Roomalaiset rules!

Joskus on kuullut uskovaisen suusta lauseen "mitä hyvää roomalaiset ovat tehneet?
Varmasti hän on ajatellut, että kun roomalaiset vainosivat kristittyjä niin he olivat pahoja.
Mutta pysähdytään ajattelemaan mitä hyvää roomalaiset ovat saaneet aikaan, paitsi, että he loivat:

Vesijohtoja (Akveduktit joista osa on edelleenkin käytössä)
Viemäriverkostot
Näytelmiä (Joita yhä näytellään)
Runoja (Joita yhä lausutaan)
Vanerin
Sotalaitos (Moderni armeija perustuu yhä roomalaiseen armeijaan)
Oikeuslaitos
Politiikka (Vielä tänäänkin on esim. USA:ssa kongressi, senaattorit jne)
Matematiikkaa
Agrologiaa jne.
Esim. monet muut kansat mm. juutalaiset ja varhaiskristityt olivat samaanaikaan monesti lukutaidottomia ja taikauskoisia reppanoita.
4143
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Rooman merkitystä ja saavutuksia ei voi vähätellä, mutta osa noista esimerkeistä on vähän huonoja:

"Näytelmiä (Joita yhä näytellään)"

Roomalaisnäytelmistä suurin osa on plagioitu kreikkalaisilta (heidän näytelmiään esitetään yhä), eivätkä harvat omaperäiset näytelmät ole tunnettuja. Mutta roomalaiset kylläkin loivat kaksi kirjallisuuden lajia: satiirin ja romaanin.

"Vesijohtoja (Akveduktit joista osa on edelleenkin käytössä)
Viemäriverkostot"

Nuo ovat kreetalaista alkuperää, roomalaiset vain tekivät niitä suuremmassa mittakaavassa. Roomalaiset tiet sen sijaan ovat maininnan arvoisia.

"Vanerin"

Totta. He keksivät myös betonin ja lasi-ikkinat (tosin lasi itsessään on egyptiläisten keksintö).

Äänestä
  • Ne oli ihan nättejä, jännät kypärät, liikaa syntiä ja kuolemaa, Gallia josta satukirja nimeltä Asterix kertoo, ja tummia ulkomaalaisia, joista valittaisitte jos he tulisivat tänne sotaa pakoon...!

    Äänestä

  • kivat kypärät! kirjoitti:

    Ne oli ihan nättejä, jännät kypärät, liikaa syntiä ja kuolemaa, Gallia josta satukirja nimeltä Asterix kertoo, ja tummia ulkomaalaisia, joista valittaisitte jos he tulisivat tänne sotaa pakoon...!

    Mutta Venäjällä on sitten pitkä pinna, kun tämä pikkuinen maa on saanut olla rauhassa, vaikka arvostaa USA:ta ja käyttäytyy välillä kuin idiootit...! Ahtautuisiko USA tänne jos Venäjä suuttuisi ja julistaisi Suomelle sodan? Entä jos niin olisi nyt? Itse olen uskovainen ja uskon että Jumala on suojellut tätä maata (katso karttaa jos et muuten ymmärrä mitä minä tarkoitan).

    Äänestä

  • on pitkä pinna...! kirjoitti:

    Ja kun tähän maahan tulee sotaa paossa olevia ihmisiä, täällä nuristaan ja ollaan ilkeitä, ja isoäidit käännytetään takaisin, ja nuoret otetaan sisälle, hassua...?!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Roma2 kirjoitti:

Joskus on kuullut uskovaisen suusta lauseen "mitä hyvää roomalaiset ovat tehneet?
Varmasti hän on ajatellut, että kun roomalaiset vainosivat kristittyjä niin he olivat pahoja.
Mutta pysähdytään ajattelemaan mitä hyvää roomalaiset ovat saaneet aikaan, paitsi, että he loivat:

Vesijohtoja (Akveduktit joista osa on edelleenkin käytössä)
Viemäriverkostot
Näytelmiä (Joita yhä näytellään)
Runoja (Joita yhä lausutaan)
Vanerin
Sotalaitos (Moderni armeija perustuu yhä roomalaiseen armeijaan)
Oikeuslaitos
Politiikka (Vielä tänäänkin on esim. USA:ssa kongressi, senaattorit jne)
Matematiikkaa
Agrologiaa jne.
Esim. monet muut kansat mm. juutalaiset ja varhaiskristityt olivat samaanaikaan monesti lukutaidottomia ja taikauskoisia reppanoita.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu