JEESUS ON TULLUT TAKAISIN," MUUKALAISPUKUUN PUETTUNA"!
JEESUS ON TULLUT
Minä tunnistin Herra
46318
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 46
Vanhimmat
Pidetään nyt vain matalaa profiilia. En halua julkisuutta. Vielä.
Jeesu nimi on mitä yleisin nimi ollut Juuthien maassa ajanlaskumme alkupuolella.
Rooman valtakunta ei koskaan hallinnut Israelissa tuolloin, vaan Greettien valtakunta, Kreikkalaiset sekakansaa siihen liitettyinä.
Jeesukseksi sanotun oikea alkuperäinen nimi on Hoshanii.
Golgatha ja sen tapahtumat ovat tapahtuneet ulottuvaisuuden alueella, ei tämän lihan alueella, jossa me olemme!
Taivas on rinnakkaisulottuvaisuudessa, hyvinkin samanlaisena, kuin meidänkin näkemämme.
Me emme voi nähdä silmillämme rinnakkaisulottuvaisuuteen, eivätkä he kaikki näe meitä vielä, mutta jokaisena päivänä nyt enemmän ja enemmän.
Asutko Sinä Riihimäellä? Serkkuni sanoo että viime viikolla näki siellä Sinun näköisesi miehen.
Oi Jesu Armahain! Ooo!!! Oooo!
Jesu päivämm' kirkastaa!
Öljyä hän päähämm' kaataa!
Olen pyöräillyt siellä rautatieaseman ja keskustan kulmilla ja käynyt välillä pelaamassa jalkapalloa Sakon kentällä. Sipusaaressa olen käynyt puistossa istuskelemassa ja
nautitsemassa punaviiniä.
Sinä kun aikaisemmin istuit siellä pilven reunalla, niin varmaan Sinulla oli siellä mukavia ja nättejä enkelityttöjä kavereina.
Mutta on niitä täällä Suomessakin hyviä narttuja! olet varmaan jo uutisista kuullutkin, että Miss Viivi Pumppanen on purkanut kihlauksensa jonkun ihme ahmetin kanssa. Niin että Miss Viivi Pumppanen on vapaa likka. Voi olla aikamoinen pumputtaja, Sinun sietää tutustua häneen.
Ja sitten täällä on myös eräs Tuksu.
Päätellen siitä, mitä Tuksusta kirjoitetaan, kyseinen Tuksu on aikamoinen pakkaus!
Aloita nyt vaikka niistä, niin pääset suomalaisen naiskauneuden lähteille!
Morjens vaan, Jesu! Tosi mukavaa, että olet valinnut Suomen paikaksi, jonne saavut kun sitten lopulta 2000 vuoden päästä laskeudut sieltä pilven reunalta alas.
Mutta miksi ihmeessä Riihimäki? Eikö se ole aika tylsä paikka? Onko siellä edes sexyjä ja antelaita pimuja?
Tule tänne Kaustiselle, täällä on aika yksitoikkoista sen jälkeen kun festivaalit loppuivat. Otetaan yhdessä grogeja Ravintola Pelimannissa ja Ravintola Marjaanassa ja jutellaan leukavia. Meitsi vois vaikka soittaa maniskaa ja Sä varmasti hallitset kanteleen soiton.
Ja sitten kun ollaan vähän aikaa soitettu, sitten katsastetaan täkäläiset ämmät! Sen jälkeen otetaan pirssi ja lähdetään Kokkolaan huoriin.
Mitäs tuumaat?
Olet jumalattomilla puheillasi vetänyt päällemme Jumalan vihan! Jumala lähetti trombin eli hurrikaanin meidän, Herraan uskovien ja hurskaiden kaustislaisten niskaan vain koska sinä rienasit Herramme Poikaa, siis Jeesusta.
Rukoilkaamme armoa!
Meit' armahda, Oi Jesu, Rakkahin!
O' Herra suuri ja betlehemin armonistuin!
Tylsäähän täällä on, mutta on siinä hyvätkin puolensa. Aikoinaan on saanut olla ihan tarpeeksi väkijoukkojen keskellä, joten nyt tekee oma rauha hyvää. Seurakuntatalon kellarista sai halvalla yhden huoneen vuokralle, rahoitan sen keräämällä tyhjiä pulloja ja kirpputorimyynnistä saamillani rahoilla. Pimut ovat kauniita, mutta elän kyllä selibaatissa. Ei nuo naishommat oikein sovi imagoon. Kaustisille voi joskus tulla käymään, ja Pihtiputaakin on näkemättä.
Tuu nyt edes Helsingissä käymään! Istutaan joku kaunis päivä Espan puistossa, juodaan suoraan pullon suusta Sorbusta ja Gambiinaa ja huudellaan hyviä ehdotuksia ohi kulkeville pimuille.
Näytetään niille munaa!
Jos tulee sade, niin mennä Kappeliin ja jatketaan ryyppäämistä ja ehdotusten tekemistä.
Joku vähän rohkeampi suttura voi vaikka kutsua meidät luokseen kylään.
Ainakin jos kerrot, että osaat muutta veden viiniksi.
Kai se taito sulla on vielä tallella?
Illalla tai viimeistään seuraavana päivänä voit sitten mennä R-junalla takaisin sinne sun Riksuun.
on se viinintekotaito vielä tallella, mutta täytyy olla kuuliainen kansalainen ja ajatella, että valtionkin pitää saada verotuloja viinin myynnistä, joten Alkosta vain... Kuten sanoin, pimustamisesta en piittaa. Naisia minulla on ystävinä, sellaisia mukavia hippityttöjä. Ovathan ne minuun ihastuneita, mutta homma liikkuu ihan platonisella pohjalla. Helsingissä olen aikoinani istunut Vanhan Kuppilassa keskustelemassa opetuslasten -anteeksi, opiskelijoiden- kanssa syntyjä syviä, ja Tampereen Tillikassa ja Oulun Rattorissakin tuli aikoinaan käytyä. Mieluiten kävisin jonkun hyvän blues- tai progebändin keikalla. Black metallista en niin välitä, se on Pirun pahaa musiikkia, ja kirkonpolttajahevareilta saa joskus turpiin.
Ossootko keittää ponua?
Meinaan vuan, että kun on oikee hyvvee pontikkata, niin ei tuota alkkohoolija kaipaakkaa!
valmiina.
http://alturl.com/bvo95
Tuntemattomana esiintyminen. Tavallisena ihmisenä kokien luonnollisen elämän ihmisenä.
Tuntematta täysin itseäänkään. Olinko itse aiheuttanut tuntemattomuuteni, vai oliko sellaiseen tilanteeseen minun viholliseni minut saattaneet?
provoilija asialla,tykkäävät näköjään aiheesta.
Pitävät uskonnolllisia aiheita esilä.
Mitä ihmettä? Onko muka joku, joka ei usko Taivaallisen Isä Jumalan, hänen poikansa Jeesuksen sekä (kieltämättä hiukan epämääräisen) Pyhän Hengen olemassaoloon?
Me KAIKKI uskomme! Siellä he istuvat pilven reunalla ja tarkkailevat maailman menoa.
Mutta joskus uskomme horjuu! Moni mies joutuu täällä maan päällä olemaan ja elämään ilman että saisi ämmiltä pillua, koska ämmät ovat sellaisia huoria, että jakavat tavaraansa vain rahaa ja ylellisyysesineitä vastaan. Sitä paitsi monet meistä miehistä omaavat korkean moraalin: emme halua sekaantu porttoihin!
Kuitenkin Jumalalla, Jeesuksella ja Pyhällä Hengellä on palveluksessaan iso joukko nättejä enkelityttöjä; ovat kahvinkeittäjinä, laittavat safkaa, tiskaavat, siivoavat ym. kotitlaoustöitä. Ja kuulemma heidän toimenkuvaansa kuuluu myös Jumalan, Jeesuksen ja Pyhän Hengen tyydyttäminen yhdynnän ja suihinoton välityksellä.
Jos siis Jumala, Jeesus ja Pyhä Henki joskus lähtettäisivät meille miehille sexyjä enkelityttöjä nussittaviksi.
Yhteen aikaan oli semmoinen Söör Vili, joka hommasi Suomen miehille muijia Thaimaasta, mutta ei ole siitäkään äijästä kuulunut mitään vähään aikaan.
Niin että jos Jeesus vois vähän tuurata sitä Söör Viliä, niin AINA uskottaisiin!
Lisäksi hän valehtelee tietoisesti. No syy on tietenkin keksiä mitä hulluimpia juttuja, että saisi 'asialleen' lukijoita. Jokainen tietää, että aloittaja on keksinyt jutun. Tietenkin Jeesus on tullut syntymän kautta, kuten yleensä synnytään. Mutta Jeesus on tulossa TOISEN kerran takaisin ja ottaa meidät omansa luokseen. Pyydä päästä mukaan, sillä se on ainutkertainen mahdollisuus. Emme tosin tiedä, milloin Jeesus tulee, mutta jokaisen ihmisen kohdalla tapahtuu kuitenkin kuolema, ellei sitten elä sitä hetkeä, kun Jeesus tulee takaisin tuon toisen kerran!
http://raapustus.net/?kirja=mark&luku=13
Paavalin 1kirje Tessaloonikalaisille
5:17 Sitten meidät, jotka olemme elossa, jotka olemme jääneet tänne, temmataan yhdessä heidän kanssaan PILVISSÄ Herraa vastaan yläilmoihin; ja niin me saamme aina olla Herran kanssa.
Pilvissä, tarkoittaa hengessä, silloin kun me ymmärrämme, niin kuin Paavali sanoi: Hengelliset ymmätävät hengellisesti! " Taidolliset, jotka monet vanhurskauteen saattavat, loistavat niin kuin taivaanvahvuus loistaa aina ja iankaikkisesti.
Raamattu on kokonaan hengellinen kirja ja se on ymmärrettävä hengellisesti!
Kaikki tapahtumat ovat hengellisiä.
Eivät kongreettisia lihassa tapahtuvia ihmeitä!
jos tuleeTotuuden mukaisia asiallisia vastauksia, joktka koituu kaikillehyväksi Jeesuksen kirkkaudeksi ja kunniaksi.
Yllä oleva kirjoitus voidaan ymmärtää monellakin erlaisella tulkinnalla:
Esim. Sinun luoksesi tulee vanha nainen ja alkaa puhua uskoon tulostaa, Jeesuksen sanoin.
Sinun luoksesi tulee nuori mies ja puhuu sinulle elämän sanat.
Kesken arkista työtä työkaverisi puhuukin omasta uskoon tulostaan.
Pieni lapsi laulaa. " Onpa taivaassa tarjona lapsillekkin, jotka Jeesusta rakastavat....
Tässä muutamia esimerkkejä muukalaisvaatteissa tulemisesta!
http://www.youtube.com/watch?v=vr10lHk3dVg
Aika heikkoja noi sun esimerkit! Parasta olis, jos joku hyvännäkönen suttura hymyilis ystävällisesti ja sanois: "Iloista antajaa Jeesuskin rakastaa", vetäis kledjut pois päältään ja asettuis nelinkontin perse paljaana.
Silloin me uskolliset Herran soturit tietenkin avaisimme sepaluksen, paljastaisimme "miekkamme" ja tosi ystävällisesti työntäisimme "miekkamme" pimun "tuppeen".
Ooh, Jesu! Sa meille anteliaita sutturoita järkkää!!!
Jeesushan on noin parituhatta vuotta vanha, joten hänen täytyy olla jo melko ryppyinen - eikös joo?
vihaajat taas asialla.aloittamassa.
Kuten hyvin tiedämme, Jeesus istuu pilven reunalla ja tiirailee sieltä maailman menoa. Joka päivä hän nauttii muutaman pullon punaviiniä - sen ansiosta hänellä on punaiset posket ja terveellinen katsanto!
Ei ole ryppyjä eikä ole naama harmaa.
Sitäpaitsi Jeesus nussii joka päivä nättejä enkelityttöjä.
Näin hän pysyy Kovassa Kunnossa!
No kivet huutavat kun me uskovaiset olemme hiljaa. Jeesus Kristus ei ole vielä tullut, mutta lähellä on uskovien ylösotto. Sitten alkaa maan päällä hirveät ajat. Antikristus hallitsee ja vain marttyyrikuoleman kautta voi pelastua. Älkää ottako sitten pedonmerkkiä ihon alle, otsaan tai oikeaan käteen, jotka satutte jäämään tänne maan päälle vihan aikaan. Seitsemän vuoden päästä uskovein ylösotosta, Jeesus tulee pyhien kanssa ja perustaa tuhatvuotisen valtakunnan. Tämä ei ole jehovalaisten oppi vaan yleinen kaikkien kristittyjen tulkinta Jeesuksen takaisintulosta. Tätä ei vain yleensä painoteta julistuksessa, koska sileunpelastus on se tärkein asia ja jokainenhan lähtee täältä jo fyysisen kuoleman kautta, jos ei elä tempaukseen asti.
Todellakin elämme Ilmestyskirjan viimelehtiä!
Kivet huutavat, tarkoittaa ei uskovaisia. esim. papisto, joka ei usko.
Ylösotto, tarkoittaa uskoon tuloa. Ylös lihan mielestä.
Ymmärrätkö, mitä tarkoittaa? Koko maailma on pahan vallassa?
Myös taivaitten maailma, sillä tämän maailman ruhtinas on hallinnut, ilmavallan hallitsijana; perkeleen henki on hallinnut ihmiskuntaa. Kunnes Jesaja 14:12-18 täyttyy. Nyt on taivaissa täyttymässä.
Pedon merkki otsassa, on ajatuksiltaan paha.
Oikeassa kädessä on, oikeastaan pahuutta tekevä ihminen.
Vastaukset ole hyvä.
Monessakin suhteessa ateistit ovat oikeassa. He tutkivat tarkasti historiaa ja ovatkin tulleet siihen tulokseen, että Jeesus ei olekaan historiallinen henkilö. Eikä nimikään voi olla oikea. Sehän on suomalainen nimi, tuo Jeesus.
Raamatussa on myöskin paljon asiavirheitä, historiakaan ei tue kertomuksia.
esim. Egyptistä lähtö 1.000.000 miestä ja naiset ja lapset lähtivät autiomaahan 40 vuodeksi.
Järjetön ajatuskin, että kansa eläisi muutamaa päivää kauempaa 40-58 asteisessa helvetissä.
Ajatelkaa sitä tarvittavaa ruokamäärää ja vesimäärää?
Vaikka Jeesus nimistä henkilöä ei ole olemassakaa, nimittäin ristin miestä, niin kuitenkin on Jeshanii, joka kuoli todellisuudessa ristillä ja ristillä.
Aikaisempi ristillepaneminen tapahtui taivaan alueella, kokeeksi että olisiko hänestä lihan alueella ristille menijäksi 18h 3 min. ajan. Sittemmin Golgathalla 11h 24 min.
Missä Jeshanii sitten on ollut nämä ajat ristillä kuolemansa jälkeen? Siitä pitäisi kirjoittaa kirja, sillä niin paljon on tapahtunut. Tuskassa ahdistuksessa, tuskassa kauhussa, kaikissa kurjissa paikoissa.
Voimatta auttaa ketään, voimatta ilmestyö, voimatta kuulla rukouksia.
Taivaitten valtakomission, tuon perkeleen alistamana, jota jumaluudeksi sanotaan.
Ooh, sa meit' armahda, Oi Jesu Rakkahin!
Sa meidän kesäpallojoukkueemm' puolesta jos annat puoltolauseen Sun Iskälle ja Pyhälle Henkelle, me Sullen hommataan Virosta iso kanisteri salakuljetettua pirtua.
Kippis vaan, Rakas Jesu!
Meidän on ylistettävä Jesusta, joka kivin kivittää kuoliaaksi raiskatun naisen. Meidän tulee palvoa Jesusta, joka lähettää lapsensa pommivyössä räjäyttämään itsensä ja vääräuskoiset lapset. Meidän tulee ihailla Jesusta, joka kaltaistensa Jesusten kanssa matkustaa pakolaisena demokratioihin raiskaamaan, ryöstämään ja tappamaan.
Ylistettyjä olkoot Jesukset, jotka riehuvat ranskan yössä polttaen autoja ja taloja, särkien kaiken särjettävän. Kiitos olkoon Jesusten, jotka göteborgin yössä rikkovat juutalaisten talojen ja kauppojen ikkunat kristalliyössä vuonna 2010, ja kivittävät silloilta paloautojen ja ambulanssien ikkunoita. Jumaloikaamme Jesuksia, jotka heittävät britanniassa linja-autoista ulos näkövammaiset koiriensa vuoksi.
Näin on Jesus Khristus jälleen keskuudessamme. Meidän on opittava sallimaan ja suvaitsemaan kaikki paha, väkivalta ja rikollisuus, koska sen harjoittajat ovatkin Khristuksia keskuudessamme.
ei ole suomenkielinen,sen huomaa nimimerkistä
"minä tunnistin herra"
Nämä rienaajat(tai yksi vain) sitten jaksavat,
taitaa olla "hoshanii"skriivannu suurimman
osan näistäkin provoista.
Ihme kun uskallatte(uskallat) rienata.Sana sanoo(en minä),että
Hän ei jätä rankaisematta sitä joka Hänen nimeänsä
turhaan lausuu.
pelottaa noiden pilkkaajien puolesta.
ainoa lohtu on,että he eivät
tiedä eivätkä tajua ketä
pilkkaavat ja mitä tekevät.
Hallelujaa!
Niin totta kuin pieru tulee persereiän kautta, Jesu on huumorintajuinen jätkä! Ryyppää punaviiniä suoraan pullonsuusta ja näyttää munaa enkelipimuille.
Ja käyttää munaa!
Jesu laulaa reippaita lauluja siellä pilven reunalla. Ne kantautuvat tänne ukkosen jyrinän muodossa.
Jesu katselee usein pornolehtiä ja jos siellä taivaassa on pilvinen sää, hän sytyttää lukulampun. Lukulampun kajastus näkyy tänne maan pinnalle salaman välähdyksinä.
Niin että siinä tuli teille noin ohimennen selväksi myös kyseisten luonnonilmiöiden syntyperä.
Piruako siinä kitiset! Syyttelet Jesua kaikenmaailman asioista.
Jesu on matkoilla!
Jesu istui pilven reunalla ja oli suunnannut kiikarinsa toisiin taivaankappaleisiin galaksin tuolla puolen. Nättejä pimuja siellä. Jesu katsoi kyrpä kovana kun akat siellä lesboili ja masturboi kun on aika vähän jätkiä siellä.
Sitten Jesu otti siivet ja lensi sinne galaxin toiselle puolelle panemaan niitä pimuja siellä.
Ei se nyt ehdi katsoa niitä sun hommias, sun pitää itse ne hoitaa.
Jos Jeesus oikeasti syntyisi uudestaan, niin ette varmasti edes uskoisi siihen itsekkään, vaan te sylkisitte sen päälle, kivittäisitte, hakkaisitte, potkisitte ja lopuksi ripustaisitte sen ristille.
Ja sen jälkeen te odotatte että jesse tulee pelastamaan teidän.
Ei syljetä, ei hakata, ei potkita!
Me toivotettais Jesus tervetulleeksi ja kysyttäis, että voisko se muuttaa kaikki vedet viiniksi. Tai jos ei kaikkia vesiä, niin vaikka aluksi Saimaa (eteläsuomalaisille) ja Inarinjärvi (pohjoissuomalaisille).
Varmaan Jesus tekis niin, on ystävällinen ja humaani jäbä!
Sitten pyydettäis, että se käskis sieltä taivaasta tänne alas pari legioonaa nättejä enkelipimuja.
Meinaan, on paljon semmosia jätkiä jotka haluis saada pillua.
Kyllä Jesse klaaraa nää hommat, hallelujaa!
Amen plottis!
No niinhän te edellisenkin jessen ripustitte ristille. Eka kiellitte sen, sitten kidutitte ja sitten ristiinnaulitsitte. Näiden todisteiden valossa väitän että seuraavalle Jesselle teette samoin. Vaikka todennäköisesti seuraavan Jessen nimi voi olla vaikka Mikko. Mistä te sen tietäisitte?
"No niinhän te edellisenkin jessen ripustitte ristille. Eka kiellitte sen, sitten kidutitte ja sitten ristiinnaulitsitte... "
Tohon voisi vielä lisätä: sen jälkeen kun tappivat jessen, niin uskovaiset ovat 2000 vuotta odotelleet että Jesse tulee ja pelastaa heidät.
Pannaan Jesse testiin! Siitä selviää, onko se oikea vai feikki-jesse:
käsketään sen muuttaa ämpärillinen vettä viiniksi.
Jos homma hoituu, se on Oikea Jesse!
Ylistämme Jesseä harpuin, huiluin, kantelein!
Mutta jos homma ei hoidu, kyseessä on feikki-Jesse.
Teemme hänestä ilmoituksen Israelin salaiselle poliisille, joka kidnappaa hänet ja vie Jerusalemiin, jossa hänet kuulustetlujen jälkeen ristiinnaulitaan Öljymäellä.
Ei tainnut edellinenkään jesse selvitä testistä, koska niin vain sinne ristille ripustettiin.
Olen ateisti. En usko Jumalaan enkä Jeesukseen. Mutta siitä huolimatta en jostai syystä pidä tällaisesta rienaamisesta, pilkkaamisesta ja irvailusta. Ei naurata yhtään. On mautonta.
Valmistautukaa antamaan kolehtirahat minulle, sillä ilmestyn Teille.
taisi näyttää kokolailla erinäköiseltä kuin nuoruudessaan?
kaltaisia kuin olivat aikaankin, ihan oli vastaavanlaisia kuin nmääkin, pilkaa, ivaa, vinoilua ja herjaamista lähes kaikki! Sama kohtalo tulossa teillekin, kuin niille silloisille Kristyuksen Jeesuksen aikaisille. Oletteko lukeneet heidän historiaansa jota he pyysivät sanomalla tulkoon Hänen verensä meidän ja medän lastemme, ja lasten lapsillemme ja heidän lapsille ja lasten lapisille jne. Ja niin on käynyt ja tullut heidän osakseen, kyllä on HIRMUISTA ollut niiden Kristusta Jeeusta herjaavien elämä sitä asti, kunkin kuolemaansa asti, ihan näihin päiviin asti lähes 2000 vuotta jatkuntut.