Risto Ryti

Risto Rytin päiväkirjoista

Lämpimästi tunteva, sydämellinen, hyvää tarkoittava ja herkkä ihminen" jos ei pitäisi kasvoillaan: "kansallissosialistisen johtajan ja profeetan maskia". Näin kirjoitti Risto Ryti 4.6.42 Adolf Hitleristä vuonna 2005 yleisölle paljastetuissa ja julkaistuissa päiväkirjoissaan. Päiväkirjat kertovat maanisen vihamielisen Hitlerin raivostuneen jo siitä kun hän kuuli mainittavan sanan "juutalainen". Judentum-sanaan hän myös päätti testamenttinsa. Talvisodan pääministeri ja jatkosodan presidentti ei tahtonut sensuroida muisteloitaan (toisin kuin turhamaisempi Mannerheim), mikä on tutkimukselle arvokasta.

Aikansa luulon mukaisesti Ryti ilmeisesti otaksui, että alkoholismi, väkivaltaisuus, skitsofrenia, vajaamielisyys jne. ovat yhden tai kahden geenin tuloksia per ominaisuus - ja siten kitkettävissä evoluution valintaopin mukaisesti. Rytin päiväkirjojen rotuhygieninen pohdiskelu rikollisuuden periytyvyydestä ja niin ruumiillisesti kuin henkisestikin "ala-arvoisten ihmisten" pakkosterilisaatioista tulisi ottaa vakavasti. Nyt päiväkirjojen arvioijat vain naureskelevat sille.

Maamme kohtalonhetkillä kohtalonuskoinen Risto Ryti oli kuin kuningas Saul meedioiden asiakkaana sekä Suomessa että ulkomailla. Uuden Gerda Rytin elämäkerran mukaan rouva jopa käänsi ja toimitti okkultistisia ja spiritistisiä kirjoja suomeksi - vaikka hankkeesta onkin visusti vaiettu. Tämä on raskauttavaa kylmästi laskelmoineelle rationalistille, jonka silmiinpistävänä piirteenä piskuista IKL:ää (äärioikeistolaista Isänmaallista Kansanliikettä) lähellä aloittanut kokoomuslainen ja satakuntalainen osakuntaystävä, jatkosodan lopun koleerinen pääministeri Edwin Linkomies kirjassaan "Vaikea aika" kuvaa siinä määrin kylmänä analyytikkona, että epäili Rytillä olleen "sydäntä rinnassaan lainkaan". "Jumalan ja Hitlerin avulla" Ryti pilkkasi selviävänsä ahdingoista Saksan von Blucherin mukaan juuri ennen Tali-Ihantalan suurhyökkäystä. Julkaisematon Hertta Tirrasen haastatteluarkisto kertoo sosiaalidemokraatti Väinö Tannerinkin taas ihailleen Linkomiestä siitä, että tällä oli ateistinen vakaumus niin nuoresta, että pääministeri kieltäytyi ehtoollisesta koko elinaikansa kun Tanner taas oli joskus nuoruudessaan erehtynyt ehtoolliselle.

Yllättävää päiväkirjoissa on jatkuva Englannin ja Amerikan aliarviointi ja haukkuminen. Ilmeisesti Rytiä on pidetty anglofiilinä enemmän kuin saksanystävänä koska hän puhui sujuvammin englantia kuin saksaa.

Kirjassa "Ei muuta kunniaa - Risto Rytin kujanjuoksu" Kyösti Skyttä osoittaa, miten Saksan mahtikäsky oli tuhota Leningradin kaupunki ja asukkaat evoluution olemassaolon taistelun hävityssodassa viimeiseen saakka. 900-päiväisessä piirityksessä kuoli liki miljoona venäläistä ja täystuhon esti vain marsalkan haluttomuus sulkea huoltoyhteys. Nyt päiväkirjat vahvistavat Rytin tienneen Hitlerin pakkomielteen hävittää niin Leningrad kuin Moskovakin tyystin "tuhoamissodassa". Oikeusministeri Kekkosen hoitaman sotasyyllisyysoikeudenkäynnin puolustuspuheessaan Ryti puhuikin "biologisesta maailmanpalosta". Mannerheimin 75-vuotispäivillä Ryti keskusteli Hitlerin kanssa ensin neljään pekkaan, viimein kahden. Hitler ei keskustellut kenenkään toisen vieraan kanssa kahden kesken tällä ainoalla ulkomaanmatkallaan elämänsä aikana. Kyse on myös ainoasta säilyneestä (sala)nauhoituksesta Hitlerin keskusteluissa. Ryti kertoo Hitlerin itkeneen Neuvostoliiton vahvuutta ja sanoo Suomen Talvisodan vastarinnan eksyttäneen hänet aliarvioimaan Stalinin divisioonat. Loppuun saakka Hitler piti Suomea ainoana luotettavana aseveljenään, niin kiusallista kuin se Rytille olikin.
11376
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Harva jos kukaan paikallinenkaan muistaa, että huittislaisen Rytin ensimmäiset sympatiat rodunjalostukselle nähtiin Forssan alueella. Ryti oli mellakoivien venäläisten vuonna 1918 surmaaman Jokioisten kartanonherran Alfred Kordelinin lakimies, joka määräsi testamentin valvojana nuoren lankonsa Jarl Serlachiuksen Jokioisten kartanonherraksi ja sitä kautta Forssan komendantiksi valkokäräjille. Kartanon oli aiemmin omistanut Mannerheimin suku. Komendantin käytettäväksi saapui keväällä 1918 noin 800 "Saariston vapaajoukon" ruotsinkielistä eli "germaanirotuista" miestä. Näiden jäljiltä Sotasurma-projekti löysi Tauno Tukkisen kirjasen mukaan noin saman verran teloitettuja tai keskitysleireillä menehtynyttä. Surullista on se, että kirkkoherrat jättivät merkitsemästä kuolinkirjoihin monia lahdattuja ja heidän olemassaolonsa pitäisi osoittaa työläästi syntyneiden ja konfirmoitujen kirjoista.

Vuoden 1918 sisällissotaa ei käyty vain akselilla kapitalisti vai kommunisti, vaan akselilla germaani vai mongoli. Ruotsalainen rotuylemmyys heijastui fanaattisena ryssävihana Suomeenkin. Tämä tosin kalpenee Pohjois-Venäjällä toimitetun suomensukuisten "tsushnojen" eli "metsäläisten" vuosisataisesta kansanmurhasta joka lienee laajempi kuin samanaikaiset Pohjois-Amerikan intiaanisodat vaikkei samaa nostalgiaa osakseen saakaan. Päiväkirjat kuvaavat elitistisesti, miten Venäjällä hallitsee rodullinen keskiluokka, 3% yläluokan jouduttua väistymään. Tsaarin Venäjä oli länsimainen, intelligentsian puhdistusten jälkeinen itämainen (RR 20.4.44).

Rytin Ryti valittiin hiljattain "suurin suomalainen" äänestyksessä toiseksi. Jatkosodan voi nähdä myös Sveitsin pankkitoiminnan ja Ruotsin teräsbisneksen hengessä liiketoimena Hitlerin helmoissa. Rytin bisnes vain epäonnistui. Harva käsittää, miten kauas sota meidät muista Pohjoismaista jätti. Ainoa lohtu on se, ettei Sveitsissäkään julkinen sana ole kyennyt avoimesti käsittelemään rikkautensa syitä, verirahaa. Vielä vähemmän sotasyyllisyyttä on kyettyä käsittelemään "puolueettomassa" Ruotsissa. Saksalainen teräs oli surkeata ellei sitä jatkettu ruotsalaisella malmilla. Oikeistolainen Ruotsi varusti Hitleriä pitkällä aikajänteellä räikeästi vastoin Versaillesin sopimusta. Ruotsin liikemiehet sotivat Suomenkin selän takaa ja varustivat Saksan salamasotaa. Toisaalta Suomen metsäteollisuuskin teki suurimmat voittonsa 1942 ja myytti metsäteollisuuden intresseistä Suomen intresseinä tuntuu kuin perustuslailta.

Sodan jälkeen aivan oma germaani-ideologian lukunsa oli verirahan pesu, josta suurin Ruotsin liikepankki ei koskaan saanut tuomiota korvausvaateita. Päiväkirjojen usein mainitseman Ruotsin suurimman liikepankin Wallenbergin suvun valkoisesta lampaasta on nähty Ruotsissa arviolta 3600-4000 dokumenttia. Hänen sedistään ja serkuistaan ei oikeastaan ainoatakaan vaikka he olivat suurimpia yksittäisiä sotasyyllisiä Maailmansodan varustamiseen.

Äänestä

Ryti alkoi jo 1916 valmistella juristina oikeustoimia, joilla olisi Kordelinille siirretty omistukseen puolet Huittista, Forssaa, Alastaroa, Punkalaidunta ja pala Ypäjääkin. Tämä perustui Ruotsin kuninkaan antamaan lahjaomistuskirjaan, jossa oli tuo alue merkitty jakamattomaksi yhtenäisalueeksi. Nyt Kordelin olisi alueen pääomistajana siirtänyt haltuunsa noin 15 000 hehtaaria talonpoikien maita itselleen.
Rytin homma alkoi vaatia nopeita toimenpiteitä, sillä mahdollinen itsenäisyys sotkisi oikeudenkäyntiä 1917 puolella. Sitten homma tietysti ajoi karille lopullisesti 6.joulukuuta 1917 ja lopulta suurvisiirin kuolemaan 1918.
Nykyään tuo omistuskirjan kopio on Tukhomassa kuninkaalisessa arkistossa ja alkuperäinen kaiketi meidän valtioarkistossa.

Äänestä
  • Ryti allekirjoitutti rotuopin 1942 Saksan,Japanin ja Italian lailla, jossa piti osoitettaa erittäin raakaa julmuutta.

    Linkomies taas lausui Itävallassa 1942, "Suomi on suurvalta".

    Äänestä

  • Abrahammm kirjoitti:

    Ryti allekirjoitutti rotuopin 1942 Saksan,Japanin ja Italian lailla, jossa piti osoitettaa erittäin raakaa julmuutta.

    Linkomies taas lausui Itävallassa 1942, "Suomi on suurvalta".

    Neuvostoliitto toimi suomalaisten sotarikollisten suhteen uskomattoman leväperäisesti. Miksi suomalaiset natsien ystävät, veriset fasistit jotka syyllistyivät rikoksiin neuvostokansaa ja koko ihmiskuntaa vastaan, eivät päättäneet päiviään samalla lailla kuin Nürnbergin kansainvälisessä oikeudenkäynnissä hirtetyt natsiroistot? Tässä kohtaa ei oikeus täysin toteutunut. Kenties lännen kapitalistit painostivat Neuvostoliittoa armahtamaan suomalaiset fasistit. Joka tapauksessa tuomiot olivat aivan muodollisia, ja vankeusrangaistuksetkin suoritettiin Suomessa, vaikka oikea paikka suomalaisille fasistirikollisille olisi ollut Pohjois-Siperia.

    Äänestä

  • Degtjarjov kirjoitti:

    Degtjarjov...." Hirsipuu olisi ollut oikea palkka kummallekin konnantöistään."....

    NL lait uloittuivat Suomen alueella vain niin pitkälle kuin NL sotajoukot pystyivät etenemään.

    Äänestä

  • Hyrskymurto kirjoitti:

    Degtjarjov...." Hirsipuu olisi ollut oikea palkka kummallekin konnantöistään."....

    NL lait uloittuivat Suomen alueella vain niin pitkälle kuin NL sotajoukot pystyivät etenemään.

    voimassa kaikkialla Suomen alueella. Vasta välirauhansopimus velvoitti lakien rikkomiseen mm. sallimalla kommunistien toiminnan ja lakkauttamalla täysin laillisesti toimineen IKL:n ja useimmat maanpuolustusjärjestöt. Myös tuomiot sotasyyllisyydestä olivat lainvastaisia.

    Äänestä

Onko tämä se sama tilanne jossa Stalin ja Molotov sanoivat Ribbentropille että Hitler on vuosisadan valtiomies? :D

Rytin ainut virhe oli se ettei pitkittänyt talvisotaa pyytämällä Länneltä apua ja kieltäytymällä Moskovan kanssa rauhasta. Suomen kansa olisi taistellut loppuun asti. Niin paljon sota mieliä katkeroitti. Se näkyi maaliskuussa 1940 kun Moskovan häpeärauha oli tehty.

Äänestä
  • arviosi, siitä kuinka kauan Suomen armeija olisi kestänyt maaliskuun puolenvälin kunnolla ja varustuksella.Missä vaiheessa katsoisit länsiliittoutuneiden joukkoja olevan rintamalla siinä määrin, että sillä olisi ollut käytännön merkitystä.

    "Rytin ainut virhe oli se ettei pitkittänyt talvisotaa pyytämällä Länneltä apua ja kieltäytymällä Moskovan kanssa rauhasta. Suomen kansa olisi taistellut loppuun asti. Niin paljon sota mieliä katkeroitti. Se näkyi maaliskuussa 1940 kun Moskovan häpeärauha oli tehty."

    Äänestä

Voi voi, miten ikävää lukea kaikenlaista soopaa todellisesta isänmaanystävästä Risto Rytistä. Eksyin tänne sivustolle katsellessani Rytin sukupuuta. Olen löytänyt yhteisen esi-isän Risto Rydin kanssa... monien, monien sukupolvien takaa.

Äänestä
  • no voe voepa hyvinkin.
    Kumpikohan oli se suurempi isänmaallinen teko Rydiltä: se että sankarimme oli vastuussa vankeinhuollon muonituksesta luokkasodan jälkeen vai se että herra antoi sanansa jonka mukaan toukokuiset neuvottelutulokset hän hyväksyy ( jos aatu puolestaan hyväksyy hänen reunaehdot ).

    Äänestä

Ja Ruotsin homokuningas Kustaa V lähetteli rakkausmuotoisia onnittelusähkeitä Aatulle ja käski Tanskassa asuvia jälkeläisiään olla vastustammatta Saksaa joten mikähän mahtaa olla pointtisi. Sekö että johtajat aina välillä tekstailevat toisilleen ja puhuvat toisistaan hyvää.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

päiväkirjat kirjoitti:

Risto Rytin päiväkirjoista

Lämpimästi tunteva, sydämellinen, hyvää tarkoittava ja herkkä ihminen" jos ei pitäisi kasvoillaan: "kansallissosialistisen johtajan ja profeetan maskia". Näin kirjoitti Risto Ryti 4.6.42 Adolf Hitleristä vuonna 2005 yleisölle paljastetuissa ja julkaistuissa päiväkirjoissaan. Päiväkirjat kertovat maanisen vihamielisen Hitlerin raivostuneen jo siitä kun hän kuuli mainittavan sanan "juutalainen". Judentum-sanaan hän myös päätti testamenttinsa. Talvisodan pääministeri ja jatkosodan presidentti ei tahtonut sensuroida muisteloitaan (toisin kuin turhamaisempi Mannerheim), mikä on tutkimukselle arvokasta.

Aikansa luulon mukaisesti Ryti ilmeisesti otaksui, että alkoholismi, väkivaltaisuus, skitsofrenia, vajaamielisyys jne. ovat yhden tai kahden geenin tuloksia per ominaisuus - ja siten kitkettävissä evoluution valintaopin mukaisesti. Rytin päiväkirjojen rotuhygieninen pohdiskelu rikollisuuden periytyvyydestä ja niin ruumiillisesti kuin henkisestikin "ala-arvoisten ihmisten" pakkosterilisaatioista tulisi ottaa vakavasti. Nyt päiväkirjojen arvioijat vain naureskelevat sille.

Maamme kohtalonhetkillä kohtalonuskoinen Risto Ryti oli kuin kuningas Saul meedioiden asiakkaana sekä Suomessa että ulkomailla. Uuden Gerda Rytin elämäkerran mukaan rouva jopa käänsi ja toimitti okkultistisia ja spiritistisiä kirjoja suomeksi - vaikka hankkeesta onkin visusti vaiettu. Tämä on raskauttavaa kylmästi laskelmoineelle rationalistille, jonka silmiinpistävänä piirteenä piskuista IKL:ää (äärioikeistolaista Isänmaallista Kansanliikettä) lähellä aloittanut kokoomuslainen ja satakuntalainen osakuntaystävä, jatkosodan lopun koleerinen pääministeri Edwin Linkomies kirjassaan "Vaikea aika" kuvaa siinä määrin kylmänä analyytikkona, että epäili Rytillä olleen "sydäntä rinnassaan lainkaan". "Jumalan ja Hitlerin avulla" Ryti pilkkasi selviävänsä ahdingoista Saksan von Blucherin mukaan juuri ennen Tali-Ihantalan suurhyökkäystä. Julkaisematon Hertta Tirrasen haastatteluarkisto kertoo sosiaalidemokraatti Väinö Tannerinkin taas ihailleen Linkomiestä siitä, että tällä oli ateistinen vakaumus niin nuoresta, että pääministeri kieltäytyi ehtoollisesta koko elinaikansa kun Tanner taas oli joskus nuoruudessaan erehtynyt ehtoolliselle.

Yllättävää päiväkirjoissa on jatkuva Englannin ja Amerikan aliarviointi ja haukkuminen. Ilmeisesti Rytiä on pidetty anglofiilinä enemmän kuin saksanystävänä koska hän puhui sujuvammin englantia kuin saksaa.

Kirjassa "Ei muuta kunniaa - Risto Rytin kujanjuoksu" Kyösti Skyttä osoittaa, miten Saksan mahtikäsky oli tuhota Leningradin kaupunki ja asukkaat evoluution olemassaolon taistelun hävityssodassa viimeiseen saakka. 900-päiväisessä piirityksessä kuoli liki miljoona venäläistä ja täystuhon esti vain marsalkan haluttomuus sulkea huoltoyhteys. Nyt päiväkirjat vahvistavat Rytin tienneen Hitlerin pakkomielteen hävittää niin Leningrad kuin Moskovakin tyystin "tuhoamissodassa". Oikeusministeri Kekkosen hoitaman sotasyyllisyysoikeudenkäynnin puolustuspuheessaan Ryti puhuikin "biologisesta maailmanpalosta". Mannerheimin 75-vuotispäivillä Ryti keskusteli Hitlerin kanssa ensin neljään pekkaan, viimein kahden. Hitler ei keskustellut kenenkään toisen vieraan kanssa kahden kesken tällä ainoalla ulkomaanmatkallaan elämänsä aikana. Kyse on myös ainoasta säilyneestä (sala)nauhoituksesta Hitlerin keskusteluissa. Ryti kertoo Hitlerin itkeneen Neuvostoliiton vahvuutta ja sanoo Suomen Talvisodan vastarinnan eksyttäneen hänet aliarvioimaan Stalinin divisioonat. Loppuun saakka Hitler piti Suomea ainoana luotettavana aseveljenään, niin kiusallista kuin se Rytille olikin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu