Hullu tai ei

Oli aika kova kaveri tuo 18-vuotias, kun oli
saanut oikein Tuomari Nissisen suuttumaan
ylimielisyydellään ja röyhkeydellään. Odottivat
kai jotain tunnustavaa nuorta kaveria, mutta
päinvastoin kaveri ei osoittanut nöyryyden
merkkejäkään, vaan tuijotti kylmästi tuomaria ja
syyttäjää silmiin, kunnes Nissinen oli suuttunut.

Ja kun kaveri ei ollut ollut ylimielinen vaan
vaikuttanut tuomarin mielestä ylimieliseltä. Ompa
aika kätevää, kun oikeuden pitäis olla oikeus ja
sitten kuitenkin tuomari reagoi tunteella...

Aivan oikein tuollaisia kusipäitä kohtaan, joilla
muka on varaa alkaa tuomitsemaan toisia.

Ja Syyttäjä sanoi, että ei ollut tullut yhtään
viisaammaksi 3 päivää kestäneen oikeuskäsittelyn
jälkeen...

LÄHDE: KESKI-POHJANMAA LA 24.11.
6303
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

se 18 vuotias ja muutkin murhaajat ovat.
Psykopaatti ei kärsi itse vaan panee muut
kärsimään ja toimii silloin kun pitäisi ajatella.

Kuvailemasi käytös on juuri tyypillistä
Narsisti=Psykopaatille.

Narsismi=Psykopatia ei alenna rangaistusta.

Äänestä
  • Jos on vain kova! Mistäs tiedät, että pojat eivät
    tuntisi syyllisyyttä ja muitakin tunteita, kuten
    kaikki muutkin, mutta painavat ne vain taka-
    alalle?
    Ihminen pysty mihin vain, jos pakottaa itsensä,
    paitsi että suurinosa on niin nörttejä, ettei
    niistä oo mihinkään!
    Ja sitä paitsi ei narsisti ole psykoottinen,
    sillä jo tuo sinun kommenttisi on narsistinen!
    Katsot olevasi oikeutettu tuomitsemaan, vaikket
    tiedä tapahtumia...

    Äänestä

  • Vaikeus!! kirjoitti:

    Jos on vain kova! Mistäs tiedät, että pojat eivät
    tuntisi syyllisyyttä ja muitakin tunteita, kuten
    kaikki muutkin, mutta painavat ne vain taka-
    alalle?
    Ihminen pysty mihin vain, jos pakottaa itsensä,
    paitsi että suurinosa on niin nörttejä, ettei
    niistä oo mihinkään!
    Ja sitä paitsi ei narsisti ole psykoottinen,
    sillä jo tuo sinun kommenttisi on narsistinen!
    Katsot olevasi oikeutettu tuomitsemaan, vaikket
    tiedä tapahtumia...

    Nimim. Asia on klaari kirjoitti kyllä aivan
    oikeaan suuntaan. Mm. Tiede-lehdessä oli juttua
    psykopaateista ja selvitettiin hyvin tämän
    poikkeavuuden taustoja.

    Psykoopatilta puuttuvat normaalit tunneyhteydet
    arkielämän tapahtumiin ja kykenevät sen vuoksi
    surmaamaan kenet tahansa kun se hyödyttyttäisi
    häntä. Kyse on tietystä poikkeavuudesta aivoissa,
    jonka voi laukaista aikaisemmat kokemukset
    vaikkapa lapsuudessa.
    Mikä on mielenkiintoisinta, psykopatia ei ole
    edes erittäin harvinaista.

    Kuten odotettua, pojat menevätkin
    mielentilatutkimuksiin.

    Äänestä

  • Lou kirjoitti:

    Tottahan tuo on mitäs sanoit! Mutta jos itse
    olisin kyseessä, näyttelisin ainakin niin paljon
    omaksi edukseni, kuin mahdollista ja toivoisin
    joutuvani laitoshoitoon!
    Ei ole vaikeaa kusettaa psykologeja, jos itse on
    tietoinen hoitomenetelmistä.
    Tosin pojat on niin nuoria, että varmaan ovat
    oikeasti sairaita.

    Jos itse rakastut vaikka johonkin ihmiseen,
    oletko valmis rikkomaan ihmissuhteen, jos
    rakkautesi kohde ja sinä molemmat haluatte kuulua
    toisillenne?

    Jos kyseisestä ihmissuhteesta yksin jäänyt
    osapuoli päätyisi itsemurhaan, etkö
    selittelisikin itsellesi, että hänellä oli päässä
    vikaa, ei se ollut minun vikani?

    Etkö olisi silloin narsistinen, ja jos olet
    tiennyt, että yksinjäänyt osapuoli oli hyvin
    herkkä ihminen, ja olet rikkonut hänen ehkä
    ainoan onnensa, vaikka olisit tiennyt sen, etkö
    ole silloin myös psykoottinen, kun annoit omien
    tunnetavoitteittesi mennä toisten edelle?
    Ja tällaisessa tapauksessa suoraan hengen
    edelle...

    Kaikki ei mene suoraan, mutta ympäri käydään ja
    yhteen tullaan...

    Äänestä

  • Lou kirjoitti:

    Nimim. Asia on klaari kirjoitti kyllä aivan
    oikeaan suuntaan. Mm. Tiede-lehdessä oli juttua
    psykopaateista ja selvitettiin hyvin tämän
    poikkeavuuden taustoja.

    Psykoopatilta puuttuvat normaalit tunneyhteydet
    arkielämän tapahtumiin ja kykenevät sen vuoksi
    surmaamaan kenet tahansa kun se hyödyttyttäisi
    häntä. Kyse on tietystä poikkeavuudesta aivoissa,
    jonka voi laukaista aikaisemmat kokemukset
    vaikkapa lapsuudessa.
    Mikä on mielenkiintoisinta, psykopatia ei ole
    edes erittäin harvinaista.

    Kuten odotettua, pojat menevätkin
    mielentilatutkimuksiin.

    Tuo Totta 1. viesti on liian pitkä!
    Turhaa toistelua, alkoi vituttamaan itseä, mutta
    on kiire, noten sotki. Sorry!

    Äänestä

Linnaan vaan ja iäksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

joku vain kirjoitti:

Oli aika kova kaveri tuo 18-vuotias, kun oli
saanut oikein Tuomari Nissisen suuttumaan
ylimielisyydellään ja röyhkeydellään. Odottivat
kai jotain tunnustavaa nuorta kaveria, mutta
päinvastoin kaveri ei osoittanut nöyryyden
merkkejäkään, vaan tuijotti kylmästi tuomaria ja
syyttäjää silmiin, kunnes Nissinen oli suuttunut.

Ja kun kaveri ei ollut ollut ylimielinen vaan
vaikuttanut tuomarin mielestä ylimieliseltä. Ompa
aika kätevää, kun oikeuden pitäis olla oikeus ja
sitten kuitenkin tuomari reagoi tunteella...

Aivan oikein tuollaisia kusipäitä kohtaan, joilla
muka on varaa alkaa tuomitsemaan toisia.

Ja Syyttäjä sanoi, että ei ollut tullut yhtään
viisaammaksi 3 päivää kestäneen oikeuskäsittelyn
jälkeen...

LÄHDE: KESKI-POHJANMAA LA 24.11.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu