Uusia Nightwish-oheistuotteita!

Mikä helpotus, Tuomas Holopainen on todistettavasti palannut Nightwish-musiikin tekoon! Hänen muut projektinsa ovatkin herättäneet jo kylmiä väristyksiä ja myötähäpeää, näin avointa lahjattomuuden lobbausta harvoin saa todistaa. Uutta NW-levyä odotellessa on saatu (valitettavasti) tutustua jo kahteen Tuomaksen ideoimaan Nightwish-oheistuotteeseen. Nightwish-Bratzit ovat Saksan markkinoille suunnattu näyttävä nukkesarja. Jännittävästi äänteleville nukeille voi vaihtaa vaatteita ja muovipäitä voi meikata. Nightwish-Bratzejä voi myös haastatella ja niistä lähtee erilaisia Nightwish-henkisiä soittoääniä. Tästä aidosta Nightwish-oheistuotteesta tunnistat selkeästi Tuomas Holopaisen käsialan!

Perinteisiä arvoja suosiville on suunniteltu Nighwish-Barbie, siveä ja aktiivinen neito-nukke, joka harrastaa musiikkia, martta-kerhoa, näyttäytymistä poikaystävän kanssa ja naistenlehdissä keikistelyä. Nightwish-barbiella voi leikkiä kotia tai olla vaikka iskelmätähti! Pakkauksessa mukana haastattelu-mikrofoni, sing-along Nightwish-biisi, ja sydänkuvioinen vihko, johon voi harjoitella oman etunimen kirjoittamista Holopaisen eteen.

Toivottavasti pääsemme pian nauttimaan siitä minkä Holopainen parhaiten osaa, eli Nightwish-orkesterin musiikkista.
411456
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 41

Vanhimmat

valitettava tosiasia mutta totta täysin, moni näkee tässäkin punaista ....

Äänestä

"Lahjattomuuden lobbausta"? Anteeksi kuinka? Taitaa kyllä oikeasti olla niin, että sekä Indican tytöt että Kurkela kuuluvat tämän hetken suomalaisten naismuusikoiden kärkikastiin! Jonsu säveltää, sanoittaa ja sovittaa kaikki biisinsä itse, tytöt ovat kaikki taitavia ja lahjakkaita muusikoita jotka ovat ihan itse vuosia tehneet työtä menestyksensä eteen ihan ilman Holopaistakin ja bändille povataan loistavaa menestystä Keski-Euroopassa. Kurkelan ääni, ulkoinen olemus ja esiintyminen taas herättävät ihastusta yhtä lailla ulkomaita myöten -- kannattaa vaikka käydä katsomassa molempien artistien facebook-faniryhmät eikä puhua vastoin parempaa tietoaan ;)

Kahvi ja kateus ne suomalaisia pyörittää.... ;)

Äänestä
  • Veit sanat suustani ... juuri näin.

    Äänestä

  • yykaakoo... kirjoitti:

    Veit sanat suustani ... juuri näin.

    Älkää nolatko itteenne enempää. Kukela ja Indica ovat molemmat korkeintaan, siis korkeintaan keskikastin kamaa. Ei mitään mahdollisuutta kv-markkinoille ilman Holopaisen mainetta. Indican pappa betalar pissisten haastattlut ei anna kovin imartelevaa kuvaa tyypeistä. Ehkä vähän vähempi kikattelu ja Holopaisesta puhuminen toisi uskottavuutta. "Ihanaa kun meidät tunnetaan lentokenttien turvatarkastuksissa". Tämähän se on tärkeitä musiikkiinsa uskovalle ammattimuusikolle. Oikeestaan noi Nightwish-Brazit ja Nightwish-Barbie on just sopivat nimet. Lähempänä totuutta kun näiden Tuomas-fanaatikkojen hehkutukset joissa kaikki mihin tyyppi on koskenut on täydellistä. Se Kurkelalle tehty biisi on heikoin Holopaisen tuotos ikinä.

    Äänestä

  • vuoden turhakkeet on kirjoitti:

    Mitä pahaa Tuomas on sinulle tehnyt?

    Äänestä

  • ::::====___________ kirjoitti:

    Mitä pahaa Tuomas on sinulle tehnyt?

    Ois kauheeta olla noin kateellinen :D

    Äänestä

  • ::::====___________ kirjoitti:

    Mitä pahaa Tuomas on sinulle tehnyt?

    no sen biisin. auts.

    Äänestä

  • laHDOIQWDQHD kirjoitti:

    Ois kauheeta olla noin kateellinen :D

    Pikkulapsille sanotaan pahan mielen karkoittamiseksi että "ne on vaan KATEELLISIA sulle, älä välitä". Tämä selitys maailman kaikkiin murheen aiheuttajiin on lohdutttava ja riittävä, eihän lapsi tämän moniselitteisempää vastusta osaisi edes käsitelläkään. Teini-iän aikoihin ihminen yleensä jo tajuaa, että elämän ja tekojen motiivit ovat huomattavasti äidin puolihuolimattomasti hätävalheena toistelemaa "kateus" selitystä monisävyisemmät. Viimeistään aikuisuuden koittaaessa tuo kaunis, mutta naiivi ajatus, jonka mukaan kaiken kritiikin takana on kateus, on jo kaatunut omaan mahdottomuuteensa. Yllättävää kyllä, on myös aikuisia ihmisiä, jotka tarraavat pakonomaisesti tähän infantiiliin selitelmään aina kun he, heidän valintansa tai ihailunsa kohteet tulevat kyseenalaistetuiksi. Ajatus kritiikistä kateuden synonyyminä on älytön, ja tässä yhteydessä se sisältää väitteen, että kaikki mikä liittyy Nightwishiin on yksiselitteisesti täydellistä. Todellista eskapismia, mutta tälle palstalle se surkuhupaisasti ehkä sopinee "kaikkivaltiaan" lanseeraamana palvottuna iskulauseena.

    Edelleen hyvää musiikkia odottellen, ja laimeita Nightwish "oheistuotteita" vältellen.

    Äänestä

  • M.Uzik kirjoitti:

    Aloituspostisi oli kieltämättä aika häijyä satiiria (ja valittaen on myönnettävä, myös hauskaa sellaista!), mutta kyllä minusta kritiikkiin on myös aihetta.

    Ihmisten kommentit suhteessa Holopaisen tekemisisiin tuntuvat Tarjan potkujen jälkeen polarisoituneen kahtaalle: Toinen puoli on sitä mieltä, että kaikki, mihin Tuomas koskee, muuttuu paskaksi, toinen puoli taas ajattelee, että kaikki, mihin Tuomas koskee, muuttuu kullaksi. Näin kärjistetysti tiivistäisin keskustelun. Kumpikaan ääripää ei tietenkään ole totta. Ei jätkä nyt sentään mikään täystuho tai ihmeidentekijä ole.

    Indican ja Kurkelan esimerkkien pohjalta tosin näyttää siltä, että Holopainen on vahvimmillaan kotikentällään eli Nightwish-ryhmänsä kanssa.

    Indican englanninkielisen albumin perusteella en kyllä lähtisi minäkään suosittelemaan Holopaista (yhdessä Kinnusen kanssa) tuottajaksi millekään bändille, ellei bändi sitten nimenomaan halua jotakin turboahdettua Nightwish-ähkypaisuttelua levylleen. Anteeksi nyt vain, mutta kovin teennäiseltä ja väkinäisen paisutellulta hevihölkkäravilta Indican viimeisin tuotos minun korvaani kuulostaa, siis pahimmillaan.

    Minusta hyvä tuottaja pyrkii korostamaan bändin/artistin ja biisien omaleimaisuutta ja pyrkii niiden pohjalta parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen. Se ei ole minusta hyvän tuottajan merkki, että tuotettu bändi muuttuu kehnoksi kopioksi tuottajan omasta bändistä. (Vaikka Indica ehkä nyt kyseisellä konseptilla menestystä Nuclear Blastin promoamana Saksan maalla ym. saisikin.)

    Holopaisen Kurkelalle tekemästä biisistä olen varma, että sille Nightwish-fanit ym. Tuomaksen ihailijat tuskin korvaansa lotkauttaisivat, elleivät tietäisi kenen biisistä on kyse. Mene tiedä sitten, onko asianomaisten "romanssi" pikemminkin haitannut kuin edistänyt musiikillista yhteistyötä, sen verran pliisu ja vesitetty lopputuote on, sanoituksellisesti suorastaan kökkö. Johanna Kurkelan livertelevä ja pieni laulutapa ei erityisemmin vetoa minuun, mutta Holopaisen biisissä Johannan laulaminen menee hänelle harvinaisen väkinäiseksi. Johtuuko sitten väen väkisin "herkistelystä" ja yliyrittämisestä vai mistä. Johannan kannalta onneksi tuoreella albumilla moni muu biisi toimiikin sitten paljon paremmin.

    Eli sekä Indican että Kurkelan kohdalla voisi todeta, että yhteistyö Holopaisen kanssa on tuottanut vähän ristiriitaista hedelmää: musiikillisesti mätää, mutta tunnettuuden ja kaupallisuuden kannalta makeaa, ainakin lyhyellä tähtäyksellä. Mitä pidemmän päälle, aika näyttää.

    Onnea valitsemallaan tiellä toivotan kyseisille viehättäville neitokaisille! Sitä nimittäin tarvitaan musiikin kantoisella kaskella tätä nykyä!

    Ja ei, en toimi musiikkialalla minä, joten miksikään kateuden vuodatukseksi tätä on turha toivoa.

    Ja mitä Holopaiseen tulee, ei minulla ole häntäkään vastaan mitään. Saisi vain heittää sen tekopyhyyden ja teeskentelyn jorpakkoon ja toisekseen, voisi suhtautua orkesteriin vähän muunakin kuin "helvetin hyvänkuuloisena synana". ;-) Menee orkesterisovituksiin ja -äänityksiin käytetyt rahat kuin kankkulan kaivoon, jos lopputulos latistetaan tasapaksuksi matoksi muun hevipaahtamisen alle. (Eipähän kyse ole minun rahoistani, mutta harmittaa vain musiikillisen annin puolesta...)

    Äänestä

  • haukotus kirjoitti:

    no sen biisin. auts.

    Onneksi meidän ei ole pakko kyseistä biisiä kuunnella :-).

    Johanna onnistuu muuten kuulostamaan biisillä välillä ihan ässävikaiselta. Kumma juttu sikäli, että en ole hänen muissa vedoissaan moista huomannut. Kas kun eivät ole levylle korjanneet noita kohtia. Tai siis ottaneet uusiksi tarpeeksi monta kertaa... Tai ehkäpä se ässävika tuli siitä, kun Johanna (omien sanojensa mukaan) vollotti kaksi viikkoa biisin saatuaan. Oli kuulemma niin liikuttunut. Uskoo ken tahtoo. LOL (Pettymyksestä on tietysti voinut ulistakin.) - Hyi, kun minä olen ilkeä.

    Äänestä

  • Daa-daa-daa kirjoitti:

    *Menee orkesterisovituksiin ja -äänityksiin käytetyt rahat kuin kankkulan kaivoon, jos lopputulos latistetaan tasapaksuksi matoksi muun hevipaahtamisen alle*

    Akustisia osuuksia oli jo DPP:llä enemmän kun aikaisemmin ja mitä ilmeisemmin uusi rieska ei tee siitä poikkeusta. Toki orkestraatiot täyttävät tilan, mutta pidän siitä enemmän kun siitä niin monen metallibändin loppuun kulutetusta räkä-kitara-vallista.

    Vaikka Tuomasta tuskin "oikeat" hevimiehet arvostaa tiluttajana, minusta hänen biisiensä syna-kuviot ovat parasta mitä Suomi-metallissa on kuultu. Kun NW:n biisin teema alkaa synalla, sen jokainen tunnistaa heti Nightwishin biisiksi, siinä on se Tuomaksen etevyys ja bändin soundi.

    Äänestä

  • Huoh! kirjoitti:

    Olen huomaavinani tietynlaista arvostelua Kurkelaa kohtaan, joka juontuu vain siitä nainen on mainittu Holopaisen yhteydessä. Toki Kurkela on typerä läheisriippuvainen lehmä, mutta se tuskin latistaa hänen suosiotaan laulajattarena. Kansan syvien rivien mielestä Kurkela laulaa koskettavasti, mutta asiantuntijan mielestä hänelle tehdyt biisit ovat Holopaisen häpeäntahra - mielipiteitä on niin monia ja lisää pukkaa.

    Äänestä

  • YrjöJurri kirjoitti:

    Tästäkin taas huomaa, miten helppo kommentteja on tulkita väärin. Tarkoitukseni ei ollut moittia sitä, että DPP:llä ja Oncella on käytetty orkesteria niin runsaasti. Ei minulla orkesteriosuuksia vastaan mitään ole. Itse kuitenkin pidän enemmän siitä, miten Century Childilla orkesteria on käytetty. Nightwish-opuksen perusteella tiedän, että Holopaiselle jäi erinäisistä syistä hyvinkin huono maku yhteistyöstä Riku Niemen et kumppaneiden kanssa, mutta kyllä he hyvää työtä orkesterisovitusten kanssa tekivät. Eri osaset olivat minun makuuni hyvässä balanssissa kyseisellä levyllä.

    Oncella ja erityisesti DPP:llä balanssi ei ole niin hyvä, siis MINUN mielestäni. Maailmasta voisi varmaan marssittaa vaikka minkä liudan asiantuntijoita väittämään vastaan ja mikäs siinä. Minua kuitenkin häiritsee erityisesti DPP:llä se, että materiaalia on paikoin ihan liikaakin eivätkä eri elementit oikein tule sieltä edukseen. Koska minulta puuttuu äänitys-, miksaus- ja masterointitekniikan tuntemusta, en osaa sanoa, onko iso osasyyllinen tasapaksuun mattovaikutelmaan miksaus ja/tai masterointi, voi ollakin. (Äänentoistolaitteissani ja kuulokkeissani ei vika voi olla, koska moni muu runsaasti ääniraitoja ja elementtejä sisältävä musiikki toistuu silti ilmavana ja kerroksellisena.)

    Minä siis pidän kyllä runsaudesta musiikissa, mutta välillä more is bore ja less is more, vanhoja kunnon funkkissanontoja mukaillakseni.

    (Jälkimmäisestä ei muuten suoraan seuraa se, että aina pitäisin akustisesta tunnelmoinnista, en tosiaankaan. Esim. DPP:n Islander ei vain jostain syystä ole ikinä oikein kolahtanut, vaikka esim. monista Clannadin tunnelmapaloista pidänkin.)

    Äänestä

  • YrjöJurri kirjoitti:

    Olen huomaavinani tietynlaista arvostelua Kurkelaa kohtaan, joka juontuu vain siitä nainen on mainittu Holopaisen yhteydessä. Toki Kurkela on typerä läheisriippuvainen lehmä, mutta se tuskin latistaa hänen suosiotaan laulajattarena. Kansan syvien rivien mielestä Kurkela laulaa koskettavasti, mutta asiantuntijan mielestä hänelle tehdyt biisit ovat Holopaisen häpeäntahra - mielipiteitä on niin monia ja lisää pukkaa.

    Väärin. Minä en ole ikinä erityisemmin tykännyt Kurkelasta, en henkilönä enkä laulajana, joten mimmin seurustelu Holopaisen kanssa ei ole vaikuttanut asiaan. Ei myöskään niin päin, että olisin ajatellut Holopaisen olevan joku laadun tae tyyliin "täytyyhän mimmin olla loistolaulaja ja ihana ihminen, kun kerta Tuomas hänestä tykkääpi". No sori, mutta ei voi mitään. Minä koen typyn teennäisenä.

    Ja mitä kansan syviin riveihin tulee, ne tykkäävät muuten Kari Tapiosta ;-).

    Ja minun pointtini ei siis ollut se, että "Satojen merien näkijä" on huono biisi siksi, että se on Holopaisen sävellys tyttöystävälleen. Ei biisi sen vuoksi huono ole. Tuolla sanoituksella ja toteutuksella biisi olisi huono kenen tahansa esittämänä. Aina voi tietysti spekuloida sillä, että jos esittäjä olisi ollut joku muu kuin säveltäjä-sanoittajan tyttyöystävä, artisti olisi saattanut rohjeta esittää biisiin ja sanoituksiin pieniä muutoksia, jotka olisivat kukaties parantaneet lopputulosta.

    Ajattelepa vain vaikkapa Holopaisen Lieksa!-leffaan tekemään tunnaria "While Your Lips Are Still Red". Holopaisen sanoin jonkun "tytön" piti olla tulossa sitä laulamaan, mutta olikos se nyt ohjaaja Pölönen joka oli ihastunut Marcon tekemään demoon niin, että Marco veti sitten lopullisenkin version. Eihän sitä tiedä, vaikka Kurkelan olisi pitänyt laulaa sekin biisi aikoinaan ;-).

    Äänestä

  • YrjöJurri kirjoitti:

    *Menee orkesterisovituksiin ja -äänityksiin käytetyt rahat kuin kankkulan kaivoon, jos lopputulos latistetaan tasapaksuksi matoksi muun hevipaahtamisen alle*

    Akustisia osuuksia oli jo DPP:llä enemmän kun aikaisemmin ja mitä ilmeisemmin uusi rieska ei tee siitä poikkeusta. Toki orkestraatiot täyttävät tilan, mutta pidän siitä enemmän kun siitä niin monen metallibändin loppuun kulutetusta räkä-kitara-vallista.

    Vaikka Tuomasta tuskin "oikeat" hevimiehet arvostaa tiluttajana, minusta hänen biisiensä syna-kuviot ovat parasta mitä Suomi-metallissa on kuultu. Kun NW:n biisin teema alkaa synalla, sen jokainen tunnistaa heti Nightwishin biisiksi, siinä on se Tuomaksen etevyys ja bändin soundi.

    Nyt kun sanoit, niin mieleeni tuli, että ehkäpä se onkin se syntikkamatto siinä päällä, joka vetää homman överiksi... Mutta mitäs näistä, vika on tietenkin minussa, kun mielestäni kaikki mitä Holopainen ja Nightwish maailmaan suoltaa ei ole täyttä timanttia.

    Uusi rieska kyllä kaikesta huolimatta kiinnostaa, joten sehän se on bändin kannalta pääasia. Kyllä ne kriitikonkin roposet bändin laariin kelpaavat ostetun levyn kautta. (Keikoille minua ei saisi sitten taas maksamallakaan.) Ja jos kiekko sattuisi olemaan ihan kuraa, sitten vain luovuutta peliin kierrätyskäytön keksimiseen!

    Se muuten jaksaa huvittaa, että vähän eksoottisempien soitinten kokeilusta viitsitään tehdä niin kovin suuri numero. Olen kai outo, mutta minusta on yksi lysti, vaikka Troy Donocley puhaltelisi tulevalla lätyllä australialaiseen didgeridoohon tai viemäriputkeen, kunhan hyvältä kuulostaa eikä miltään päälleliimatulta tehosteelta.

    Hyviä helteitä!

    Äänestä

  • No sori kirjoitti:

    Väärin. Minä en ole ikinä erityisemmin tykännyt Kurkelasta, en henkilönä enkä laulajana, joten mimmin seurustelu Holopaisen kanssa ei ole vaikuttanut asiaan. Ei myöskään niin päin, että olisin ajatellut Holopaisen olevan joku laadun tae tyyliin "täytyyhän mimmin olla loistolaulaja ja ihana ihminen, kun kerta Tuomas hänestä tykkääpi". No sori, mutta ei voi mitään. Minä koen typyn teennäisenä.

    Ja mitä kansan syviin riveihin tulee, ne tykkäävät muuten Kari Tapiosta ;-).

    Ja minun pointtini ei siis ollut se, että "Satojen merien näkijä" on huono biisi siksi, että se on Holopaisen sävellys tyttöystävälleen. Ei biisi sen vuoksi huono ole. Tuolla sanoituksella ja toteutuksella biisi olisi huono kenen tahansa esittämänä. Aina voi tietysti spekuloida sillä, että jos esittäjä olisi ollut joku muu kuin säveltäjä-sanoittajan tyttyöystävä, artisti olisi saattanut rohjeta esittää biisiin ja sanoituksiin pieniä muutoksia, jotka olisivat kukaties parantaneet lopputulosta.

    Ajattelepa vain vaikkapa Holopaisen Lieksa!-leffaan tekemään tunnaria "While Your Lips Are Still Red". Holopaisen sanoin jonkun "tytön" piti olla tulossa sitä laulamaan, mutta olikos se nyt ohjaaja Pölönen joka oli ihastunut Marcon tekemään demoon niin, että Marco veti sitten lopullisenkin version. Eihän sitä tiedä, vaikka Kurkelan olisi pitänyt laulaa sekin biisi aikoinaan ;-).

    Pääsee kuin pääseekin Kurkelan Johanna esittämään Tuomaksen säveltämään elokuvaan tunnaria. Tosin kyseinen Tuomas on Kantelinen. Kyseessä on Prinsessa-elokuvan tunnuskappale, jonka on säveltänyt PMMP:n Paula Vesala ja sanoittanut Mariska.

    Kuunnelkaapas täältä:
    http://www.mtv3.fi/viihde/uutiset/musiikki.shtml/1158649/vain-mtvfissa-johanna-kurkelan-uutuussinkku-prinsessalle-katso-video

    Promotaan nyt Johannaa hänen ihailijoidensa ynnä YrjöJurrin mieliksi, vaikka en minä tästäkään vedosta pidä. Harmi.

    Äänestä

  • "prinsessa" kirjoitti:

    Tässä youtube-linkki, helpompi katsoa:

    http://www.youtube.com/watch?v=Yj250GuTfZw

    Kaunis biisi ja kaunis Johanna:)

    Täytyy mennä katsomaan tää leffa, siinä on mielenkiintoinen tarina. Muistan joskus lukeneeni tästä Prinsessasta.

    Äänestä

  • YrjöJurri kirjoitti:

    Olen huomaavinani tietynlaista arvostelua Kurkelaa kohtaan, joka juontuu vain siitä nainen on mainittu Holopaisen yhteydessä. Toki Kurkela on typerä läheisriippuvainen lehmä, mutta se tuskin latistaa hänen suosiotaan laulajattarena. Kansan syvien rivien mielestä Kurkela laulaa koskettavasti, mutta asiantuntijan mielestä hänelle tehdyt biisit ovat Holopaisen häpeäntahra - mielipiteitä on niin monia ja lisää pukkaa.

    "..Kurkela on typerä läheisriippuvainen lehmä.."

    Toi oli siis tosi koskettavasti sanottu, nyt tuomasfanit tuntee edes pienen toivonkipinän rinnassaan.

    Äänestä

  • Huoh! kirjoitti:

    Onneksi meidän ei ole pakko kyseistä biisiä kuunnella :-).

    Johanna onnistuu muuten kuulostamaan biisillä välillä ihan ässävikaiselta. Kumma juttu sikäli, että en ole hänen muissa vedoissaan moista huomannut. Kas kun eivät ole levylle korjanneet noita kohtia. Tai siis ottaneet uusiksi tarpeeksi monta kertaa... Tai ehkäpä se ässävika tuli siitä, kun Johanna (omien sanojensa mukaan) vollotti kaksi viikkoa biisin saatuaan. Oli kuulemma niin liikuttunut. Uskoo ken tahtoo. LOL (Pettymyksestä on tietysti voinut ulistakin.) - Hyi, kun minä olen ilkeä.

    Itsekin huomasin tuon ässän suhautuksen -- aika jännä, koska en ole hänen muissa kappaleissaan sitä merkille pannut. Muuten kyllä biisi ihan menettelee, tosin, en ole tuon tyyppisen naislaulun ystävä, joten seurustelkoot Johanna kenen kanssa seurustelee, levynsä saa jäädä hyllyyn minun puolestani :p Biisin melodiasta tulee myös parissa paikkaa mieleen joku vanhempi NW-biisi -- en nyt kirveelläkään saa mieleeni mikä, mutta ehkä joku muu on huomannut saman??

    Hihih, minua myös naurattaa (ja Johannan puolesta vähän säälittääkin, mutta hei -- ken leikkiin ryhtyy se leikin kestäköön!) tämä kura, mitä hän on nyt ihan syyttä suotta niskaansa saanut kun tämä "suhde" paljastui. Mutta toisaalta, kuran vastapainona on myös aivan uudenlainen näkyvyys -- heh, enpä olisi itsekään koko naisesta mitään tiennyt ilman näitä juoruja! :D Hmh, miksiköhän hän ei ole vielä levyttänyt englanniksi... tiedä vaikka kuinka hyvin menestyisi nyt kun on noin arvovaltaiset "taustajoukotkin" ;)

    Äänestä

  • "prinsessa" kirjoitti:

    Pääsee kuin pääseekin Kurkelan Johanna esittämään Tuomaksen säveltämään elokuvaan tunnaria. Tosin kyseinen Tuomas on Kantelinen. Kyseessä on Prinsessa-elokuvan tunnuskappale, jonka on säveltänyt PMMP:n Paula Vesala ja sanoittanut Mariska.

    Kuunnelkaapas täältä:
    http://www.mtv3.fi/viihde/uutiset/musiikki.shtml/1158649/vain-mtvfissa-johanna-kurkelan-uutuussinkku-prinsessalle-katso-video

    Promotaan nyt Johannaa hänen ihailijoidensa ynnä YrjöJurrin mieliksi, vaikka en minä tästäkään vedosta pidä. Harmi.

    Leffa kiinnostaa kyllä, biisi ei uppoa. Äh, miksi minulla tulee nämä Anna Puut ja Jiput sun muut tuosta mieleen -- hento, "ohut" ääni; "kaunista" kyllä mutta ei tuossakaan ollut yhtään "voimaa", ei mitään "särmää", ei nyansseja, ei mitään tunteiden vaihtelua tai tulkintaa.... vain söpöä, kaunista, herttaista...

    Noh, jos täkäläisistä naisartisteista ruvetaan puhumaan, onhan meillä sentään PMMP, Vilkkumaa ja Chisu...

    Joo, ja jos artistia mainostetaan sanoilla "suosikkilaulaja jonka levy on myynyt kultaa" niin sittenhän Marja Tyrnikin on "suosikkilaulaja"! :D :D

    Äänestä

  • Daa-daa-daa kirjoitti:

    Aloituspostisi oli kieltämättä aika häijyä satiiria (ja valittaen on myönnettävä, myös hauskaa sellaista!), mutta kyllä minusta kritiikkiin on myös aihetta.

    Ihmisten kommentit suhteessa Holopaisen tekemisisiin tuntuvat Tarjan potkujen jälkeen polarisoituneen kahtaalle: Toinen puoli on sitä mieltä, että kaikki, mihin Tuomas koskee, muuttuu paskaksi, toinen puoli taas ajattelee, että kaikki, mihin Tuomas koskee, muuttuu kullaksi. Näin kärjistetysti tiivistäisin keskustelun. Kumpikaan ääripää ei tietenkään ole totta. Ei jätkä nyt sentään mikään täystuho tai ihmeidentekijä ole.

    Indican ja Kurkelan esimerkkien pohjalta tosin näyttää siltä, että Holopainen on vahvimmillaan kotikentällään eli Nightwish-ryhmänsä kanssa.

    Indican englanninkielisen albumin perusteella en kyllä lähtisi minäkään suosittelemaan Holopaista (yhdessä Kinnusen kanssa) tuottajaksi millekään bändille, ellei bändi sitten nimenomaan halua jotakin turboahdettua Nightwish-ähkypaisuttelua levylleen. Anteeksi nyt vain, mutta kovin teennäiseltä ja väkinäisen paisutellulta hevihölkkäravilta Indican viimeisin tuotos minun korvaani kuulostaa, siis pahimmillaan.

    Minusta hyvä tuottaja pyrkii korostamaan bändin/artistin ja biisien omaleimaisuutta ja pyrkii niiden pohjalta parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen. Se ei ole minusta hyvän tuottajan merkki, että tuotettu bändi muuttuu kehnoksi kopioksi tuottajan omasta bändistä. (Vaikka Indica ehkä nyt kyseisellä konseptilla menestystä Nuclear Blastin promoamana Saksan maalla ym. saisikin.)

    Holopaisen Kurkelalle tekemästä biisistä olen varma, että sille Nightwish-fanit ym. Tuomaksen ihailijat tuskin korvaansa lotkauttaisivat, elleivät tietäisi kenen biisistä on kyse. Mene tiedä sitten, onko asianomaisten "romanssi" pikemminkin haitannut kuin edistänyt musiikillista yhteistyötä, sen verran pliisu ja vesitetty lopputuote on, sanoituksellisesti suorastaan kökkö. Johanna Kurkelan livertelevä ja pieni laulutapa ei erityisemmin vetoa minuun, mutta Holopaisen biisissä Johannan laulaminen menee hänelle harvinaisen väkinäiseksi. Johtuuko sitten väen väkisin "herkistelystä" ja yliyrittämisestä vai mistä. Johannan kannalta onneksi tuoreella albumilla moni muu biisi toimiikin sitten paljon paremmin.

    Eli sekä Indican että Kurkelan kohdalla voisi todeta, että yhteistyö Holopaisen kanssa on tuottanut vähän ristiriitaista hedelmää: musiikillisesti mätää, mutta tunnettuuden ja kaupallisuuden kannalta makeaa, ainakin lyhyellä tähtäyksellä. Mitä pidemmän päälle, aika näyttää.

    Onnea valitsemallaan tiellä toivotan kyseisille viehättäville neitokaisille! Sitä nimittäin tarvitaan musiikin kantoisella kaskella tätä nykyä!

    Ja ei, en toimi musiikkialalla minä, joten miksikään kateuden vuodatukseksi tätä on turha toivoa.

    Ja mitä Holopaiseen tulee, ei minulla ole häntäkään vastaan mitään. Saisi vain heittää sen tekopyhyyden ja teeskentelyn jorpakkoon ja toisekseen, voisi suhtautua orkesteriin vähän muunakin kuin "helvetin hyvänkuuloisena synana". ;-) Menee orkesterisovituksiin ja -äänityksiin käytetyt rahat kuin kankkulan kaivoon, jos lopputulos latistetaan tasapaksuksi matoksi muun hevipaahtamisen alle. (Eipähän kyse ole minun rahoistani, mutta harmittaa vain musiikillisen annin puolesta...)

    "voisi suhtautua orkesteriin vähän muunakin kuin "helvetin hyvänkuuloisena synana". ;-) "

    Eikös se mennyt enemminkin niin, että orkka on "synan jatke"? Hehe, jos itse olisin kapellimestari, vuosia kouluja käynyt ympäri maailmaa (niinkuin kapellimestarit tapaavat käydä, ainakin parhaat sellaiset), hiki hatussa töitä tehnyt sellaiseen asemaan päästäkseni, ja sitten tulisi joku töksäyttämään että "se on toi siun orkkas vähän niinku synan jatke!" niin voi olla että ottaisin ikäänkuin hieman nokkiini... :D :D (No, tod näk Tuoppi aikoinaan tarkoitti tuon ihan ystävällisesti ja kunnioittavasti, mutta itseäni jäi huvittamaan tuo sanamuoto... :p)

    Äänestä

  • No sori kirjoitti:

    Väärin. Minä en ole ikinä erityisemmin tykännyt Kurkelasta, en henkilönä enkä laulajana, joten mimmin seurustelu Holopaisen kanssa ei ole vaikuttanut asiaan. Ei myöskään niin päin, että olisin ajatellut Holopaisen olevan joku laadun tae tyyliin "täytyyhän mimmin olla loistolaulaja ja ihana ihminen, kun kerta Tuomas hänestä tykkääpi". No sori, mutta ei voi mitään. Minä koen typyn teennäisenä.

    Ja mitä kansan syviin riveihin tulee, ne tykkäävät muuten Kari Tapiosta ;-).

    Ja minun pointtini ei siis ollut se, että "Satojen merien näkijä" on huono biisi siksi, että se on Holopaisen sävellys tyttöystävälleen. Ei biisi sen vuoksi huono ole. Tuolla sanoituksella ja toteutuksella biisi olisi huono kenen tahansa esittämänä. Aina voi tietysti spekuloida sillä, että jos esittäjä olisi ollut joku muu kuin säveltäjä-sanoittajan tyttyöystävä, artisti olisi saattanut rohjeta esittää biisiin ja sanoituksiin pieniä muutoksia, jotka olisivat kukaties parantaneet lopputulosta.

    Ajattelepa vain vaikkapa Holopaisen Lieksa!-leffaan tekemään tunnaria "While Your Lips Are Still Red". Holopaisen sanoin jonkun "tytön" piti olla tulossa sitä laulamaan, mutta olikos se nyt ohjaaja Pölönen joka oli ihastunut Marcon tekemään demoon niin, että Marco veti sitten lopullisenkin version. Eihän sitä tiedä, vaikka Kurkelan olisi pitänyt laulaa sekin biisi aikoinaan ;-).

    "Ja mitä kansan syviin riveihin tulee, ne tykkäävät muuten Kari Tapiosta ;-)."

    Ja Lauri Tähkästä sekä The Baseballsista :p

    Lieksa!- elokuvan ja kappaleen tekoaikana Johannalla tais olla ihan jotkut muut partasuut kierroksessa. Tuskin edes tunsivat tuolloin vielä.

    Kumma kyllä neidillä miehet tuntuu kaikki olevan kovin saman näköisiä ja oloisia. Pitkät hiukset, parta ja melkeinpä kaikki niistä soittaa heviä, kitaraa, bassoa tai vaikka syntikkaa. Osa heistä ihan maailmallakin tunnettuja muusikoita, korkeasti kouluttautuneita, työssään menestyneitä, fiksuja miehiä. Useimmat myös keskivertoa varakkaampia. Tuomas ei siis ole tässä suhteessa ainoa laatuaan ;) Johannan korkein koulutusaste lienee ylioppilas ja varallisuus keskitasoa alhaisempi ellei nykyään jopa keskitasoa. Tuli vain nyt mieleen. Hauskoja "yhteensattumia".

    Äänestä

  • - kirjoitti:

    Yleensä varsinkin nuorehkot naiset tykkää pitkätukkaisista, parrakkaista, musiikkia soittavista ja ennen kaikkea hyvin menestyneistä miehistä! :-) Päh, Johannahan oli vuosia naimisissa ennen tätä nykyistä suhdetta eikä vissiin minkään maailmanluokan mjuusikon kanssa, mitä ihmeen miehen kierrätystä ja paskapuheita siellä nyt taas vihjaillaan....

    Äänestä

  • o kirjoitti:

    Satutko kenties tuntemaan tämän Johannan ex-miehen? Kaikesta päätellen et. Nykyaikana on ihan normaalia harrastaa avioliiton ulkopuolisia suhteita ja erota nuorellakin iällä. Aika usein nuorilla 25-vuotiailla on jo useita suhteita, pitkiä ja lyhyitä takana. Ajatusmaailmasi on mielestäni hiukan naivi. Vaikka Johanna nyt kertookin olevansa uskossa, ei se automaattisesti tarkoita sitä, että hän on aina elänyt kuin uskovainen ihminen ja etteikö hän olisi yhtä kykeneväinen tekemään "syntiä" niin kuin me muutkin. Minähän neitseellisenä keijukais-hahmona sinä häntä oikein pidät? Ei ehkä kannata sitten lueskella keskustelupalstoja, ettei mielikuva pääse pilaantumaan.

    Varo muuten, ettet syyllisty nyt itsekin siihen "paskan jauhantaan" kun puhut asioista mistä et mitään tiedä.

    Mikäs ihmeen missio sinulla sitten on pyöriä pitkin näitä palstoja kaivamassa ja nostamassa esiin jotain monta vuotta sitten tapahtuneita asioita -- oletko kenties kateellinen toisen menestyksestä vai toivotko, että tuomas lukisi näitä palstoja (LOL!!!), potkaisisi jossun pellolle ja ottaisi kenties _sinut_ tilalle? :-D Ja kelläkäs nyt EI olisi syrjähyppyjä, nii-in? Se on kato tätä nykyaikaa, viihdebisneksessä varsinkin! :-D Kun nyt kerran juoruamaan rupesit, niin pistä sitten nimiä kehiin, niin saavat roskalehdet revitellä -- miksiköhän muuten eivät ole aikaisemmin revitelleet, jos kerran kierrossa on ollut oikein "maailmankuuluja muusikoita"? :-D

    Äänestä

  • o kirjoitti:

    Yleensä varsinkin nuorehkot naiset tykkää pitkätukkaisista, parrakkaista, musiikkia soittavista ja ennen kaikkea hyvin menestyneistä miehistä! :-) Päh, Johannahan oli vuosia naimisissa ennen tätä nykyistä suhdetta eikä vissiin minkään maailmanluokan mjuusikon kanssa, mitä ihmeen miehen kierrätystä ja paskapuheita siellä nyt taas vihjaillaan....

    "Yleensä varsinkin nuorehkot naiset tykkää pitkätukkaisista, parrakkaista, musiikkia soittavista ja ennen kaikkea menestyneistä miehistä!"

    Ai jaa, tämä oli kyllä uutinen minulle! Missähän tynnyrissä kasvanut tyttö minäkin oikein olen, kun en ole moista ilmiötä laajamittaisesti huomannut. Ehkä musapiireissä pyörivien mimmien keskuudessa noin onkin, mutta muualla...

    Kyllä varmaan teini-iässä monetkin tytöt näkevät päiväunia rokkareista, mutta aika moni on sen verran realisti, että tietää, ettei rokkareista hyvää miestä itselleen saa... Ellei sitten satu saamaan kiksejä siitä, että oma rakas ryyppää, rällää ja paneskelee bändäreitä kiertueilla. Vaan onhan meitä moneen junaan! Ja toisten mielestä kosto se vasta on suloista, joten vuoroin vieraissa.

    Menestyskin on niin suhteellinen asia, kuka mitäkin tässä maailmassa arvostaa. Minä henkilökohtaisesti nyt vain satun kuulumaan siihen, ilmeisesti hyvin vähälukuiseen, naisvähemmistöön, joka ei Gene Simmonsin tyyppistä menestystä elämässä arvosta pätkääkään.

    Äänestä

  • 100567875 kirjoitti:

    Mikäs ihmeen missio sinulla sitten on pyöriä pitkin näitä palstoja kaivamassa ja nostamassa esiin jotain monta vuotta sitten tapahtuneita asioita -- oletko kenties kateellinen toisen menestyksestä vai toivotko, että tuomas lukisi näitä palstoja (LOL!!!), potkaisisi jossun pellolle ja ottaisi kenties _sinut_ tilalle? :-D Ja kelläkäs nyt EI olisi syrjähyppyjä, nii-in? Se on kato tätä nykyaikaa, viihdebisneksessä varsinkin! :-D Kun nyt kerran juoruamaan rupesit, niin pistä sitten nimiä kehiin, niin saavat roskalehdet revitellä -- miksiköhän muuten eivät ole aikaisemmin revitelleet, jos kerran kierrossa on ollut oikein "maailmankuuluja muusikoita"? :-D

    Minä en ole tuo yllä kommentoinut henkilö, mutta huomauttaisin vain, että "maailmalla tunnettu" muusikko on hieman eri asia kuin maailmankuulu. Esim. Tuomaksen hyvästä ystävästä Sonata Arctican Tony Kakosta voisi sanoa, että hän on maailmalla tunnettu mutta ei suinkaan mikään maailmankuulu. Tuomas Holopaisesta voi itse asiassa sanoa aivan samaa, vaikka hän onkin Tony Kakkoa huomattavasti tunnetumpi niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. Kyseisten herrojen tunnettuus ulkomailla (varsinkin Euroopan ulkopuolella) on kuitenkin toistaiseksi vain heidän oman genrensä sisällä. Sitten taas on esim. Thunderstonen Titus Hjelm, joka on paitsi hevimuusikko myös uskontotieteen alalta väitellyt tohtorismies, joka tekee akateemista uraa tällä hetkellä Lontoossa, joten tietynlaista tunnettuutta hänelläkin alkaa olla ulkomaita myöten.

    Joten "kuuluisuus" ja etenkin ulkomailla tunnettuus on kovin suhteellinen asia. Eli eipäs nyt aleta halkomaan hiuksia ja parranhaivenia.

    Ja sanottakoon lopuksi vielä, että valitsin nyt Tony Kakon ja Titus Hjelmin ihan randomina esimerkeiksi maailmalla "tunnetuista" suomalaismuusikoista. Heidän menneistä tai nykyisistä suhteistaan keneenkään naiseen minulla ei ole yhtään mitään ensikäden tietoa, se tulkoon nyt vielä selvästi sanottua.
    _____

    Roskalehtien revittelystä puheen ollen, eivät lehdetkään nykyään ihan mitä tahansa uskalla kirjoitella. Pitää olla hyvät todisteet taustatukena. Ja toisekseen, siinä taidat olla valitettavan oikeassa, että viihdemaailmassa ja rockpiireissä syrjähypyt ovat niin yleisiä, että jos lehdet alkaisivat niistä kirjoitella, eivät ne muuta saisi tehdäkään. Toisaalta on niinkin, että ei jonkun keskivertoiskelmälaulajan julkisuusarvo ole niin suuri, että hänen menneillä suhteillaan kovin paljon lehtiä myytäisi. Roskalehtien logiikka on sitä paitsi sellainen, että menneet suhteet on paljon "mukavampi" nostaa esiin esim. hääuutisten yhteydessä. Oma kieroutunut logiikkansa siinäkin. On se niin "mukava" tahrata puhtoista mainetta siinä vaiheessa ja hurskastellen taivastella, kuinka menneet ovat menneitä ja toivotella että jospa se pysyvä onni nyt olisikin löytynyt tämän kyseisen kumppanin kanssa.

    Ja sekin pitää muistaa, että lehdet eivät ole ollenkaan tasapuolisia julkkisten kohtelussa. Toiset saavat sikailla ihan rauhassa siinä kun toisten jokaikinen kapakkahorjahduskin raportoidaan oikein kännykkäkuvien kanssa. Ei ymmärrä pieni ihminen lehtien logiikkaa.
    ____

    Loppuun toteaisin vielä, että aika surulliseksi on mennyt maailman meno, kun sitä pidetään ihan normaalina, että ihmiset käyttävät toisiaan seksuaalisesti ja henkisesti hyväkseen kertakäyttötavarana. *huokaus*

    Äänestä

  • S.O.S. kirjoitti:

    Aika yllättävää, että valitsit esimerkeiksesi juuri Tony Kakon, sekä Titus Hjelmin. Uskallan väittää, että kyseessä ei kuitenkaan ollut pelkkä sattuma, sillä molemmat heistä Johanna kyllä tuntee ja molemmat ovat arvostettuja ja maailmallakin tunnettuja henkilöitä. Hjelmhän kuuluu tietääkseni myös Tuomaksen tuttavapiiriin, mikä nyt on suomessa hyvinkin yleistä että tietyn tyylilajin muusikot tuntevat toisensa.

    Esim. Hjelmhän on vuosia ollut avioliitossa (ellei ole nyttemmin eronnut), sekä niin kuin jo mainitsit, hän on tunnettu saatananpalvonnan tutkijana. Hänen uskonnollisesta vakaumuksestaan en voi sanoa mitään, mutta harvoin kukaan tutkii sellaista aihetta mistä ei ole itse kiinnostunut tai jopa harjoita sitä. Kun Thunderstone ja Johanna Kurkela kisasivat euroviisuissa oli Johannakin toki avioliitossa silloin. Harva uskova varmaan haluaa lehdissä huudella "rikoin avioliittolupaustani pettämällä miestäni saatananpalvojan kanssa", "olen kokenut uskovan ihmisen vuoret ja notkot" - kuulostaa paljon kivemmalta.

    Muistan erään haastattelun, missä Tony Kakko kertoi tutustuneensa Johannaan sattumalta eräällä Sonata arctican keikalla. Heidän kahdenkeskeisestä kanssakäymisestä en mene sanomaan mitään, mutta ihmettelen vaan miksi valehdella julkisesti, ettei tunneta toisiaan vaikka tiettävästi he ovat kyllä tunteneet toisensa jo vuosia.

    Eiköhän tässä niitä nimiä ole riittämiin, kun niitä joku kerran niin kovasti toivoi :) Syy siihen miksei juorulehdet kirjoittele lienee siinä, ettei Johannan entinen sekä nykyinen lähipiiri ole kokenut tarvetta mennä minnekkään näistä aiheista avautumaan. Useimmalle kun Johanna on varmaan vaan Johanna eikä mikään "eturivin suosikkiartisti". Ketään tuskin edes kiinnostaa minkään iskelmätähden mies-seikkailut kun harva edes tiesi Johannasta mitään ennen kun hänen suhteensa Tuomaksen kanssa tuli ilmi.

    Äänestä

  • Niinkö? kirjoitti:

    "Yleensä varsinkin nuorehkot naiset tykkää pitkätukkaisista, parrakkaista, musiikkia soittavista ja ennen kaikkea menestyneistä miehistä!"

    Ai jaa, tämä oli kyllä uutinen minulle! Missähän tynnyrissä kasvanut tyttö minäkin oikein olen, kun en ole moista ilmiötä laajamittaisesti huomannut. Ehkä musapiireissä pyörivien mimmien keskuudessa noin onkin, mutta muualla...

    Kyllä varmaan teini-iässä monetkin tytöt näkevät päiväunia rokkareista, mutta aika moni on sen verran realisti, että tietää, ettei rokkareista hyvää miestä itselleen saa... Ellei sitten satu saamaan kiksejä siitä, että oma rakas ryyppää, rällää ja paneskelee bändäreitä kiertueilla. Vaan onhan meitä moneen junaan! Ja toisten mielestä kosto se vasta on suloista, joten vuoroin vieraissa.

    Menestyskin on niin suhteellinen asia, kuka mitäkin tässä maailmassa arvostaa. Minä henkilökohtaisesti nyt vain satun kuulumaan siihen, ilmeisesti hyvin vähälukuiseen, naisvähemmistöön, joka ei Gene Simmonsin tyyppistä menestystä elämässä arvosta pätkääkään.

    Sinulla on aika kliseinen kuva rokkareista -- meno on nykyään siistiytynyt aika lailla, jos esim juuri noihin Gene Simmonsin ja kumppaneiden "kulta-aikaan" vertaa. Kyllähän bileissä viina virtaa, mutta veikkaanpa, että minkä tahansa suomalaisen keskivertofirman pikkujouluissa on huomattavasti irstaampi meno kuin vaikkapa jossain festaribäkkärillä. Suurin osa näistä rokkareista on kovaa työtä tekeviä ammattimuusikoita eikä sitä työtä tehdä eikä varsinkaan menestytä jatkuvalla ryyppäämisellä ja bändärien panemisella. (minkä ihmeen bändärien, tekisi mieli myös kysyä.... sekin "kulttuuri" on aika lailla hiipunut siitä menosta mikä vallitsi joskus 70-80-luvuilla...;) )

    Äänestä

  • - kirjoitti:

    Aika yllättävää, että valitsit esimerkeiksesi juuri Tony Kakon, sekä Titus Hjelmin. Uskallan väittää, että kyseessä ei kuitenkaan ollut pelkkä sattuma, sillä molemmat heistä Johanna kyllä tuntee ja molemmat ovat arvostettuja ja maailmallakin tunnettuja henkilöitä. Hjelmhän kuuluu tietääkseni myös Tuomaksen tuttavapiiriin, mikä nyt on suomessa hyvinkin yleistä että tietyn tyylilajin muusikot tuntevat toisensa.

    Esim. Hjelmhän on vuosia ollut avioliitossa (ellei ole nyttemmin eronnut), sekä niin kuin jo mainitsit, hän on tunnettu saatananpalvonnan tutkijana. Hänen uskonnollisesta vakaumuksestaan en voi sanoa mitään, mutta harvoin kukaan tutkii sellaista aihetta mistä ei ole itse kiinnostunut tai jopa harjoita sitä. Kun Thunderstone ja Johanna Kurkela kisasivat euroviisuissa oli Johannakin toki avioliitossa silloin. Harva uskova varmaan haluaa lehdissä huudella "rikoin avioliittolupaustani pettämällä miestäni saatananpalvojan kanssa", "olen kokenut uskovan ihmisen vuoret ja notkot" - kuulostaa paljon kivemmalta.

    Muistan erään haastattelun, missä Tony Kakko kertoi tutustuneensa Johannaan sattumalta eräällä Sonata arctican keikalla. Heidän kahdenkeskeisestä kanssakäymisestä en mene sanomaan mitään, mutta ihmettelen vaan miksi valehdella julkisesti, ettei tunneta toisiaan vaikka tiettävästi he ovat kyllä tunteneet toisensa jo vuosia.

    Eiköhän tässä niitä nimiä ole riittämiin, kun niitä joku kerran niin kovasti toivoi :) Syy siihen miksei juorulehdet kirjoittele lienee siinä, ettei Johannan entinen sekä nykyinen lähipiiri ole kokenut tarvetta mennä minnekkään näistä aiheista avautumaan. Useimmalle kun Johanna on varmaan vaan Johanna eikä mikään "eturivin suosikkiartisti". Ketään tuskin edes kiinnostaa minkään iskelmätähden mies-seikkailut kun harva edes tiesi Johannasta mitään ennen kun hänen suhteensa Tuomaksen kanssa tuli ilmi.

    Tässä oikein malliesimerkki "juoru ja miten se tehdään" :D "Tiettävästi", "tietääkseni", "luulisin", "uskoakseni". Heh, taitaakin olla Johannan ex-mies tai sitten hänen ystävänsä asialla noita puheita levittelemässä -- on vissiin ollut todella mustasukkaista sorttia tämä kaveri, kun heti epäillään syrjähyppyä jos vaimo työnsä puolesta tutustuu muutamaan pitkätukkaan ja tekee heidän kanssa kenties myös musiikillista yhteistyötä ;) Vai onko kyseessä tämä suomalaisten miesten helmasynti eli huono itsetunto -- valitettavasti löytyy esimerkkejä omassakin ystäväpiirissä kuinka heti jos nainen menestyy paremmin kuin mies, alkaa liitto rakoilla ja jälkeenpäin saa kuulla kaikenlaisia paskapuheita... :(

    Eikä muuten todellakaan tarkoita sitä, että jos joku tutkii saatananpalvontaa, hän myös itse asiaa harrastaisi -- tuo oli todella huvittava ja kliseinen yleistys! Heheh, itse tutkin aikoinani suomen kansan muinaisuskoa, mutta en ole silti itse koskaan harrastanut sienten popsimista ja shamanismia... :D

    Äänestä

  • '''''''''''''''' kirjoitti:

    Auts. Nyt taisin iskeä heikkoon kohtaan. Johanna siis todella tuntuu olevan sinulle erityisen herkkä aihe. Eksästä en voi sanoa mitään, mutta läheisriippuvaiset minä kyllä tiedän. Loputon mustasukkaisuus ja kateellisuus nyt vaan sattuu kuulumaan "taudin" kuvaan. Siitä ei varmaan edes tarvitse enää keskustella kuka se läheisriippuvainen on.

    Tässä hyvä esimerkki läheisriippuvuudesta:

    "Liiallisen toisiin ihmisiin takertumisen taustalla vaikuttaa usein häpeän tunne. Takana voi olla lapsuudessa koettuja vaikeita väkivallan tai hyväksikäytön kokemuksia. Epäterveesti takertuvalle ihmiselle mikään läheisyys ja rakkauden osoitukset eivät koskaan riitä. Mitä enemmän läheisriippuvainen saa hellyyttä, sitä suuremmaksi läheisriippuvuus kasvaa. Takertumiseen liittyy hallitsematon menettämisen ja hylätyksi tulon pelko. Seuraukset takertujan käyttäytymisestä ovat usein päinvastaiset kuin takertuja toivoo: hän tukahduttaa kanssaihmisensä lähes hengiltä liialla riippuvaisuudellaan.

    Kun toinen yrittää irroittautua takertujan tukahduttavasta otteessa, takertujalle tulee hätä. Estääkseen hylkäämisen hän saattaa uhkailla esimerkiksi itsemurhalla tai muulla järkyttävällä asialla, ja saattaa onnistua peloittelulla toisen antamaan periksi. Tällainen toiminta on ihmissuhteelle äärimmäisen tuhoavaa. Takertuvuuteen perustuva suhde ei yleensä tule kestämään. Toiseen takertuminen on henkistä pakottamista ja alistamista. Tasa-arvoinen ihmissuhde ei voi koskaan rakentua sen varaan, että toista pakotetaan johonkin vastoin hänen omaa tahtoaan."

    http://www.suhdesoppa.fi/itsetuntemus/laheisriippuvuus-tukahduttaa/

    Voihan sitä toki musiikilliseksi yhteistyöksikin kutsua. Yhteisyötähän se syrjähyppykin vaatii. Johannan ex on DI-insinööri, joten aika hakoteillä mennään. Toinekin oli muistaakseni hämeenlinnalainen rikas maatilan isäntä. Mutta hyviä nuo sinun epätoivoiset selitykset, keksi lisää vaan :)

    Päh, kunhan kiusasin ajankulukseni ;) Yhtä hyvin olisit voinut laittaa tuohon "Johannan" paikalle vaikka "Sirkka (Mertala)", "Virpi (Kuitunen)", "Anne-Mari (Berg)", etc etc etc naikkosen joka nyt sattuu seurustelemaan jonkun julkimomiehen kanssa ja on saanut siitä syystä sontaa niskaansa (tai sattui seurustelemaan, Masahan taisi potkaista Sirkan juuri pellolle. Harmi, vaikken Keskustaa kannatakaan niin komia pari olivat, ainakin ulkoisesti! ;)). Jos luet tarkemmin, huomaat, että tartuin lähinnä retoriikkaasi ja tapaasi esittää noita hienovaraisia pikku "vihjeitä" -- se, kuka on kohteena on tässä sivuseikka ;) En edes fanita ensimmäistäkään täkäläistä naislaulajaa, samanlaisia vinkujia minun korviini kaikki tyynni.

    (Tällaiset juoruilukuviot vain ovat ikävän tuttuja, koska eräs ystäväni joutui taannoin järjestelmällisen mustamaalaamisen, ilkeilyn ja täysin perättömien, vain maineen lokaamiseksi keksittyjen huhujen kohteeksi alettuaan tapailla erästä "tunnettua" kaveria. Siksi teki mieli vähän "tökkiä" että mitäs siellä nyt taas vihjaillaan, sontapuheita kun on niin helvetin helppo keksiä ;) Hyvää kesän jatkoa vaan, nyt saa riittää tämä vierailu tälle palstalle, katsellaan taas ensi vuoden puolella! ;))

    Äänestä

  • '''''''''''''''' kirjoitti:

    Tässä oikein malliesimerkki "juoru ja miten se tehdään" :D "Tiettävästi", "tietääkseni", "luulisin", "uskoakseni". Heh, taitaakin olla Johannan ex-mies tai sitten hänen ystävänsä asialla noita puheita levittelemässä -- on vissiin ollut todella mustasukkaista sorttia tämä kaveri, kun heti epäillään syrjähyppyä jos vaimo työnsä puolesta tutustuu muutamaan pitkätukkaan ja tekee heidän kanssa kenties myös musiikillista yhteistyötä ;) Vai onko kyseessä tämä suomalaisten miesten helmasynti eli huono itsetunto -- valitettavasti löytyy esimerkkejä omassakin ystäväpiirissä kuinka heti jos nainen menestyy paremmin kuin mies, alkaa liitto rakoilla ja jälkeenpäin saa kuulla kaikenlaisia paskapuheita... :(

    Eikä muuten todellakaan tarkoita sitä, että jos joku tutkii saatananpalvontaa, hän myös itse asiaa harrastaisi -- tuo oli todella huvittava ja kliseinen yleistys! Heheh, itse tutkin aikoinani suomen kansan muinaisuskoa, mutta en ole silti itse koskaan harrastanut sienten popsimista ja shamanismia... :D

    Siinä olet oikeassa, ettei jonkin asian tutkiminen välttämättä tee tutkijasta asian harjoittajaa. Esim. arabian kielen ja islamin kulttuurin professori Jaakko Hämeen-Anttila ei ole itse islaminuskoinen, vaan tunnustava kristitty.

    Titus Hjelmin mahdollisista uskonkäsityksistä tai uskonnottomuudesta minulla ei ole mitään tietoa, mutta muistan kyllä sen kerran, kun Titus Hjelmiä haastateltiin tv:ssä väitöskirja-aiheestaan. Tai sitten toimittamastaan kirjasta "Mitä on wicca?" Siitä tuli kyllä sellainen kuva, että hän suhtautui myönteisesti aiheeseensa wiccalaisuuteen. Jäi mieleen, kun aiheesta heräsi keskustelua kaverin kanssa.

    - Kaikkea sitä muuten ihminen muistaakin... ja ei muista.

    Johanna Kurkelahan oli tosiaan mukana vuoden 2007 Euroviisukarsinnoissa Thunderstonen, Katran ym. kanssa ja voittajaksi tuli Idolsista tuttu Hanna Pakarinen. Vilkaistessani silloista esittäjälistaa, tajusin, että minähän jopa tulin katsoneeksi kyseiset karsinnat ja monista esityksistä minulta joku mielikuva löytyikin. Johanna Kurkelan esityksen kohdalla löi kuitenkin täyttä tyhjää. Ei ole näköjään tehnyt mitään vaikutusta minuun, kun en muista siitä yhtään mitään, en edes huonossa mielessä. :-o

    Ainakin minun kohdallani pätee se, että Johannan nimi tuli noteerattua ensimmäisen kerran Tuomaksen myötä. Tosin ei heidän seurustelu-uutisensa kautta, vaan 2007-2008 tehdyistä haastatteluista, joissa Tuomas mainitsi suosikikseen Johannan Marmoritaivas-levyn tai jonkin kappaleen sieltä. (Ei, en todellakaan opettele Tuomaksen haastatteluja ulkoa, mutta juttu jäi mieleen, koska ihmettelin, kuka se tämmöinen Kurkela oikein on. LOL. Ja sitten ihmettelin myöhemmin (Tuomaksen musa/naismakua) vielä enemmän, kun satuin kuulemaan jonkin Johannan biisin.)

    Eli ei siinä ole mitään pahansuopaista panettelua, jos toteaa, että Johanna on taatusti saanut Tuomaksen kautta lisää näkyvyyttä ja julkisuutta, joka taas on hyödyttänyt hänen uraansa. Minusta se on enemmänkin tosiasia.

    Sekään ei mene minun kaaliini, miten minusta tulee katkera Tuomaksen vaimokandidaatti sen takia, että minä en erikoisemmin pidä Johannan persoonasta (tai siitä kuvasta, mikä hänestä on julkisuuden perusteella tullut) tai hänen äänestään (tai oikeastaan hänen laulutavastaan).

    Elämä tosiaan ON ihmeellistä.

    Te näköjään pidätte meikäläistä todella tyhmänä. (No, kai se, että olen vaivautunut kirjoittelemaan tänne, antaa sen kuvan LOL.) Tai sitten te luulette, että minä olen joku ruma ja ylipainoinen, katkera fanityttö, joka fantasioi Tuomaksesta, vaikka tietääkin vallan hyvin, ettei voi häntä saada.

    Voi ette voisi kuulkaa olla enempää väärässä. LOL

    Äänestä

  • fdjfgkghlhju kirjoitti:

    Sinulla on aika kliseinen kuva rokkareista -- meno on nykyään siistiytynyt aika lailla, jos esim juuri noihin Gene Simmonsin ja kumppaneiden "kulta-aikaan" vertaa. Kyllähän bileissä viina virtaa, mutta veikkaanpa, että minkä tahansa suomalaisen keskivertofirman pikkujouluissa on huomattavasti irstaampi meno kuin vaikkapa jossain festaribäkkärillä. Suurin osa näistä rokkareista on kovaa työtä tekeviä ammattimuusikoita eikä sitä työtä tehdä eikä varsinkaan menestytä jatkuvalla ryyppäämisellä ja bändärien panemisella. (minkä ihmeen bändärien, tekisi mieli myös kysyä.... sekin "kulttuuri" on aika lailla hiipunut siitä menosta mikä vallitsi joskus 70-80-luvuilla...;) )

    No hyvä on, jos on kliseinen kuva. Ehkä siihen kuvaan on vaikuttanut sekin, että sikäli kuin minä olen sattunut rokkareihin törmäämään ihan siviilielämässä, ovat he tuntuneet olevan aika, hmm, alttiita naiskauneudelle, sanotaan nyt vaikka näin. LOL Tai ehkäpä pidättyväiset jakkupukuneitoset edustavatkin heille perverssiä päiväunta siinä kuin tyrkyt rokkimimmit valkokauluspojille. :-D Sitä haluaa, mitä ei voi saada.

    Ja kuinka ollakaan, minä en muuten käy pikkujouluissa ;-).

    (Ja joo-o, tiedän kyllä, että osasta jakkupukudaameja voi sukeutua vaikka mitä munahaukkoja, kun vähän estot häviävät, mutta ei pidä yleistää niinkään päin, Heinis et kumppanit.)

    Äänestä

  • Lady DaDa kirjoitti:

    Siinä olet oikeassa, ettei jonkin asian tutkiminen välttämättä tee tutkijasta asian harjoittajaa. Esim. arabian kielen ja islamin kulttuurin professori Jaakko Hämeen-Anttila ei ole itse islaminuskoinen, vaan tunnustava kristitty.

    Titus Hjelmin mahdollisista uskonkäsityksistä tai uskonnottomuudesta minulla ei ole mitään tietoa, mutta muistan kyllä sen kerran, kun Titus Hjelmiä haastateltiin tv:ssä väitöskirja-aiheestaan. Tai sitten toimittamastaan kirjasta "Mitä on wicca?" Siitä tuli kyllä sellainen kuva, että hän suhtautui myönteisesti aiheeseensa wiccalaisuuteen. Jäi mieleen, kun aiheesta heräsi keskustelua kaverin kanssa.

    - Kaikkea sitä muuten ihminen muistaakin... ja ei muista.

    Johanna Kurkelahan oli tosiaan mukana vuoden 2007 Euroviisukarsinnoissa Thunderstonen, Katran ym. kanssa ja voittajaksi tuli Idolsista tuttu Hanna Pakarinen. Vilkaistessani silloista esittäjälistaa, tajusin, että minähän jopa tulin katsoneeksi kyseiset karsinnat ja monista esityksistä minulta joku mielikuva löytyikin. Johanna Kurkelan esityksen kohdalla löi kuitenkin täyttä tyhjää. Ei ole näköjään tehnyt mitään vaikutusta minuun, kun en muista siitä yhtään mitään, en edes huonossa mielessä. :-o

    Ainakin minun kohdallani pätee se, että Johannan nimi tuli noteerattua ensimmäisen kerran Tuomaksen myötä. Tosin ei heidän seurustelu-uutisensa kautta, vaan 2007-2008 tehdyistä haastatteluista, joissa Tuomas mainitsi suosikikseen Johannan Marmoritaivas-levyn tai jonkin kappaleen sieltä. (Ei, en todellakaan opettele Tuomaksen haastatteluja ulkoa, mutta juttu jäi mieleen, koska ihmettelin, kuka se tämmöinen Kurkela oikein on. LOL. Ja sitten ihmettelin myöhemmin (Tuomaksen musa/naismakua) vielä enemmän, kun satuin kuulemaan jonkin Johannan biisin.)

    Eli ei siinä ole mitään pahansuopaista panettelua, jos toteaa, että Johanna on taatusti saanut Tuomaksen kautta lisää näkyvyyttä ja julkisuutta, joka taas on hyödyttänyt hänen uraansa. Minusta se on enemmänkin tosiasia.

    Sekään ei mene minun kaaliini, miten minusta tulee katkera Tuomaksen vaimokandidaatti sen takia, että minä en erikoisemmin pidä Johannan persoonasta (tai siitä kuvasta, mikä hänestä on julkisuuden perusteella tullut) tai hänen äänestään (tai oikeastaan hänen laulutavastaan).

    Elämä tosiaan ON ihmeellistä.

    Te näköjään pidätte meikäläistä todella tyhmänä. (No, kai se, että olen vaivautunut kirjoittelemaan tänne, antaa sen kuvan LOL.) Tai sitten te luulette, että minä olen joku ruma ja ylipainoinen, katkera fanityttö, joka fantasioi Tuomaksesta, vaikka tietääkin vallan hyvin, ettei voi häntä saada.

    Voi ette voisi kuulkaa olla enempää väärässä. LOL

    Hih, on sinulla sitten parempi muisti kuin minulla -- minäkin muistan tuon Katran jostain muinoisista Euroviisuista (vaikken Euroviisuja edes seuraa, LOL!), mutta tämä Johanna oli itselleni aivan totaalisen uppo-outo nimi! Vaikka oli vissiin silloin voittanutkin jonkun yleisöäänestyksen (??)

    Satuin törmäämään tähän pariskuntaan joskus jo hui hai reilu vuosi sitten jollain keikalla, ja katselin vaan että jaa-a, hieno homma, on Tuomas löytänyt itselleen jonkun mukavan kiteeläisen naapurintytön, ihan tavallisen ja arkisen näköisen ihmisen -- eipä käynyt mielessäkään että kyseessä olikin oikein joku kuuluisa "laulajatähti"! :p

    Heh, tuo on juu vähän huvittavaa että jos nyt uskaltaa itsensä Hra Säveltäjämestarin naisia arvostella, on heti "katkera fanityttö" :D Minä en naisten- enkä muitakaan lehtiä mitenkään säännöllisesti lue, mitä nyt joskus kampaajalla tulee selattua, ja ainoa mikä tämän Johannan haastiksissa (kun niitä nyt tuossa levynjulkkareiden tienoilla alkoi lehtiin putkahdella) on vähän huvittanut on se, kuinka tuossa jossain vaiheessa niin kirjat, musamaku, pelon kohteet etc etc etc olivat suoraan NW:n sivuilta copy-pastetettu, ja muutenkin neidin tapa ilmaista itseään jotenkin "lapsekas" -- no, tämä nyt voi tietenkin olla toimittajankin syytä, hehän nuo tekstit loppupeleissä kirjoittavat. Muuta en tiedä eikä edes kiinnosta, LOL!

    Osaahan toki Tuomaskin kuulostaa lievästi sanottuna "lapsekkaalta" noissa haastatteluissaan, ettei sen puoleen... :p Eikä siinä mitään pahaa, meitä mahtuu moneen junaan -- toisaalta, onhan tuo lapsuuden ja viattomuuden ja tietynlaisen puhtoisen naiviuden ihailu omalla tavallaan herttaista (heheh, itse en pysty Disneyn piirrettyjä edes katsomaan alkamatta kiemurrella sen siirappisen yli-imelyyden, mustavalkoisen moraalikäsityksen ja viktoriaaniseen aikaan jämähtäneiden "ihannenaisideaalien" takia, sen verran feministiä minusta löytyy :p) -- itse tosin Tuomaksen ikäisenä naisena en koe sitä mitenkään romanttisesti/seksuaalisesti/eroottisesti sytyttäväksi :p Joten, ei tarvitse pelätä että täälläkään kirjoittelisi joku "kateellinen vaimokandidaatti" -- LOL!!!

    Eivätkä nuo muutkaan kommentit ja mielipiteet täällä minusta sellaisten kirjoittamilta vaikuttaneet -- ihmiset yksinkertaisesti esittivät mielipiteitään mikä henkilössä ärsyttää, mihin lienee heillä täysi oikeus. Ei savua ilman tulta (esim. miksiköhän Indican Jonsu on saanut olla näiltä arvostelevilta kommenteilta aivan rauhassa, vaikka hänenkin yhteistyönsä Tuomaksen kanssa on hyvin tiedossa ja liikkuihan siitäkin "parista" vaikka mitä romanssihuhuja aikoinaan?) -- ja yleensä ne jotka haluavat vain vittuilla eivät vaivaudu kirjoittamaan usean paragraafin vastineita -- käyvät vaan huutamassa "joo se on yx vitun huora" ja häipyvät samantien.

    Äänestä

  • xyzoyäöj kirjoitti:

    Päh, kunhan kiusasin ajankulukseni ;) Yhtä hyvin olisit voinut laittaa tuohon "Johannan" paikalle vaikka "Sirkka (Mertala)", "Virpi (Kuitunen)", "Anne-Mari (Berg)", etc etc etc naikkosen joka nyt sattuu seurustelemaan jonkun julkimomiehen kanssa ja on saanut siitä syystä sontaa niskaansa (tai sattui seurustelemaan, Masahan taisi potkaista Sirkan juuri pellolle. Harmi, vaikken Keskustaa kannatakaan niin komia pari olivat, ainakin ulkoisesti! ;)). Jos luet tarkemmin, huomaat, että tartuin lähinnä retoriikkaasi ja tapaasi esittää noita hienovaraisia pikku "vihjeitä" -- se, kuka on kohteena on tässä sivuseikka ;) En edes fanita ensimmäistäkään täkäläistä naislaulajaa, samanlaisia vinkujia minun korviini kaikki tyynni.

    (Tällaiset juoruilukuviot vain ovat ikävän tuttuja, koska eräs ystäväni joutui taannoin järjestelmällisen mustamaalaamisen, ilkeilyn ja täysin perättömien, vain maineen lokaamiseksi keksittyjen huhujen kohteeksi alettuaan tapailla erästä "tunnettua" kaveria. Siksi teki mieli vähän "tökkiä" että mitäs siellä nyt taas vihjaillaan, sontapuheita kun on niin helvetin helppo keksiä ;) Hyvää kesän jatkoa vaan, nyt saa riittää tämä vierailu tälle palstalle, katsellaan taas ensi vuoden puolella! ;))

    Ole hyvä ja esitä minulle jokin fiksumpi tapa keskustella aiheesta, kun kerran kirjoitustyylini ei arvon Herraa (?) miellytä. Vai pitäisikö kenties ihan lopettaa koko keskustelu kun kerran aihekin on perseestä? Minä en juoruile, puhun vain tosiasioita, olit siitä mitä mieltä tahansa.

    Äänestä

  • fdjfgkghlhju kirjoitti:

    Sinulla on aika kliseinen kuva rokkareista -- meno on nykyään siistiytynyt aika lailla, jos esim juuri noihin Gene Simmonsin ja kumppaneiden "kulta-aikaan" vertaa. Kyllähän bileissä viina virtaa, mutta veikkaanpa, että minkä tahansa suomalaisen keskivertofirman pikkujouluissa on huomattavasti irstaampi meno kuin vaikkapa jossain festaribäkkärillä. Suurin osa näistä rokkareista on kovaa työtä tekeviä ammattimuusikoita eikä sitä työtä tehdä eikä varsinkaan menestytä jatkuvalla ryyppäämisellä ja bändärien panemisella. (minkä ihmeen bändärien, tekisi mieli myös kysyä.... sekin "kulttuuri" on aika lailla hiipunut siitä menosta mikä vallitsi joskus 70-80-luvuilla...;) )

    Sinä muuten kuulostat aikas lailla Lappajärven lahjalta Suomen hevitähtitaivaalle eli Stratovariuksen Timo Kotipellolta. Mitenkäs se nyt menikään siinä haastiksessa... Ensin oli jotain juttua siitä, miten meno on rauhoittunut ja sitten Timo totesi, että kyllä kun sitä istuu yksin hotellihuoneessa keikan jälkeen niin ei voi kun todeta, että onpas tosiaan irstas meno (tjsp). (Siis sarkastisesti, kun peilaa ihmisten kliseisiin käsityksiin.)

    :-D

    Jos satut olemaan Timo, Janet Street-Porteria lainatakseni: "Älä helvetissä roiku netissä lukemassa, kuinka joku törppö kanttura on tänäänkin ihan herännyt, pessyt tukkansa ja sietänyt kiukkusta pomoa töissä. Vau." (Janet Street-Porter sanoo ruman sanan niin kuin se on ja arvostaa kaikenkarvaista blogikirjoittelua ja varsinkin niiden seuraamista erittäin suuresti niin kuin kommentistakin voi huomata. Muuten, olet sitten kuka olet, mies tai nainen, luulen, että Janet Street-Porterin kirja "Tee mitä haluat!" (englanniksi "Life's too f***king short - A guide to getting what YOU want out of LIFE without wasting time, money or effort") voisi olla vaihteeksi viihdyttävää lukemista. Itse olen ihan eri tyyppiä kuin Janet, mutta silti hänen rempseä asenteensa vetosi minuun.)

    Ja ei, en tosiaankaan opettele Kotipellon Timonkaan haastatteluja ulkoa, joten ei huolta, en ole kehitellyt mitään pakkomielteitä hänestäkään (vaikka parrattomista blondeista räkäpartabrunetteja enemmän tykkäänkin :-D). LOL Ei maar, on minulla näköjään hyvä muisti, mutta hitto soikaan, ihan turhissa asioissa! LOL

    Ja nyt pois netistä luuhaamasta, hus hus!

    Äänestä

  • fdjfgkghlhju kirjoitti:

    Sinulla on aika kliseinen kuva rokkareista -- meno on nykyään siistiytynyt aika lailla, jos esim juuri noihin Gene Simmonsin ja kumppaneiden "kulta-aikaan" vertaa. Kyllähän bileissä viina virtaa, mutta veikkaanpa, että minkä tahansa suomalaisen keskivertofirman pikkujouluissa on huomattavasti irstaampi meno kuin vaikkapa jossain festaribäkkärillä. Suurin osa näistä rokkareista on kovaa työtä tekeviä ammattimuusikoita eikä sitä työtä tehdä eikä varsinkaan menestytä jatkuvalla ryyppäämisellä ja bändärien panemisella. (minkä ihmeen bändärien, tekisi mieli myös kysyä.... sekin "kulttuuri" on aika lailla hiipunut siitä menosta mikä vallitsi joskus 70-80-luvuilla...;) )

    Kun nyt noista 80-luvun meiningeistä tuli puhe, niin linkitetäänpäs tämä "uutinen":
    http://www.iltalehti.fi/viihde/2010072912115813_vi.shtml
    "Salattu kuva julki! Bon Jovi piehtaroi alastomien naisten kanssa"

    Kiinnostavin pointti tuossa on minusta se, että yhtye ja etenkin imagostaan tarkka nokkamies Jon Bon Jovi yritti estää kuvien julkaisemisen! No hoh hoijaa, mitä tekopyhyyttä!

    Meininki on voinut noista ajoista hitusen siistiytyä, EHKÄ, mutta kyllä minä vain edelleen arvelen, ettei ihan niin paljon kuin annat ymmärtää. Mieleen tuli Lordin Awan anekdootti siitä, kun hän oli yksillä festareille "puolisiviileissä" käynyt piipahtamassa Type O Negativen backstagella, niin eikös edesmennyt Peter Steele ollut loihenut lausumaan, että "oletkos sinä se ruotsalainen huora, jonka tilasin?" Että semmoista menoa ja meininkiä. Ammattimaisempaa tosiaan. Kirjaimellisesti.

    Ja en nyt halua yleistää, mutta kyllähän ne maailmalta koto-Suomeen kantautuneet jutut vähän panevat kyseenalaistamaan yhden jos toisenkin bändin puhtoista imagoa...

    Äänestä

Vau mikä oheistuoteidea, koskahan homma kehittyy prototyypeistä massavalmistukseen ja noita Nightwish-Bratzeja ja Nightwish-Barbieta saisi ostaa Nightwish-Shopista??? Toi sydänkuvioinen vihko on kans tosi kiva idea! Kato jos ei vaikka Tuopista sattuis tykkäämäänkään niin ainahan sitä voi kuvitella Holopaisen vaikka Amorphiksen Essiksi. Siinä on mies minun makuuni! Kun nyt joku levymoguli kuulis, niin vois toi Essi tulla vierailemaan mun seuraavalle levylle!

Äänestä

Kurkela on yliarvostettu artisti, tosin valtavirtaan varmasti tuollainen näennäisherkkä Disney-keijukaispelleily uppoaa kuin häkä. Vielä kun kuorruttaa koko helahoidon muka henkisellä ja uskonnollisella höystöllä, niin valmista on. Suomesta löytyy Kurkelaa verrattomasti kuulaampia, herkempiä ja omintakeisempia tulkitsijoita. Kuunnelkaapa esimerkiksi vaikka Maria Ylipään ja Emma Salokosken Omani uni -levyä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

M.Uzik kirjoitti:

Mikä helpotus, Tuomas Holopainen on todistettavasti palannut Nightwish-musiikin tekoon! Hänen muut projektinsa ovatkin herättäneet jo kylmiä väristyksiä ja myötähäpeää, näin avointa lahjattomuuden lobbausta harvoin saa todistaa. Uutta NW-levyä odotellessa on saatu (valitettavasti) tutustua jo kahteen Tuomaksen ideoimaan Nightwish-oheistuotteeseen. Nightwish-Bratzit ovat Saksan markkinoille suunnattu näyttävä nukkesarja. Jännittävästi äänteleville nukeille voi vaihtaa vaatteita ja muovipäitä voi meikata. Nightwish-Bratzejä voi myös haastatella ja niistä lähtee erilaisia Nightwish-henkisiä soittoääniä. Tästä aidosta Nightwish-oheistuotteesta tunnistat selkeästi Tuomas Holopaisen käsialan!

Perinteisiä arvoja suosiville on suunniteltu Nighwish-Barbie, siveä ja aktiivinen neito-nukke, joka harrastaa musiikkia, martta-kerhoa, näyttäytymistä poikaystävän kanssa ja naistenlehdissä keikistelyä. Nightwish-barbiella voi leikkiä kotia tai olla vaikka iskelmätähti! Pakkauksessa mukana haastattelu-mikrofoni, sing-along Nightwish-biisi, ja sydänkuvioinen vihko, johon voi harjoitella oman etunimen kirjoittamista Holopaisen eteen.

Toivottavasti pääsemme pian nauttimaan siitä minkä Holopainen parhaiten osaa, eli Nightwish-orkesterin musiikkista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu