tempauksiako?

IS ja STT
Poliisi kertoo: Hellepäivien erikoisimmat tempaukset
21.07.2010 16:51

Suomalaiset ovat intoutuneet hellepäivinä erikoisiin tempauksiin ja hulluuksiin.

Eri puolilla maata on raportoitu viime viikkoina tapauksista, joissa ihmiset ovat tehneet huimia uimahyppyjä vaarallisista paikoista sekä viritelleet tulia mitä mielikuvituksellisimpiin kohteisiin. Kun alkoholi on mukana kuvioissa, älyttömiä päähänpistoja syntyy herkemmin ja myös väsymys voi tulla nopeasti, vaikkapa poliisilaitoksen portailla.

Uhkarohkeista paikoista veteen hyppiviä kansalaisia on tavattu esimerkiksi Lappeenrannassa ja Imatralla. Ylikomisario Ilkka Pöyhiä Etelä-Karjalan poliisista kertoo, että ilmoituksia silloilla keikkuvista pojista on tullut helteiden aikana useita päivässä.

Lukumäärä on poikkeuksellisen suuri aiempiin kesiin nähden.

- Pojat virittivät köysiä sillan kaiteille, kiikkuivat köysien varassa ja hyppäsivät uimaan, Pöyhiä sanoo.

Korkein paikka, mistä viranomaiset tapasivat poikia, oli Kirjamoin silta Taipalsaarella. Sillalla on korkeutta noin kymmenen metriä.

Helsingissä uimarit ovat käyttäneet hyppypaikkana ainakin laivareittinäkin toimivaa Suomenlinnan Kustaanmiekkaa sekä Lauttasaaren siltaa.

- Joku veneilijä valitti, kun ne eivät katso yhtään. Jos vene tulee, hyppivät veneiden päälle, komisario Jari Mäkiniemi kertoo.

Tampereella varoitukset arvaamattomista virtauksista ja muista vaaroista ovat ilmeisesti menneet Laukonsillan sankareille perille, sillä poliisin tietoon ei ole enää viime päivinä tullut uusia hyppääjiä.

Nuotio postitalon katolle

Osa kesänviettäjistä on keksinyt sytytellä tulta hyvin kyseenalaisiin paikkoihin. Laitilassa miesjoukko kiipesi taannoin postin katolle ja sytytti siellä nuotion. Torniossa retkeläiset valitsivat tulentekoon lintutornin ylätasanteen.

Helteiseen kesään kuuluu niukempi pukeutuminen, mutta Suomen suvessa on esiinnytty julkisilla paikoilla myös ilkosillaan. Forssassa huomiota herätti humalainen, joka makasi alasti puistossa keskellä päivää. Humppilassa känninen mies heilui aataminasussa yöbussissa.

- Lähimmät sammuneet on löydetty Hämeenlinnassa poliisilaitoksen portailta, komisario Ilkka Iivari kertoo.

Uni voi iskeä myös kerrostalon katolla kesken aamuauringon ihailun. Näin kävi Helsingissä, jossa pelastuslaitos kävi siirtämässä nukahtaneen naisen sisätiloihin.

Siis, minkähän ikäisiä tyyppejä ovat kun kuvittelevat että siis tulen voi tehdä ihan minne vaan? Täh! Lintutornin ylätasanne - ei sunkas lintutornit ole rakennettu puusta kaikkine tasanteineen! Siis mitä halvatun pellejä nämä ovat?
Mutta siis nämähän ovat tempauksia, jotka siis ilmeisesti annetaan anteeksi ja nauretaan että no jo, pojat ne on vaan kokeilunhaluisia!
077
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

boys are boys kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu