Potkut

Olin 15-vuotta saman työnantajan palveluksessa toimihenkilönä. Yrityksessä tehtiin saneerausta, mutta kai sitä piti itseään niin vakiokalustoon kuuluvana, että ei voinut tajuta, kun nuori yritykseen tullut konsultti ilmoitti, huomenna ei enää tarvitse tulla. Yrityksen hallitus oli päättänyt myöntää yli 15-vuotta yrityksessä olleille irtisanomisajan ilman työvelvoitetta.
Kotimatka tuntui ihmeellisen lyhyeltä, kai sitä pelkäsi vaimolle kertoa uutisesta. Vaimoni otti asian kuitenkin tyynen rauhallisesti. Seuraavana aamuna meinasi paniikki iskeä, vaimo lähti töihin normaalisti ja lapset kouluun, mutta minä en lähtenytkään mihinkään. Onneksi yöllä oli satanut lunta, joten lumityöt voisi tehdä. Kului viikko ja paniikki vain kasvoi. Pieniä askareita tuli kotona tehtyä, mutta ei oikein saanut mitään suurempaa aikaiseksi. Tuohon aikaa ei ollut kännyköitä vielä saatavilla, oli vain autopuhelin ja tietysti normaali lankapuhelin. Lankapuhelimeen ei päivällä soittanut muut, kuin lehtikauppiaat, joten kun se kerran taas soi, menin harmistuneen vastaamaan telefooniin. Kyseessä ei ollutkaan lehtikauppias, vaan sen yrityksen pahin kilpailija, josta oli lopputilin saanut. Juteltiin niitä näitä, kunnes yrityksen toimitusjohtaja teki erikoisen ehdotuksen 8 kuukauden koulutuspaketti ja sitten heille töihin. Tiesin täysin, mistä projektista oli kysymys, koska edellisessä työpaikassa olin sitä ehdottanut investointisuunnitelmaan, johon sitä ei otettu. Mielessä kyllä kävi, että vieläkö "vanha koira oppii" temppuja", nyt noin 16-vuotta myöhemmin, voin sanoa, että oppii. Se on selvä, lukemaan joutuu paljon enemmän, kuin nuorena, mutta kyllä asiat vielä korvien väliin jää.