Itselleni vadelmat ovat aina olleet vaaramia, joten jo ennen kuin v-tyyli tuli yleiseksi, on vattu-sana assosioitunut aina näihin alapään asioihin ja kuulostanut kamalalta sanalta. Siksi minusta on tuntunut oudolta, kun olen joskus nähnyt jonkun jopa kehottavan korvaamaan vitun vatulla. Varsinkin kun vattua käytetään melko yleisesti jo muutenkin kirosanan kiertoilmauksena: Vattu mitä kakkaa! Tai nyt tuon mainoksen siivittämänä: ”Siellä mainostetaan jotain vatun Otto-lonkeroa”. Sana on liian lähellä alkuperäistä. Toisin on vaikkapa k-alkuista miehen sukuelintä korvaamaan tullut muna, joka puolestaan on korvattu pääsiäismunalla. Tässä on päästy niin kauas alkuperäisestä, että kelpaa jo voimasanaksi vaikka kenelle.
Onko yhtään parempi tämä: ”Mitä widdua siellä tehdään?” ja ”Voi widu”. Tai onko pylly parempi voimasana kuin perse? Joskus joku oppilas on käyttänyt sitä ja kun sekin kuulostaa minusta kovin pahalta, olen asiasta maininnut. Oppilas on ollut kovin hämmästyneen näköinen. Eihän sana sinänsä ole paha, mutta kun sanaa on käytetty silloin, kun jokin menee vaikka vikaan: voi pylly! ei ilmaus kuulosta kauniilta.
Voimasanoja on aina yritetty kaunistella ja kierrellä. Kun yksi sana alkaa kuulostaa liian härskiltä, keksitään toinen. Varmaan jokaisella on omia keksimiään sanoja vaikka kuinka paljon, kuten meidän perheessä on ollut ”raato” tai ”hampuusi” tai netissä joku on joskus ehdottanut sanaa ”rätvänä”. Anni Polvan Tiina-kirjoissa muistan ehdotetun: ”Voi sipuli sentään!” Tällaisten tilapäisten vakiintumattomien voimasanojen lisäksi on olemassa satamäärin vakiintuneita kiertoilmauksia kiroilulle. Jari Tammen Suuressa kirosanakirjassa lienee tuhansia hakusanoja kunnon voimasanoille mutta myös niiden kiertoilmauksille.
Voi vitsi ja voihan vitalis ovat vain ”hienompia” muotoja vittu-sanalle. Useinhan aloitetaan jokin kirosana, mutta muutetaan sana puolivälissä joksikin toiseksi. Sellaisesta hyvänä esimerkkinä ”perhonen sentään”. Ja ellei se vielä riitä viemään kiroilun tuskaa, jatketaan: ”perhonen lentää, saahan se lentää, ja helpostihan se lentää”. Samantyyppinen olisi: ”Perkjärveltä saatavana rutikuivia junalautoja”. Ja oikein kun painottaa ja päräyttää ärriä, eiköhän kiukkukin laannu.
Pitkillä rimpsuilla saadaan aikaan sama vaikutus kuin yhdellä karkealla sanalla. Jopa äidilläni oli tapana manailla ennen vanhaan tähän tapaan: ”Voi helevetti ja Vaasa ja monta muuta suurta kaupunkia!” Tuolloin tiesi, että jotain todella pahaa oli tapahtunut. Yleinen oli myös: ”Halavattu etten paremmin tuu ja sano!”
Mielenkiintoista minusta, että esimerkiksi saatari-muunnosta en ole kuullut missään muualla kuin Pohjanmaalla, missä se puolestaan on hyvin yleinen. On olemassa vanha loru ”Suutari, kraatari (=räätäli), pikipöksy Pietari…” Tämän kuulin lapsena useaan kertaan näin: ”Suutari saatari...” Minulla ei ole tietoa, onko paikkakunnalla ollut joskus joku olematon suutari vai onko sanonta vain itsestään syntynyt sanojen samankaltaisuuden takia.
”Herttanen sentään” tai ”herttileijaa” voi kuulla jopa lastenohjelmissa. Ne ovat niin lieviä voimasanoja, että kuulostavat jopa herttaisen sydämellisiltä ja kauniilta. Eräänlaista kirosanojen kiertoa on myös vieraskielisten voimasanojen käyttö. Nehän eivät kuulosta ollenkaan niin pahoilta kuin tutut suomalaiset. ”Aj sjutton” tai ”fy fan” tuntuu vai sivistyneeltä ja hienolta.
Onko yhtään parempi tämä: ”Mitä widdua siellä tehdään?” ja ”Voi widu”. Tai onko pylly parempi voimasana kuin perse? Joskus joku oppilas on käyttänyt sitä ja kun sekin kuulostaa minusta kovin pahalta, olen asiasta maininnut. Oppilas on ollut kovin hämmästyneen näköinen. Eihän sana sinänsä ole paha, mutta kun sanaa on käytetty silloin, kun jokin menee vaikka vikaan: voi pylly! ei ilmaus kuulosta kauniilta.
Voimasanoja on aina yritetty kaunistella ja kierrellä. Kun yksi sana alkaa kuulostaa liian härskiltä, keksitään toinen. Varmaan jokaisella on omia keksimiään sanoja vaikka kuinka paljon, kuten meidän perheessä on ollut ”raato” tai ”hampuusi” tai netissä joku on joskus ehdottanut sanaa ”rätvänä”. Anni Polvan Tiina-kirjoissa muistan ehdotetun: ”Voi sipuli sentään!” Tällaisten tilapäisten vakiintumattomien voimasanojen lisäksi on olemassa satamäärin vakiintuneita kiertoilmauksia kiroilulle. Jari Tammen Suuressa kirosanakirjassa lienee tuhansia hakusanoja kunnon voimasanoille mutta myös niiden kiertoilmauksille.
Voi vitsi ja voihan vitalis ovat vain ”hienompia” muotoja vittu-sanalle. Useinhan aloitetaan jokin kirosana, mutta muutetaan sana puolivälissä joksikin toiseksi. Sellaisesta hyvänä esimerkkinä ”perhonen sentään”. Ja ellei se vielä riitä viemään kiroilun tuskaa, jatketaan: ”perhonen lentää, saahan se lentää, ja helpostihan se lentää”. Samantyyppinen olisi: ”Perkjärveltä saatavana rutikuivia junalautoja”. Ja oikein kun painottaa ja päräyttää ärriä, eiköhän kiukkukin laannu.
Pitkillä rimpsuilla saadaan aikaan sama vaikutus kuin yhdellä karkealla sanalla. Jopa äidilläni oli tapana manailla ennen vanhaan tähän tapaan: ”Voi helevetti ja Vaasa ja monta muuta suurta kaupunkia!” Tuolloin tiesi, että jotain todella pahaa oli tapahtunut. Yleinen oli myös: ”Halavattu etten paremmin tuu ja sano!”
Mielenkiintoista minusta, että esimerkiksi saatari-muunnosta en ole kuullut missään muualla kuin Pohjanmaalla, missä se puolestaan on hyvin yleinen. On olemassa vanha loru ”Suutari, kraatari (=räätäli), pikipöksy Pietari…” Tämän kuulin lapsena useaan kertaan näin: ”Suutari saatari...” Minulla ei ole tietoa, onko paikkakunnalla ollut joskus joku olematon suutari vai onko sanonta vain itsestään syntynyt sanojen samankaltaisuuden takia.
”Herttanen sentään” tai ”herttileijaa” voi kuulla jopa lastenohjelmissa. Ne ovat niin lieviä voimasanoja, että kuulostavat jopa herttaisen sydämellisiltä ja kauniilta. Eräänlaista kirosanojen kiertoa on myös vieraskielisten voimasanojen käyttö. Nehän eivät kuulosta ollenkaan niin pahoilta kuin tutut suomalaiset. ”Aj sjutton” tai ”fy fan” tuntuu vai sivistyneeltä ja hienolta.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kieliopillinen aloitus on hyvä tällepalstalle :O.
Tulee mieleen, mistälie keksi tuon hyppytyylinsä.