Kristittyjen hyökkäyksiä ateisteja vastaan seuratessa tulee helposti mieleen se että uskovilla on hyvin vaikeaa asettua toisen asemaan, ja siitä syystä myötätuntoa tippuu kristityiltä vain siinä tapauksessa että Jumala siihen käskee. Tätä ajatusta hieman pidemmälle vietyäni tuli mieleen yksi suurimmista uskovien ongelmista. He eivät pysty samaistumaan mihinkään ilman että sille pitää antaa ihmismäiset kasvot. Tämä tulee esille ja luomiskertomuksesta ja kreationistien väitteistä.
Kaiken alulle pitää antaa monin tavoin hyvin ihmismäinen muoto ennenkuin sen voi ymmärtää ja hyväksyä. Sama ilmenee myös laajemmin varsinkin vanhemmissa polyteistisissa uskonnoissa, melkein kaikelle mitä ihminen havaitsee on annettu ihmisen kaltainen muoto. Monoteismi sitten niputtaakin nämä pitkälti yhteen, jättäen vain jaottelun hyvät ja pahat Jumalan joukkojen ja Saatanan joukkojen muodossa, pelkistäen koko asian käytännössä vain elämän personoimiseksi Jumalassa ja kuoleman personoimiseksi Saatanassa.
Uskovien näyttää olevan myös hyvin vaikea käsittää että ateisti ei koe tarvetta moiseen. Tästä syystä lienee se harhaluulo että ateistit nostaisivat esim. rahan ja materian Jumalan asemaan. Ja tietysti se että jos ei ole ihmistä korkeampaa ihmismäistä auktoriteettihahmoa, oletetaan virheellisesti että ateisti pitää itseään Jumalana.
Sinänsä abstraktien asioiden ihmismäistämisessä ei ole mitään vikaa, se helpottaa monesti asioiden ymmärtämistä, mutta kun abstrakteista vertauskuvista tulee konkreettisia uskomuksellisia käsitteitä, ollaan menty pahasti pieleen.
Miksiköhän uskoville se maailma on niin pelottava paikka ellei sille anneta ihmismäisiä kasvoja?
Kaiken alulle pitää antaa monin tavoin hyvin ihmismäinen muoto ennenkuin sen voi ymmärtää ja hyväksyä. Sama ilmenee myös laajemmin varsinkin vanhemmissa polyteistisissa uskonnoissa, melkein kaikelle mitä ihminen havaitsee on annettu ihmisen kaltainen muoto. Monoteismi sitten niputtaakin nämä pitkälti yhteen, jättäen vain jaottelun hyvät ja pahat Jumalan joukkojen ja Saatanan joukkojen muodossa, pelkistäen koko asian käytännössä vain elämän personoimiseksi Jumalassa ja kuoleman personoimiseksi Saatanassa.
Uskovien näyttää olevan myös hyvin vaikea käsittää että ateisti ei koe tarvetta moiseen. Tästä syystä lienee se harhaluulo että ateistit nostaisivat esim. rahan ja materian Jumalan asemaan. Ja tietysti se että jos ei ole ihmistä korkeampaa ihmismäistä auktoriteettihahmoa, oletetaan virheellisesti että ateisti pitää itseään Jumalana.
Sinänsä abstraktien asioiden ihmismäistämisessä ei ole mitään vikaa, se helpottaa monesti asioiden ymmärtämistä, mutta kun abstrakteista vertauskuvista tulee konkreettisia uskomuksellisia käsitteitä, ollaan menty pahasti pieleen.
Miksiköhän uskoville se maailma on niin pelottava paikka ellei sille anneta ihmismäisiä kasvoja?
Vastaukset 19
Vanhimmat
Koska uskovaiset eivät pärjää edes tavallisessa elämässä, niin hartaasti toivovat että olisi seuraava missä ehkä pärjäisivät.
Oikein hyvää pohdiskelua sinulta. Tuo samaistumiseen kykenemättömyys tulee vastaan todella usein.
Noista kasvoista olen aina ihmetellyt, kun noita Jeesuksen kuvia aina ilmestyy milloin mihinkin. Kukaanhan ei oikeasti tiedä, miltä Jeesus näytti, mutta sellaiset komeat valkoisen ihmisen kasvot ne aina ovat, jotka eivät todellakaan istu siihen ympäristöön, missä Jeesus syntyi ja eli.
Maria myös on aina hitusen liian valkoihoinen ollakseen lähi-idän tyttöjä. Tämä kertoo minusta paljon uskovien kyvystä väistää totuutta ja suosia kuviteltua, sellaista, joka hyvin sopii heidän omiin tarkoitusperiinsä ja haluihinsa.
Ihmettelen myös uskovien kyvyttömyyttä ymmärtää metaforia kun heille yrittää sellaista kertoa. Raamattu on kuitenkin yksi suuri metafora ja sitä he muka ymmärtävät täysin sujuvasti.
Kuitenkin täällä nämä uskovat ottavat aina kaiken kirjaimellisesti viimeistä kirjainta myöten ja alkavat sitten vääntää siitä juttua omasta kirjaimellisesta tulkinnastaan.
Hassunkurisia asioita nämä.
"Kukaanhan ei oikeasti tiedä, miltä Jeesus näytti, mutta sellaiset komeat valkoisen ihmisen kasvot ne aina ovat, jotka eivät todellakaan istu siihen ympäristöön, missä Jeesus syntyi ja eli."
Niinpä, samaa olen aina nauranut. Ja tuossa vähän referenssiä miltä tuolla seudulla asuvat oikeasti näyttävät (arvatkaapa ketkä kuvien henkilöistä ovat israelilaisia):
http://tinyurl.com/36d4vts
http://tinyurl.com/34o3kl7
http://tinyurl.com/32bsbqy
Ja tasapuolisuuden nimessä, tuossa vielä mallia Mariaksi:
http://tinyurl.com/364hfra
ei uppoa uskiksen tajuntaan, koska siinä ei ole toimijaa. "miten tämä maailma muka voi olla olemassa, jos ei jumala sitä luonut", kysyi sisareni ja suuttui kun sanoin, ettei siihen jumalaa tarvita, eikä siitä ole todisteitakaan. Vielä enemmän suuttui, kun sanoin, että vaikka tiede ei ole kaikkea selvittänyt, niin ei se tee jumalasta totta.
Tuo on sulkkua tuo ainainen suuttuminen. Mitä suuttumista siinä oikeasti on, jos ei kaikki ajattele assioista samalla lailla? Suuttuminen tuntuu olevan sellainen vakio reagointitapa silloin, kun huomaa, että toisen puheissa on järkeä, mutta sitä ei vain voi mitenkään myöntää, koska oma maailma menisi uusiksi silloin.
Omasta kuvitelmasta on pidettävä kiinni kynsin hampain, mkoska muuten pitäisi alkaa tosissaan miettimään ja pohtimaan asioita. Usko on niin helppoa. Ei tarvitse miettiä. Kaikki vastaukset on annettu valmiiksi. Ne pitää vain hyväksyä, ovat ne sitten kuinka päättömiä hyvänsä. Joten simmut ja korvat kiinni ja hyväksyy. Siinä se uskovan ratkaisu.
koska en todellakaan tiennyt hänen uskovan jumalaan, kuten toinen siskoni. Ei oltu koskaan aikaisemmin asiasta edes puhuttu.
Jotenkin jäi sellainen kuva, ettei hänkään asiaa ollut ajatellut, mutta jostain vaan lävähti esille suuttumus, kun kyseenalaistin hänen piilossa olleen ajatelmansa jumalasta. Kai se oli hänellä jotain perua lapsuudenkodista, vaikka samassa kodissa kasvettiinkin. Minulle se oppi ei päähän jäänyt. Johtuu varmaan siitä, että olen utelias luonteeltani.
Kiva sisko Sulla, nimim. Kössönöm. Tuo on aikas tavallinen, kiihkeästi asiaansa suhtautuvan, ihmisen asenne. Joko-Tai. Ei mitään turhia välimuotoja tai sen pidempiä pohdiskeluja, asian on kai mielestään heitä viisaampi jo tutkinut ja tuohon tulokseen tullut. Kaipa on vielä toivoa siskosikin suhteen, että rupeaa ajattelemaan asioista Omilla Aivoillaan. Monille uskiksille riittää, että joku "auktoriteetti" asian heille kertoo. Tosin perus-kirkkouskovissa on noita fundiksia onneksi aika vähän. Tosin hellaritkin kuuluu kirkkoon, mutta eivät sinne kyllä kuulu (naispappeus, kohta sukupuolineutraali avioliitto, ym).
Ps tulipa sekava teksti.
Tämä on vain minun mielipiteeni...
Ne ihmiset joilla on jokin tunnepohjalle perustuva uskomus tai mielipide ovat niitä jotka sitten reagoivat tunteellisesti niiden kyseenalaistamiseen.
Ne joiden mielipiteet perustuvat logiikkaan, todisteisiin tai muihin ei-tunteellisiin asioihin voivat käsitellä asioita ilman tunneryöppyjä.
Ja koska uskovaisilla uskomukset perustuvat tunnepohjalle, he pitävät tunteisiin vetoavia "argumentteja" pätevinä ja siksi myös yrittävät tarjoilla niitä ateisteille.
Täten myös loogisien argumenttien käyttäminen tunnepohjaisia maailmankuvia vastaan saattaa vaikuttaa turhalta, mutta kannattaa aina muistaa ne sivulliset jotka näkevät/kuulevat argumenttisi ja joilla ei tunnepohjaista maailmankuvaa...
Tässä linkki Wikiin kohtaan Usko ja järki: http://fi.wikipedia.org/wiki/Usko_ja_järki
Eipä ole tuohon paljon lisäämistä. Suosittelen lämpimästi, mutta vain ateisteille.
Kun en oikeastaan edes usko, että hän olisi asioita sen kummemmin edes pohtinut. Luulen, että se oli siinä tilanteessa vain jonkinlainen havahtuminen siihen, mitä hän muistaa lapsuudestaan ja äitimme uskosta. Joka ei siis ollut edes mitenkään päällekäyvää. En tiedä osaanko selittää, mutta koin jotenkin, että kiukustumisellaan hän halusi nimenomaan kunnioittaa sitä vanhaa perinnettä, jota äitimme kannatti.
Hämmästyin nimenomaan siksi, että olen aina pitänyt häntä kovinkin liberaalina ihmisenä. Matkustellut ja asunut ulkomailla, kouluttautunut hyvään ammattiin jne. Mutta mistä sitä koskaan tietää...
Siinäpä se, parahin Könössöm,...mistä sitä koskaan tietää. Olen joskus (harvoin) yllättynyt, kun joku paljastuu uskovaiseksi. Tosin pientä huvitusta aiheutti jo sukulaismies (inssi), joka kertoi sukulaisensa enne-unista liittyen lottonumeroihin. Tosissaan oli juttuineen. En sitten viitsinyt edes kysyä, uskotko mahdollisesti myös jumalaan. No vapaa maa suomi, pääpiirteissään (ainakin uskiksille).
Mistäpä sitä koskaan tietää. Olisi kiva saada tämän inssin sukulaisen yhteystiedot, josko jelppisi tämän illan lottonumeroiden kanssa.
Olen huomannut elämäni aikana sen, että uskon asioista ei ole soveliasta puhua. Aihetta aristellaan yhä vieläkin ja se on mielestäni kummallista. Politiikkaa voidaan pihalla puhua, arvostella maataloustukiaisia, Matti Vanhasta, veropolitiikkaa, Halosen juhlapukua, kesäsäätä, nuorison mopoterroria, Lordia, Ilkka Kanervaa ja maitolitran hintaa, mutta juuri koskaan kukaan ei tuo esille omaa uskonnollisuuttaan tai uskonnottomuuttaan. Itsekin huomaan sortuvani itsesensuuriin. Siinä sitten höpötetään niitänäitä, kun kissan kanssa pihalla olen. Pitäisikö ryhdistäytyä ja kysyä joku kerta, että mitäs mieltä olet, pitäisikö kirkko ja valtio erottaa toisistaan?
Kun kerrot olevasi ateisti. Riippuu tietysti henkilöstä, entä jos vastaisi, niin minäkin. Koita lähestyä jollain fundisuskisten tekemällä typeryydellä. Räsäskän puolue on jo jonkin verran työstänyt matskua tuollaiseen pieneen keskustelunavaukseen. Jos kovin innostuukehumaan räkäskää, niin vaihda aihetta.
Ne lottonumerot (4-5kpl ja sitten uni "häiriintyi"). Väittivät vielä pelatun ko numeroita, mutta olettaisin jutun kiertäneen suvun sisällä jonkin aikaa ja muuttuneen "todemmaksi". Ensin ajattelin, että ukko vedättää, kun unesta kertoi, mutta kun olivat puhuneet yleensä enne-unistaan pidempään, käsitin, että tosissaan ovat.
miten suhtauduttaisiin. En minä tuolla pihalla niin paljon ihmisten kanssa juttele, että olisi syvällistä keskustelua. Toisaalta kun niitä vanhempia ihmisiä siellä istuksii ja minä katin kanssa menen pihalle, niin siihen kattiin ne aiheet jäävät. Enkä oikein haluaisi ärsyttääkään, jos ei joku uskonasioita puheeksi ota.
Taidan pehmetä vanhemmiten.
Tunnepohjaisessa tavassa nähdä asiat ei ole sinänsä mitään vikaa. Oikeastaan ainoa vaarallinen piirre koko asiassa on kuinka nimenomaan negatiiviset tunteet voivat ottaa ihmisen valtaansa. Ja tätä järjestäytyneet uskonnot käyttävät armotta hyväkseen. Tätä kautta luodaan vahva riippuvaisuus-side uskontokuntaan, joka johtaa jopa pahimmissa tapauksessa hyvinkin julmaan kohteluun niitä kohtaan jotka alkavatkin epäillä uskoansa ja sen oikeudellisuutta.
Ja uskovahan suhtautuu hyvin agressiivisesti kaikkea kohtaan mikä antaa pienenkin epäilyksen siitä että tämä voisi ollakin uskonsa kanssa väärässä. Uskovalle kun on olemassa vain se yksi asia jonka täytyy olla totta ja koska tämä suhtautuu asiaan niin vahvasti tunteella, pieninkin epäillys saa uskovat helposti raivostumaan täysin. Ja toisaalta tietysti usein näkyy se että varsinkin kun kristityt uskovat niin vahvasti olevansa oikeassa, he unohtavat täysin muut uskonnot ja sen että kyseisille ihmisille heidän uskonsa on aivan yhtä todellista kuin kristityille on kristinusko.
Sanoisin näin yleisesti että usko ja uskonto on hyvä renki mutta huono isäntä. Henkilökohtainen usko on ihmiselle luonnollinen selviytymiskeino, varsinkin niille joilla on vaikeuksia tätä suurta maailmaa ymmärtää mutta siitä huolimatta haluavat jonkin tason vastauksia. Mutta järjestäytynyt usko on monin tavoin vahingollista, varsinkin jos se pääsee kehittymään melkeinpä kaikkeen yhteiskunnassa vaikuttavaksi instituutioksi. Uskonto ja valta on hyvin vaarallinen yhdistelmä, kuten historia on näyttänyt niin monta kertaa.
"Tunnepohjaisessa tavassa nähdä asiat ei ole sinänsä mitään vikaa."
Ihmisen kannalta se on täysin välttämätön ominaisuus. Ongelmana tietysti on se, että joskus se vaimentaa täysin järjen äänen.
"Täten myös loogisien argumenttien käyttäminen tunnepohjaisia maailmankuvia vastaan saattaa vaikuttaa turhalta, mutta kannattaa aina muistaa ne sivulliset jotka näkevät/kuulevat argumenttisi ja joilla ei tunnepohjaista maailmankuvaa... "
- Volyymia kovemmalle, kun väittelee uskiksen kanssa. Joku saattaa lähidtöllä höristää korviaan ja vaikka osallistua keskusteluun.
ovat jotain samanlaista, kuin etiäiset, kuten joskus aikoinaan sanottiin. Niitä ei vain nähty unessa, vaan ne olivat jonkinlaisia aavistuksia. Äitinikin niistä puhui. Muistaakseni hänen mummumnsa näki etiäisiä tms. Vähän siihen tyylliin, että laitanpa kahvia tulemaan, kun taitaa Kaarlo olla tulossa. Ja sitten Kaarlo tuli, vaikka ei oltu sovittukaan.
ps. ei ollut lotossa kuin kolme oikein.