Putinin datsha

Antaisitko itse kesämökkisi pois? No ei varmaan Putin ja pari muutakaan heppua, joten unohtakaa koko Karjala.

Puhutaan mieluummin Petsamon palauttamisesta ja yhteydestä Jäämerelle. Siellä ei ole porukkaa tungokseksi asti, joten alue saattaisi irrota pienemmällä summalla. Suomen pohjoinen kalastuslaivasto tekisi hyvää suomalaisten terveydelle. Kekkosen ja kepuleiden ajan rasva- ja voivuoret ovat tukkineet lukuisat sepelvaltimot ja pilanneet ravinnepäästöillään Itämeren. Nyt on aika etsiä raikkaampia tuulia.
9549
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Putinilta puuttuu suomalaisen maanomistajan antama lainhuuto joten Putin voi häipyä varastamaltaan maa-alueelta.
Luulisi että noinkin korkealla virka-arvolla oleva rosvo tietäisi olevansa suomalaisilta varastetulla alueella.

Äänestä
  • Putinin ei omassa maassaan ja omalla mallaan kysellä teidä aikoja sitten virattomiksi menneisen lainhuudatusten perään. Sen verran haurasta paperia, että Puuttini pyyhkii mielummin venäläiseen vessapaperiin.

    Koettakaa raukat myöntää, että juna on mennyt ja asemalaiturilla on vitun kylmää, kun talvi tulee...

    Äänestä

  • ysi - ysi kirjoitti:

    Putinin ei omassa maassaan ja omalla mallaan kysellä teidä aikoja sitten virattomiksi menneisen lainhuudatusten perään. Sen verran haurasta paperia, että Puuttini pyyhkii mielummin venäläiseen vessapaperiin.

    Koettakaa raukat myöntää, että juna on mennyt ja asemalaiturilla on vitun kylmää, kun talvi tulee...

    Venäjällä ole "vessapaperia". Eikä v...ssa ole kylmä. Jokainen miehestä käyvähän sen tietää.

    Äänestä

... jos satuu olemaan jotain ihan henkilökohtaista asiaa tai muistoja TUrun seuduilta tai Krookilan kartanosta, voi käydä miestä moikkaamassa datshallaan.

Kuvan esittämän kyläkeskuksen ostarilta on matkaa jonkinverran, mutta kun lähtee tuosta suoraan pohjoiseen ja kääntyy pari kertaa vasemmalle ja kyselee sitteen ensimmäisen piikkilanka-aidan kohdaalla vartiosotilaalta tietä, niin on jo Venäjän virstan päässä ja varmasti löytää itsensä periltä.
Muista lahjoa vartiosotilas tai pari muutamalla tupakka-askilla ja tietysti Suomesta toimitetulla "juoperokassilla".

Hyvällä tuurilla Vl. Putin saattaa olla kavereineen kaljalla tässä kuvatussa kykäkeskuksessa katselemassa vilkasta kyläraittia ja sillä kirmaavia entisen karjalaiskylän tyttäriä:

http://commondatastorage.googleapis.com/static.panoramio.com/photos/original/22100697.jpg

Äänestä
  • noita sinun kuvaamiasi talonrötisköitä haluaa ? Venäjän rikkaat haluavat maa-alueita sieltä, luonnosta ! Turha noita kuvia on näytellä. Ne on Neuvostoliiton historiaa, jos sitäkään..Toisaalta, samoin tekevät suomalaiset "uusrikkaat" hekin ostelevat "korpimaisemia", koska hinta nousee, ja paljon lähitulevaisuudessa.

    Äänestä

  • Vielä nähdään kirjoitti:

    noita sinun kuvaamiasi talonrötisköitä haluaa ? Venäjän rikkaat haluavat maa-alueita sieltä, luonnosta ! Turha noita kuvia on näytellä. Ne on Neuvostoliiton historiaa, jos sitäkään..Toisaalta, samoin tekevät suomalaiset "uusrikkaat" hekin ostelevat "korpimaisemia", koska hinta nousee, ja paljon lähitulevaisuudessa.

    tai Hrutzevin aikaan ajettiin vaunujonot rötisköjen eteen peitoksi. Venäjän rikkaat haluavat siistin ympäristön, puhtaat vedet ja rehelliset ihmiset ympärilleen.
    Siksi ne tunkevat Suomeen. Ja yleensä länteen.
    Onkohan nämä rötiskökuvat nyt sitten todellista Neuvostohistoriaa .. Ei , ei; virallisesihan Venäjän historia pitää näyttää "edullisessa valossa". (toivomallasi tavalla)

    Keskinen rakensi ostosparatiisinsa liian kaus Itärajasta. Tässä olisi Venäläisille oiva turistikohde:

    http://nk.oulu.fi/enorssi/gallery/albumit/album77/kyl_kauppa.sized.jpg'
    SIINÄPÄ SITTEN RYSSÄT KULKISIVAT PARATIISISTA TOISEEN JA PÄINVASTOIN.

    Äänestä

  • Onhan tuossa sähkö- ja puhelinlinjoja ristiin ja rastiin. Jopa yksi yleisöpuhelin näkyy kuvassa. Karjalaista idylliä parhaimmillaan.
    Ei ole pilattu maisemaa uusilla taloluomuksilla, tuohon maisemaan sopii aivan hyvin vaikkapa hirsinen huvila.
    Kauppaa tai baaria ei tosin näy, kaipa ministeri Putinin pitää maistella oluttaan tien penkalla lempeässä kesäsäässä.

    Äänestä

  • riittää.... kirjoitti:

    Onhan tuossa sähkö- ja puhelinlinjoja ristiin ja rastiin. Jopa yksi yleisöpuhelin näkyy kuvassa. Karjalaista idylliä parhaimmillaan.
    Ei ole pilattu maisemaa uusilla taloluomuksilla, tuohon maisemaan sopii aivan hyvin vaikkapa hirsinen huvila.
    Kauppaa tai baaria ei tosin näy, kaipa ministeri Putinin pitää maistella oluttaan tien penkalla lempeässä kesäsäässä.

    Idylli on kääntynyt venäläisen kiinteistönhoidon myötä ihan Ryssiksi.
    Oletko sokea? Kauppa on avivan suomalaista SOK:n perusmallistoa, tuo vaalea rapattu rakennus oikealla. Lie arkkit. Erkki Huttusen piirtämää funkkista.
    http://fi.wikipedia.org/wiki/Erkki_Huttunen
    Talon alakerraassa on sekatavarakauppa ja yläkerrassa kylän ravintola. Kuten voit huomata Venäjälläkin on siirrytty ympärivuorokautiseen aukioloaikaan ja myymälän ovet tarpeettomina poistettu.
    Vastapäinen talo on kylän postitoimisto ja taa´empana oleva rakennus on Komsomoskaja-Nuorison kerhotalo.

    Äänestä

  • Se avarakatseinen kirjoitti:

    Se on tietenkin entinen suomalainen osuuskauppa, varaston lastaussilta ja kaikki muu on vielä jäljellä.
    Mutta ei sinne enää tavaraa toimiteta myyntiin. Kaupanhoitaja on muuttanut jo kaupunkiin.
    Paikalla käy enää kesäisin "myymäläauto", joka on kuorma-auton lavalle rakennettu koppi, josta myydään leipää, voita, kaljaa, viinaa ja muuta tuiki tarpeellista. Asiakkaina ovat datsoillaan asuskelevat lomalaiset. Palvelu pelaa hyvin.
    Siinä sitä idylliä on ihan tarpeeksi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Jäämerentie kirjoitti:

Antaisitko itse kesämökkisi pois? No ei varmaan Putin ja pari muutakaan heppua, joten unohtakaa koko Karjala.

Puhutaan mieluummin Petsamon palauttamisesta ja yhteydestä Jäämerelle. Siellä ei ole porukkaa tungokseksi asti, joten alue saattaisi irrota pienemmällä summalla. Suomen pohjoinen kalastuslaivasto tekisi hyvää suomalaisten terveydelle. Kekkosen ja kepuleiden ajan rasva- ja voivuoret ovat tukkineet lukuisat sepelvaltimot ja pilanneet ravinnepäästöillään Itämeren. Nyt on aika etsiä raikkaampia tuulia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu