Ketkä vastaavat Alkio - UKK:n linjasta?

.

Santeri Alkion tunnuksia olivat köyhän asia, erityisesti pien -ja perheyrittäjyyden suosiminen sekä laaja-alaisesti kansan sivistystoimi.
UKK puolestaan toimi kaikkien aikojen tasokkaimpana presidenttinämme. Hänelle itsenäisyys, itsemääräämisoikeus ja kansalaisten paras eivät olleet kauppatavaraa. Hän oli kiistatta kansainväliset mitat täyttävä johtaja, jonka taidoilla maa nousi sodan jälkien kaaoksesta sukupolven työn tuloksilla maailman valioitten joukkoon.

Alkio - UKK:n arvot sopivat edelleen Suomen maan ja kansan perusarvoiksi. Mielestäni noita arvoja juhlapuheissaan edelleen toistavan Suomen Keskustan johdon olisi saneerattava ja linjattava uuteen suuntaan rankalla kädellä politiikkaansa, - tai puolueen laajan kentän vaihdettava väkeä puolueen johtoon -, sillä nykyiset ankkurit eivät ota millään vakavuudella vastuuta puolueen keskeisimpien arvojen ylläpidosta - tuskin monikaan heistä edes syvällisesti ymmärtää Alkio-UKK:n perinteitä ja arvoja.

Arvelenkin että jotkut muut ottavat vastatakseen Alkion ja UKK:n perinnöstä, jos Keskustan väki ei kiireellä ja kovin käsin tartu toimeen.

Seppo Hietanen
"kerimäki st"
CITY-Keskusta
5132
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Väyrynen ja Mauri Pekkarinen ovat lähimpänä todellista Alkiolaisuutta. Myös Anneli Jäättenmäki (jonka uran Esko Aho tuhosi) olisi perinteistä linjaa kunnioittavien mieleen. Matti Vanhanen on pahinta mitä keskustalle on tapahtunut, mutta Mari Kiviniemi tulee ylittämään nolla-Matin saavutuksen saamattomuudessaan. Perussuomalaiset tulee ottamaan pelottavan paljon jäseniä ja ääniä keskustalta.

Äänestä

Alkio suosi pien- ja perheyrittäjyyttä, mutta liitti nämä aikanaan lähinnä vain maatalouteen. Kyösti Kallio oli Alkiota pragmaattisempi ja ajoi samoja asioita, mitkä johtivat sitten torppariuudistukseen. Tästä aiheutui suuria ristoriitoja suurmaanomistajien ja oikeiston kanssa. Myöhemmin sotien jälkeen Maalaisliitto alkoi luopumaan alkiolaisuudesta ja suosimaan suurmaanomistusta. Lähinnä vain Veikko Vennamo puolusti edelleen Alkion oppeja ja erosi (erotettiin) puolueesta. Vennamo perusti Pientalonpoikien puolueen, jonka oppirakenteena oli alkiolaisuuden säilyttäminen. Kekkonen oli selvästi toisella linjalla eikä nähnyt pienyrittäjyyden säilyttämisessä mitään erityisen arvokasta. Kekkosen aikakaudella alkoi voimakas maaseudun tyhjentyminen, maaltapako.

Alkio oli monessa suhteessa myös edistyksellinen ja avarakatseinen toisin kuin sotien jälkeinen Kepu. Alkiossa yhdistyi tämä köyhän asian puolustaminen ja liberaalius. Tämä siitäkin huolimatta, että Alkio oli järkähtämätön raittiusmies ja harras uskovainen. Hän ei kuitenkaan halunnut sekoittaa uskontoa ja politiikkaa liiaksi keskenään.

Alkio oli myös pasifisti. Hän uskoi Euroopan Yhdysvaltoihin, mikä tekisi tyhjäksi asevoimien tarpeen, koska intressit olisivat yhteiset. Tämä oli erittäin moderni arvio ja edelsi siten Euroopan unionia, jolla uskotaan olevan samoja rauhaa edistäviä piirteitä, mitä jo Alkio uumoili. Hän oli siis jo varhain EU:n esitaistelija. Tätä ajatusta piti Kepussa yllä vain muutama, lähinnä Esko Aho ja Olli Rehn.

Kekkosen toiminta oli selkeässä ristiriidassa Alkion oppien kanssa. Kun Alkio oli vahva demokraatti, Kekkonen pyrki monin tavoin jyräämään demokratian alleen ja hallitsemaan itsevaltiaasti. Kekkonen uskoi myös suurteollisuuteen eikä mihinkään pienyrittäjyyteen. Monet pohjoisen teollisuusalueet ovat Kekkosen kädentyötä.

Nyky-Kepu on luopunut alkiolaisuudesta ajat sitten. Kekkoslaisuudesta on jouduttu luopumaan pakon edessä, kun demokratia on nujertanut harvainvallan.

Äänestä
  • Aloittaja

    sanot:

    ..suuntasi maatalouteen..
    .
    CK
    Niinpä tietenkin, joka oli luontevaa sillä sadan vuoden takaisina aikoina eli maaseudulla noin 80% väestöstä. Suuri liike, teollisuuden esiinmarssi ja muutto kaupunkeihin oli tuolloin vasta ns. oraalla.
    .
    MPP
    K. Kallio ja torpparivapautus..
    .

    CK
    Tiettävästi ei Alkio mitenkään asettunut Kallion aloitetta vastustamaan. Suurmaanomistajat eivät perinteisesti muodostaneetkaan Maalaisliiton runkoa, eikä vapautuneista torppareista siirtynyt kuin osa Maalaisliittoon.

    .

    MPP
    Alkio uskoi euroopan yhdysvaltoihin..

    '
    CK
    Vastaavaa uskoa ja skenaarioita on kehitetty eri aikoina monella taholla. Alkion kaavailujen vartaaminen nykymuotoiseen, liittovaltioksi keskittyvään EU:n malliin edellyttää kyllä monien mutkien oikaisua..

    .

    MPP
    ..vain Aho ja Rehn EU:n esiteistelijoita...

    '

    CK
    Väärin arvioitu, sillä mm. Paavo Väyrynen oli ja on edelleen valtioliitto -tyyppisen EU:n kannattaja. Samoin moni muukin suuren enemmistön joukoissa mieltää EU:n tarpeen löyhässä valtioliitossa. Ahon ja Rehnin idelogiasta en menisi takuuseen, sillä he kumpainenkin edustavat päämäärätietoisen virkamiehen - ilman merkittävää isänmaallisuutta - protoa, jossa suunta määräytyy samoin kriteerein kuin oli ja on raaimmillaan esim. P. Lipposella.., jolle kelpaa mikä vain; - joskaan en usko Ahon tai Rehnin ryhtyvän sentään avoimesti ryssän vasalliksi, viidennen kolonnan leima otsassaan.

    .

    MPP
    ...UKK:n toiminta ristiriidassa Alkion...
    .

    CK
    Hieman vaikeata verrata sinällään, sillä Alkio ajatteli ja kehitti perustojaan pääasiassa autonomian aikana, kun UKK:n aikaa leimaa maailmanhirstoriallisestikin poikkeavan vaikea nuorallakävelijän työ... Eihän missään ole milloinkaan ennen nähty kahden blogin saumassa sellaista taiteilua, nuorallakävelyä ilman turvaverkkoa, joka vielä tuotti aivan ylivertaisen tuloksen.

    UKK:n määrätynlainen keskittyminen suurteollisuuteen oli ajan ja hengissäpysymisen pakon sanelemaa. Miten milloinkaan olisimme selvinneet sotakorvauksista ilman ratkaisevaa laatua olevia toimia? Miten maa olisi noussut konkurssipesästä ilman omaa energiaa, siitä virinnyttä idänkauppaa sekä suurteollisuuden kautta hankittuja resursseja?

    Seppo Hietanen

    Äänestä

  • UPDATE_7173133 kirjoitti:

    Pyrin tuomaan esille alkolaisen ajattelun, kekkoslaisuuden ja kepulaisuuden eri aikakausien välisiä ristiriitoja, jotka ovat ilmeisiä ja selviä. Aina voidaan yrittää selittää aikakauden erityisolosuhteilla muutoksia. Kuitenkin esimerkiksi pienyrittäjäjyyden tukemisen loppuminen maataloudessa on täysin selviö sotien jälkeisenä aikana. Vain Veikko Vennamo jatkoi tällä alkiolaisuuden linjalla.

    Alkio puhui selvästi Euroopan Yhdysvalloista, mikä tarkoitti liittovaltiota eli hän meni paljon pitemmälle kuin yksikään kepu on sen jälkeen mennyt. Alkio ei painottanut asiassa taloudellisia seuraamuksia, vaan lähti liikkeelle pasifistisesta maailmankatsomuksestaan. Samaa pasifismia ei Kepussa ole sen koommin nähty. Itse asiassa esim. demarit ovat tässä kohdin selvästi alkiolaisempia kuin keput.

    Äänestä

  • UPDATE_7173133 kirjoitti:

    sanot:

    ..suuntasi maatalouteen..
    .
    CK
    Niinpä tietenkin, joka oli luontevaa sillä sadan vuoden takaisina aikoina eli maaseudulla noin 80% väestöstä. Suuri liike, teollisuuden esiinmarssi ja muutto kaupunkeihin oli tuolloin vasta ns. oraalla.
    .
    MPP
    K. Kallio ja torpparivapautus..
    .

    CK
    Tiettävästi ei Alkio mitenkään asettunut Kallion aloitetta vastustamaan. Suurmaanomistajat eivät perinteisesti muodostaneetkaan Maalaisliiton runkoa, eikä vapautuneista torppareista siirtynyt kuin osa Maalaisliittoon.

    .

    MPP
    Alkio uskoi euroopan yhdysvaltoihin..

    '
    CK
    Vastaavaa uskoa ja skenaarioita on kehitetty eri aikoina monella taholla. Alkion kaavailujen vartaaminen nykymuotoiseen, liittovaltioksi keskittyvään EU:n malliin edellyttää kyllä monien mutkien oikaisua..

    .

    MPP
    ..vain Aho ja Rehn EU:n esiteistelijoita...

    '

    CK
    Väärin arvioitu, sillä mm. Paavo Väyrynen oli ja on edelleen valtioliitto -tyyppisen EU:n kannattaja. Samoin moni muukin suuren enemmistön joukoissa mieltää EU:n tarpeen löyhässä valtioliitossa. Ahon ja Rehnin idelogiasta en menisi takuuseen, sillä he kumpainenkin edustavat päämäärätietoisen virkamiehen - ilman merkittävää isänmaallisuutta - protoa, jossa suunta määräytyy samoin kriteerein kuin oli ja on raaimmillaan esim. P. Lipposella.., jolle kelpaa mikä vain; - joskaan en usko Ahon tai Rehnin ryhtyvän sentään avoimesti ryssän vasalliksi, viidennen kolonnan leima otsassaan.

    .

    MPP
    ...UKK:n toiminta ristiriidassa Alkion...
    .

    CK
    Hieman vaikeata verrata sinällään, sillä Alkio ajatteli ja kehitti perustojaan pääasiassa autonomian aikana, kun UKK:n aikaa leimaa maailmanhirstoriallisestikin poikkeavan vaikea nuorallakävelijän työ... Eihän missään ole milloinkaan ennen nähty kahden blogin saumassa sellaista taiteilua, nuorallakävelyä ilman turvaverkkoa, joka vielä tuotti aivan ylivertaisen tuloksen.

    UKK:n määrätynlainen keskittyminen suurteollisuuteen oli ajan ja hengissäpysymisen pakon sanelemaa. Miten milloinkaan olisimme selvinneet sotakorvauksista ilman ratkaisevaa laatua olevia toimia? Miten maa olisi noussut konkurssipesästä ilman omaa energiaa, siitä virinnyttä idänkauppaa sekä suurteollisuuden kautta hankittuja resursseja?

    Seppo Hietanen

    Ei ole mällit tallessa sinulla, eikä Mpp:llä. Hulluja olette molemmat ja punikkeja.'

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

UPDATE_7173133 kirjoitti:

.

Santeri Alkion tunnuksia olivat köyhän asia, erityisesti pien -ja perheyrittäjyyden suosiminen sekä laaja-alaisesti kansan sivistystoimi.
UKK puolestaan toimi kaikkien aikojen tasokkaimpana presidenttinämme. Hänelle itsenäisyys, itsemääräämisoikeus ja kansalaisten paras eivät olleet kauppatavaraa. Hän oli kiistatta kansainväliset mitat täyttävä johtaja, jonka taidoilla maa nousi sodan jälkien kaaoksesta sukupolven työn tuloksilla maailman valioitten joukkoon.

Alkio - UKK:n arvot sopivat edelleen Suomen maan ja kansan perusarvoiksi. Mielestäni noita arvoja juhlapuheissaan edelleen toistavan Suomen Keskustan johdon olisi saneerattava ja linjattava uuteen suuntaan rankalla kädellä politiikkaansa, - tai puolueen laajan kentän vaihdettava väkeä puolueen johtoon -, sillä nykyiset ankkurit eivät ota millään vakavuudella vastuuta puolueen keskeisimpien arvojen ylläpidosta - tuskin monikaan heistä edes syvällisesti ymmärtää Alkio-UKK:n perinteitä ja arvoja.

Arvelenkin että jotkut muut ottavat vastatakseen Alkion ja UKK:n perinnöstä, jos Keskustan väki ei kiireellä ja kovin käsin tartu toimeen.

Seppo Hietanen
"kerimäki st"
CITY-Keskusta

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu