Uskoontullut: Hilma Jääskeläinen, s.25, Asunut Impilahdella, Heinävedellä ja Karjassa. Lapsia 5. Ei ammattia.
1. Minkälainen oli lapsen/nuoren asema, kun olit lapsi?
Hilma ketoo näin: Hanna Johansson(äitini)oli hyvin tiukka ja ankara ihminen, joka arvosti tottelevaisuutta. Lapset joutuivat tekemään paljon töitä. Etenkin Hilma, joka oli 9-henkisen sisarusperheen vanhin.
Hän hoiti äitinsä apuna pienempiään, hoiti myös karjaa, oli myös mukana pellolla, teki kaikkia mahdollisia kotitöitä, mihin vain pystyi. Kun ehdittiin, leikittiin kavereiden kanssa piilosta, pallopelejä, samoja leikkejä kuin nykyäänkin.
Hilma kävi 6-vuotisen kansakoulun. Oppilaan asema oli paljon opettajan alapuolella. Jos ei totellut, opettaja saattoi antaa karttakepillä näpeille.
Hilma kertoi, että kerran maantiedon tunnilla kartta oli ollut jostain syystä vähän rikki ja kun syyllinen ei ilmaantunut paikalle, niin koko luokka sai jokainen vuorollaan tykkapöllyt.
Hilmalla oli muutama hyvä ystävä mutta mitään"jengejä"ei muodostunut, koska nuorten aika meni töiden tekemiseen. Sitä ei rittänyt toisten nuorten kanssa seurusteluun.
2. Minkälainen oli perheen taloudellinen tilanne?
Hyvä. He asuivat Karjalassa, Impilahdella Kerisyrjä-nimisellä kylällä ja heillä oli paikkakunnan suurin talo ja navetta. Suurimmat tulot muodostuivat kuitenkin ympärillä olevasta metsästä. Hilman isä(Eelis)oli myös kyläseppä,( korjasi maatalouskoneita yms.)Eelis kuului myös pankin johtokuntaan ja mainosti Arava-lainoja kyläläisille. Sai siitäkin vähän rahaa.
Hilman vanhemmat olivat, jos nyt ei rikkaita niin ainakin hyvin toimeentulevia.
Köyhien lapset saivat koululta vaateapua.
3.Miten terveyteen/sairauksiin suhtauduttiin tuolloin?
Sairaudet kuuluivat elämään ja niihin suhtaudutaan samalla tavalla nykyäänkin(fyys/psyyk). Kylällä oli sairaala, jossa Hanna-äitikin oli töissä. Kylällä kiersi myös kunnanlääkäri.
Koululla opettajat tai niiden vaimot hoitivat haavoja tms.
Sairaudet olivat samoja kuin nykyäänkin.
Köyhillä saattoi olla aliravitsemuksesta johtuvia sairauksia kuten keripukkia. Eeliksen perhe saunoi kahdesti viikossa.
4. Perhe ja lähiyhteisö
Hilman mummo ja vaari asuivat samalla tilalla lastenssa kanssa. Suku tapasi vain häissä ja hautajaisissa. Naapurit auttoivat toisiaan silloin kun oli tarvis. Eelis-isä niitti poikkeuksetta joka kesä naapureidensa heinät, koska heillä oli kylän ainoa niittokone. Heidän tilallaan oli talo, navetta, aitta, kanala ja verstas. Lapsia oli siis 9. Vapaa-aikaa ei ollut.
Suhde työhön oli varsin"luonnollinen"-Naiset hoitivat lapset, kodin, ja karjan jne. Isäntä hankki elannon. Eli hoiti raha-asiat. Lapset auttoivat minkä pystyivat. Työtä oli pakko tehdä että sai edes vähän ruokaa..
Tila siirtyi isältä pojalle, joka vuorostaan piti huolen evanhemmistaan, tai olisi siirtynyt jos ei Hilma ei olisi joutunut evakkoretkelle ja pois Karjalasta.
Suhtautuminen erilaisuuteen oli samanlaista kuin nykyäänkin!! Eli esm.mustalaisista ei pidetty, koska ne varastelivat ja riehuivat puukkojensa kanssa. Niimpä heitä paheksuttiin ja kartettiin - heille ei puhuttu kuin pakon edessä.
5. Yhteiskunnan palvelut
Siihe aikaan oli jo pankit ja kaupat, Karjalassa, josta hankittiin Hilman perheeseen vain kahvi ja riisi. Muu heillä oli omasta takaa. Tilat olivat omavaraisia. Hilman ollessa lapsi/nuori kaikk on ollut onnelista ja hyvin. Tosin sähköjä ei ollut, ja hevosilla mentiin...
6&7 Perheellistyminen ja uskoontulo
Hilma ja Väinö avioituivat Hilman ollessa 21-vuotias. Hanna-äiti oli liittoa vastaan, mutta he eivät välittäneet siitä. He hankkivat 5 lasta. "Hilma, miksi?""Se kuului asiaan."Mitään ihannelapsilukua heillä ei ollut. Avioeroon ei ollut mahdollisuutta. Avoliittoon suhtauduttiin kielteisesti.
Väinö kuoli sydänkohtaukseen 50vuotiaana. Silloin Hilma alkoi iltaisin rukoilla ja Jeesus ilmestyi hänelle ja niin Hilma sai rauhan - ja elää vielä tänäänkin, käy seurakunnassa ym.
On kiitollinen ettei joutunut elämään aikana jolloin vanhemmat valitsivat lapsilleen kumppanin. Hilman isoäidille he olivat valinneet sen. Olivat myyneet viinapullosta tyttärensä! Hilman ollessa nuori sellainen ei enää ollut mahdollista.

Vastaukset 10
Vanhimmat
Sisko Sanelma s.69. Heinävesi. Avioitumisvuosi-73. Lapsia 2. Ammatti: emäntä.
Sisko eli lapsuutensa 5-lapsisessa perheessä, maalaistalossa. Hänen äitinsä kasvatti hänet perinteisesti: rangaistiin jos oli aihetta, muuten sai olla rauhassa. Hänellä oli suojelusenkelin kuva omassa huoneessaan, kaunis. Perheen lapset osallistuivat tilan töihin syöttämällä lehmiä, haravoimalla, veden ja puiden hakemista...
Sitten alkoi koulu, siellä oli mukava käydä koska sai kavereita. Kaikki saivat käydä koulua tasa puolisesti - ketään ei syrjitty.
Siskolla oli muutama tyttökaveri ja he kutsuivat porukkaa maitolaiturijengiksi.
Siskon vanhemmat olivat maanviljelijöitä ja tulot muodostuivat karjan tuottamista aineista. Olavi kävi talvisin Heinäveden Tulilahdella tukkimetsällä ja sai siitä sen verran rahaa että riitti välttämättömään, joskus ei siihenkään.Kumisaappaat sai kelvata, kesät, talvet..
Velkaa otettiin vain koska oli pakko.
Lapsi-lisiä saatiin, myös kylän koululta sai vaateapua.
Kerran viikossa heillä oli sauna. Silloin vaihdettiin vaatteet. Peseytymiseen käytettiin mäntysuopaa. Sairaudesta(fyys./psyyk.)ei tehty sen isompaa numeroa, eihän nykyisinkään..
Yleisiä sairauksia siihen aikaan olivat samat kuin nykyisin, mutta sokuriin kastetut kamferintipat auttoivat. Sairaala oli 2 km:n päässä ja naapurilla oli auto. Lapset synnytettiin kotona, ja joskus oli kätilö auttamassa, toisinaan ei ollut.
Mummola, siis Hannamummon koti sijaitsi vain parin kilometrin päässä ja siellä sai käydä koska halusi. Sukulaiset auttoivat toisiaan, Kun oli aihetta. Molempien tilojen heinänteko ja perunannosto hoidettiin yhdes.
Mitään juhlia ei pahemmin pidetty, joskus talojen isännät kokoontuivat yhteen juomaan kiljua, kun jokin isompi urakka oli saatu loppuun.
Sisko oli sisarusparvensa toiseksi vanhin ja he asuivat perintötilalla järvenrannalla. Tilaan kuului tuvan lisäksi aitta, navetta-rakennus, jossa oli myös vessa. Heiniensäilytyspaikka. Ja sauna heillä oli myös.
Asuma-alue oli maalaiskylä, jossa on 1 kauppa ja taloja harvassa. Ortdoksien munkkiluostari sijaitsi kotitilalta vain n.8 km:n päässä.
--Juopoista ei pidetty, eikä mustalaisista. Siksi heitä piti karttaa. Jos jollain oli avioton lapsi niin sen äitiä vähän halveksittiin, puhuttiin selän takana pahaa.
Yleensäkin inhoa ei näytetty suoraan, vaan ihmeteltiin salaa.
Sama kai se on vieläkin. Ulkomaalaisia siellä ei pahemmin näkynyt, missään.
Naisten töitä olivat lasten kasvatus, karjan hoito, kodinhoito. Isäntä hoiti raha-asiat ja tilan työt. Lapset saivat itse päättää opiskeluistaan, se ei ollut siihen aikaan tärkeää, mutta olihan se hienoa jos joku opiskeli pitkään ja sai hyvä palkkaisen työn, mutta sitä ei vaadittu. Pääasia, että sai edes jotakin työtä.
Yleensä oli tapana että vanhemman vanhettua lapset ei muuttaneet pois kotoa, vaan asuivat lastensa luona kunnes kuolivat. Väinö kuoli jo 50-vuotiaana, Tulilahdella, kesken puusouvin. Hilma ei tahtonut että kukaan jää häntä mökille auttamaan, hän muutti pois heti kun hänen vanhin poika täytti 15 ja oli näin valmis jo pärjäämään omillaan.
Sisko tapasi lestadiolaisperheen pojan, maitolaiturijengiläisen, joka opiskeli tuolloin insinööriksi, He asuivat n.vuoden avoliitossa ja avioituivat alkukesästä v-73. Se kuului asiaan. Lasten hankkiminenkin kuului asiaan, he saivat 2.
He eivät piitanneet suvun mielipiteistä hääkesänä, he tahtoivat onnistua.
Avioero merkitsi heille samaa kuin epäonnistuminen.
Sisko tuli uskoon pikkuhiljaa. Ensin hän alkoi pohtia asioita, sitten kirjoittaa kirjeitä Jumalalle, niitä on noin 25-50 kansiota nyt täynnä. Sitten hän sai uskonsisareita ja veljiä ja usko vahvistui. Hä puhuu siitä usein. Hän on vahvassa uskossa, hallelujaa!
Tästä (linkki)on joskus paljon puhuttu.. Moraalisella tasolla asia kiusaa.: Voiko murhaaja pelastua ?
http://fi.wikipedia.org/wiki/Tulilahden_kaksoismurha
ei vastaa. Asiavirhe pujahti tekstiin jonka Sisko Sanelma kauttani antoi. Väinö oli kuollessaan sydänkohtaukseen vain 39-vuotias, ja sisko-Sanelma 13-14 vuotta. Virheitä tein muutenkin paljon, anteeksi. Mutta on se niin mahtavaa miten Jumala muuttaa!
Miten tämä murha liittyy aloitukseen.
on sitä mieltä, paikkakunnalla asustelleena, että "Isien pahat teot kostetaan aina 3.ja 4.polveen." Jumalan tahto, katsos.. Hän on siitä hyvin kiitollinen Jumalalleen, että se paikkakunnan paha murhaaja saa joka tapauksessa palkan teostaan Herralta. "Tuomio kohtaa jokaisen."
Itse lähinnä mietin sitä että saadaanko sitä kiinni enää., ja riittääkö sovintoveri hänellekin?
Niin se voi elämänlanka katketa jo nuorenakin.. S-S:n isäkin oli vasta 39-v.kuollessaan.
Nyt pittee lähteä kylille, bussit ei odottele..
Uskon, miten kaikki ihmiset tulevat pelastumaan ja myös murhaajat.Ihmiset tulevat saamaan tekojensa mukaan, näin lyhyesti sanoen.
Mutta, kyllä murhaaja voi pelastua ihan eläessään kun notkistaa polvensa Jeesukselle ja suullaan tunnustaa Jeesuksen Krisuksen Herrakseen eli antaa määräysvallan ja Herruuden Jeesukselle,- joka vaikuttaa juuri tahtomiseen ja tekemiseen ja silloin ei toisen ihmisen murhaamiset miellytä,- vaan kadutaa kun on aiemmin niin tehnyt.
Taas, en usko Katolilaiseen "sielunhoitoon", jossa esim. murhaaja tunnustaa syntinsä papille,- jolla on vaitiolovelvollisuus. Siis tämä pappi auttaa ja vahvistaa murhaajaa salaamaan tekosensa. Murhaajakin pelastuu kun hän tunnustaa syntinsä/murhansa esim. viranomaisille eli tulee valkeuteen.Salaamiset ei koskaan ole ja ilmennä Jumalan tahtoa.
"Salaamiset ei koskaan ole ja ilmennä Jumalan tahtoa."
Sisko, tuo minun ystävä, istuu tuossa pyörätuolissa. Hän on täysin puhekyvytön, mutta kuulee kyllä kaiken.
Hän kirjoittaa paljon. Miettii lapsuuttaan, että miksi"kukaan"ei surrut, miksi kaikki olivat niinkuin mitään ei olis tapahtunut, silloin kun hänen isä kuoli...
Siskon oma tytär Tuomi kuoli lapsensa ristiäisisissä, kahvikupin äärelle..
pahat teot näkyvät useamman sukupolven päähän, ei sellaista sukua, etteikö jotenkin olla väärin toimittu. Ei tarvitse kuin olla vanhempi, joka ei arvosta lastaan tarpeeksi, asettaa riman niin korkealle, ettei sitä koskaan pysty ylittämään, koskaan ei ole tarpeeksi hyvä jne. Tällainen lapsi kasvattaa hyvin herkästi oman lapsensakin jotenkin kieroon ja kierre on valmis kolmanteen ja neljänteenkin polveen saakka. Ei aina tarvitse olla kysymys murhasta, aviorikoksesta, varkaista, juopoista tms., pelkästään väärä suhtautuminen lapsen luonteen erilaisuuteen voi olla pahasta.
kasvaa.
Mä olen niin erilainen, että olis ollut rakkautta mun vanhemmilta laittaa mut tavallisen peruskoulun sijasta johonkin laitokseen.
Nyt se on jo liian myöhäistä..
..joilla on "sama syntymäpäivä ku mulla."
Sanoivat minulle noin, yhes paikas. Miks leahim ei nyt kirjoita? Onkoha töissä? td