KERJÄÄMINEN

Puhutaan ja kerskustellaan paljon Romanialaisten kerjäämisestä. Minusta sekin on väärin että ne tulee tänne kerjäämään, mutta se ihmetyttää mistä he ovat saanneet rahat lentolippuun että ova päässeet tänne. NO se siitä.
Pisti vaan miettimään kun Helsinginkadulla tuli vastaani kotimainen mummo huono kuntoisine jalkoneen ja pyysi raitsikka rahaa kun oli kuulemma menossa Pelastusarmejan leipäjonoon eikä oikein meinannu jalat kantaa.. oikein sääliksi kävi mummo sai raitsikkarahansa en tiedä menikö hän sinne vai huijasiko yks lysti laittakoon vaikka minne mutta ei ollut sen henkinen henkilö että viinaan tuskin rahat meni.
Hoidetaisiin ensin oma väki ja sitten vasta muut.
3218
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Suomeen kerjäämään tulevat Romanian romanit joutuvat maksamaan matkoistaan kovan koron, kertoo Romanian parlamentin romaniasioiden neuvonantaja Petru Zelariu.
Eniten reissuista tienaavat matkojen järjestäjät, jotka lainaavat rahaa romaneille. Matkanjärjestäjät kiertävät busseilla hakemassa ihmisiä länteen.
Suomen keskusrikospoliisin mukaan romanikerjäläisten toimintaa ohjataan ainakin osittain.
Tämän vuoden toukokuuhun mennessä 561:tä Romanian kansalaista on epäilty Suomessa rikoksesta. Romanikerjäläiset eivät kuitenkaan tehtaile rikoksia, vaan esimerkiksi asuntomurrot ovat usein muiden romanialaisten käsialaa.
Myös Zelariu kiistää, että Euroopassa kerjäävät romanit olisivat osa järjestäytynyttä rikollisuutta.

Äänestä
  • kun huomaan kerjäläisen, annan kyllä, mutta en rahaa vaan ruokaa, esim. sämpyläpussin, mehutölkin, paketin rusinoita taisen sellaista. ( huom, yritän muistaa allergia, ei maitotuotteita, ja uskonnoliset tabut, ei sianlihaa ja ennakkoluulot, ei ruisleipiä) Jos antaa ruokaa, niin ei se ammattirosvo siitä kovin paljon kostu mutta kerjöläinen saattaa siinä rahaa ruinatessaan popsia syätävät suihinsa mitään pomolleen puhumatta.

    Äänestä

Mikä saa sinut luulemaan että ne tulee tänne lentokoneella? Romaniasta pääsee tänne muutenkin. Autolla Baltian maihin ja sieltä Viron kautta laivalla Helsinkiin. Ei maksa paljon, luulisin. Lähdetäänhän täältäkin samaa reittiä Eurooppaan autolla. Toisaalta halpalentoyhtiöiden lennot ei maksa juuri mitään. Itse just hommasin edestakaisen lentolipun Tampere-Bremen Raynairilta, hinta 14 euroa 10, veroa, joten tuohon nyt pystyy jokainen. Sitä paitsi luulen, että noilla Romanian mustalaisilla tuskin on kaikilla sellaisia matkustusasiapapereita, joilla edes pääsisivät lentokoneeseen. Laivaan saattaa päästä helpommin, vaikka kaikki ei olisi ihan ok.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sääliä kirjoitti:

Puhutaan ja kerskustellaan paljon Romanialaisten kerjäämisestä. Minusta sekin on väärin että ne tulee tänne kerjäämään, mutta se ihmetyttää mistä he ovat saanneet rahat lentolippuun että ova päässeet tänne. NO se siitä.
Pisti vaan miettimään kun Helsinginkadulla tuli vastaani kotimainen mummo huono kuntoisine jalkoneen ja pyysi raitsikka rahaa kun oli kuulemma menossa Pelastusarmejan leipäjonoon eikä oikein meinannu jalat kantaa.. oikein sääliksi kävi mummo sai raitsikkarahansa en tiedä menikö hän sinne vai huijasiko yks lysti laittakoon vaikka minne mutta ei ollut sen henkinen henkilö että viinaan tuskin rahat meni.
Hoidetaisiin ensin oma väki ja sitten vasta muut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu