Atria-

eipä tule enää ikinä syötyä tämänkään paskayhtiön valmisteita.
Näin se on että Suomalinen lihavalmiste on suoraan verrannollista suoleta tippuvaan paskaa, tokin sontakin on terveellisempää syödä kuin atrian tuotteet. Ja ei ne purkit sekaisin menneet Venäjällä, atria yksin on syyllinen siihen että muutkaan Suomalaiset lihatuotteet ei vedä Venäjällä.
-------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
"Atrian possunlihasta on venäläistarkastuksissa jo viime vuonna löytynyt outoja antibiootteja, joiden takia Atrian sian- ja naudanliha on ollut vientikiellossa helmikuusta lähtien. Asiasta kertoi ensimmäisenä Yle uutiset.

Atria Suomen toimitusjohtaja Juha Grön kertoo, että rutiinivastaanottotarkastuksessa lihasta löytyi jäämiä antibiootista, jota ei koko EU:n alueella käytetä.

- Tilanne ihmetytti ja mietimme, että laboratoriomenettelyssä oli jotain erilaista, koska sitä antibioottia ei ole Suomessa koskaan käytetty eikä Suomessa ei sitä ole. Olisiko pitoisuudet sitten niin alhaisia, etteivät ne muuten näkyisi?"
5137
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

"Kyllä rikos keksitään kunhan syyllinen on tiedossa"

Äänestä
  • sanoi noin?

    Äänestä

  • Stalin kun kirjoitti:

    sanoi noin?

    Kertovat lähipiirissään henkiinjääneet.

    Äänestä

on yli 90% lihaa kunhan eivät ole suomessa valmistettuja.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


19 kirjoitti:

eipä tule enää ikinä syötyä tämänkään paskayhtiön valmisteita.
Näin se on että Suomalinen lihavalmiste on suoraan verrannollista suoleta tippuvaan paskaa, tokin sontakin on terveellisempää syödä kuin atrian tuotteet. Ja ei ne purkit sekaisin menneet Venäjällä, atria yksin on syyllinen siihen että muutkaan Suomalaiset lihatuotteet ei vedä Venäjällä.
-------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
"Atrian possunlihasta on venäläistarkastuksissa jo viime vuonna löytynyt outoja antibiootteja, joiden takia Atrian sian- ja naudanliha on ollut vientikiellossa helmikuusta lähtien. Asiasta kertoi ensimmäisenä Yle uutiset.

Atria Suomen toimitusjohtaja Juha Grön kertoo, että rutiinivastaanottotarkastuksessa lihasta löytyi jäämiä antibiootista, jota ei koko EU:n alueella käytetä.

- Tilanne ihmetytti ja mietimme, että laboratoriomenettelyssä oli jotain erilaista, koska sitä antibioottia ei ole Suomessa koskaan käytetty eikä Suomessa ei sitä ole. Olisiko pitoisuudet sitten niin alhaisia, etteivät ne muuten näkyisi?"

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu