Kommunistihirviöiden aikaansaannoksia;

Totuus Tulee Esiin.

Herman Hautajärvi etsii yhä isäänsä ja siskoaan

Metallinpaljastimet vingahtelevat harvakseltaan Sallan Hautajärven Kiviaapaa ympäröivässä pöheikössä. Tiheässä ketjussa etenevän Sallan sotavainajien etsintäryhmän välineet kaipaavat säätämistä, sillä lähellä oleva magneettikenttä häiritsee miinaharavan toimintaa.

– Säätäkää herkkyyttä ja hajaantukaa vähän leviämmälle, komentaa etsintäryhmän vetäjä Pekka Moilanen evp-rajavartijan komentoäänellä ja piippaukset vaimenevat.

Yhtenä ketjussa Herman Hautajärvi etsii isäänsä ja siskoaan. Heidät partisaanit vangitsivat heinäkuun 15. päivän iltasella 1943. Kuulustelujen jälkeen partisaanit ampuivat vankinsa. Tämä selviää partisaanien retken jälkeen laatimasta raportista, jonka toimittaja Reijo Nikkilä sai käsiinsä 1991, mutta sen jälkeen arkistot taas suljettiin.
Kaksi uhreista löytyi

Teloitetuista uhreista on löytynyt Herman Hautajärven Aaro-veljen ja Hermanin sijaan niitylle lähteneen Sante Kankaan ruumiit Ne löysi vuonna 1952 hirvimetsällä ollut Erkki Hänninen. Nytkin etsintäryhmä haravoi hiekkatievan tiheällä kammalla, mutta hiekan seasta löytyy vain rautanaula ja vanha haulikon hylsyn kanta.

– Nämä maat on hakattu ja moneen kertaan myllätty. Partisaanien arkistot pitäisi saada avattua ja tarkempaa tietoa teloituspaikoista. Aaron ja Santen ruumiit löytyivät noin kilometrin päästä kodalta. Herman Ossian Hautajärvi ja tyttärensä Maire on voitu kuljettaa kauaskin vangitsemispaikastaan Kiviaavan niittykodalta, miettii Pekka Moilanen.
Raportti teloituksesta

Varmaa on vain se, että Junnulan isäntä ja tytär on ammuttu. Partisaanien koneella kirjoitettu raportti toteaa 13. ja 14 sivulla lakonisesti: ”Koska (vangitsemis)tehtävä hoidettiin huonosti, pääsi 3 (tosiasiassa 4) henkilöä pakoon, yksi tapettiin (Iisak Albiinus Hautajärvi), 4 saatiin vangiksi (Herman Ossian Hautajärvi, ja lapsensa Maire ja Aaro sekä Sante Kangas), jotka myös ammuttiin kuulustelujen jälkeen. (Suluissa toimittajan tarkennukset).

Isän ja tyttären kuljetuksen rauhallisemmille kairoille puoltaa sekin, että Herman Edvartinpoika Hautajärven salaiseksi merkitty kuulustelukertomus on on kahden sivun mittainen ja kirjoitettu puhtaaksi koneella 5.10. 1943. Hänet on kuulustellut Sapajevin partisaaniosaton tiedustelun varakomentaja luutnatti G. B. Mishin.

Herman Ossian Hautajärven vaimo Naimi Hautajärvi ei koskaan luopunut toivosta saada miehensä takaisin, mutta Herman Ossian Hautajärvi julistettiin kuolleeksi. Sotavankeudesta palanneet kertoivat nähneensä Hermanin näköisen miehen vankileirilläkin. Mitään varmaa ei kuitenkaan ilmaantunut. Naimi Hautajärvi oli yhteydessä neuvostoviranomaisiin ja Moskovan lähetystöön, kansanedustaja Erkki Koivisto suomalaisiin viranomaisiin. Tiedon ja etsintäpyynnön sai tasavallan presidentti Urho Kekkonenkin. Suomettunut ja rähmällään mateleva Suomi halusi vaieta ja vaientaa kyselijätkin.

Vasta Neuvostoliiton hajoaminen toi hieman vapautta kyselijöillekin, mutta sodan ajan arkistot ovat edelleen suljettuina Venäjällä. Saloja on vasta hieman raotettu.

24.7. 12:49
Lapinkansa
Jorma Särkelä

4

1603

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Puolueeton tutkija

      Aiheeseen liittyy niin paljon valheellisuutta etenkin neuvostovastaisessa propagandassa.

      • Anonyymi

        Kommunistien tyypillistä reagointia neuvostoliitosta "negatiivisesti" kirjoittaviin. Suomi sai yya-aikana runsaasti syytteitä neuvostovastaisuudesta jota piti alkaa sitten kitkemään esim rajoittamalla julkaisuja, elokuvia, yleensä lehtikirjoittelua ym. Suomella ei ollut mitään mahdollisuuksia puuttua neuvostoliiton sisäisiin asioihin , vaikka siellä niitä puutteita ja epäkohtia oli pilvin pimein.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kommunistien tyypillistä reagointia neuvostoliitosta "negatiivisesti" kirjoittaviin. Suomi sai yya-aikana runsaasti syytteitä neuvostovastaisuudesta jota piti alkaa sitten kitkemään esim rajoittamalla julkaisuja, elokuvia, yleensä lehtikirjoittelua ym. Suomella ei ollut mitään mahdollisuuksia puuttua neuvostoliiton sisäisiin asioihin , vaikka siellä niitä puutteita ja epäkohtia oli pilvin pimein.

        Venäjän kammottava menneisyys ihmisteurastamoineen jälkikäsittely on jäänyt pahasti kesken, vuoden 1956 Hrutshevin paljastukset oli Venäjän oloissa suurta ja järisyttävää, oli se vielä pintaraapaisua aiheesta joka on vielä pahasti kesken. Nyky Venäjän kohdalla asiat tullaan vielä painamaan villaisella vielä ehkä pitkäänkin. Stalin kultti kun on vielä voimissaan ja sitä vahvistetaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Venäjän kammottava menneisyys ihmisteurastamoineen jälkikäsittely on jäänyt pahasti kesken, vuoden 1956 Hrutshevin paljastukset oli Venäjän oloissa suurta ja järisyttävää, oli se vielä pintaraapaisua aiheesta joka on vielä pahasti kesken. Nyky Venäjän kohdalla asiat tullaan vielä painamaan villaisella vielä ehkä pitkäänkin. Stalin kultti kun on vielä voimissaan ja sitä vahvistetaan.

        Merkillistä noissa toveri Hrustshovin paljastuksissa oli kuitenkin se, että herra itse oli osallistunut Stalinin valtakaudella veriseen ihmisjahtiin, Hrustshov olisi pitänyt myös tuomita ja pistää loppu elämäkseen vankilaan. Pitää muistaa kuitenkin, ettei Venäjä ole koskaan ollutkaan mikään oikeusvaltio.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle

      Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.
      4
      2437
    2. Pilasit mun

      Elämän. Sitäkö halusit?
      Ikävä
      116
      1607
    3. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      36
      1346
    4. Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin

      Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin
      Maailman menoa
      156
      1181
    5. Lasse Peltonen on kunnanjohtaja

      18/21 ääntä 1 Stoor ja 2 Vauhkonen
      Sysmä
      52
      1095
    6. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      113
      1082
    7. Syntymäpäivä

      Milloin on kaipaamasi henkilön syntymäpäivä!? Hänellä miehellä on tammikuussa.
      Ikävä
      57
      1041
    8. Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...

      Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi
      Maailman menoa
      105
      1034
    9. Olet tärkeä

      mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.
      Ikävä
      46
      909
    10. Vaikutat mukavalta ja

      hyväsydämiseltä ihmiseltä. Oltais oltu hyvät kaverit. ❤️
      Ikävä
      60
      882
    Aihe