Eiliset terroristi-iskut osoittivat jälleen
kerran, että Arafat on TERRORISTI. Tuollaiseen
alentavaan tekoon ei voi kukaan ihminen
osallistua. Alle 20-vuotiaita nuoria miehiä
kuolee aivan turhaan. He ovat elämänsä alussa ja
viattomia. Niin ja maailma taasen syyttää
Israelia kaikkihan on aina Israelin syytä. Kuinka
joku ihminen voi antaa lapsensa vyöttää itsensä
pommeihin ja räjäyttää itsensä kappaleiksi
viattomien nuorten ihmisten keskellä. Sen alempaa
ja ihmisarvottomampaa tekoa en tiedä. Silminäkijä
kertoi reuterille" Näin ihmisiä ilman käsiä. Näin
yhden ihmisen, jonka maha roikkui ulkopuolella.
Näin 10-vuotiaan pojan hengittämässä viimeistä
kertaa. En voinut uskoa, että kukaan voisi tehdä
tällaista."
Ei kukaan voikaan ymmärtää. Muslimeilla ei ole
tunteita, he ovat tunteettomia ja verenhimoisia.
Älkää uskoko palestiinalaisia, he valehtelevat
koko ajan medialle.
kerran, että Arafat on TERRORISTI. Tuollaiseen
alentavaan tekoon ei voi kukaan ihminen
osallistua. Alle 20-vuotiaita nuoria miehiä
kuolee aivan turhaan. He ovat elämänsä alussa ja
viattomia. Niin ja maailma taasen syyttää
Israelia kaikkihan on aina Israelin syytä. Kuinka
joku ihminen voi antaa lapsensa vyöttää itsensä
pommeihin ja räjäyttää itsensä kappaleiksi
viattomien nuorten ihmisten keskellä. Sen alempaa
ja ihmisarvottomampaa tekoa en tiedä. Silminäkijä
kertoi reuterille" Näin ihmisiä ilman käsiä. Näin
yhden ihmisen, jonka maha roikkui ulkopuolella.
Näin 10-vuotiaan pojan hengittämässä viimeistä
kertaa. En voinut uskoa, että kukaan voisi tehdä
tällaista."
Ei kukaan voikaan ymmärtää. Muslimeilla ei ole
tunteita, he ovat tunteettomia ja verenhimoisia.
Älkää uskoko palestiinalaisia, he valehtelevat
koko ajan medialle.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Muutama vinkki terroristivaltiolle
- Antakaa Palestiinalaisille niiden maat
- Lopettakaa vesivarojen varastaminen
- Purkakaa kansainvälisten lakien vastaiset
siirtokunnat välittömästi
- Palauttakaa arabeilta vallatut rakennukset
- Maksakaa korvaukset valtioterrorin uhreille
- Poistakaa kaikki joukot miehitetyiltä aluieilta
- Lopettakaa vankien kidutus ja salamurhat
Niin saatte elää rauhassa, muuten se ei taida
onnistua....
PS. Kukahan se "paha" oikeaastaan on...
asiaa kannattaa miettiä uskonnollis-neutraalisti.
"Antakaa Palestiinalaisille niiden maat": Mitä
pitää antaa "takaisin" kun tämmöistä aluetta ei
koskaan ole ollut olemassakaan!
millä planeetalla oikein elät?
tiedätkö, että juutalaiset lähtivät palestiinasta
n.2000 vuotta sitten ja levittäytyivät ympäri
maailmaa. vuoden 1946 jälkeen he saapuivat
takaisin ja ryöstivät, tappoivat ja ajoivat
maanpakoon suuren joukon maan
alkuperäisväestöstä, elikä palestiinalaisia, sekä
kristittyjä, että muslimeja.Monen kymmenen vuoden
ajan on palestiinalaisen ihmisen ihmisoikeudet
poljettu maahan, kuinkahan kauan sinä kestäisit
jatkuvaa nöyryyttämistä, antaisitko sinä
vieraiden tulla ja viedä kotisi, kaiken mitä
omistat, ottaisitko tyynesti vastaan sylkemiset,
solvaukset, pidätykset, kuulustelut, kun ainoa syy
on, että olet maan alkuperäisväestöön kuuluva.
En usko, että löytyy montakaan sellaista, joka
luovuttaisi suosiolla maansa vieraille. vai
kuinka?
Melkein jokaisessa maassa asuu palestiinalaisia,
aina Austraaliaa myöten. Ensinnäkin kuka uskoo,
että ns. palestiinalaiset haluavat palata
kuviteltuun Palestiinaan. Ensinnäkin jos huom!
jos palestiinan valtion syntyisi niin sen olisi
pakko elää rauhassa israelilaisten kanssa, koska
se olisi hyvin riippuvainen Israelista. Pystyykö
Arafat siihen? Ei koskaan. Koska hänen sanaansa
ei voi luottaa. Samalla kun hän tuomitsee
terroriteot maailmalla. Samalla hän suunnittelee
jo uusia.
Muslimit eivät koskaan pysty elämään rauhaisaa
elämää juutalaisten tai kristittyjen kanssa. Se
on jo nähty Arafatille annetuilla alueilla,
joissa palestiinalaiset muslimit tunkeutuvat
palestiinalaisten kristittyjen asuntoon ja
käyttävät kristittyjen asuntoja tukikohtinaan.
Esim. Beit Jallasta ammutaan kristittyjen
asunnoista Giloon.
Palestiinalaisten ihmisoikeudet on poljettu
maahan PALESTIINALAISTEN EI ISRAELILAISTEN
kautta. Palestiinalaisten oikeudenkäynti: neljän
tunnin oikeudenkäynti ilman asianajaa ja
kuolemantuomio välittömästi. EI kukaan normaali
ihminen halua muuttaa palestiinanalueelle,
toiminta siellä on katastrofista ei Israelin
takia vaan itse palestiinalaisten takia. ARAFAT
ON TERRORISTI. Miten terroristi voisi hallita
demokraattisesti!? Koko maailma ottaa tämän
Arafat terroristin vastaan omaan maahansa kuin
suurikin kuningas. Avatkaa silmänne hyvät ihmiset
jo!!!!!!!!!!
Täsmennetäänpä vähän. Israelin valtio
perustettiin alueelle toisen maailmansodan
voittajavaltioiden tuella/aloitteesta. Ilmeisesti
tarkoituksena oli hyvittää juutalaisten kokema
vaino sodan aikana. Siihen on vaikea ottaa
kantaa, miten oikeutettua se oli, mutta asia nyt
on tällä hetkellä näin.
Ympäröivät arabimaat eivät suostuneet asuttamaan
Israelista evakkoon joutuneita palestiinalaisia
heimoveljiään (kuten esim. Suomen valtio asutti
karjalaisensa), vaan yllyttivät heitä
terrorismiin ja aloittivat erilaisia
sotaoperaatioita Israelia vastaan. Rauhaa on
siitä asti yritetty hieroa eri välittäjien avulla
ja hetken aikaa näytti siltä, että Oslon sopimus
toteutuisi, mutta...
Sitä mukaa, kun Israel teki myönnytyksiä,
kasvoivat palestiinalaisten vaatimukset; mikään
ei tuntunut riittävän. Yhtenä ensimmäisistä Oslon
sopimuksen myönnytyksenä oli palestiinalaisten
liikkumisrajoitusten väljentäminen, mistä voidaan
katsoa terroritekojen ja väkivaltaisuuksien
räjähtäneen käsiin.
Mitä tästä opimme? Arabien ahneudella ja vihalla
vääräuskoisia kohtaan ei ole mitään rajaa ja
näinollen ei heihin voi luottaa puupennin vertaa.
Mitä ne juutalaiset sitten tekevät Palestiinassa?
Onko hyväksyttyä ajaa tankilla palestiinalais
perheen yli? Jos ei ole aseita puolustaa maatansa
niin luulen että jokaisesta valtiosta löytyy
näitä kamikaze henkisiä ihmisiä.
...ja ketjun aloittajan viesti. "Tekemisten"
taustalla kun on vähän pidempi historia, kuin
mitä sähkeuutisissa yksittäisistä tapauksista
tiedotetaan.
kiitos, mutta enköhän sen jo tiedä, kun olen asun
Israelissa.
Kannattaa sieltä Suomestakin joskus tulla paikan
päälle katsomaan että pysyy todellisuudessa
mukana.
Miksi käytät useampaa nimimerkkiä? a)saadaksesi
näsäviisastella, kun joku ei sitä huomaa vai b)
sekoittaaksesi koko keskustelun. Olet tainnut
tonkia kamelinpaskaa liian kauan ja arabien ja
juutalaisten kierous, ehkä jopa jonain villinä
yhdistelmänä, on tarttunut sinuunkin. Tule äkkiä
pois ennenkuin on liian myöhäistä!
Sinä taasen et edes tiedä mitä on todellinen
sodan käynti! Monessako sodassa olet ollut
mukana? Näsäviisastelusi ei auta vain osoittaa
vaan tietämättömyytesi ja tyhmyytesi. Osta kori
kaljaa ja soita suutasi meilummin kulmakapakassa
minne varmaan tänäänkin laahustat! Tai juo kylmää
vettä tai pistä pääsi lumihankeen niin
rauhoitut!!!
Mistä sinä tiedät mitä minä tiedän?! Ja monessako
sodassa sinä olet ollut - HAH!
Niinkö teillä siellä rentoudutaan; juodaan omasta
korista kaljaa kulmakapakassa? Ei taitaisi
onnistua täällä ihmisten ilmoilla.
Keskustelun taso sai arvoisensa lopun, joten
päätän selostukseni tällä kertaa tähän.
Vahinko, että Hitler aikoinaan ei hoitanut
hommaansa kunnolla!
Niin. Miksei hengitellyt tarpeeksi syvään 1.
maailmansodassa ollessaan.