ja kelvotonta, ja käytti vain roomalaisia välineenä täyttäesään neuvonpäätöksensä, - turmeltuneen ja veriveloista saastuneen maan puhdistamisesta - ja asettamisesta lepoon: 2000-vuodeksi.
Se juutalisuus mikä syntyi opetuksineen Baabelissa, on tuomion alaista- ja saastunutta, sen osoittaa pitkä historia.
Kun YHWH teki lopun Juudan harjottamasta epäjumalanpalveluksesta, ja tuhosi sen valtakunnan ja temppelin tulella. Se on kattava arvio siitä jumalanpalveluksesta ja sen arvosta, jota silloin maassa suoritettiin. Jumala ilmaisi mielipiteensä tästä kaikesta, polttaen temppelin tulessa - juuri niinkuin oli edeltäkäsin asiasta varoittaen - myös ilmoittanut tekevänsä.
Ps. Talmudismi on vaarallista - seuraamuksineen.
Mutta osaatko kertoa, miksi Jumala sanoi monikossa: "Tehkäämme ihminen omaksi kuvakseMME, kaltaisekseMME" ? Silloin kuin elämä syntyi ja vain: "Jumalan Henki liikkui vetten päällä"?
Teet hyvin kun uskoto että Jumala on yksi, ja niinhän riivaajatkin tekevät ja vapisevat, mutta tunnetko sinä itse tämän Jumalan josta kirjoittelet: "Hän ei ole ihmisinkarnaatio"; vaikka Jumalan päätävoite on nimenomaan, kuten kirjoitin on luoda: "ihminen omasksi kuvakseen, kaltaisekseen". Onko sinun jumalasi eri Jumala kuin tämä Jumala joka sanoi: Tehkäämme! Onko tarkoituksesi puheillasi pimentää Jumala perimmäiset tavoitteet?
on YKSI.
Hän ei ole muovailuvahaa eri uskontojen käsissä.
kuninkaasta, ei kakkosjumalasta. Kuninkaat olivat lähi-idässä jumalan poikia tai hänen voitelemiaan kuten Israelin kuninkaat. JHWH ilmoitti olevansa Salomonkin isä, vaikka Salomon siittäjä oli Daavid. Pakanakansoista ei ole puhe vaan goijimeista, vieraista kansoista, eihän ollut väärän uskonnon käsitettäkään vaan kullakin kansalla oli oma jumalansa.
Juutalaisuus, se uskonto johon Jeesuskin kuului, ja jonka "messiaaksi" hän yritti, on tosiaan syntynyt eksiliissä ja sen jälkeen. Israelin uskonto oli tuolloin kadonnut, se oli korkean paikan uhrikultti joka ei vielä ollut monoteistinen ja kuten nyt tiedetään, erilainen Israelissa ja Juudassa. Ne kirjoitukset jotka ovat heprealaisessa Raamatussa ovat pääosin juutalaisten kirjoittamia ja eksiilin aikana tai sen jälkeen. Muutama profeetta vain on eksiiliä edeltävältä ajalta, mm Amos, Hosea sekä Jesaja 1.Kaikki ne ajatukset ja tarinat joihin Jeesus uskoi ovat hellenistiseltä ajalta, mikään ei ole eksiilä edeltävältä .
Kristinuskon on siis hyvin heikolla pohjalla, se kun on perustettu haukkumansa babylonian opin pohjalle, sillä on monta jumalaa ja yllätys yllätys-maailman verisin historia. Epätoivoissaan kun sen jumalinkarnaatio valehteli palaavansa, jotkut kristityt nyt tarrautuvat juutalaiseen kansallisliikkeseen jonka tarkoitus on ylläpitää maallista juutalaista valtiota jossa kukin saa elää vapaasti, uskova ja ateisti , homo ja hetero, kuvittelevat sionismia profeettojen ennustamaksi ja Jeesuksen tuloon liittyväksi. Mikä enää voisi olla babylonialaisempaa kuin sionismi? " Arvoton roskakin" nousee näköjään arvoon arvaamattomana kun juutalaisuutta haukkuva kristitty itse on hädissään. Miksi muuten ollenkaan liittää Jeesus juutalaisuuteen joka on ollut arvotonta alusta lähtien ja viimeinen "hyvä" loppui kuningaskuntien tuhoutuessa 2600 vuotta sitten ? Ai niin, Jeesuksella ei ollut israelilaista isää, ei hän voi liittyä mihinkään eksiiliä edeltävään, voi jepulis, on siinä ongelma, ei ihme että viha pitää purkaa johonkin . Omaa jalkaa ei voi ampua, on siis etsittävä lähin juutalainen...
"perimmäinen tavoite" ja se on "on luoda ihminen omaksi kuvakseen". No jopas nyt. On siinä haastetta.
Miltä se vaikuttaa ateistin silmin, jos joku uskoo, että Israelin Jumala on totta ?
Huvittaako asia sinua ?
1 Moos.1:26; >> Ja Jumala (Elohim) sanoi: "Tehkäämme ihminen OMAKSI KUVAKSEMME, KALTAISEKSEMME".
ALUSTA ASTI ON SIIS OLEMASSA JUMALAN KUVA, JONKA KALTAISEKSI ELOHIM; SAATTAA/TEKEE IHMISEN.
NiIpä voimmekin jo Genessiksen ensimmäisestä luvusta todeta, että Isä Jumlala tekee ihmisen omaksi kuvakseen Pojassaan, ja Poikansa kautta - muuttaen meidät kaltaisekseen, voimallaan jolla Jumala on myös luonut taivaan ja maan.
>> Jahven sanalla on taivaat tehty ja kaikki niiden joukot suunsa hengellä. >> Psalmi 33:6
Siispä ei ihme että Elohim on ainoa "subjekti", - Jumalan kuvatessa 1 Ms.1-2:3:ssa seitsemää luomispäivää, jotka pitävät sisällään koko maailmankaikkeuden ja jopa päättymättömän levon - Hänen leponsa - johon lepoon Hän tahtoo meidät johdattaa: "Jehosuansa kautta". Psalmi 95; - jos Joosua olisi saattanut heidän Hänen lepoonsa, niin Hän ei puhuisi TOISESTA, SENJÄLKEISESTÄ PÄIVÄSTÄ. - Daavidin suun kautta, - vai mitä?
Sillä kyllä Immanuel POIKA: Jes.7:14;9:1-6. on ankkuroitu väkevästi Israelin kansaan ja Israelin kansa myös "Immanuelin maahan": Jes.8:8. Ei ihme että tämän ihanan maan kuningasta, kutsutaan myös katoamattomaksi Saalemin kuninkaaksi, jonka Jahve on asettanut istumaan, taivaallisiin oikealle puolelleen korkeuksissa (Jes.66:1) - vannoen kuningaspappinsa istuvan tällä, Daavidin valtaistuimella Herrana iäti.
Ei siis ihme että Hänestä, tästä Jumalan Pojasta (Psalmi 2:7; 2 Sam.7:13-16) käyteään kaikkia, vain Jumalalle ominaisia atribuutteja - Hänen nimessään. Immanuel on todellakin nimensä mukaisesti: "Jumala kanssamme", amen!
Jos sinä et Häntä tunnista, etkä ole vielä antanut suuta rauhanmerkiksi Hänelle, tee se pikimmiten... ettei Hän nyt sinullekin ilmoitettuna, - vihastuisi sinuun ja tiesi veisi perikatoon: Psalmi 2:12.
Talmudistien tie on perikadon tie, jolla ei valoa näy - sen todistaa historiakin.
poikaa "Minä olen JHWH, eikä toista ole, paitsi minua ei ole yhtään jumalaa". Juutalaisuus on monoteistinen uskonto, sen edeltäjä Israelin uskonto oli vielä henoteistinen. Et kuulu JHWH:n laumaan, ja psalmi 95 on muuten maanpaon jälkeinen. Jos osaisit hepreaa ymmärtäisit miten tolkuttomia puhut :JHWH auttaa JHWH auttaa apunsa kautta...?
Alusta asti on olemassa Jumalan kuva ???? Joko sinä alat näyttää omalta jumalaltasi, Jeesukselta?
eksiilin jälkeen syntynyt avioisätön Jeesus ankkuroitui juutalaisuuteen Esran ja suullisen lain kautta . Mitään mitä Jeesus opetti tai mitään niistä tarinoista joihin hän uskoi,ei ollut olemassa ennen eksiiliä, ei ainuttakaan. Koko VT on rabbiinisen tradition editoima ja pääosin Babylonian jälkeen kirjoitettukin. Kirjoituksia ei edes ollut yhtenä kokoelmana Jeesuksen aikaan, laki ja profeetat vain .Et osaa vastata itse asiaan mitään, koska tietoa sinulla ei ole mistään heprealaisiin kirjoituksiin , juutalaisuuteen, Israelin tai Juudan historiaan liityvästä. Toistat yhtä ja samaa sisällötöntä mantraa.
Valoakaan ei näy ja kumminkin höpötät maallisesta Israelin valtiosta muka profeettojen ennustamana.
Ovat yhtä olemusta myös sen Jumalan Hengen kanssa joka liikkui luomisessa "vetten päällä", ja silti Jumala on yksi - Hänessä on vain kaksi persoonaa, aivan kuten Psalmissa kaksikin ilmaista. Yksi ainoa Jumala synnyttää Pojan: lajinsa mukaan - ja siksihän myös Jeesus ristiinnaulittiin, - sillä Hän oli Jumalasta, joka sovitti meidät itsensä kanssa ja se on iankakkista rakkautta: Jer.31:3.
Miksi Jumala puhuu monikossa, ihmisen saattamiseksi kuvakseen - kerro?
Kun Eeva synnytti esikoisensa, Hän luuli saaneensa jo Hänet: joka oli polkeva rikki käärmeen pään eli messiaan, ja sanoi: "sain miehin Jumalan"; - mutta hän erehtyi - sillä usko messiaaseen koetellaan ja vasta paljon myöhemmin syntyi Hän, jonka hänet synnyttänyt alma/parthenon nimesi Poikansa oikein antaessaan Hänelle nimeksi: "Immanuel" eli Jumala kanssamme Jes7:14; ja kaiketi sinä tunnet tämä Jumalan taivaasta antaman merkin? Sen on koko ihmiskunnan historian merkittävin merkki Jumalalta, - kiistatta.
"Loistakoon valkeus pimeydestä", on Hän, joka loisti sydämiimme, että Jumalan kirkkauden tunteminen, sen kirkkauden, joka loistaa valtaistuimella istuvan Daavidin Herran (Adonai) kasvoita, levittäisi valtoansa: Psalmi 110. Tämä Herra on Henki, ja missä Herran Henki on, siinä on vapaus ja perillepääsy lepoon - Hänen lepoonsa - suuren sapatin lepoon kuten kirjoitettu on:
>> Niinkuin karja astuu laaksoon (Psalmi 23), niin vie Herran Henki heidät lepoon. Niin Sinä olet kansaasi johdattanut (Jehosua----- viimeinen Yeshua), tehdäksesi itsellesi kunniallisen nimen... Sinä olet meidän isämme, sillä Aabraham ei meistä tiedä eikä Israel meitä tunne; Sinä, Herra (YHWH), olet meidän isämme; meidän Lunastanjamme (Redeemer = Vapahtajamme/- Pelastajamme Yeshua) on ikiajoista sinun nimesi. >> Jes.63:14,16.
"Sillä hetkellä kutsuttiin nimeltä tuota Ihmisen Poikaa Henkien Herran edessä, ja hänen nimensä Päivien Pään edessä." ("Vanhaikäisen"; vrt. Dan.7:13,14, ote oli Haanokin kirjasta)
Mutta me kaikki, jotka peittämättömin ('anakekalymmeno/apokalypseos') katselemme Herran kirkkautta, - [Kuten Daavidkin - joka näki sen katoamattomana valtaistuimella (Psalmi 110)] kuin kuvastimesta (evankeliumin sanan kautta), muutumme saman kuvan kaltaisiksi (katselemalla Herran kirkkautta) niinkuin muuttaa Herra, joka on Henki. >> 2 Kor.3:18.
Herra on Henki, ja sillä missä on Herran Henki, siellä on vapaus ja lepo: Gen.2:1-3.
Kilafiksen kaupungissa mies ilmoitti: - On kolme jumalaa, jotka asuvat yhdessä tuulessa ja heillä on suuri armollinen äiti, joka on myös heidän sisarensa ja puolisonsa.
Tällöin kaikki olivat tyytyväisiä, sillä he sanoivat salaa sydämessään: - Nämä kolme jumalaa tulevat olemaan eri mieltä rikkomuksistamme, ja sen lisäksi heidän armollinen äitinsä puolustaa varmaan meitä heikkoja.
Ihmiset pelkäsivät liiaksi yhtä jumalaa.
Ja vielä tänä päivänä Kilafiksen kaupungissa on ihmisiä, jotka kiistelevät ja väittelevät keskenään monesta jumalasta ja jumalattomuudesta ja yhdestä jumalasta ja yhdestä kolmessa, ja jumalien armollisesta äidistä.
Erillistä Jumalaa, vaan että: Näkymätön Jumala on Isä ja Henki, joka ilmoittaa itsensä Pojassa; Jes.9:5; ja Poika joka puhuu Isän sanoja, sanoikin ettei Jumalaa kukaan ole koskaan nähnyt muuten kuin että Poika on hänet ilmoittanut. Eli joka nähnyt Pojan omistaa myös Iankakkisen Isän, joka asuu Hänessä - sillä Jumala on yhdessä "asumuksesssa asuva" - kirkkauden Henki - katoamattomuudessa. Isä, Poika ja Henki ovat yhtä olemusta, ja yksi ja sama Jumala, joka sanoi monikossa: Tehkäämme ihminen, oman taivaallisen kuvamme kataiseksi - vai mitä?
Jos ei tunne Jumalaa, joka on Henki - ei ymmärrä myöskään tätä pyhää yhteyttä, ja silloin höpöttelee lihallisen viisauden vallassa - typeriä kolmesta eri jumalasta.
jos itse kuuluu polyteistiseen uskontoon jossa jumaluus ja ihmiset sekoittuvat keskenään .YHWH on yksi ja ainoa eikä ole jakaantunut persoona. Kaksi eri jumalpersoonaahan tietysti on kaksi jumalaa, miten yhdellä jumalalla voisi edes olla kaksi eri persoonaan ?
Kristinuskossa jumaluus on siis laji ja jumala synnyttää jumalan, ok teidän jumalanne on synnyttänyt itselleen pojan, joka lajiltaan on jumala ,toisaalta jumalpoika Jeesus syntyi ihmisestä niin että minusta hänen lajinsa on hiukan epäselvä.
Eeva luuli saaneensa messiaan , sepä outoa , oliko Eeva juutalainen joka asui maanpaossa? Sen verran järkeä Eevan luulossa on, että hän tarinan mukaan sai pojan yhdyttyä Aatamiin, ei siis sentään luullut synnyttäneensä jumalinkarnaatiota. "Ja mies yhtyi vaimoonsa Eevaan; ja tämä tuli raskaaksi ja synnytti Kainin ja sanoi: "Minä olen saanut pojan Herran avulla" Kaniti ish et JHWH ei tarkoita että sai JHWH:n, ei siinä ole akkusatiivia vaan prepositio. Taitaa olla Syväntöjen höppää taas. Knh tarkoittaa hankkia, saada aikaan jotain.
Paavali keksittyään ensin perisynnin selitti käärmeen saatanaksi, tuossa tarinassa joka muuten on lainaa babyloniasta , käärme on käärme, se saa rangaistuksen, sen pitää liikua matelemalla ja syödä tomua. lajimme on muuten lähes 200 000 vuotta vanha eikä ole syntyisn yhdestä pariskunnasta joka asui paratiissa jossa tuli käärmeen nenästä vetämäksi.
Eikä kukaan enää yritä rakentaa myöskään, asian ymmärtävänä majaa/huonetta kolmelle eri jumallle, sillä YKSI JUMALA ON RAKENTANUT JO PYSYVÄN HERRAN HUONEEN, JA ASUMUKSEN NIMELLEEN; YEHUA NASARETILAINEN: Sak.6:12,13.
mutta JHWH:n ovat monet nähneet EIKÄ JHWH:lla ole poikaa.YHWH ilmoittaa itse itsensä "dvar JHWH", alkavat ilmoitukset. Muita ilmoituksia ei pidä kuunnella. Näköjään siihen on hyvä syy.
Poika omistaa isän ja asuu isässä, onpa outo jumaluus, poika on henki joka asuu isän hengessä, mutta jolla on eri persoona kuin hengellä jossa asuu ja joka on synnyttänyt sen osan henkeään joka muodostaa pojan. Vau! Kenessä pyhä henki persoonineen asuu?
lunastaja ja auttaja koska muita toimijoita ei ole, keneltäkään muulta ei voi saada apua mihinkään.
"Näin sanoo JHWH, Israelin kuningas, ja sen lunastaja, JHWH Sebaot: Minä olen ensimmäinen, ja minä olen viimeinen, ja paitsi minua ei ole yhtäkään Jumalaa"
Lepää sinä missä vain, maailman kansoille se on sallittua.
Muita kuin meitä "gojimeja" ja "gentileitä"; - mutta miksi ihmeessä muuten juutalaisetkin sitten kuolevat? Ei kaiketi sitten myöskään Gen.2:17:stakaan kosketa heitä? Vai ovatko "talmudistit", jotka esiintyvät mielellään synnittöminä, ja puhtaina kuin valkeaksi kalkittu seinä, taas "koijareina" liikkeellä valheineen? Kaikkihan tuottaa myös hedelmää: "lajinsa mukaan" eikä siis ihme että: Baabelissa viisastuneet puhuvat talmudissaan valheita ja riivaajien oppeja, - vai mitä?
Miksi Aadam antoi vaimolleen nimeksi Eeva, "kaiken elävän äiti", - ellei hän uskonut jo tulevan ja Jumalan lupaaman miehen/Messiaan syntymiseen, - joka murkaisi käärmeen pään, eli lunastasi sen "väkevän vallasta" ihmiskunnan. Miksi Herran pitäisi LUNASTAA Jaakob, ja VAPAHTAA hänet HÄNTÄ VÄKEVÄMMÄN KÄDESTÄ? Jer.31:11.
Ettekö juuri siksi eksy, että ette tunne näitä Jumalan sanoja, ja Hänen voimaansa - joka kuolleet eläviksi tekee?
-Talmudismi on hyödytön uskonto, joka vain paaduttaa "kuolleeseen uskontoon" - joka ei mitää hyödytä.
Ja sen lisäksi: "Ihmeellinen Neuvonantaja, Iankaikkinen Isä, Väkevä Jumala, Rauhanruhtinas." Jes.9:5; vai mitä? ... Ei ollut siis Pojassa, Immanuelissa suinkaan vierata Jumalaa kesuudessanne, vaan Jumala oli Kristusmessiaassa ja sovitti koko maailman itsensä kanssa. Hän uskoi meille sovituksen sanan: "ilosanoman syntien anteeksi saamisesta: Jer.31:31,34.
Se saastuu: "EIKÄ JHWH:lla ole poikaa" on vale - oikea Jumalan sanan vastainen EMÄVALE, sillä kirjoitettu on:
>> Minä (JHWH) olen oleva HÄNEN ISÄNSÄ JA HÄN MINUN POIKANI, niin että, jos hän tekee väärin, Minä rankaisen häntä (niinkuin Isä lastaan) ihmisvitsalla (vaikka hän on Minun poikani) ja niinkuin ihmislapsia lyödään (vaikka hän on Jumalan lapsi); mutta MINUN ARMONI EI POISTU HÄNESTÄ, niinkuin Minä poistin sen Saulista (hyljäte hänen kuninkuutensa), jonka Minä poistin sinun (Daavidin) tieltäsi. Ja sinun sukusi ja kunikuutesi PYSYVÄT SINUN EDESSÄSI IÄTI (MIETI SITÄ PSAMIN 110 - NÄKÖKULMASTA), JA SINUN VALTAISTUIMESI ON OLEVA IÄTI VAHVA. >> 2 Sam.14,15.
Kyseessä ei voinut olla suinkaan, Daavidin pojan Salomon kuninkuus ja valtaistuin, jotka rappeutuivat eivätkä suinkaan säilyttäneet valtaansa. Mutta aina on toki mies; Daavidin valtaistuimella - nimittäin Hänen Herransa - viimeinen juutalaisten kuningas Jeesus Kristus - joka kukisti myös kuoleman ja toi valoon elämän ja katoamattomuuden - ylösrakentaessa ruumiisa ylösnousemuksessa - huonee Herran nimen iankakkiseksi asuinsijaksi. Muut kuninkaa valtkuntineen ovat kukistuneet, eikä kuolema sallinut niiden: elää vanhurskautensa varassa Herra edessä: hetken kuin heiluva heinä ja katoava kukkanen.
EIKÄ JHWH:lla ole poikaa" on vale - oikea Jumalan sanan vastainen EMÄVALE, sillä kirjoitettu on:
>> Minä (JHWH) olen oleva HÄNEN ISÄNSÄ JA HÄN MINUN POIKANI, niin että, jos hän tekee väärin, Minä rankaisen häntä (niinkuin Isä lastaan) ihmisvitsalla (vaikka hän on Minun poikani) ja niinkuin ihmislapsia lyödään (vaikka hän on Jumalan lapsi); mutta MINUN ARMONI EI POISTU HÄNESTÄ, niinkuin Minä poistin sen Saulista (hyljäte hänen kuninkuutensa), jonka Minä poistin sinun (Daavidin) tieltäsi. Ja sinun sukusi ja kunikuutesi PYSYVÄT SINUN EDESSÄSI IÄTI (MIETI SITÄ PSAMIN 110 - NÄKÖKULMASTA), JA SINUN VALTAISTUIMESI ON OLEVA IÄTI VAHVA. >> 2 Sam.14,15.
Niinpä. Sanoit juuri että on vähintään kaksi jumalaa sinulla. Sopiihan se, koska te olette mitä olette ja saatte olla. Ei kannata kuitenkan väittää " luuta keitinlihaksi" vaan tunnustaa tosiasiat.
Jos olisit fiksu ( jota et ole) niin et hyökkäisi juutalaisuutta vastaan ja valehtelisi siitä niinkuin nyt teet. Juutalaisuuden ja kristillisyyden ero on siinä että juutalaisuus antaa muiden uskontojen olla omassa arvossaan eikä mittaa niitä milllään mittarilla. Sinä taas röyhkeästi haukut sitä uskomattomin
sanakääntein. Jos suuri on yhtä likainen kuin puheesi loukkavaa, niin sinun lienee pakko nauttia ruokasi nenäletkun kautta.
Mutta ette uskoneet heitä, ja annoitte vanhinten perinnäissääntöjen ja farisealaisen despotismin johtaa teitä Mooseksen ennustaman profeetan sijasta, jonka lynnaus tapahtui kansan huutoäänestyksenä, ja uskonnollisten vallanpitäjien kansankiihoituksen seurauksena; kansa huutaessa: "tulkoon hänen verensä päällemme ja lastemme päälle." Ja se totiseti on tehnyt sen, eikä vain Juudan valtakunnan tuhona, vaan sitä seurannee 2000-vuotisen historianne häpeänä - jolloin synagogissa harjoitetusta talmudismista ei todellakaan ollut mitään hyötyä harjoittajilleen.
Se että Jumala kääntää kansansa kohtalon, perustuu siihen että: hän on vanhurskas Jumala joka ei kutsumistaan ja valintaansa kadu. Siksi hän täyttää myös kaikki isille antamansa lupaukset, - ja tuo jälleen "kansansa ylös haudoistaan" ja kokoaa heidät kuin "kuolleet luut" omaan maahansa, ja kaiken tämän Jumalan tekee oman pyhän nimensä tähden - silmielmme edessä - eikä teidän vanhurskautenne tähden, joka on kuin saatainen vaate. Hes.36:21-24.
Se että olette talmudisteina pilkanneet Herraa, kansojen keskuudessa asuessanne, on muuten johtanut myös teidät suurten tuomioden alaisiksi, kuten historia osoittaa, - eivätkä edelläkirjoitetun kaltaiset paatuneet Herran pilkkaamiset, ole suinkaan pysyneet vain salassa niiltä kansoilta, joiden keskuuteen Jumala on teidän tuomiona sirotellut.
Ps. polttakaa itse taikauskoiset talmudinne ja murehtikaa syntejänne, niinkuin ainokaisen Pojan kuolemaa!
Vaan yksi ja sama Jumala keskuudessamme: Immanuel Poika ja Isä, joka asuu Hänessä. Hän on Väkevä Jumala ja Iankkaikkinen Isä, ja myös Ihmeellinen Neuvonantaja: yhdessä ja samassa Jumalan asumuksessa, Hänen ruumiinsa temppelissä: Sak.6:12,13.
"Et hyökkäisi juutalaisuutta vastaan"; enpä tietenkään ,vaan nimenomaan minä teen kirjoituksillani ilmeiseksi mitä se on, ja torjun myös baabelin oppeja ja taikauskontojen yrityksiä hallita juutalaisia valheillaan, kuten talmudismia ja kabbalismia - jotka yrittävät edelleen niin tehdä, vaikka niiden opetukset ovat ajaneetkin juutalaiset toistuvasti lähes perikadon partaalle.
Ps. ei ainakaan nälkään nääntyminen ole ollut minun huolenani, Jeesusta seuratessani - joten pidä vain lekut itselläsi - ihan varmuuden vuoksi.
Salomosta, jätät sen kertomatta "12 Kun sinun(Daavidin) päiväsi ovat päättyneet ja sinä lepäät isiesi tykönä, korotan minä sinun seuraajaksesi jälkeläisesi, joka lähtee sinun ruumiistasi; ja minä vahvistan hänen kuninkuutensa. 13 Hän on rakentava huoneen minun nimelleni, ja minä vahvistan hänen valtaistuimensa ikuisiksi ajoiksi. 14 Minä olen oleva hänen isänsä ja hän minun poikani, niin että, jos hän tekee väärin, minä rankaisen häntä ihmisvitsalla ja niinkuin ihmislapsia lyödään;
15 mutta minun armoni ei poistu hänestä, niinkuin minä poistin sen Saulista, jonka minä poistin sinun tieltäsi.
16 Ja sinun sukusi ja kuninkuutesi pysyvät sinun edessäsi iäti, ja sinun valtaistuimesi on oleva iäti vahva."
Ehkä kuvittelet että teidän jumalanne lyö itsessään asuvaa poikaansa mutta älä kuitenkaan yritä käyttää lähteenä kirjoituksia jotka eivät puhu mistään sellaisesta. Ei JHWH:lla ole poikaa, ei ole muita jumalia. Maallinen dynastia josta tässä on puhe, katkesi varsin pian, ja vaikka seuraava itsenäinen valtiomuodostelma ei enää edes yrittänyt elvyttää dynastiaa ei sitä voi siirtää jatkumaan toiseen sfääriin jonnekin "taivaaseen" jumalhallitsijan muodossa . Israel ei ollut faaraoiden Egypti jossa se mikä ei ollut totta eikä tapahtunut maan päällä voitiin pantiin tapahtumaan tuonpuoleissa.
Teidän jumalanne ei ole mies , eikä Davidin poika eikä koskaan ole ollut kenenkään kuningas paitsi ehkä teidän teidän kristittyjen. Viimeinen puhtaasti juutalainen kuningas oli hasmonealainen, sen jälkeen hallitsi vielä idumealaissuku. Sitä ennen ei ollut ketään satoihin vuosiin Juudan valtaistuimella. Nyt on itsehallinto mutta hallinto valitaan vaalein eikä kukaan kaipaa kuninkaita.
JHWH:n asuinsija oli hänen temppelinsä (hepreaksi JHWH:n talo) ei hänen kristinuskossa kuvitellun poikansa ylösnoussut henkiruumis josta aiemmin tiesit kertoa että se asuu on hänen isänsä sisässä. Eikö sinun olisi aika jo siirtyä kristillisille palstoille vai onko niin, että juttusi olivat liian mieikuvituksellasia jopa sinne?
Joo, eihän teillä ole kahta jumala kuinkas minä nyt noin typerästi. Teillä on kolme jumalaa..hyvä että huomautit. Jos lasketaan jumalansynnyttäjä-jeesuksen äiti-neitsyt ( synnyttämisen jälkeenkin) Maria niin
pitää tarkentaa että teillä on perhe: jumala, hänen vaimonsa Maria ja heidän poikansa jeesus pyhä henki
( hovimestariko?)
Tämä ennustus koski näkynä Daavidin suvun valtaistuinta, joka ei ole kukistuva, sillä se pysyy vahvana iäti, koska se "perustetaan ja vahvistetaan tuomiolla ja vanhurskaudella". Ja tämä tapahtuu Daavidin suvusta nousevan hallitsijan aseman vahvistamisen myötä, aivan kuten Jes.9:1-6; ilmoittaa tästä Daavidin suvusta esiinnousevasta Pojasta ja Hänen vallastaan ja herraudestaan puhuen. Hän on Jumalan oma Poika, eikä suinkaan Daavidin poika Salomo - joka kuolema ei sallinut pysyä AINA Daavidin valtaisuimella, - kuten Jumalan synnyttämän ainokaisen Pojan kohdalla tapahtui - kun Hän kukisti myös vihollisista suurimman, kuoleman ylösnousemuksessaan korkeuteen: istuten myös Majesteetin oikealle puoleelle taivaissa. Psalmi 110; Jes.66:1; Sak.6:12,13; Aik.17:12-14. Tämä näky koski: "kaukaisia aikoja ja tulevia sukupolvia" ja tästä Pojasta, hänen syntymästään Jumala antoi myös selvän merkin taivaasta, Daavidin suvulle - jottei sen toivo hukkuisi Israelin ja Juudan valtakutien perikatoihin.
Jumalanpilkkaajien ja talmudistien parissa, sillä he ovat hukanneet sen Jumalan joka on kanssamme eli Immanuelin - joka on Jumalan merkki taivaasta.
En minä ainakaa haluais elää ilman Jumalaa ja ilman toivoa maaimassa, jossa uskonta vaalii lähinä vain kuolevaa kultturiperintöä ja Jumalan tunteminen on typistynyt neljään kirjaimeen, jonka lausumistapaa ei edes varmuudella tunneta - saati sisältöä - ja Jumala henkeä pidetään peroonattomana voimavaikutuksena, kuten elemettiä tuuli.
Sinusta jumalaperhe oli oikein määritelty. Mukava kuulla, sillä nyt todistit sen minkä olet muutoin koettanut kiistää. Jumalallasi on perhe ja siihen kuuluu nuo joista kerroin. Hyvä että olemme edes jostain samaa mieltä.
Eri kulttuureissa näyttää olevan yksi yhteinen jumaliin liittyvä piirrre ja se on se, että ne muistuttaa kovasti suurikokoista ihmistä. Näillä jumalilla on ruumis kuten totesimme ja usein myös perhe. Näiden jumalien oppi muistuttaa ihmisen logiikkaa esim siinä että kaiken tekemisen pointti on palkinto ja rangaistus. Ihmisen pitää toimia tietyllä tavalla saadakseen palkinnon tai välttyäkseen rangaistukseltä. Muistuttaa kovasti kasvatettavaa koiraa.
Juutalaisten Jlalla ei ole tuollaista perhettä koska hän on vain yksi ja ruumiiton. En viitsi selittää sen enenpää Jlan logiikkaa koska et ymmärtäisi sitä.
suvusta hallitsijaa noussut sen jälkeen kun bbaylnialiset veivät viimeisen vankeuteen, hallitsijan pitää olla isälinjaa Daaviidin jälkeläinen joten teidän inkarnaatio ei kuulu koko sukuun. Sorry. Israelin Jumalalla ei ole poikaa, uskoisit nyt jo, eikä mikään uskonto voi olla niin älytön että väittää että sen jumala polveutuisi juutalaisesta rautakauden aikaisesta heimopäälliköstä .
Ei kenenkään tarvitse kukistaa kuolemaa yhtä vähän kuin elämää, auringonpaistetta tai vatsakipua kaikki ne ovat Jumalan luomia eivät luojan vihollisia jota vastaan hänen pitäisi käydä jotain taistelua.
"Verso versoo hänen juuristansa" Jes.11:1. Ja kuitenkin myös näin: >> Näin sanoo Herra Sebaot: Katso, mies nimeltä Verso! Omalta pohjaltansa Hän on nouseva esiin, ja rakentava Herran temppelin. Herran temppelin Hän on rakentava, ja VALTASUURUUTTA HÄN ON KANTAVA, JA HÄN ON ISTUVA JA HALLITSEVA VALTAISTUIMELLANSA; HÄN ON OLEVA PAPPI VALTAISTUIMELLANSA, >> Sak.6:12,13.
Juuri hän joka syntyi Juudan sukuun, ja Beetlehemin kaupunkiin, kuten Miika oikein ennusti: >>Sinusta Minulle tulee se, joka on oleva hallitsija Israelissa, jonka alkuperä on muinaisuudesta, iankaikkisista ajoista. >> Miika 5:1, ja 3. ---> Ja juuri tämä kaikki toteutui, - Jeshuassa Nasaretilaisessa. Hän kantaa JHWH valtasuuruutta: >> Ja Hän on astuva esiin ja kaitseva Herran voimassa, Herran, Jumalansa valtasuuruudessa. Ja he asuvat alallansa, sillä silloin on Hän oleva suuri hamaan maan ääriin saakka. >>
"ponnahtaa esiin", eli siis versoaa esiin jo lähes kuolleesta Iisain katkaistusta kannosta.
sinä ilmeisesti tarkoitat kuutalaisuutta talmudismilla?
juutalaisuutta..
paskaa,ei jumalia ole.
Olet oikeassa, juutalaisuudessa ei ole perisyntiä eli he eivät ole perisynnillisiä. Silti hekin kuolevat kuten kaikki ihmiset. Eivät ihmiset kuole perisynnin takia vaan siksi että ihmiskehon ( kuten eläimenkin) rakenne on sellainen ..tätä tuskin kannataa tarkemin selittää, tietänet ihmiskehon rakenteen muutenkin.
Mitä tulee luomiskertomukseen, niin olisi sinun kannalta viisasta että ottaisit ensin selvää ja puhuisit sitten. Tässä tuntee myötähäpeää kun lukee sinun tekstejäsi jotka ovat kuin täysin ymmärtämättömän puhetta. Eikä vain luomiskertomuksen osalta vaan kaiken joka liittyy juutalaisuuteen. Osaat kyllä' haukkkua ja luulenkin että sydämessäsi vihaat juutalaisia ja juutalaisuutta.
Sisllön sen johdosta, ettei se mahdu sinun "tieteelliseen ihmiskäsitykseesi" - olet mielestäni ns. "jumalaton" eivätkä näkemysesi kuulu lainkaan sivustolle: uskonnot ja uskomukset. Jos taas juutalaisuutesi on sellaista ettei se huomio Jumalan sanoja, ja tuomioita - jotka seurasivat tottelemattomuutta, ja sen seurauksia eli ihmisissä periytvää syntistä ja synnin alle myytyä olemusta, olet hyljännyt asiota ja käsitteitä, jotka ovat oleellisia Raamattuun perustuvalle hengelliselle, ei siis niikään ensisijaisesti, - tieteelliselle maailmankuvalle, jonka Raamattu välitää. Jumalan sanan mukaan: ihmen kuolee sen seurauksena, että "kavala käärme" huokutteli ihmisen pois kuuliaisuussuhteesta Jumalaan, ja "petti" ensimmäisen ihmisen (parin) syömään: "hyvn ja pahan (itsenäisen tiedostamisen) tiedon puusta". Tämä oli alussa, ainoa asia jonka Jumala oli kieltänyt ihmiseltä "paratiisitilassa elettäessä", ja tätä rikkomusta seurasi kuoleman tulo sisään luomakuntaan, eli tuomio rikkomuksesta 1 Moos.2:17. Näin tuli ihmisen päivään myös "ilta" eli se tulisi päättymään kuolemaan eli 1. Aadamin kokonaiselinikä, olisi vain yksi luomispäivä eli kuudes työpäivä: 1 Moos.2:4, ja 17:sta. Seitsemännen päivän lepoa ei tämä kuolemaantuomittu Aadan = Ihmiskunta tule saavuttamaan; - ellei sen jäsenyyteen syntyviä synnytetä uudesti ylhäältä Jumalasta. Vain uudestisyntyneet Jumalan lapset saavuttavat sen mikä on "sangen hyvää" - ja pääsevät siirtymään "Kristuksen täyttämän Jumalan sovitustyön kautta" - Jumalan valmistamaan luvattuun lepoon, - muut hukkuvat jumalttomuuteensa, synnin ja kuoleman alla, - tänä pelastuksen päivänä.
Luomiskertomus alkaen 1 Moos.1-2:3; sisältää koko luomakunnan historia, Jumalan työn kohteena, sekä kaiken valmiiksi saamisen, että Jumalan asettumisen olimisensa perustilaan: seitsemännen päivän lepoon "MINÄ OLEN". 1 Moos.2:4:stä alkaa kertomus ajasta, jolloin Jumala vielä teki töitä eli siistä eteenpäin jatkuvassa kertomuksessa Raamattu kuvaa niitä hankaluuksia ja vastoinkäymisiä, jotka ilmenivät ihmistä "tehtäessä" - Jumalaa vastustavien voimien astuessa myös esiin luomakunnassa - syrjäyttääkseen Jumalan suvereenista asemastaan kaiken Jumalana (Elohim) ja Herrana (JHWH) alkaen jakeesta 1 Moos. 2:4:jä.
Tämä kertomus kuvaa ihmisen luomista seikkaperäisesti, ja palaa siis taisin jo valmiiski saatetun luomakunnan ja Jumalan lepoonasettumisen hetkestä aikaan jolloin Jumala vielä työskenteli, eli Jumala teki ensimmäistä ihmiskuntaa, - Aadamia maan tomusta. Tässä kuudennesta luomispäivästä kertovassa kuvauksessa, Jumala suo myös sijaa maininnoille vastustajastaan ja hänen aikaan saannoksistaan, kuten myös "keskeneräisen ihmisen tottelemattomuudelle", jota seurasi siihen "kuvuuteen" syntymisen kuolemantuomio eli Aadami päivä loppupiste, kuolema ja maatuminen: 1 Moos.3-luku.
Sensijaan "jo valmiiksisaatamansa" luomistyö yhteydessä, eli seitsemän päivän luomiskertomuksessa, Jumala ei omien suvereenien tekojensa kuvauksen yhteydessä - annan lainkaan sijaa näille - Häntä vastustuville voimille tai niiden tihutöille, sillä lopputuloksen kannalta niillä ei ole mitään merkitystä, sillä kun Jumala itse katsoi kaikkea mitä Hän oli tehnyt se oli "sangen hyvää" - ja niin tulivat myös jo kerran valmiiksi: "taivas ja maa kaikkine joukkoinensa".
Sinusta, jos jäät synnin ja kuoleman alle, ilman Jumalaa ja ilman toivoa syntiseen maailmaan - etkä synny uudesti ylhäältä, Jumalasta - hengen uudistuksen ja uudestisynnyttämisen peson kautta - sen ylösnousemuksen osallisuuteen, josta Jeesus Kristus on tehnyt meidät osalliseksi - kukistaessaan kuolemaan ja tuodessaan valoon elämän ja katoamattomuuden. Ilosanoma on se että se on Jumalan teko että: meidät kaikki, synteihimme ja rikoksiimme kuolleet, on tehty eläviksi yhdessä ylösnouseen Kristuksen kanssa.
synti jopa Jeesus ymmärsi sen koska eli ennen Paavalia. Ihmislaji ei ole alkanut yhdestä pariskunnasta joka olisi elänyt maanpäällä ihanneoloissa ilman mitään niistä uhkista tai vaikeuksista joita ihmisillä elämässään on. Kuolema on solutason ilmiö, ei ole elämää ilman kuolemaa, kaikki elämä perustuu uusiutumiseen ja solujen jakaantumiseen.
Paratiisitarina on lainaa ja saatu babylonian vankeuden aikaan jolloin moni muukin tarina tuli osaksi heprealaista kirjallisuutta .Se on tarina johon VT ei koskaan palaa eikä koskaan viittaa, kristinuskossa se tuli perusajatukseksi: Jeesus kuoli, ei turhaan, pois se, vaan kyseessä oli uhri jolla ihmisjumala taisteli kuolemaa ja syntiä vastaan jonka käärmeeksi naamioitunut kristinuskon jumalan taivaasta lähes karkottanut supervoimakas enkeli (nekin ovat peräisin babyloniasta) taivaallisessa coup d'etat yrityksessä oli aiheuttanut.
kuolemattomuusajatuksen keksi Platon, jo paljon aikaisemmin ja varmaa monet muutkin uskonnot ovat asiaa pohtineet.
Jos sinua tuo onni ja autuus odottaa niin ok. Minun ei tarvitse tuskitella täällä eikä haukkua toisen uskontoa kansaa ( kuten sinä teet) Voin rauhassa elää ja nauttia siitä mitä tulee.
Kerronpa pienen hauskan tarinan. Sinä varmaan ymmärrät tämän koska se on osa sinun uskontosi kuvamaailmaa:
Taivaan portille oli kerääntynyt erilaisia uskovia. Jollakin oli hienot viitat ja joillakin komeat päähineet. Kaikki olivat siis parhainpiinsa pukeutuneina. Istuivat ja katselivat..aika kului. Odottivat että tulisi erottelu niistä jotka huolittaisiin sisään ja jotka jäisivät ulos.
Kansaa alkoi olla jo melkoinen jono ja ihmiset hiukan kärsimätömiä. Äkkiä jostain tuli paikalle juutalainen.Hänellä oli tavalliset arkivaatteet ( eroittui kyllä joukosta) ja hän meni suoraan ovelle ja siitä sisään. Nousi melkoinen häly ja huuto.Kuinka tuo nukkavieru juutalainen pääsee sisään suoraan ja nämä muut, komeinpiinsa pukeutuneet joutuivat jonottamaan. Pietari tuli eteiseen ja selitti: hänellä on täällä sukulaisia..
Jumalaton maailmankuva, syntiinlankeemuksen seurauksena - kuten Nietzschelläkin - joka sanoi asian tiivistäen: "Jumala on kuollut"; mutta tosi asiahan on että: syntiilankeemuksesta osallinen Nietzsche on kuollut.
Mutta mitä tapahtui rehvakkaalle duunarien parissa eläneelle Ketolalle, hänen kuolemansa jälkeen meni taivaan portille, - kun hän eläessään sanoi, kun hänelle puhuttiin Jeesuksesta: "en tunne miestä". Nähdessään alakuloisen hamon lähestyvän taivaan porttia, Pietari huusi: "se on Ketola, päästetäänkö sisään!"
- "En tunne miestä!" - kuului lyhyt vastaus.
Juttu on tietysti lähes pelkkä "fiktio", mutta tämäkin duunareiden parissa kiertänyt juttu, pitäisi aina kertoa opettavaiseen loppuunsa asti.
Myötähäpeää.
itsellesi vaan.
Puhumattakaan Israelin kansasta, vaan esitän armotonta kritiikkiä farisealaista talmudismia vastaan, sen esiintyessä yksinoikeutettuna oikeana juutalaisuutena, muka kyeten myös määrittelemään sen kuka on Jumalankin edessä se oikea juutalainen.
Mutta kai olet kuullut siitä jutun kun kuninkaan pojan häitä vietettiin, ja kaikki mukaan kutsuttiin, ja huone tuli täyteen pöytävieraita: >> Mutta kuningas meni katsomaan pöytävieraita, näki hän siellä miehen, joka ei ollut puettu häävaatteisiin. Ja hän sanoi hänelle: "Ystävä, kuika sinä olet tullut sisälle, vaikka sinulla ei ole häävaatteita?" Mutta hän hämmästyi ja jäi sanattomaksi.
Silloin kuningas sanoi palvelijoille: "Sitokaa hänen jalkasa ja kätensä ja heittäkää hänet ulos pimeyteen". Siellä on oleva itku ja hammasten kiristys. >> Ja tämäkin on sellainen juutalainen tarina, ei tosin kovin hauska.
tuo tarina mene VT:n puolella niin, että mies jolla oli nuhruinen vaate, oli Joosua ja hänet käskettiin pukea juhlavaatteisiin, ei heitetty minnekkään.
Israelin Jumala ei katsele vaatteita tai pukuja, hän antaa uuden puvun.
Kun puhut noin heppoisin perustein hänen puolestaan tietäväisenä.
"Se että olette talmudisteina pilkanneet Herraa, kansojen keskuudessa asuessanne, on muuten johtanut myös teidät suurten tuomioden alaisiksi, kuten historia osoittaa, - eivätkä edelläkirjoitetun kaltaiset paatuneet Herran pilkkaamiset, ole suinkaan pysyneet vain salassa niiltä kansoilta, joiden keskuuteen Jumala on teidän tuomiona sirotellut.
Ps. polttakaa itse taikauskoiset talmudinne ja murehtikaa syntejänne, niinkuin ainokaisen Pojan kuolemaa! "
"Se juutalisuus mikä syntyi opetuksineen Baabelissa, on tuomion alaista- ja saastunutta, sen osoittaa pitkä historia"
Unohdat koko ajan että sinulla ei ole pienintäkään oikeutta arvioida juutalaisuutta ja väittää että se ei saisi olla sitä mitä on. Juutalaisuus määrittele itse itsensä eikä sinunkaltaisesi ihmiset voi/ osaa/ halua tuoda mitään hyvää siihen edes hyvästä sydämestä. Olet liian tietämätön ja liian pahansuopa esiintynymään minkään sortin juutalaiskriitikkona.
"Puhumattakaan Israelin kansasta, vaan esitän armotonta kritiikkiä farisealaista talmudismia vastaan, sen esiintyessä yksinoikeutettuna oikeana juutalaisuutena, muka kyeten myös määrittelemään sen kuka on Jumalankin edessä se oikea juutalainen."
Jos sinulle tule happovaivoja siksi että se määrittelee itsensä riippumatta sinun kuvitelluista oikeusista arvioida sitä, niin ota mieluummin lääkettä äläkä pilaa terveyttäsi .
On läpi historian tuominnut Herra, - ja surkeinta on vain se - että: myös harhaanjohdettu kansa on läpi vuosituhansien, joutunut myös kärsimään uskonnollispoliittisten vallananastajien mukana, heille langetetuista tuomiosta.
Tottokai minullakin on oikeus sanoa mielipiteeni, vaikkapa talmudismin oppien ja niiden johdannaisten, yleismailmallisista ja turmiollisista vaikutuksista. Toki tuomiovalta on Jumalalla, ja senhän historia myös on osoittanut.
Kysymys ei ollut sanavapaudesta, vaan siitä että sinä näyt kuvittelevan vihasi kylvön olevan jotenkin tarpeen täällä.
Ja siksi nimemomaan myös esitän kritiikkiä, niintä turmiollisia oppaje vastaan, joita seuraten kansa parka on joutunut lähes perikatoon. Onneksi Jumala on luvannut käätää kansansa kohtalon, ja se on jo nyt ilon aihe. Viha on ilmeisesti ihan sinun omaa vihaasi - jota siirrät mielessäsi päälleni.
Voit torjua sanani mutta se ei muuta mitään. Vihaat juutalaisia ja juutalaisuutta mutta peität sen " uskonnon " kaapuun". Se on nykyään korrekti tapa koska suora antisemitismi herättäisi liikaa huomiota. Ninpä ollaan ansitiionisteja tai "kriittisiä uskovaisia ja jeesuksen seuraajia".
Minä en ole mikään "antisiionisti" vaan paremimmikin siionisti, jos niikseen tulee - ja pidän sitä siionismia - joka on jo ennen holokaustia pyrkinyt siirtämään juutalaiset takaisin omaan maahansa, Jumalan tahdon ja Jumala rakkauden voimavaikutusten mukaisena liikkeenä. Mm. Golda Meirin elämänkerran luettuani, ihailin suuresti sitä työtä jota hän teki käytännössä, pelastaakseen kansansa sen jouduttua arabiveljiensä hyökkäyksen kohteeksi, heti maan itsenäisyysjulistuksesta lähtien, ja miten nämä tahot yrittivät työntää juutalaiset viikossa mereen, ilman mitää armoa tai rauhantahtoisuutta. Golda Meirin toiminta oli elämää veitsenterällä, hänen luodessaan niitä resusseja, joiden avulla maan onnistui säilytään kallisarvoinen itsenäisyytensä. Suunnittelin jopa itse muuttoa Israeliiin ja sillä: Jad Hasmonaan 70-luvulla, ja olisin ollut valmis silloin, kaikin mahdollisin resussein itsekin osallistumaan "siihen idealismiin", jolla maa aikoinaan raivattiin ja rakennettiin. Teidän, ettei se tosin meidän ole miedän gentilien tehtävä, vaan nimeomaan kaikkialta maailmasta: Ihanaan maahan YHDEKSI KANSAKSI, Israeliksi vahvistuvan kansallisruumiin - tehtävä eli juutaisten ihana osa, - heidän tehdessään maansa jälleen hedelmälliseksi Ihanksi. Tämä onkin jo varsin pitkälle toteutunutta arkipäivää, ja pelkästään Googlettamalla aluetta, voi havaita ylhäältä, kuinka järjestelmällisesti maa on vieljelty ja kuinka hyvää huolta siitä on pidetty - kaiken painostuksenkin keskellä.
>> Kaikki oli luotu täydelliseksi ja hyväksi('sangen hyväksi'), mutta syntiilankeemuksessa tuli turmelus koko luomakuntaan (Ber.R.12).
> Mitä tarkoittavat kompastuskivi ja loukkauskallio Raamatussa ?
Samaa persoonallista Lunastajaa kuin Pelastuksen Kallio. Israelin Yksi Herra on Nasaretilainen Yeshua.
Toiset loukkaantuivat Jumalan Poikaan ja toiset saivat pelastuksen toivon uskomalla ja tekemällä Herraa.
> Kuka kompastuu ja ketä saa loukata ?
Herraa Yeshuaa kompastuskivenä tai loukkauskalliona pitävät kompastuvat.
Kenenkään ei tarvitse loukata, mutta Herraan Yeshuaan voidaan loukkaantua, kun ei uskota Jumalan Poikaan.
Lähimmäistä kannattaa rakastaa niinkuin Isä rakastaa ihmisiä, valitettavasti rakkaudessa toimiviin Jumalan profeettoihin kuulijat voivat loukkaantua, jos eivät tahdo tehdä parannusta, samoin kävi Nasaretilaiselle Yeshualle, joka rakkaudesta meni ristille ja antoi henkensä ja nousi kuolleista Isän oikealle puolelle taivaalliselle valtaistuimelle.
Kukaan ei voi estää lähimmäistään aina loukkaantumasta, sillä loukkaantuminen voi tapahtua syystä tai toisesta. Rakkaudesta ja totuudesta ei kenenkään kannattaisi loukkaantua vaan tehdä parannus, sen sijaan häpäisemisestä ja valheista voidaan aiheellisesti loukkaantua, mutta Jumalan rakkaus poistaa senkin loukkaantumisen, sillä ei muistele kärsimäänsä pahaa, tämä tapahtui Herralle Yeshualle ja samoin Pyhän Hengen kautta tapahtuu myös opetuslapsissaan, sillä Isän rakkaus lapsiaan kohtaan on enemmän kuin ihmisten loukkaukset aiheettomina tai aiheelliset, joista kannattaa kaikkien loukkaajien tehdä parannus. Jumalan armon ja totuuden välittäminen ei ole loukkaamista vaan rakastaminen ja Jumalan tahdon tekemistä, vaikka kohde voi sen käsittää molempina, näin kävi myös Jumalan profeetoille.
on jotain johon kompastutaan ja kaadutaan.
Jos ajattelet kulkueen joka etenee, kun maassa on kivi, kulkueen etumainen kompastuu, mutta jäljessä tulevat osaavat varoa ja kiertää kompastuskiven.
Loukkauskallio taas on jotain johon puretaan kiukku.
jos ei tahdota nöyrtyä niinkuin kuuliainen lapsi kuulemaan Isäänsä tai Pyhässä Hengessä toimivaan Jumalan ainosyntyiseen ja rakkaaseen Poikaan ja Immanueliin. Samoin profeettojen ja apostolien sanomaan voidaan kompastua, jos ei tahdota uskoa Jumalan antamaa ilmoitusta ja todistusta Vapahtajasta ja Lunastajasta, sillä autuaita eivät ole pelkästään kuulijat vaan lisäksi tarvitaan kuullun ymmärtämistä ja Jumalan tahdon tekemistä, sillä vasta sen kautta voidaan saada Jumalan vanhurskautta ja pyhyyttä vastaanottamalla elävää vettä, jota Jeesus tarjosi tahtoville ja kehotti Jumalan valtakuntaa etsimään ja anomaan Pyhän Hengen armolahjaa ja jokaiselle lupasi antaa ja on itse antaja, sillä Jumala toimii pelkästään kauttansa eikä muuta Nimeä anneta kuin Nasaretilaista Yeshuaa tai samaa Lunastajaa ja Uuden Testamentin täyttäjää kuollessaan Pyhänä Uhrikaritsana ja noustessaan ylös kuolleista Jumalan Lävistettynä Poikana ja istui Isän oikealle puolelle Daavidin Juurivesana ja Kirkkaana Kointähtenä, jolla on Jumalan valtikka kädessään ja paimensauva Hyvänä Paimenena antaessaan Israelin pyhän maan juutalaisille suuressa uskollisuuudessa ja rakkaudessa ja toivossa, että syntyy halajaminen Isän Jumalan puoleen tuhlaajapojalla, sillä Isä iloiten ottaa vastaan ja sulkee syliinsä ja puettaa antamiinsa juhlavaatteisiinsa, valkoisiin ja puhtaisiin ja kruununkin tahtoo päähänsä asettaa pyhään pappistehtävään Kuningasten Kuninkaan Yeshuan alaisuudessa ja kuninkuudessa iloitsemaan veljestään sillä suurta ja mahtavaa se on, kun veli veljen löytää ja samoin kun sisar veljen löytää.
nousta Uuteen Jerusalemiin, mutta anoville Isä Jumalan Herran Yeshuan nimessä antaa voimaansa ja vanhurskauttansa kaidalle ja valoisalla tiellä, totuudessa ja hengellisessä elämässä Herran Hengessä. Se kaita tie on ainoa Pyhä Valtatie, joka vie taivaalliseen Jumalan valtakuntaan, sillä ei ole kompastuksia, sillä Jumalan Sana Yeshuassa valaisee ja vanhurskauttaa ja pyhittää kulkemisen Jumalan armossa, jos on vain Sanan kuulijalla ymmärrystä ja viisautta ja otollista nöyrää asennetta ja rakkautta Israelin Pyhää Herraa kohtaan.
Jos poikkeat kaidalta tieltä, niin heti alkaa kompastelut raivaamattomalla tiellä ja monia eksytyksiä ja epäuskoa ja rakkaudettomuutta, samoin et pääse Jumalaa kohti, sillä rinne viettää alaspäin ja vajoat pimeään laaksoon, joka on vuoren ympärillä. Sielläkin Jumalan armo ja rakkaus vetävät jokaista kulkijaa hylkäämään jumalattomuuden ja Herran Yeshuan tuntemattomuuden, sillä kaita tie vie taivaalliseen iloon ja rauhaan ja vanhurskauteen. Siellä laakson ympyräilläkin tiellä Jumalan johdattaa ihmisiä, mutta suree sitä, että eivät etsi Jumalan valtakuntaa, vaikka lähellä Siionin vuorta ja vuorella sijaitsevaa kaupungin valoa vaeltavatkin, mutta monilla on päänsä painuksissa, sillä toivottomuudessa Jumalan löytymisessä sitä eivät ymmärrä ylöspäin nostaa, sillä sieltä valoa näkyy, riippuen sääoloista, onko pilvistä vai aurinkoista, sillä pilvisellä ei Herran kirkkaus kasvoistaan loista pimeään laaksoon, mutta pilvettömällä saattaa Sauluksen tavoin aurinkoa kirkkaampi Valo sisimpään loistaa ja osoittaa oman pimeyden ja kurjuuden ja niin voi ottaa kasteen ja saada Pyhän Hengen ja lukea pyhiä kirjoituksia Isän Jumalan opissa ja opetuksessa ilman omaan viisauteen ja ymmärrykseen turvautumista.
Jos kuka on kompastunut ja alas vajonnut, niin nostakaa katseet taivaallisiin ja Yeshuan nimessä anokaa Jumalan Valoa sydämmiin, niin Herra alkaa omaansa opettaa ja kasvattaa ja nostaa taivaallisiin ja vanhurskaudessaan saa matka kirkastua, vaikka välillä voi kompastua ja alas laaksoonkin valua. Lisäksi vuoren ympäri voidaan kokonaan kulkea maan pakolaisuuteen Jerusalemista ajettuna ja temppeli tuhottuna, mutta Herran kuritus kasvattaa ja uskollisuus takaisin johdattaa rakkaudessa ja Herran Yeshuan hyvyydessä. Autuaat ne, jotka ottavat historiasta ja pyhistä kirjoituksista vaarin ja ymmärtävät sanoa: "Siunauttu olkoon hän, joka tulee Herran nimeen", sillä vaikka ensimmäisellä kerrallakin Yeshuan ratsastaessa Jerusalemiin huusivat lapset "Hoosianna" ja palmunlehdet heiluivat ja vaatteet maassa makasivat, niin myös loukkaannuttiin etsikkoaikana. Nyt on kuitenkin ehdot Herran tulemukseen jälleen koittaneet ja Jerusalem omaksi pääkaupungiksi saatuna kuuden päivän sodassa, joka muistuttaa ihmisen historian kuudesta vuosituhannesta, mutta Yeshuasta kaksi vuosituhatta niinkuin kaksi päivää ja kolmantena on lupauksensa uudistaa sydämmet suureen iloon ja hääateriaan Yljän kanssa. Oi, jos nyt nähtäisiin ja tunnistettaisiin Lävistetty Poika Yeshua ja Lunastaja, sillä suuresti halajaa puhdasta morsianta niinkuin viisasta neitsyttä, joka öljyhoidossa Mestarin kädessä saa puhtauden ja parantumisen ja vanhurskauden ja pyhyyden.
Varokaa vääriä valhemessiaita, sillä Herra osoitti rakkautensa antamalla henkensä ristillä, eikä suurempaa rakkautta kukaan voi antaa, sillä Herra on Yksi ja lisäksi Hyvä Paimen, joka jokaisen Nimessään apua pyytävän pelastaa synneistään ja lahjavanhurskauttaa valkeaa häävaatteeseen. Katsokaa siis kaikki, että olette puetut vanhurskaudessaan, jota halajaa omilleen antaa, samoin uskollisuudessaan myös kaikille, vaikka hyvä on ymmärtää ero jalon ja villin öljypuun, eikä toimia ymmärtämättömästi vaan niinkuin viisaat neitsyet kiitollisena Yljälle, suuresta sovituksesta ja syntien anteeksiantamuksesta. Ylistetään Isää ja Poikaa Pyhän Hengen voimassa, sillä on otollista luoduille ja kaikille ihmisille, ensin juutalasista ja myös pakanakansoista, amen.
" Anna minulle viisaus joka istuu valtaistuimesi vieressä...... "
Raamatun kohta, jossa puhutaan konpatuksen kalliosta ja loukkauskivestä, puhuu Herra Sebaotista.
" Herra Sebaot pitäkää pyhänä häntä peljätkää ja kauhistukaa, Hän on pyhäkkö....jne. "
Hän myös paula ja ansa.....nuo tuskin ovat naisen nimiä, vaan paula ilmeisesti sitoo, ja ansa on lähetettyjä kompastuskiviä.
" Monet kompastuvat ja kaatuvat ja ruhjoutuvat, monet kiedotaan ja vangitaan. "
Kertoo kuitenkin ajasta jolloin Assyria valloitta Damaskon ja Samarian.
että ihmisten tulee totella Jumalaa ja tehdä parannus, jos loukkaannutaan omassa pimeässä sydämmessä, sillä yksin Yeshuan Valossa voidaan vaeltaa Jumalan antamassa lahjarakkaudessa ja voidaan olla loukkaantumatta parannuskehotukseen. Loukkaantuvatko kultaisen vasikan tehneet tai Jumalaa vastaan napisseet, kun Herra lähetti myrkkykäärmeet leiriin pistämään kutsuttua kansaa Egypstistä vapautettua väkevällä Jumalan kädellä. Herra sanoi Moosekselle tee kuparikäärme tangon päähän ja joka sitä katsoo saa parannuksen ja jää eloon. Näin kävi ja samoin Isä antoi Poikansa sovitusuhriksi tehden synniksi vaikka oli rakas ja viaton ja pyhä ja itsessään synnitön lain täyttänyt, mutta sovitti ihmisten synnit ja tuli Lunastajaksi Uuden Testamentin kautta ja jokainen joka Israelin Pyhää Kuningasta avukseen pyytää syntiensä tähden Vapahtajaksi ja Pelastajaksi, saa armon ja pyhityksen totuudessaan Herran Hengessä ja elävän veden uudesti tekevässä lahjavanhurskaudessa, amen. Kiittäkää kaikki Israelin Pyhää Herraa, sillä on Hyvä Paimen ja rakastaa ihmisiä ja Jumalan rakkaus vetää meitä kaikkia parannukseen ja pyhitykseen, sillä ilman sitä ei kukaan pääse Jumalan valtakuntaan. Autuaat ne, jotka Herraan turvaavat ja häntä avuksi huutavat, amen.
vaikka opetuslastensa aseet ovatkin hengellisiä kuten Herralla Yeshualla, sillä Herran Henki on Yksi ja samoin Isä ja Poika ovat Yhtä. Isää kiittäkäämme, että vaikuttaa opetuslapsissa rakkauden vanhurskaan haarniskan, jossa saamme siunata meitä kiroavia ja rukoilla meitä vastaan rikkoneiden puolesta, jos teemme Isän Jumalan tahtoa. Samoin Herra antaa totuuden kultaisen vyön sydämen kohdalle rinnalle, niin että mielemme kupeet ovat sidotut Herran Yeshuan ja Jumalan Sanan Totuuteen. Pelastuksen toivon kypäri suojaa aivojamme ja päätämme, että voimme kaikessa pysyä Herrassa Yeshuassa, joko on seurakuntansa sotojoukkojen Päänä ja Herrana, samoin kultamaljamme tulee puhdistaa ja pyhittää toivoon, jossa ankkurit on saatu kaikeinpyhimpään heittää Siionin armon valtaistuimen eteen Yeshuan täytetyn sovitustyön turviin. Rauhan alttiuden kengät jaloissamme saamme hyvää sanomaa Yeshuan pelastuksesta ja siitä kalliosta todistaa, jonne kukaan ihminen ei itse voi päästä, mutta Isä tahtoo omansa nostaa ja puhdistaa jalkamme vedellä pestyinä ja kuinka ihanat saavat silloin jalkamme olla, kun Herran Yeshuan Hengessä vaellamme ja tahtoamme teemme. Usko kilpi toisessa kädessä saamme sammuttaa kaikki Pahan palavat nuolet, joilla pyrkii meitä vahingoittamaan, koska olemme Isän kuviksi luotu ja armonsa ja rakkautensa kohteina vihansa meille on suotu, koska ei voi rakastaa pimeydessä niin voi vain valheitansa kylvää ja pahuuttansa sylkeä tulisilla helvetistä lähtevillä nuolilla. Viimeiseksi mutta ei vähäisimpänä Herra Yeshua tahtoo meidät totuudessa pyhittää ja Henkensä elävän Sanan sydämmiimme antaa Opettajaksi ja Puolustajaksi ja samoin sillä käärmeen pään saamme poikki laittaa, niinkuin myös kestämme myrkyt Herran Pyhässä Hengessä ja käsin käärmeitä voimme nostaa, sillä Hengen sanan miekka saa olla käsissämme ja ennenkaikkea suussamme, kun sitä Yeshuan Henki ja elävän Sanan antaa kauttamme voimassaan vaikuttaa.
Tässä sota-asussa sinullekin sanon: Tee parannus luopumuksesta ja ota vastaan Jumalan lahjavanhurskaus, sillä ilman sitä alastomuutesi häpeä näkyy ja samoin irstautesi, enkä todellakaan sitä sinullekkaan tahdo vaan paljon parempaa on Jumalan antama siveys ja nöyryys ja laupeus ja hengellinen kauneus hiljaisessa ja vanhurskaassa mielenlaadussa. Tahdotko siis olla kuin viisas neitsyt valkeudessa vai tyhmä neitsyt pimeydessä ja hengellisessä haureudessa, jopa porttoudessa, mistä myös Jerusalemia on varoitettu, kun Ylkänsä Yeshuan sijasta tahtoo toisia miehiä vastaanottaa, jopa murhamiehen Israelin Pyhän Herran sijaan, joka orjan arvoiseksi katsottiin kun kukkarosta 30 hopearahaa kaivettiin ja temppeeliin ei verirahoja takaisin tahdottu vaan veripelto ostettiin ja on tänäänkin Jerusalemissa nähtävissä asumattomana ja rakentamattomana, sillä Israelin Pyhä Herra Yeshua valvoo Jumalan Sanana ja omistaa kaiken vallan ja voiman ja kirkkauden ja ylistyksen, vaikka uskottomat eivät sitä pimeydessä ymmärrä, mutta armossaan ja rikkaudessaan antaa omastaa jokaiselle anovalle ja kiittävälle ja armoaan tahtovalle Ylistetty ja kiitetty Isä Jumala ja Herra Jeesus Totuuden Hengessä tahdon ylistystään minäkin esille tuoda, että syntyisi uskon kuuliaisuus opetuksiaan kohtaan Jumalan lapsina vaeltaessamme, amen.
Jesaja 8, siellä se kerrotaan.
Mitä tarkoittaa PAULA.
Jos ajatellaan verkon pauloittamista.
Yläpaula= kantaa ja nostaa verkkoa.
Alapaula= lyijy- tai kivipaino - painaa alas.
Päätypaula= tarkoitus on estää verkon repeäminen.
Aika hieno vertaus: " Minä lyön ( painan maahan ) ja ja minä kannan ( nostan ylös ) eikä kukaan voi pelastaa minun kädestäni.
Mieti tuota, älä huseeraa.
Loukkauskivestä ja Pelastuksen Kalliosta. Mutta tulee ymmärtää, mitä niillä Jumala tahtoo opettaa, sillä Yeshua on Pelastaja ja Vapahtaja, mutta jos häntä ei uskota ja synnytä Jumalan lapseksi, niin silloin ihminen loukkaantuu häneen ja hän on Loukkauskivenä. Samoin jos uskoo ja syntyy Jumalan lapseksi Herra on Pelastuksen Kallio ja siitä kannattaa kiittää, sillä Yeshua on vuodattanut verensä, että meillä hänessä Elämä Jumalan lapsina olisi ja tarkoittaa sielujemme ainoaa todellista pelastuksen toivoa, sillä mitään muuta ei ole eikä tule. Paula tulee ymmärtää oikein, sillä Herra tahtoo pelastaa, mutta Paha tahtoo hukuttaa ja hän asettaa paulat eli ansat sielulle epäuskon tai tottelemattomuuden tai maailman rakkauden tai sielun murheen kautta ja nämä tulevat paulaksi, vaikka Yeshua tahtoo tulle jokaiselle sielulle pelastukseksi sillä rakkaudesta ihmisiä kohtaan antoi henkensä ristillä ja joi kärsimysmaljan ja otti häpeällisen orjan muodon Isän Jumalan tahdon mukaan. Samoin Jeesuksen tullessa autuaat ne, jotka häneen turvaavat ja panevat toivonsa armoonsa, mutta kun ihminen epäuskon tai tottelemattomuuden tai muun syyn takia ei sitä tee, niin se tulee hänelle paulaksi ei Jeesus, joka tahtoo pelastaa, mutta ihminen valitsee itse lavean tien omassa tai Pahan tahdossa, vaikka ei ymmärrä ratkaisunsa merkitystä, jos ei sitä Raamatusta anomalla vastaanota Isän Jumalan ja Herran Yeshuan opettamana, sillä jälleen Paha tahtoo sokaista synnillä ja epäuskolla ja väärillä merkityksillä Jumalan sanan ilmoituksesta. Lopun ajan tapahtumat tulevat ihmisille paulaksi eli ansaksi Pahan toimesta, sillä Yeshua ja Isä Jumala tahtovat vapauttaa jokaisen ihmisen synnin harjoittamisesta parannuksen ja vanhurskauttamisen ja pyhityksen kautta. Herra on hyvä ja armonsa pysyy iankaikkisesti, mutta Paha on paha ja vaikuttaa luopumusta ja laittomuutta ja ulkokultaisuutta ja uskonnollisuutta ilman elävää yhteyttä Jumalaan ja vihaa ihmisten Jumalan lapsisik uudestisyntymistä taivaasta elävästä vedestä ja Pyhästä Hengestä. Valitettavaa on, jos ihmiset eivät usko Jumalan sanan ilmoitukseen eivätkä ano Pyhän Hengen opetusta, sillä Isä Jumala ja Herra Jeesus on Pelastaja ja Hyvä Paimen, vaikka häneen voidaankin loukaantua, mutta paulat ja ansat on virittänyt tämän maailman ruhtinas eli Paha eli Perkele, joka vihaa hyvää, koska hänet on tuomittu ja vihaa myös ihmisiä, koska ovat Jumalan kuviksi luotuja ja Jumala on Perkeleen tuominnut tulijärveen ja Paha tietää sen. Anna Yeshuan pelastaa itsesi epäuskosta Israelin Pyhää Herraa kohtaan, niin saa yltäkylläisen hengellisen hyvän Elämän Jumalan lapsena ja yhteydessä, jonka elävä vesi ja Pyhä Henki vaikuttavat, usko minua, sillä todistan omasta kokemuksestani ja tiedän, että se on totta, mitä Yeshua on sanonut hänen sanojensa pitämisestä ja Jumalan Pojan ja valtakunnan asioista. Toivon, että sinä ja kaikki tällä palstalla ja tämän viestin lukijat ymmärtävät, että Yeshuan on Hyvä Paimen, joka antoi henkensä lampaidensa edestä ja rakkaudesta tahtoo heitä kohtaan antaa myös elävän Jumalan lapseuden ja kuinka halajaakaan juutalaisia ja myös pakanakansoista ihmisiä parannuksen tekemiseen ja valtakuntansa etsimiseen ja elävän veden anomiseen ja siitä syntyy Isän Jumalan enkeleille todella iloa, sillä se on hyvän sanoman tarkoitus Yeshuasta ja rististä ja ylösnousemuksesta, sillä Yeshua voitti maailman ja tahtoo antaa voiton opetuslapsilleen ja Jumalan tahdossa vaeltamaan alkaville ja häneen toivonsa paneville, sillä Yeshua on Yksi Herra ja Jumalan ainosyntyinen Poika, amen.
että hänessä on, sekä Jumalan Valo ja Sana Yeshua ihmissielujen Pelastajana ja Vapahtajana ja Lunastajana, että tämän maailman pimeyden ruhtinas ja valheen ja murhan isä, joka vastustaa Jumalaa ja saa koetella Isän Jumalan sallimissa rajoissa myös Jumalan lapsia, jotta heitä seulottaisiin, samoin saa pyrkiä estämään maailmassa eläviä uudestisyntymättömiä vedestä ja Hengestä löytämästä Jumalan valtakuntaa ja estää heitä kasvamasta sitä hyvää hengellistä hedelmää, mikä on myös Isän Jumalan tahto ja ihmiselle hänen sielunsa pelastus. Tietysti näissäkin Isä kaikkea valvoo Jeesuksen kautta, sillä Herra kuulee nimessään rukoukset ja antaa anoville ja vaikuttaa lähestymistä niille, jotka häntä nimessään lähestyvät ja tahtovat Jumalan tahtoa tehdä.
Näin ihmiskunta jaetaan kahteen osaan: Jumalan lapsiin ja kutsuttujen lukumäärään suhteutettuna vain harvat pelastuvat, kuitenkin jokaiselle tahdotaan antaa ja jokaista tahdotaan kutsua ja jokaisen Isä myös tahtoo pelastuvat ja voittavan maailman ja kestävän koetukset ja kantavan hedelmää tekemällä Herransa tahtoa niinkuin on kirjoitettu ja opetettu ja Pyhä Henki vaikuttaa. Autuaat ne, jotka turvaavat Herraan Yeshuaan ja pysyttävät itsensä tahdossaan ja armossaan ja rakkaudessaan, vaikka koetellaankin ja monetkin ahdistukset maailmassa kokisivat, sillä tulessa kulta puhdistuu ja vanhurskas mielenlaatu vaatii kestävyyttä ja anomista ja Isän Jumalan tahdon tekemistä.
Uskokaa sekä Vanha että Uusi Testamentti, sillä sama Isä ja Herra Yeshua on alusta luomisesta vaikuttanut hyvyyttää kaikille sitä häneltä anoville, vaikka nimensä ei ollutkaan tullut julkisesti esille Yeshuana, vaan pyhissä kirjoituksissa Immanuelina ja monina esikuvina. Mutta Yeshua nimi on mitä sopivin ja löytyy Vanhasta Testamentista ´pelastavana Herrana´ja samoin monina muina vertauskuvina kuten ´Pelastuksen Kalliona´ ja Herra antoi myös Simeonille nimeksi Pietari eli ´kivi´ ja Pietari kirjoittikin hengellisistä kivistä niinkuin niitä Jumalan temppelissä tarvitaan muureissa ja niiden aukoissa, että se voisi korjaantua Isän Jumalan tahdon mukaan.
pelastuksen suhteen?