Tiesittekö että myös sirukortilla maksetun veloituksen voi maksunsaaja eli myyjä jolle olet pankkikortilla maksanut veloittaa tililtäsi useampaan kertaan. Eli ensimmäinen veloitus oikein sinä päivänä kun olet ostanut. Seuraava veloitus tililtäsi 2-3 viikon päästä, kun kuulemma tiedonsiirtoajossa ollut ongelmia eikä ko. päivänä ole ( kaikillla) veloitus onnistunut, niin "ajettu" veloitukset uudelleen, kuului myyjän selitys.
Pankki ei ota kantaa tuplaveloitukseen vaan asia on hoidettava myyjän kanssa eli jos myyjä ei halua niin kaksoisveloitusta et saa poistettua/ rahojasi takaisin kun riitauttamalla asian ja tekemällä rikosilmoituksen.
Herää vain kysymys kuinka paljon näin kesäaikaan kun ihmiset liikkuu enemmän muuallakin kuin kotinurkilla ko. useaan kertaan veloituksia tapahtuu ja kuinka paljon niitä jää huomaamatta ja korjaamatta. Myyjän eduksi, maksajan tappioksi - tietysti.
Omalla kohdallani myyjä lupasi palauttaa ylimääräisen veloituksen määrän, tosin ei vielä tilillä. Asia huomattiin perjantaina ja maksu oli suoritettu 29.6.
pankkikorttiveloitus
8
1863
Vastaukset
- ei selvitystä
Vielä vaikka ensimmäisestä yhteyden otosta myyjään on kulunut viikko ei ole palautusta tullut eikä ole tietoakaan milloin tulee. Myyjä puoli myöntää että näin on käynyt mutta on senverran selvitettävää että vie aikaa, eli en ole ainut. Ainut mitä kaksoisveloituksen "uhriksi" joutunut asiakas on tähän mennnessä saanut on pahoittelu ja selitykset.
Eli tarkastakaa tiliotteeltanne kuinka teitä on veloitettu jos olette maksaneet pankkikortilla Mikkelin seudulla vain kesäisin avoinna olevissa veneilykohteissa.- palautuksen saaja
Nyt (vasta) 13 pv myöhemmin on ko. yritys palauttanut kaksoisveloittamansa summan tilille. Mielestäni asiakas joutuu odottamaan myyjän virheen korjausta liian kauan, virheen jota ei edes pitäisi kuulemma pystyä tapahtumaan ?!. Toivotaan että myös niille jotka eivät ole huomanneet ja olleet yhteydessä maksun saajaan ovat saaneet hyvityksen ylimääräisestä veloituksesta.
- PalveluPerseestä
palautuksen saaja kirjoitti:
Nyt (vasta) 13 pv myöhemmin on ko. yritys palauttanut kaksoisveloittamansa summan tilille. Mielestäni asiakas joutuu odottamaan myyjän virheen korjausta liian kauan, virheen jota ei edes pitäisi kuulemma pystyä tapahtumaan ?!. Toivotaan että myös niille jotka eivät ole huomanneet ja olleet yhteydessä maksun saajaan ovat saaneet hyvityksen ylimääräisestä veloituksesta.
Ulkomailla ostettu ja kaksoisveloitus tehty oston yhteydessä niin tällä hetkellä puolitoista kuukautta ja asia vasta käsittelyssä.
Itse opin kerralla etten maksa ainakaan maan ulkopuolella pankkikortilla vaan visalla ,on aikaa kuukausi tai puolitoista asian selvittelyyn ja velotustilin tyhjentämällä ei ainakaan käsistä se raha lähde.
Vitun uudet luottoyhtiöiden kortit ,kaikki vitun asiat hoidetaan luottoyhtiön kanssa ja pankki vielä ensimmäisenä sanoo että asiakkaan pitää hoitaa asia itse suoraan tuplavelituksen tehneen kanssa.
Kyllä palvelumaksut kelpaa mutta saako sillä palvelua ?
Kortti systeemit meni ihan perseelleen kun alkoi riityminen näihin debit/credit kortteihin. - 2012
PalveluPerseestä kirjoitti:
Ulkomailla ostettu ja kaksoisveloitus tehty oston yhteydessä niin tällä hetkellä puolitoista kuukautta ja asia vasta käsittelyssä.
Itse opin kerralla etten maksa ainakaan maan ulkopuolella pankkikortilla vaan visalla ,on aikaa kuukausi tai puolitoista asian selvittelyyn ja velotustilin tyhjentämällä ei ainakaan käsistä se raha lähde.
Vitun uudet luottoyhtiöiden kortit ,kaikki vitun asiat hoidetaan luottoyhtiön kanssa ja pankki vielä ensimmäisenä sanoo että asiakkaan pitää hoitaa asia itse suoraan tuplavelituksen tehneen kanssa.
Kyllä palvelumaksut kelpaa mutta saako sillä palvelua ?
Kortti systeemit meni ihan perseelleen kun alkoi riityminen näihin debit/credit kortteihin.Kannattaakin hankkia Visa-kortti sellaisesta pankista, jonka kautta saa "aidon" Luottokunnan Visan. Pankkien omien Visa-korttien kanssa tulee hankaluuksia huijaus- ym. vastaavissa tapauksissa. Luottokunnnassa tällaiset asiat hoituvat rutiinilla.
Nimimerkki
Visa/pankkikortti-yhdistelmä Tapiola Pankista
- kauppias huijaa
Näitä oikeasti tapahtuu.
Itse olin töissä Hvinkääläisessä kaupassa, jonka pihalla on saman kaupan mansikanmyyntikoju.
Kojussa oli tuolloin (n. 3v sitten) sellainen pankkikortti laite, ei siis visa elektronia hyväksynyt, mutta pankkikortit. Sitten sen kesän alussa ei laite toiminutkaan ekoina päivinä kunnolla, siis ei tulostanut myyntikuittia tms. Siis kauppias luuli, ettei veloitukset olletkaan menneet läpi. Hän laittoi sitten minut ja yhden toisen kassatytön näpyttelemään kaikki niiden päivien pankkikortti tapahtumat käsin oikealla kassakoneella. Niissä kaupalle jäävissä kuiteissa on se pankkikortin numero, josta voi näpytellä käsin tapahtuman, samalla tai vaikka ihan eri summalla.
No sitten kun kortti kone rupesi toimimaan, tottakai se vei alkuperäiset veloitukset myös pankin järjestelmään.
Yksi asiakas tästä valitti, (oli ostanut muutaman laatikon mansikoita ja vissiin muitakin marjoja, niin summa oli aika iso) ja silloin tajuttiin me työntekijät ja kauppias, että ne meidän tekemät veloitukset oli virheellisiä. No me sanottiin, että nyt pitää tehdä palautukset (samalla tavalla näpytettelyllä olisi onnistunut sekin), mutta kauppias oli sitä mieltä, että palautetaan vain heille jotka asian huomaavat ja siitä valittavat. Tämä ruova oli ainoa joka huomasi. Teki kauppias voittoa omaan taskuun.
Siis olkaa tarkkana! Varsinkin, jos ostatte erilaisilta liikuteltavilta päätteiltä, ettekä siis suoraan verkossa olevilta kassakoneilta.- varoa
Että pitää varoa moisia päätteitä ? Eikös tuossa pitäisi varoa vain mansikkakauppiasta !! Kun ei ollut varma oliko saanut/saamassa rahat, päätti muittamutkitta tehdä asiakkaiden maksuista kopiot ja laittaa niistä rahat tililleen. Ja siis kuitithan näistä teillä oli - koska pystyitte ne näpyttelemään kassaan. Mitenkäs ... oliko se kassa saman mansikkakauppiaan vai toisen kaupan? ne mansikkatuplamaksuthan on siis vielä suoritettu ehkä aivan ulkopuoliselle tilille.. että että -- jos ajat autolla jalankulkijan päälle niin sehän on sen auton vika tietty.
hyvä tavaton mitä vastuunottamista. - Kortti paskaa
varoa kirjoitti:
Että pitää varoa moisia päätteitä ? Eikös tuossa pitäisi varoa vain mansikkakauppiasta !! Kun ei ollut varma oliko saanut/saamassa rahat, päätti muittamutkitta tehdä asiakkaiden maksuista kopiot ja laittaa niistä rahat tililleen. Ja siis kuitithan näistä teillä oli - koska pystyitte ne näpyttelemään kassaan. Mitenkäs ... oliko se kassa saman mansikkakauppiaan vai toisen kaupan? ne mansikkatuplamaksuthan on siis vielä suoritettu ehkä aivan ulkopuoliselle tilille.. että että -- jos ajat autolla jalankulkijan päälle niin sehän on sen auton vika tietty.
hyvä tavaton mitä vastuunottamista.maksutapahtuman rahavaraus säilyi viime vuonna 21pv ja tänä vuonna 6pv, joka on kohtuuton asiakasta kohtaan kun vika on myyjässä tai laitteissa.
Ainakin S-pankissa, joten sirukortit ovat hanurista.
Tänään sitä sai taas oppia että käteinen on ainut oikea maksutapa.
- Epäluotettavaa
Samat on kokemukset vielä nykyäänkin (12/2015). Kaupan korttimaksu oli tehty toukokuussa ja maksu (100 eur) meni kesäkuussa. Sama veloitus samalla tapahtumanumerolla, mutta eri arkistotunnuksella, pullahti taas täsmälleen puolen vuoden kuluttua. Huomasin maksun, koska en ollut pitkään aikaan asioinut ko. kaupassa. Selvitin pankin kanssa maksun alkuperän ja huomasin, että sama maksu oli veloitettu jo puoli vuotta aikaisemmin. Pankista sanottiin, että maksun voi korjata vain sen veloittanut kauppa. Toimitin kaupalle maksukuitit pankkitapahtumista ja kauppa lupasi selvittää ja hyvittää maksun. Samaan maksuerään oli varmasti useiden asiakkaiden maksuja, mutta todennäköisesti niistä tällä menetelmällä hyvitetään vain niille, jotka itse huomaavat tuplaveloitukset tileillänsä. Mielestäni maksuaineistoa pankkiin ei saisi onnistua siirtämään tuplasti (pankki ei sitä tarkista)! Nyt on pari viikkoa kulunut, mutta vielä ei ole hyvitystä kuulunut...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Björn Wahlroos, maataloustuet lakkautettava
Sanoo pankkimies. Mitäs persut ja muut tukinulliem perskärpäset tähän? "Wahlroos listaa kansallisen maataloustuen. – I1553610Persut päättivät hiilivoiman kieltämisestä Suomessa
Moni on jo unohanut kuka hyväksyi hiilivoimaloiden kieltämisen Suomessa: persut Sukupuolineutraalit liikennemerkitk843088Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa
Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva852555Nalle Wahlroos ei ulise kuten Teemu Selänne sähkölaskuista
Nalle "hah hah" nauroi saamistaan sähkötuista, kun taas Teemu-poika itkeä tirautti kovasta sähkön hinnasta. Nalle nauro442449Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?662389Kyllä nämä nyky autonakut ja autotki on heikloja
Vuoden vanha akku, eikä inahdakaan.... Pistin vara-akun just lataukseen ja lähen sillä antamaan apuvirtaa Jos ei toimi,212346Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?
Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä1342300Mikä aate kaiken pahan takana?
Se laiskistuttaa kansat, opettaa vaatimaan etuisuuksia, syleilee maailmoja eikä omaa kansaa.1522185Päivi Räsäsen seksipaljastus loksauttaa Katja Ståhlin leuat! Elämäni biisi kohujakso tv:ssä!
Elämäni biisi -suosikkisarjan uusinnat ovat startanneet ja nyt vuorossa on sarjan 2. jakso v. 2019. Sinisille sohville341865Muistan vuosikymmenten takaa
Toivottavasti voit hyvin ja jaksat työssäsi. Olet upea ja erinomainen ihminen, toivon kaikkea hyvää.121776