jihuu

Mikään ei estä järjestystä kasvamasta hetkellisesti, mutta koska epäjärjestyneiden tilojen todennäköisyys on valtavasti suurempi kuin järjestyneiden (hiukkaset voivat järjestyä "epäjärjestykseen" monilla tavoin, "järjestykseen" vain yhdellä tavoin), etenee kehitys todennäköisyyslaskennan lakien mukaan suuressa mittakaavassa, ts. suurella määrällä tapahtumia aina kohti todennäköisintä, epäjärjestyneintä lopputilaa. Tämän vuoksi evoluutioteoria on virheellinen; se ei kerta kaikkiaan voi toimia. Tästä säännöstä myös seuraa se, että jonkun on täytynyt luoda alkujärjestys. Big Bang ei ole voinut sellaista luoda. Eihän ole maalaisjärjenkään mukaan mahdollista, että räjähdys loisi jotakin - päinvastoin!
7176
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Järki on aina sen sanonut.

Mutta voiko järki sanoa ettei sattuman tuottama räjähdys voi tuottaa järjestystä, jos asiaa pohditaan siellä missä järkeä ei ole?
Ei, siellä voidaan päätellä vain järjettömiä asioita tapahtuneeksi. Kuten tieteenvastaisen ajatuksen ilman älyä ja ohjausta sattumalta tapahtuneen alkuräjähdyken tuottaman äärimmäisesen hienosäätöisen aurinkokunnan aineksineen elämää ylläpitämään monine kiertokulkuineen.

Äänestä
  • Alkuaineiden fysikaalisilla ominaisuuksilla ja painovoimateorialla ei liene mitään merkitystä?

    Äänestä

  • kenny79 kirjoitti:

    Alkuaineiden fysikaalisilla ominaisuuksilla ja painovoimateorialla ei liene mitään merkitystä?

    Mietihän vaikka sitä että meiltä puuttuisi vaikka rauta. Elämä olisi paljon mutkikkaampaa.

    Ja jos meiltä puuttuisi happi, niin sitten varmaan hengittäisimme typpeä ja veremme olisi lehtivihreäliuosta. Olisko se kivaa?

    Ja kiva että painovoima, vetovoima, ja gravitaatiovoimat pitävät kuin ihmeen kaupalla ilmakehän kaasut aloillaan hengityskelpoisella tasolla.

    Kyllä se Räjähdys osaa. Se taitaa olla teknisissä toteutuksissa jopa taitavampi kuin moni insinööri.

    Äänestä

  • jb kirjoitti:

    Kiva lista virheolettamia. Elämä ilman hiiltä olisi paljon mutkikkaampaa kuin ilman rautaa. Aurinkokunta koostuu 1.sukupolven tähtien jäänteistä, fuusioreaktion tuloksena syntyneistä alkuaineista. Tämän meidän tähtijärjestelmän kemiallinen koostumus johtunee sattumasta ja siitä, miten eripainoiset alkuaineet ovat kasaantunet keskustähden kertymäkiekossa. Olosuhteet telluksen kaltaiselle planeetalle olivat vain soveliaat. Muut planeetat ovat erilaisia, tällähetkellä elinkelvottomia. Mitä siitä voimme päätellä? No ainakin sen että planeetat ovat erilaisia. Eli tästä voinemme olettaa että samanlainen tapahtumaketju on tapahtunut/tapahtuu muuallakin. Eli on tilastollinen fakta, että muuallakin on oltava elämää. Lisäksi happi ei ole elämän edellytys. Soluhengitykseen voi käyttää muitakin kaasuja, kuten rikkiä.

    Elämä on paljon mielenkiintoisempi asia kuin ihmislaji kopeudessaan voi käsittää....

    Äänestä

"Eihän ole maalaisjärjenkään mukaan..."

Mutta tiede ei olekaan usein maalaisjärjellä ymmärrettävissä. Mieti vaikka kvanttifysiikkaa tai atomiteoriaa.

Äänestä

"Mikään ei estä järjestystä kasvamasta hetkellisesti, mutta koska epäjärjestyneiden tilojen todennäköisyys on valtavasti suurempi kuin järjestyneiden (hiukkaset voivat järjestyä "epäjärjestykseen" monilla tavoin, "järjestykseen" vain yhdellä tavoin), etenee kehitys todennäköisyyslaskennan lakien mukaan suuressa mittakaavassa, ts. suurella määrällä tapahtumia aina kohti todennäköisintä, epäjärjestyneintä lopputilaa. "

Järjestyksiä voi olla monenlaisia, yhdenlaisen järjestyksen väheneminen saattaa olla toisenlaisen järjestyksen kasvamista. Prosessit kyllä kulkevat kohti todennäköisintä tilaa, tasapainotilaa, mutta tasapainotila saattaa hyvinkin olla maksimaalinen symmetria, eikä symmetria tunnu epäjärjestykseltä vaikkakin se saattaa olla entropiaa. Ehkäpä symmetria on omanlaisensa järjestys sekin.

Kaksi perustavanlaatuista järjestystä ovat:

1) AAAAAAAAAAAAA BBBBBBBBBBBB (separaatio)
2) ABABABABABABABABABABABABAB (sekoittuminen)

Ne liittyvät läheisesti spontaaneihin kemiallisiin prosesseihin. Kun toinen kasvaa, niin toinen vähenee.

Äänestä

..jo kauan sitten menettänyt käyttökelpoisuutensa tieteen teossa. Big Bang on nimitys asialle, joka ei ole mikään tavallinen räjähdys.

"..etenee kehitys todennäköisyyslaskennan lakien mukaan suuressa mittakaavassa, ts. suurella määrällä tapahtumia aina kohti todennäköisintä, epäjärjestyneintä lopputilaa. Tämän vuoksi evoluutioteoria on virheellinen; se ei kerta kaikkiaan voi toimia." Päättelysi on virheellinen.

Suuressa mittakaavassa käy niinkuin yllä sanot. Maapallolla tapahtuva evoluutio on silti mahdollinen, koska sen tuottaman järjestyksen vastineeksi muualla epäjärjestys kasvaa vielä enemmän. Älä silti nyrjäytä maalaisjärkeäsi yrittämällä miettiä miten.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

krearea kirjoitti:

Mikään ei estä järjestystä kasvamasta hetkellisesti, mutta koska epäjärjestyneiden tilojen todennäköisyys on valtavasti suurempi kuin järjestyneiden (hiukkaset voivat järjestyä "epäjärjestykseen" monilla tavoin, "järjestykseen" vain yhdellä tavoin), etenee kehitys todennäköisyyslaskennan lakien mukaan suuressa mittakaavassa, ts. suurella määrällä tapahtumia aina kohti todennäköisintä, epäjärjestyneintä lopputilaa. Tämän vuoksi evoluutioteoria on virheellinen; se ei kerta kaikkiaan voi toimia. Tästä säännöstä myös seuraa se, että jonkun on täytynyt luoda alkujärjestys. Big Bang ei ole voinut sellaista luoda. Eihän ole maalaisjärjenkään mukaan mahdollista, että räjähdys loisi jotakin - päinvastoin!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu