voiko aivoverevuodon seurauksena tulla

dementia tai altzheimer työikäisellä, jos muisti ja käytös ym ongelmat jatkuvat kuukausia leikkauksen jälkeen
3617
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Dementiaa voi tulla verenkierto-ongelmien takia.Aivosairaudet kannattaa tutkia.Aivokuvauksista näkee vaurioituneet alueet.Kuulin sellaisesta tapauksesta,jossa aivoveritulpan saanut näki harha-aistimuksia.Vannoi näkevänsä sivullaan koiran,vaikka ei ollut.Julkisen puolen lääkäri oli täysin teilannut sairastuneen hädän."Ei ole aivoveritulpan oire!"Kannattaa mennä muualle kuin arvauskeskukseen ottamaan selvää asioista.Tapauksessa oleva "koiraharhanäky"aiheutuu aivojen näkökeskuksen vaurioista.

Äänestä

Kyllä voi.

Äänestä
  • dementiaan johtavia muistisairauksia on erilaisia esim,Alzheimerin tauti,
    aivoverenkiertosairaudet,
    Lewyn kappale -tauti,
    frontaali- eli otsalohkodegeneraatiot

    Alzheimerin taudin keskeinen piirre on lähimuistin varhainen häiriö. Taudin eteneminen on hidasta ja tasaista ja kulkee tietyssä järjestyksessä. Oireiston kehittyminen liittyy aivoissa tapahtuviin muutoksiin ja on ennustettavissa.
    Koska ensimmäiset muutokset aivoissa ilmaantuvat muistitoimintojen kannalta keskeisille alueille, ohimolohkon sisäosiin, ovat oppimis- ja muistivaikeudet taudin varhaisimpia oireita. Taudinkuvaa hallitsevat kaikissa vaiheissa hiljalleen lisääntyvät tiedonkäsittelyyn, tiedon tajuamiseen ja muistamiseen liittyvät häiriöt. Kun tauti etenee, käytösoireet usein lisääntyvät ja vaikeutuvat ja omatoimisuus vähenee.
    Jos muistihäiriön syyksi epäillään aivosairautta, diagnoosin varmistamiseksi tarvitaan usein neurologin, geriatrin, psykogeriatrin tai psykiatrin suunnittelemia lisätutkimuksia, esimerkiksi tarkempaa neuropsykologista tutkimusta.
    Hyvä muistaa

    * Alzheimerin taudin varhainen diagnoosi on tärkeää. Ellei diagnoosi selviä ensimmäisellä tutkimuskerralla, seuranta on aiheellinen.
    * Alzheimer-lääkitys ei paranna mutta hidastaa oireiden pahenemista. Se on osa kokonaisvaltaista hoitoa. Onnistuminen edellyttää yksilöllistä hoitoketjua sekä yksilöllistä kuntoutus- ja palvelusuunnitelmaa. Säännöllinen seuranta on tärkeää.
    * Kun tauti etenee, lääkityksen hyöty hiipuu vähitellen. Silloin se on aiheellista lopettaa.

    Dementia tarkoittaa tilaa, jossa useampi kuin yksi muistamiseen ja tiedonkäsittelyyn liittyvä toiminto on heikentynyt aikaisempaan suoritustasoon verrattuna niin, että se vaikeuttaa itsenäistä selviytymistä jokapäiväisissä toimissa ja työssä tai sosiaalisessa kanssakäymisessä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


huhhs kirjoitti:

dementia tai altzheimer työikäisellä, jos muisti ja käytös ym ongelmat jatkuvat kuukausia leikkauksen jälkeen

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu