perustamisen tarve ? Minusta olisi aiheellista, aivan kuin Euroopassa toisessa maailmansodassa
Oisko Suomessa Vastarintaliikkeen
Päiväaivopesu-koteja
9153
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Suomi on ainoa maa maailmassa, jossa Suomen Vastarintaliike oli yhteistoiminnassa vihollisen kanssa, 1942-1944 nämä vastarintaliikkeen edustajat syyllistyivät omien kansalaistensa siviilimurhiin ja tihutöihin.
He ovat edelleen vapaana, eikä heitä ole tuomittu rikoksistaan, siitä piti rikollinen Valvontakomissio huolen.
Hävetkää koirankuonolaiset ja muutkin ryömäläiset jos osaatte.
Yksistään Elisenvaaran junamurhissa kuolleitten pienten evakkolasten veri huutaa oikeutta.
vanhoissa tv-dokumenteissä näitä vihollisen auttajia ammuttiin kerrostalojen seinää vasten välittömästi kiinni saadessa.
Naisilta ajettiin tukka ja riisuttiin alostamaksi ja ajettiin kadulla kun karjaa.
Nyt joku punikki ajattelee sakemannimorsiammia, mutta suhteessa niitä oli vähän ja natsit oli aseveljämme.
Saksalais Kuhlmeyn lentokoneet pelasti Suomen 1944.
Että silleen.
"Nyt joku punikki ajattelee sakemannimorsiammia"
Elämme muuten vuotta 2010. Saanko herättää satavuotisesta unestasi. On muutakin kuin musta ja valkoinen, punikki ja valkoinen. On ensinnä jotain sieltä väliltä ja jotain aivan muuta. Miksi kukaan olisi väen vängällä idiootti. On tämä päivä, aurinko paistaa, ei vuosi 19jotain.
Avasin tämän postin, koska olit saanut miinuspeukkuäänen. Sehän yleensä kielii vasemmalle kallellaan olevasta kirjoittelijasta. Miinus taas ilmeisesti tulee perussuomalais-(keskusta?)-kokoomus-suunnasta.
Vastarinnan sijasta voi ajatella myös pro-hyvät arvot linjaa. Siis mitä hyvinä arvoina pitää - keskittyy siihen, eikä pahan vastustamiseen. Pahat ei tajua olevansa pahoja koska he saavat "väärää" tai siis poliittisesti sitoutunutta tietoa.
Tiedon pitää olla mahdollisimman objektiivista. Siksi en lue iltapäivälehtiä vaan esim. Voima-lehteä, joka kertoo karun totuuden.
Huoh.. emmä muista enää mitä mun nyt juuri piti sanoa.
YLE voisi tehdä dokumentaatiota Suomen Vastarintaliikkeestä?
Oikein gatalogi heidän nimilistoistaan ja tehdyistä vastarinnastaan vihollista vastaan.
YLE:hän on tehnyt kaikkina aikoina dokumentteja 1918-1947 ajoista.
Jotain asiayhteyksiä niistä puuttuu vieläkin,heh.
joka teki nimilistoja, oli Suomen Vastarintaliike.
Heti jatkosodan loputtua, Suomen Vastarintaliike ravasi Hotelli Tornissa ja pyrki ilmiantamaan suomalaisia niinpaljon kuin kerkesivät. Jopa Zdanov raivostui eräälle vastarintaliikkeen edustajalle, joka häiritsi hänen lounastaan ilmiannolla, joka koski naapurin miehen lauluharrastusta. Zdanov huusi raivoissaan vastarintaliikkeen edustajalle, että älkää häiritkö minua jonkun suomalaisen nationalismillä, sillä suomalaisella on oikeus olla isänmaallinen ja nationalisti, tulkaa ilmiantamaan minulle niitä jotka ampuivat venäläisiä sotavankeja. Vastarintaliikkeen edustaja poistui Tornista nolona, sillä mistäpä tämä typerys voisi ilmiantaa vankien ampujia, koska niitä ei ollut olemassakaan.
Maailmalla ihmetellään tänäkin päivänä venäläisten vankien hyvää kohtelua, vankien jotka saivat hyvää ruokaa kuin isäntäväkikin maaseudulla ja jotkut onnelliset vangit pääsi emäntien lämpöisiin kainaloihin yöajaksi.
Vastarintaliikkeellä oli tuhannenruplan paikka tehdä vallankumous Leinon ollessa sisäministerinä, mutta nämä pelkurit eivät uskaltaneet.
Nimittäin vallankaappauksen jälkeen olisi alkanut sisäinen, jäsentenvälinen ammunta ja moni vastarintaliikkeen edustaja oli n40 perheellinen, jotenka, oltiin hiljaa.
Moni näistä ilmiantajista elää keskuudessamme ja YLE varmaan tekee ohjelman heistä.
Kyl vastarintaliikemiestä kerran haastateltiin sunnuntai Keski-suomalaisessa. Juttu tallella!
Rohkea meininki aina olla vasta/toisin-mies/nainen.
Kunnes kaikki ovat lampaita -asenne silti tälläkin palstalla rehottaa. Tuuli puhaltaa silloin oikealta.
http://www.patriootti.com/
Vai kimppaan Ruotsin ja Norjan kanssa!