Suurten ikäluokkien juominen

Miksi kukaan ei uskalla sanoa ääneen että alkoholin liikakäyttö on suurten ikäluokkien ongelma?

60 ja 70 luvulla oltiin huolissaa nuorten lisääntyneestä alkoholin käytöstä.

80 ja 90 luvulla havaittiin että työikäisten ja keski-ikäisten juominen lisääntyy.

2000 luvulla alettiin kysellä että miksi mummo juo ja miksi vaari on aina kännissä

parikymmentä vuotta kun vielä kuluu, niin todetaan että Suomalainen alkoholikulttuuri alkaa lähentyä sivistynyttä Keskieurooppalaista tasoa.
25594
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

Minkäs teet?
Kyllä se on ääneen sanottu monta kertaa mutta se sanotaan aina sävyllä "pitäisi" niin sillä ei ole mitään merkitystä.

Äänestä
  • joo, tuntuu, ettei asialle hirveästi ole tehty mitään / ne keinot, joitta käytetään eivät tehoa.

    Äänestä

että alkoholin liikakäyttö on suurten ikäluokkien, eli ikäihmisten ongelma? Itselläni on asiasta hieman erilainen käsitys. Käsitykseni ei perustu lehti- ym. juttuihin, vaan omakohtaisiin havaintoihin.
Olen lapsena nähnyt 40 ja 50 luvut, nuorena 50 ja 60 luvut ja aikuisena 70 luvusta nykypäivään saakka. Olen myös nähnyt alkoholin käytön kaikissa sen eri muodoissa ja olen itsekin käyttänyt, joskus runsaammin, toisinaan vähemmän.
Ei ennen oltu huolestuneita nuorten ryyppäämisestä, yksinkertaisesti siksi, ettei siihen ollut aihetta. Ei nuoriso, varsinkaan alaikäiset, alkoholia käyttänyt samassa mittakaavassa kuin nyt. Viikonlopun rientoihin lähdettiin selvin päin.
Monet työikäiset, minä mukaan lukien, ryyppäsivät, mutta ei joka päivä, eikä joka viikonloppunakaan. Tietysti joukossa oli silloinkin ongelmakäyttäjiä, kuten on myös nyt. Ikäihmisten alkoholin käyttö on tosin jossakin määrin lisääntynyt, mutta on yleisellä tasolla hyvin hallittu ja "sivistynyt". Kokonaiskulutus on Suomessa lisääntynyt, mutta juuri ongelmakäyttäjät juovat siitä suurimman osan. Vanhemmisa ikäluokissa ei heitä enää paljon ole, vaan ovat jo juoneet itsensä hautaan.

Suuret ikäluokat, eli sodan aikana tai heti sen jälkeen syntyneet, ovat jo työnsä tehneet, ja nyt on lupa juoda. Myös juomatonta viinaa on vielä jäljellä, kun eivät nuorina ole kaksin käsin kiintiöönsä vetäneet.
Suuret ikäluokat ovat tehneet työtä, monella, myös minulla, on yli 50 vuoden työrupeama takanaan. Ovat maksaneet sotavelat ja nostaneet Suomen hyvinvointivaltioksi. Ovat myös luoneet kattavan sosiaalijärjestelmän, josta nyt myös nuoret työhaluttomat juopot saavat nauttia.

Ehkä viestisi oli nopeasti tehty harkitsematon juttu. Siihen viittaa myös viestisi kieliasu. Suomalainen ja keskieurooppalainen kirjoitetaan pienellä alkukirjaimella (vrt. Suomi, Keski-Eurooppa).
Saman virkkeen lauseita erotetaan toisistaan pikulla.

Taidan nyt ottaa lasillisen punkkua. Mukavaa viikonloppua kaikille!

Äänestä
  • ". Ei nuoriso, varsinkaan alaikäiset, alkoholia käyttänyt samassa mittakaavassa kuin nyt. Viikonlopun rientoihin lähdettiin selvin päin. "

    tästä olen kyllä samaa mieltä. joku aika sittenhän oli uutisiin asti juttua nuorison lisääntyneestä alkoholin käytöstä.

    Äänestä

  • mikkokkk kirjoitti:

    ". Ei nuoriso, varsinkaan alaikäiset, alkoholia käyttänyt samassa mittakaavassa kuin nyt. Viikonlopun rientoihin lähdettiin selvin päin. "

    tästä olen kyllä samaa mieltä. joku aika sittenhän oli uutisiin asti juttua nuorison lisääntyneestä alkoholin käytöstä.

    http://www.fleim.fi/index.php?option=com_content&task=view&id=1175&Itemid=1

    Stakesin tekemän selvityksen mukaan yhdeksäsluokkalaisten nuorten alkoholinkäyttö on vähentynyt neljässä vuodessa. Kyselyä edeltäneellä juomakerrallaan 38 prosenttia pojista ja 29 prosenttia tytöistä oli juonut 6 annosta tai enemmän. Nuorten päihteiden käyttö on vähentynyt 2000-luvulla niin tupakan, alkoholin kuin laittomienkin päihteiden osalta.

    Äänestä

  • Viestisi kertoo selvää kieltä siitä, että suurilla ikäluokilla ei ole hajuakaan maailman menosta (oletan, että kuulut itse suuriin ikäluokkiin). Puhut siitä, miten "nyt on lupa juoda" ja siitä miten suuret ikäluokat tekivät kovasti töitä ja nykyisin on nuorissa vain sosiaalituella eläviä työhaluttomia juoppoja.

    Ensinnäkin kaiken kovan työn teki suurien ikäluokkien vanhemmat. Suuret ikäluokat ovat pyrkineet rapauttamaan nykyistä hyvinvointivaltiota ja pyrkivät edelleen.

    Toiseksi nykyisin ei enää ole töitä. Suomessa on noin 400 000 työtöntä. Kyllä täällä ihmisillä on kovat halut tehdä töitä, mutta kun niitä ei enää ole. Työ on siirtynyt halvan työvoiman maihin tai ihmisen on korvannut koneet. Monet suurten ikäluokkien työpaikoista katoaa heidän mukanaan, ko. työpaikat ovat keinotekoisesti olemassa vain tekijän vuoksi, kun he lähtevät, virka tms. katoaa.

    Kolmanneksi suurten ikäluokkien aikoihin päästiin suoraan opiskelemaan (toisinaan ei ollut edes pääsykokeita) ja opiskelemasta suoraan työputkeen. Nykyisin näin ei enää ole. Opiskelemaan on todella hankala päästä (hyviin opinahjoihin saatetaan hakea vuosia) ja vaatimustaso on opinnoissakin noussut. Kun sitten valmistuu, ei töitä ole tarjolla. Työhakemuksia lähetetään nykyisin heti valmistumisen jälkeen satoja. Suurissa ikäluokissa juuri kukaan ei ole paljon joutunut työhakemuksia lähettelemään.
    Ne, jotka nuoremmasta väestä ovat niin onnekkaita, että saavat töitä, saavat tottua pätkätöihin. Muutama kuukausi työtä, siten työttömänä, sitten taas töihin ja taas työttömäksi. Näin voi jatkua vuosia, jopa kymmeniä vuosia, sillä suurten ikäluokkien hallinnoimat tahot käyttävät hyväksi pätkätyöläisiä.
    Lisäksi käytettään hyväksi työharjoittelijoita ja työllistettyjä yms. joilla teetetään jo suuri osa niistä töistä, joiden tekemiseen pitäisi perustaa oikea työsuhde. Miksi valtio, kunnat tai yritykset maksaisivat palkkaa, kun työntekijöitä saa nykyisin työkkäristä ilmaiseksi? Tätä on jatkunut jo vuosia ja jatkuu edelleen, sillä valtaapitävät haluavat sen jatkuvan.

    Suurten ikäluokkien edustajat eivät nykymaailmassa pääsisi omalla osaamisellaan oikeastaan mihinkään töihin. Kilpailu on koventunut niin paljon, että suuret ikäluokat eivät enää yhtään tiedä mistä on kyse. Suurilla ikäluokilla on kuitenkin valta, joten he pysyvät töissä, vaikka tilalle olisi tulossa paljon osaavampaa ja ahkerampaa väkeä.

    Niin ja kummasti on paljon myyty isoja, perinteisiä yrityksiä ulkomaille. Valtion yhtiötkin myytiin pois vain yhden sukupolven aikana.

    Varmasti suurissa ikäluokissa on paljon ahkeria ja osaavia ihmisiä, sitä en kiellä. Näitä osaavia ja ahkeria ihmisiä on kuitenkin myös nuorissa. Erona on vain se, että nuoria ei päästetä tekemään ahkerasti töitä. Moni nuori on hyvin koulutettu, ahkera ja osaava, mutta heille ei anneta mahdollisuutta tehdä työtä.

    Totta kuitenkin on se, että viina maistuu nuoremmillekin. Kulutus on kasvanut, mutta myös juomatavat ovat jonkin verran muuttuneet. Nuorissakin on se ongelmakäyttäjien ryhmä, mutta kyllä suurilla ikäluokilla on sitä kalsarikänniosastoa enemmän. Ja voit vaikka heti tällä minuutilla mennä läpi Helsingin terassit (kesäpäivä ja kello alle kaksi) ja löydät sieltä kaljatuoppien takaan pääosin suurten ikäluokkien edustajia. Itse asiassa juuri hetki sitten bussissa kiinnitin huomiota asiaan.
    Eikä siinä mitään, tietenkin saa juoda ja pitää hauskaa. Harmi vain, että monilla se juominen ei pysy lapasessa vaan pitää litkiä joka päivä, niin kuin se kaljatuoppi olisi joku tutti joka antaa turvaa. Monilla juominen loppuu vasta ruumishuoneella (no, tunti – pari ennen sitä).

    Tosin alkoholiongelmassa ei varmaan ole kyse siitä, kenellä on lupa juoda. Kyse on enemmänkin siitä, että alkoholismi on todella paskamainen tila. Jos joku haluaa palkita itsensä hyvästä työurasta juomalla itsensä hautaan, niin onnea matkaan.

    Äänestä

  • Tonosos kirjoitti:

    Viestisi kertoo selvää kieltä siitä, että suurilla ikäluokilla ei ole hajuakaan maailman menosta (oletan, että kuulut itse suuriin ikäluokkiin). Puhut siitä, miten "nyt on lupa juoda" ja siitä miten suuret ikäluokat tekivät kovasti töitä ja nykyisin on nuorissa vain sosiaalituella eläviä työhaluttomia juoppoja.

    Kiitos asiallisesta vastauksestasi! Pääpiirteisesti kantamme alkoholinkäyttöön on sama, vaikka tietysti kumpikin puolustamme omaa ikäryhmäämme. Luit aivan oikein, että kuulun suuriin ikäluokkiin, ja viestistäsi ymmärrän, että itse olet nuoremman polven edustaja. Totuus on kuitenkin se, että kautta aikojen on kaikissa ikäluokissa alkoholia käytetty. Jo Nooa joi itsensä juovuksiin, ja viini mainitaan monessa raamatunkertomuksessa. 1600-luvulla kun jumalanpalveluksesta ei saanut jäädä pois ilman pätevää syytä, oli tavallista, että viina virtasi kirkonmäellä ennen ja jälkeen jumalanpalveluksen. Kirkon omat miehet saattoivat myös pitää kapakkaa kirkon läheisyydessä.

    Olet oikeassa siinä, että raskaimman työn teki aikaisempi sukupolvi, sodan aikana ja sen jälkeen, mutta sodan seuraukset purivat kauan. Suomi oli köyhä. Oli tietysti asiatonta ja provosoivaa puhua sotakorvauksista. Itse taisin olla 9-vuotias, kun viimeinen sotakorvausjuna lähti Venäjälle. Työttömyysturva luotiin 1960, jolloin itse jo olin työpaikan saanut, mutta sen laajentuminen nykyisiin dimensioihin on pitkälti suurten ikäryhmien mahdollistama.
    En sanonut, että nykyisin nuoriso on vain sosiaalituella eläviä työhaluttomia juoppoja, vaan että myös he saavat siitä nauttia. Olemme varmasti yhtä mieltä siitä, että kyseessä on kuitenkin varsin pieni osa nuorisosta.

    Työttömyys on paha ongelma, mutta mikään uusi ilmiö se ei ole. Ennen työttömyysjärjestelmän syntyä, kunnat ja valtio järjestivät hätäaputöitä, ruumillista työtä, työttömille. Enää ei niitä töitä olisikaan, kaivinkoneet korvaavat lapiot ja metsäkoneet kirveet ja justeerit, mutta jos se rahamäärä, mikä nyt täysin vastikkeettomasti jaetaan, ohjattaisiin työpaikkojen luomiseen, ei ehkä enää todellisia työttömiä olisi. Nykyinen sosiaalijärjestelmä ei aina tee työ houkuttelevaksi, eikä aina edes kannattavaksi. Kauan työttömänä ollessaan ihminen myös passivoituu, alkoholin käyttä saattaa lisääntyä ja riistäytyä käsistä. Mitään ihmistä passivoivaa toimintaa ei pitäisi mielestäni tukea.
    Itse en ole ollut päivääkään työttömänä sen jälkeen, kun 16-vuotiaana ensimmäisen työpaikan sain, mutta ei sen löytäminen silloinkaan helppoa ollut. Kävin lukuisissa yrityksissä kyselemässä ja myös helsinkiläisessä työnvälitystoimistossa. Olin kasvanut täysin ruotsinkielisessa ympäristössä, ja suomea osasin sen verran, kuin olin keskikoulussa oppinut. Kun kahden viikon ajan päivittäin olin käynyt työnvälitystoimistossa, virkailija hermostui minuun. Sanoi, ettei sinulle tule työtä löytymään, kun et kunnolla osaa puhua maan kieltä. Työpaikan kuitenkin sain. Työ oli likainen ja raskas, mutta se sopi minulle, sillä olinhan jo 12-vuotiasta saakka ollut kesärenkinä.
    Myös lapseni (3) ovat aina olleet kesätyössä, ja saivat myös pysyvät työpaikat heti opinnoiltaan valmistuttuaan.

    Jatkuu, koski viestini oli liian pitkä.

    Äänestä

  • btl kirjoitti:

    Uskon, että nyt on vaikeampaa kuin ennen päästä opiskelemaan, vaikka oppilaitoksia on enemmän. Ennen ei ollut pyrkijöitä yhtä paljon, koska kaikilla ei ollut mahdollisuutta opiskella. Itse sain käydä kunnallisen keskikoulun, mutta sen jälkeen oli lähdettävä töihin. Takaisin koulupenkille pääsin vasta vuosia myöhemmin, kun olin vähän rahaa säästänyt. Pääsykokeita muistaakseni oli. Hain, ja olisin päässytkin kahteen eri kouluun, joista valitsin sen lyhyemmän. Lyhyemmän siksi, että rahani ei olisi enempään riittänyt. Elämiseen, vuokraan ja ruokaan, kului rahaa ja myös joskus ryyppäämiseen. Budjetti oli kuitenkin tiukka, jos olin yhden illan ollut hunningolla, seurasi viikon peruna-, suola- ja näkkilepädietti.

    On myös totta, että me vanhukset olemme tiedoillamme varsin jälkeenjääneitä. Ihailen nuorten, mm. omien lasteni, osaamista ja tietotaitoa. Itse en niihin töihin kykenisi. Oman ammattini taidan ehkä yhtä hyvin kuin nuori, mutta jatkuvasti on kehitystä pitänyt seurata ja kouluttautua sen mukaisesti. Ehkä myös kokemus ja ruutiini korvaavat nuoruuden voiman ja ketteryyden.
    Olen ollut vanhuuseläkkeellä jo yli 4 vuotta, mutta töitä teen toisinaan yhä. En kuitenkaan koe, että vien työt nuoremmilta, sillä töihin lähden vain, kun nimenomaan minut pyydetään.

    Että yhtiöitä on myyty ulkomaille, siihen en ota kantaa, sillä siihen lienee osallistuneet sekä suuret että nuoremmat ikäluokat. Ikävä asia se kuitenkin on.
    Monet yritykset ovat siirtäneet tuotantonsa halvempiin maihin, koska Suomessa työvoimakustannukset ovat kovat. Olemmeko hinnoitellet itsemme ulos, onko hyvinvointimme korkeampi, kuin mihin meillä olisi varaa?
    Työvoimaa tuodan ulkomailta siksi, että monella alalla on Suomessa työvoimapula.

    Menin rajusta ketjun aihepiirin ulkopuolelle, mutta sain herneitä nenään, kun aloittaja toisten säestyksellä leimaa ikäluokamme juopoiksi väittäen samalla, että nuoret juovat sivistyneesti. Lienet kuitenkin kanssani samaa mieltä siitä, että alkoholisteja ja ongelmajuoppoja on kaikissa ikäryhmissä. Ketkä kuppiloissa istuvat en tiedä, kun en niissä ole vuosiin käynyt, mutta olen ymmärtänyt, että tämän palstan kirjoittajista enin osa on nuoremman polven edustajia.

    Lupa juoda, lause oli ehkä liian salliva, mutta jokainen saa sen käsittää kuinka its haluaa.

    Äänestä

Siksi, koska vanhuksilla on oikeus ryypätä, koska he ovat tehneet kovaa työtä koko elämänsä.

Äänestä
  • Ei vanhemmat naiseet juoneet juuri lainkaan vielä 30 vuotta sitten. Mutta nämä suuret ikäluokat juo. Jos on koko ikänsä juopotellu, niin kai sitä tekee vahanakin.

    Äänestä

  • Tietysti on oikeus ryypätä.
    Hirvittää vaan ajatella kun useimmilla vanhuksilla luut ovat jo niin heikot että pienikin kaatuminen murskaa lonkan. Oma pappa raukkani otti joskus 1-2 konjakkia lääkkeeksi ja siitäkin alkoi jo huojumaan.
    Monella vanhuksella on se lääkekaappi jo täynnä erilaista mömmöä niin riskit ovat varsin suuret.
    Minullakin neljäkymppisenä alkoi krapulat tehdä aika tiukkaa ja hirvittää ajatella mitä ne tekisi 70-80 vuotiaana.

    Äänestä

  • tissuttaja. kirjoitti:

    Tietysti on oikeus ryypätä.
    Hirvittää vaan ajatella kun useimmilla vanhuksilla luut ovat jo niin heikot että pienikin kaatuminen murskaa lonkan. Oma pappa raukkani otti joskus 1-2 konjakkia lääkkeeksi ja siitäkin alkoi jo huojumaan.
    Monella vanhuksella on se lääkekaappi jo täynnä erilaista mömmöä niin riskit ovat varsin suuret.
    Minullakin neljäkymppisenä alkoi krapulat tehdä aika tiukkaa ja hirvittää ajatella mitä ne tekisi 70-80 vuotiaana.

    "Ei vanhemmat naiseet juoneet juuri lainkaan vielä 30 vuotta sitten. Mutta nämä suuret ikäluokat juo. Jos on koko ikänsä juopotellu, niin kai sitä tekee vahanakin"

    jep, tuskin sitä nyt koko ikänsä juomatta ollut enää 70-vuotiaana aloittaa..

    Äänestä

  • Koska olet tehnyt paljon töitä, saat juoda itsesi hengiltä. Ah, mikä palkinto.

    Tietenkin saavat juoda, mutta liika juominen johtaa ympärillä olevien kärsimisen kasvamiseen ja oman kärsimyksen lisäämiseen.

    Äänestä

Suuret ikäluokat opetettiin juomaan 1968. Keskiolut vapautettiin ja kaljakuppiloita nousi kuin sieniä sateella.
Tehtaiden ympäristön lähiöihin nousi ostareita, joissa vietettiin kaikki vapaa-aika, niin ukot kun akatkin.

Firman pippalot, matkat ja luottamushenkilöiden kokoukset, kaikki päättyivät yleisiin ryyppäjäisiin.
Johtoporras joi, poliitikot joivat, sehän kuului yleissivistykseen.
Töitä tehtiin, talot rakennettiin ja ryypättiin, se oli maan tapa ja siksi jäi.

Eipä tarvitse nykynuorison käyttäytymistä päivitellä, itsehän lapsemme rikoimme.
Pelottaa se tuleva sukupolvi, joiden molemmat vanhemmat juovat kuin jätkät, tappelevat kuin jätkät, eivätkä muusta edes tiedä.
Totta ihmeellä ukot ryyppäsivät ennenkin, mutta yleinen mielipide oli tuomitseva, äidit suojelivat kakaroitaan selvinpäin, eikä kaatokännissä haluttu näyttäytyä.

Äänestä
  • Mutta keskiolut vapautettiin vasta 1.1-1969.

    Äänestä

  • Kurakapina kirjoitti:

    Mutta keskiolut vapautettiin vasta 1.1-1969.

    Olet oikeassa. Siitä tämä yleinen kittailu kuitenkin alkoi, eikä vierailua ilman viinaksia, sen enempää kuin urheilutapahtumiakaan ilman tuopinkallistelua enää ole.
    Melkoinen on se ruumiskasa, jonka keppanan vapauttajat ovat aikaansaaneet.

    Äänestä

Juominen on koko Suomen kansan ongelma. Jokainen joutuu siitä jollain tavalla kärsimään. Jos ei ole itse juoppo niin joku sukulainen on.

Tämä kansa tarvitsee holhousta,

Äänestä
  • Ei kansa tarvitse holhousta, mutta kissa pitäisi nostaa pöydälle (heh, miten kuvaavaa: kommentoin 8 vuotta vanhaa keskustelua). Ei syyttää, vaan etsiä syitä ja sitä kautta lopettaa tämä oravanpyörä. Missä määrin suurten ikäluokkien juominen johtuu sodan jälkeisistä traumoista? Siis niistä, jotka sodan kokeneet vanhemmat ovat lapsilleen siirtäneet. Onko tästä tehty tutkimuksia? Entä evakkojen jälkeläiset ja heidän juurettomuutensa?

    Suuret ikäluokat on valtavan mielenkiintoinen aihe, he ovat joutuneet monessa asiassa heittopussiksi ja syntipukiksi, ja kuitenkin myös heillä on taustansa, jota he kantavat mukanaan. En kuulu ko. ikäluokkaan, vaan heidän lastensa.

    Äänestä

Anoppi on jatkuvasti pierussa. Ikää 76. Ei siinä mitään mutta kun kaatuu ja murtaa joka kerta jonkun luunsa. On se säälittävää katsella kun kävelykepin kanssa konkkailee Alkossa "ruokaviiniä" ostamassa, mukaan tarttuu tietenkin myös jotain halpaa monopolia.

Äänestä

Viinaa on hyvä juoda. Kun juo viinaa voi tavata vastakkaisen sukupuolen edustajia ja löytää kumppanin jonka kanssa perustaa perheen ja hankkii lapsia.

Jos ei juo viinaa, syrjäytyy porukoista eikä kumppaniakaan tapaa. Raitis viettää elämänsä yksin vailla perhettä.

Äänestä
  • Tämä "viinamies" kirjoittelee kaikkialla mainostaen viinanjuontia. Kaipa sillä on jostain räkälästä muijaksi isketty pulimummo kun ei muuta saanut. Fiksut naiset osaa kiertää tuollaiset kännikallet kaukaa.

    Äänestä

Tuo suurten ikäluokkien puolestapuhuja esittää alkoholisteille tyypillisen argumentin. Ei suurilla ikäluokilla mitään ongelmaa ole, nuoret vain juovat. Ja sitä paitsi suurilla ikäluokilla on oikeus juoda.

Jos on oikein fiksu, havaitsee tässä loogisen erikoisuuden.

Äänestä
  • Kyllä nuoretkin juovat. Kukaan ei osaa bilettää ellei saa ryypätä.

    Äänestä

Bletän ilman alkoholia tai huumeita. Jaffaa tai alkoholiton drinkki. Joskus harvoin yksi olut, eli absolutisti en ole. En vaan tahdo juoda. Tehköön muut mitä tykkää. Yhtään alkoholin suurkuluttajaa ei kavereihini kuulu. Raittiita tai kohtuuihmisiä kyllä.

Äänestä

Silloin ihmeteltiin viinakorttitouhua mutta omatoimisuus oli kunnossa. Se oli sitä huoletonta nuoruusaikaa. Jos sattui sairastumaan, oli kamferitipat ja pervitin hyvää lääkettä kaikkiin vaivoihin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

selvästi nähtävissä kirjoitti:

Miksi kukaan ei uskalla sanoa ääneen että alkoholin liikakäyttö on suurten ikäluokkien ongelma?

60 ja 70 luvulla oltiin huolissaa nuorten lisääntyneestä alkoholin käytöstä.

80 ja 90 luvulla havaittiin että työikäisten ja keski-ikäisten juominen lisääntyy.

2000 luvulla alettiin kysellä että miksi mummo juo ja miksi vaari on aina kännissä

parikymmentä vuotta kun vielä kuluu, niin todetaan että Suomalainen alkoholikulttuuri alkaa lähentyä sivistynyttä Keskieurooppalaista tasoa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu