Kun aamulla luin raamattua niin tuli monenlaista ajatusta ja haluaisin myös muiden mielipiteitä kuulla asiasta. Eli raamatun paikka on. Room.7:4-23. Siinä kyllä on aika pitkästi asiaa, mutta kuitenkin se on pääosin samasta aiheesta kaikki. Jospa joku selittäisi tästä jotakin. Käännös mistä tällä kertaa luin on XII kirkollis kokouksen käyttöön ottama suomennos vuodelta 1938. Ja kyllä muitakin käännöksiä löytyy tarvittaessa.
Pistetäänpä hieman kysymystä raamatusta
rami
2170
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
lukenut lukua loppuun, 24,25 ?
jo sinulle! Huomautan vain, että näistä jakeista saadaan myös se opetus, miten tyhmää on ihmisten jaella tuomioita toisinajattelijoille. Eihän kuolemantuomiolla tapeta sitä tekijää, turmellaan vain sen asuinsija. Itse tekijä riehuu jossakin muualla.