Klarna

lasku/osamaksu

Boikotoikaa tilaamasta laskulla/osamaksulla paikoista jossa on Klarna lasku/osamaksu!
Ne ei osaa hoitaa asioitaan.
Parikin kokemusta itsellä huonosta toiminnasta niiltä. Ensimmäisestä tuli perintäilmoitus.
Ja homma meni niin että olin tilannut eräästä nettimyynnistä vaatteita, siellä oli Klarna lasku, ja tilasin laskulla. Paketti tuli, en ehtinyt hakea sitä postista ajoissa ja Posti lähetti paketin takaisin. Otin yhteyttä myyntipaikkaan että näin on käynyt ja paketti on tulossa takaisin, jolloin he sanoivat et ehtivät jo saadakin sen takaisin ja peruivat sen mukana tulleen laskun Klarnalle. Klarnalta tuli kuitenkin kuukautta myöhemmin muistutus ko laskusta. Soitin sinne ja selitin tilanteen. Lupasivat perua laskun ettei tule enempää mitää muistutuksia tai muuta sen suhteen. Meni 2kk niin ko. laskusta tuli perintäilmoitust. Soitin perintätoimistoon ja selitin tilanteen, lupasivat soittaa sieltäkin sit Klarnalle, mutta soitin sinne myös itse. Siellä puhelimeen vastannut henkilö sanoi että "On täällä perumisilmoitus siitä maksumuistutuksesta mutta sitä ei ole näköjään kukaan allekirjoittanut ja sen takia ei ole hoitunut eteenpäin." Lupas sit hoitaa sen samantien. Tosta laskusta ei sit enää onneksi kuulunut mitään eikä tullut mitään perintäjuttujakaan.

Vuosi sitten suunnilleen tilasin The Sims 3 pelin ennakkoon (piti ilmestyä helmikuussa muistaakseni, ja tilasin sen joskus tammikuussa) laskun otin sit siihenkin. Mulle ilmotettiin sit myöhemmi et pelin ilmestyminen viivästyy ja ilmestyy vasta kesäkuussa ja et tilaus pidetään voimassa kuitenkin ellen toisin ilmoita, ja tuote toimitetaan kesäkuussa. Maaliskuussa yritin tilata jostain paikasta laskulla, siellä oli Klarna lasku siis myös, ei onnistunut. Otin yhteyttä Klarnalle ja sanoivat et mulla on yksi tilaus maksamatta tuolta paikasta mistä tilasin The Sims 3 pelin (ja muuta en sieltä ollut tilannutkaan joten kyse oli juurikin the sims 3 pelistä) ja et en voi tilata mitään heidän laskulla ennenkun se lasku on maksettu kun eräpäivä oli mennyt. Sanoin sit että en ole ko peliä edes viel saanut kun ilmestyminen siirtyi kesäkuulle, enkä ole myöskään sit saanut pelin mukana tulevaa laskua, et on ollut vähän vaikea sitä maksaa. Tää asia hoitui tällä sit ja peruivat sen laskun sit ja sain sillon kyllä tilattua.

Mutta kaikki tää tai nää niiden omat mokat, on vaikuttanu nyt siihen et en pysty sieltä tilaamaan enää kun korkeintaan varmaan jollain 20-30eurolla! Eivät myönnä laskua isompiin summiin, ainakaan kun yritin tossa tilata laskulla tuotetta joka maksoi 59euroa, ei onnistunut. sanoivat syyksi maksuhistorian. Muuta ongelmia mulla ei tietääkseni maksuhistoriassa ole kuin nuo 2 jotka on kumpiki niiden omia mokia, ja vuosien varrella tullut 2-3 maksumuistutusta jotka olen kuitenkin maksanut. Muistutukset tuskin vaikuttavat. eivät oo muualla ainaka vaikuttaneet, kun niitä on joskus muista paikoistakin tullut.

Minulla ei siis ole mitään maksuhäiriöitäkään, mitkä vaikuttaisi. ja itseki sanoivat et kyse on heidän maksuhistoriastaan.

193

19692

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

    Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 95
      2241
    2. Miksi et enää halunnut kohdata mua?

      Miksi välttelet mua?
      Ikävä
      146
      1811
    3. Vihdoin Sofian peffa ikuistettu ilman filttereitä

      Jenner pökät ei taida puristaa peffaa kasaan samalla tavalla kun kalsarit joita yleensä pitää😂 https://aijaa.com/re6HIq
      Kotimaiset julkkisjuorut
      101
      1589
    4. Oho! Tanssii Tähtien kanssa saa oman "realityn" - Tätä tiedossa!

      Tanssii Tähtien Kanssa uusi kausi alkaa elokuussa. Ja ohhoh, luvassa on myös ajan henkeen sopivasti uusi reality-henkinen pläjäys kulissien takaa. Ki
      Viihde ja kulttuuri
      16
      1165
    5. Missä ravintolassa Martina hakkasi Sofian?

      Ollaan lasten kanssa katseltu youtubesta sitä videota missä Martina pidätetään ja heitetään pihalle sen jälkeen kun hän on hakannut Sofian. Mikä tuo r
      Kotimaiset julkkisjuorut
      147
      1099
    6. Tiedän ettei tilanne

      Ollut optimaalinen kun tavattiin. Oikeastaan se oli aika sekava tilanne. Silti teit tosi ison vaikutuksen tunteisiini nainen. Olen pahoillani siitä e
      Ikävä
      39
      872
    7. Viimeinen viesti

      Mitä lukee viimeisimmässä viestissä jonka HÄN on sinulle laittanut? Ap aloittaa: viimeisessä viestissä häneltä on kolme numeroa.
      Ikävä
      47
      811
    8. Taisin menettää kaikki mahdollisuuteni suhun?

      Tämmöisiä ajatuksia ollut tässä viimepäivinä.
      Ihastuminen
      23
      779
    9. Stefan eli vankeudessa, kurituslaitoksessa, 9 v ajan

      Mutta vapautui siitä vuosi sitten keväällä ja elää nyt vapaana kuin taivaan lintu ihanan Sofiansa kanssa, nyt saa taas elää! Kaikkea mukavaa heille tu
      Kotimaiset julkkisjuorut
      125
      728
    Aihe