Loppuelämä..

Käännekohta elämässäni? Niitä on tähän ikään ollut useita. Mutta totaalisesti käänteentekevin oli tammikuu 2007, kun sain tietää, että sairastan ns. "hyvän-/pahanlaatuista" sairautta. Hyvyys on olemassa tasan siihen päivään saakka, kunnes levinneisyys todetaan. Eli elän puolivuosittaiskausia, kontrollista toiseen. En elä kuin viimeistä päivää, vaan siten kuin kuluva päivä olisi viimeinen. Levinneisyyttä on vaikea todeta aikaisessa vaiheessa eli siinä tapauksessa ei ole toivoa parantumisesta. Hoidot todennäköisesti huonontaisivat yleistilaa eli koen olevani ns. "jatkoajalla". Ne pienet asiat ja läheiset ovat ne asioista tärkeimmät tällä hetkellä.
Voimat vain hupenevat liian nopeasti.
1584
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

se hetki, kun halusin lopettaa alkoholin juomisen. Pyysin apua ja olen saanut sitä Jumalan armosta ja AA:sta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kristallivirta kirjoitti:

Käännekohta elämässäni? Niitä on tähän ikään ollut useita. Mutta totaalisesti käänteentekevin oli tammikuu 2007, kun sain tietää, että sairastan ns. "hyvän-/pahanlaatuista" sairautta. Hyvyys on olemassa tasan siihen päivään saakka, kunnes levinneisyys todetaan. Eli elän puolivuosittaiskausia, kontrollista toiseen. En elä kuin viimeistä päivää, vaan siten kuin kuluva päivä olisi viimeinen. Levinneisyyttä on vaikea todeta aikaisessa vaiheessa eli siinä tapauksessa ei ole toivoa parantumisesta. Hoidot todennäköisesti huonontaisivat yleistilaa eli koen olevani ns. "jatkoajalla". Ne pienet asiat ja läheiset ovat ne asioista tärkeimmät tällä hetkellä.
Voimat vain hupenevat liian nopeasti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu