nortti

onko muotia lopettaa nortin poltto tms.muutama kaveri yrittää , mie en koskaan ?
2204
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ei ole muoyia.

Äänestä

Tokaluokkalainen nortti hampaissa
Rok-Sanomat haastatteli oululaisia 2-3 -luokkalaisia poikia paikallisen nakkikioskin liepeillä. Jykä 8v., Eetu 9v. ja Niko 8v. kertoivat, että heillä on tapana tulla nakkarin kulmille koulun jälkeen kuluttamaan aikaa, kun koulu on loppunut ja vanhemmat tulevat töistä vasta viiden aikoihin.

"Täällä me aina ollaan, kun ei oo mitään muutakaan tekemistä. Ekaluokalla oli kivaa kun pääsi iltapäiväkerhoon koulun jälkeen, mutta enää ei oo sitäkään. Ollaan me kuitenkin opittu paljon tänä talvenakin esim. tupakkia osataan jo polttaa ihan henkeen asti."

Rok-Sanomat on henkeään pidätellen seurannut suomalaisten lasten laillista heitteillejättöä. Ala-asteikäiset lapset tarvitsevat vielä aikuista ihmistä turvakseen koulupäivän jälkeen. Rok-Sanomat vaatii suurella äänenpainolla päättäjiä ulottamaan iltapäiväkerhotoiminnan kaikkiin alle 10-vuotiaisiin lapsiin pikaisesti. Yhteiskunta, joka vaatii molempien vanhempien osallistumista työelämään ei voi sivusta seurata, kun oravanpyörässä raatavien vanhempien kalleimmat aarteet ovat iltapäivät oman onnensa nojassa. – 10/2002 –

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


ren kirjoitti:

onko muotia lopettaa nortin poltto tms.muutama kaveri yrittää , mie en koskaan ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu