Millä tutkinnolla kansanedustajaksi?

Kansanedustajaksiko?

Aloin tässä pohtimaan, että millaisenhan koulutuksen se vaatii? Itse voisin olla piakkoin kauppatieteen maisteri pääaineenani tietojärjestelmätiede ja olen miettinyt, että kun tukikuuni ovat loppuneet, enkä enää siis saa opintotukea (ainoastaan 260 yleistä asumistukea), niin samalla vaivalla ja osa-aikatyön ohessa sitä voisi vaihtaa alaa, kun tässä on tätä kirotessa tärmännyt moniin instituutioihin. Ilmeisesti filosofialla pääsisi ainakin melko pitkälle? Opetusministerimme on ainakin kyseisen alan lisensiaatti. Voisiko esimerkiksi sidosryhmistä tietoinen johtajuutta lukenut tyyppi päästä kansanedustajaksi? Mieli ei kuitenkaan tekisi maksaa tuhansia euroja siitä, ettei tulekkaan valituksi.

4

212

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tarvitaan

      ja se edellyttää täydellistä aikaisemman moraalis-eettisen peruskaman putsausta ja uusien synapseja turruttavien ja muita välittäjäaineita korruptoivien aineiden tankkausta. Tämä ns. Hessun PoliHeppiHepatiittiAntiOksidantti-kuuri on se salainen koulutusosio. Perusperiaate on että sinusta tulee jokamiehen kukkarolle sopiva notkea ja impotentti taskumatti , suusta ladattava eikä koskaan ulostava valtioneuvos - pikakoulutuksessa Korpilahden kasinolla.

      Yksi vähemmän puhuttu sivuvaikutus näillä kursseilla on kuitenkin se, että kaikkina aamuina et tunnista peilistä tuijjottavaa tursaketta, sinut valtaa pakokauhu, ystävät eivät olekaan enää luotettavia eivätkä ystäviäkään, vaimo ja mahdolliset lapset näyttävät broilereilta ja vaadit heitä menemään dna-testiin, maailma tuntuu jotenkin epäoikeudenmukaiselta etkä mielestäsi saa sitä arvostusta jota ansaitset...

    • Teränen

      Pitäisikö kansanedustajille määritellä tarkat toimenkuvat. Tämä tuli mieleeni, kun törmäsin tälläiseen tietopakettiin Twitterin kautta ( http://vaaliliitto.fi/)

      "Kuuntele, katsele kaikessa rauhassa ja laita sanaa omassa verkostossasi eteenpäin:

      - mitä kaikkea kansanedustajan työ onkaan?
      - kenen järjestämiä ja maksamia ovat nuo 500 päättäjille tähdättyä tilaisuutta per vuosi?
      - onko oma kansanedustaja potilaan paras asianajaja?
      - kenen asialla kokoomus ja kansanedustaja lopulta toimiensa perusteella on?"

      Kokoomuksen Salon Petrillä on asiaa – videoraportin pituus 19 min 13 sekuntia
      http://vids.myspace.com/index.cfm?fuseaction=vids.individual&videoid=1012648 74

      • kansanedustajaksio?

        Hehe, Toi oli hyvä heitto xD Pitäs van löytää jotain epäkohtia tässä mualimassa, joista voisi sitten valittaa vaikka kyselytunnilla, jos pääsee eduskuntaan.


    • eduskuntaan valittiin seminologi tai vastaava, joka kiersi monessa paikassa ja tuli tunnetuksi. Nykyisin kannattaa tunkea itsensä televisioon, johonkin Bigbrotheriin, uutistenlukijaksi ja sinne. Myös virkaheitot piispat, kenraalit, ay-johtajat, ay-lakimiehet, ex-urheilijat ja 15-vuotiaana naineet lappalais-vallankumoukselliset ovat hyvin edustettuina.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      61
      1149
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      42
      881
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      322
      644
    4. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      51
      641
    5. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      114
      614
    6. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      608
    7. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      595
    8. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      93
      590
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      75
      556
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      554
    Aihe