Haluan tarkentaa tässä sitä, että evoluutiosta väittely ei ole uskovien ja uskonnottomien kesken tapahtuvaa. Monet uskonnot hyväksyvät evoluution. Saammeko tänne listaa evoluution hyväksyvistä uskonnoista ja lahkoista?
Hyväksyy:
Katolinen kirkko
Anglikaaninen kirkko
Suomen evlut kirkko
Muutkin protestanttiset kirkot länsimaissa
Ei hyväksy:
Islam (tähän toivoisin kommentteja, en ole ihan varma, mutta koraania kai pidetään kirjaimellisesti totena)
Mitkä uskonnot hyväksyy
2
123
Vastaukset
- rekka+
Idässä siellä kiinassa ei edes mietitä tuollaisia juttua. Niiden mielestä koko kysymys: mistä kaikki alkoi, on jotenkin absurdi. Aina kaikki ollut näin ja tässä ollaan eikä välttämättä edes kiinnosta.
Islam jakaantuu moneen eri suuntaukseen ("kirkkokuntaan"), niin kuin kristinuskokin, joten ei kannata niputtaa kaikkia samaan luokkaan. Kuten jo kommentistasi näkyy, eivät kaikki kristitytkään ole yhtä mieltä asiasta. Sitä paitsi islamilaisen tieteen kulta-aikana 1000-luvulla arabinmaissa kirjoiteltiin evoluutíota käsitteleviä tutkimuksia (ajatus evoluutiostahan on keksitty jo kauan ennen Darwinia kreikkalaisten toimesta 500-luvulla eKr.)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,834483Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu253258Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt392914Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1172727- 162700
Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka432567Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod172559Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1132285MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142095Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S281737