Kuuluu "baarissa" kummia. Kaksi Lapuan Kaupungin johtavaa viranhaltijaa on sanonut itsensä irti kaupungin palveluksesta. Syy on että eivät tule toimeen esimiestensä ja luottamushenkilöiden kanssa.
Nyt olisi se viimeinen hetki putsata johtokyvytön johto. Tähän ei tarvita bonuksia.
Nyt olisi se viimeinen hetki putsata johtokyvytön johto. Tähän ei tarvita bonuksia.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Lakimieshän jo lähti, arkkitehti pantiin pihalle......
Eikös sivistysjohtaja lähteny (vai pistettiin lähtemään) ensin?
Eivät saaneet enää virkavapautta entisestä työpaikastaan - oli Oulun kaupunki.
voineet sanoa itsensä irti entisestä ja ottaa täällä paikat haltuunsa? Pitivät siis vanhaa paikkaansa siedettävämpänä?
Mitä te voitte päätellä siitä, että sivistys ja koulutus pakenee sieltä merkonomien ja puoli-insinöörien valtakunnasta?
ouluun vaan on valittu sivistysjohtajaksi pudasjärvelle.
on ollut havattavissa jo pitemmän aikaa, monet fiksut ovat vain käymässä, mistä tämä kertoo, jokainen päätelkööt itse!
Pudasjärvellä on 9000 asukasta, rajanaapuri Oulu, liitetään varmasti, sitä valmistelemaan meni.
Lapualla on omastatakaa riittävästi viisautta lapalaisten tarpeisiin. Ei siinä ulkopuolisia tarvita sotkemassa kuvioita. Sitäpaitsi ulkopuoliset eivät välttämättä näe Virkiän urheiluseuran tärkeyttä kunnallispolitiikassa.
tällaisista pikku kylistä haetaan työkokemusta, että sitten päästään parempiin isompien kaupunkien paikkoihin. Ei oo helppo päästä oulun kaupungin sivistysjohtajaksi, mutta kun työkokemusta kerryttää ja tulee sopivia kuntaliitoksia voi päästäkin oman ison kaupungin johtoon.
Lapua varmaankin on erityinen kokemus kelle tahansa ulkopuoliselle. Eikä se ole koosta kiinni.
Mitä enemmän virkamiähiä lähtöö sitä enemmän tuloo kaupungille säästöjö (ja johtajalle poonusta)
Eikös Lapualla ole muutenkin tapana antaa virat suhteilla ? Tai vähintään pitää olla virkiäläinen ? Isossa
maailmassa asiat ovat toisin .