helsingin sanomissa oli tänään kaksi palstan aihealuetta sivuavaa artikkelia. ensimmäinen löytyy lehden tiede-osiosta, jossa toimittaja oli ottanut selvittääkseen pierun koostumuksen. artikkelin mukaan naisen pieru haisee tutkitusti pahemmalle, mutta vastaavasti miehet tuottavat suurikokoisempina enemmän suolistokaasuja.
tässä suhteessa siis tasa-arvo on jo toteutunut.
pääkirjoitussivun artikkelissa sitten otetaan kantaa palkkatasa-arvoon ja kirjoittajan mukaan suomalaiset työnantajat tunnollisesti pyrkivätkin toteuttamaan tilastollista palkkatasa-arvoa yhtäläisten vaativuustasoarviointien avulla. sen sijaan kirjoittaja on huolissaan niistä palkkaukseen liittyvistä rakenteellisista ja osin asenteellisista seikoista ja arvostuksista, joista johtuen "oikeudenmukainen" palkkaus ei välttämättä toteudu.
http://www.hs.fi/paakirjoitus/artikkeli/Tasa-arvotyö ei saa jäädä tilastojen tulkinnaksi/1135258829920/?cmp=tm_etu_paakirjoitus
rakenteellisia oikeudenmukaisuusesteitä tuottavat muun muassa vanhemmuuden vastuiden jakautuminen epätasaisesti sekä miesten maanpuolustusvelvollisuus.
tässä suhteessa siis tasa-arvo on jo toteutunut.
pääkirjoitussivun artikkelissa sitten otetaan kantaa palkkatasa-arvoon ja kirjoittajan mukaan suomalaiset työnantajat tunnollisesti pyrkivätkin toteuttamaan tilastollista palkkatasa-arvoa yhtäläisten vaativuustasoarviointien avulla. sen sijaan kirjoittaja on huolissaan niistä palkkaukseen liittyvistä rakenteellisista ja osin asenteellisista seikoista ja arvostuksista, joista johtuen "oikeudenmukainen" palkkaus ei välttämättä toteudu.
http://www.hs.fi/paakirjoitus/artikkeli/Tasa-arvotyö ei saa jäädä tilastojen tulkinnaksi/1135258829920/?cmp=tm_etu_paakirjoitus
rakenteellisia oikeudenmukaisuusesteitä tuottavat muun muassa vanhemmuuden vastuiden jakautuminen epätasaisesti sekä miesten maanpuolustusvelvollisuus.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Aloituksesi ensimmäinen aihe on niin vastenmielinen, että se ei mielestäni sovi tälle palstalle lainkaan.
Palkkatasa-arvoa on käsitelty kyllästymiseen saakka eri ketjuissa, samoin armeijaan liittyvää asiaa, joten kehitettäisiinkö nyt jotain uutta keskusteltavaa?
Mielenkiintoinen aihe voisi olla, kun lehdistöstä aloitettiin, vaikkapa viime viikolla Porissa järjstetyn Suomi-Areenan arviointi. Toisessa iltapäivälehdessä ruodittiin esiintyjien pukeutumista. Urpilainen sai 10 pistettä ja olikin todella tyylikäs. Yleisesti ottaen puheenjohtajat pärjäsivät muotitoimittajan (nainen) arvioinnissa varsin hyvin, mutta Soini sai 5 pistettä liian epäsovinnaisesta pukeutumisesta.
Otin tämän aiheen esille siitä syystä, että näen epätasa-arvon useasti itse aiheutetuksi. Ts. jos Urpilainen sai täyden pointsit, hän ansaitsi sen. Ja Soini ansaitsi moitteet. Kummankaan suolistokaasuista ei ole hajuakaan, evvk.
hesari itse nosti suolistokaasu-teeman esille ja vieläpä mies/nainen -vertailuasteikolla. itse en tarkoittanut aloituksessani yhdistää feminismiä suoranaisesti pieruihin, vaan huomioin vain tämän artikkelissa esille tuodun sukupuolivertailun, mikä aina liippaa palstan aihealuetta läheisesti. jos siis joku näin oli väärin ymmärtänyt. :)
tärkeämpi ja pitkäaikaisempi teema on tuo palkkatasa-arvo ja oikeudenmukainen palkkaus muutenkin. hesarin artikkelia lukemalla tulee toisaalta ristiriitaiseen lopputulokseen, sillä ensin kirjoittaja vaatii konkretiaa palkkatilastojen tulkintaan ja lopuksi toteaa ympäripyöreästi "oikeudenmukaisuuden" huomioimista palkkausjärjestelmissä sen kummemmin yksilöimättä, mitä nämä oikeudenmukaisuuden toteutumista estävät rakenteet ovat ja miten niitä tulisi arvioida ja poistaa.
kyse on siis siitä, että kenen oikeudenmukaisuudentajun mukaan palkkausjärjestelmistä tulee absoluuttisen tasapuolisia.
itse esimerkiksi pitäisin erinomaisen oikeudenmukaisena, jos työnantajani maksaisi minulle yhtä paljon optio-palkkioita, mitä fortumin toimitusjohtajat saavat. näin myös palkkausjärjestelmiä uudistettaessa eturyhmät pyrkisivät huolehtimaan omien jäsentensä eduista itsekkäästi, mikä on nykyisenkin työmarkkinaneuvottelujärjestelmän kantava idea.
oikeudenmukaisuutta estävien rakenteiden purkaminen ei siis mielestäni ole ensisijaisesti työnantajan tai muiden työmarkkinajärjestöjen tehtävä, vaan niihin pitää pureutua poliittisella päätöksenteolla ja lainsäädännöllä, jolloin työmarkkinajärjestöillä on selkeät, toisiin ammattiryhmiin, suhteutetut rajat. esimerkiksi vanhempainvapaiden lakisääteiset pituudet ja niistä maksettavat korvaukset muokkaavat väkisinkin työelämän pelisääntöjä oikeudenmukaisempaan suuntaan. samoin asevelvollisuuden muuttaminen sukupuolineutraaliksi lisää yksilöiden toiminta- ja valinnan mahdollisuuksia.
suomi-areena -ohjelma jäi minulta väliin, -joittenkin lehtitietojen mukaan soini olisi ollut kuitenkin asiakysymyksissä varsin suvereeni. perussuomalaisille tietenkin tämä on hyvä uutinen, vaikka puolue onkin muuten varsin anonyymi jäsenistöltään. puoluejohtajan imagon varassa siis toimitaan varsin pitkälle persuissa, -puolueen puheenjohtajan ja rivijäsenten välissä on siis selvä hajurako. :)
Palkkasi saat ansioittesi mukaan. Piste. Fortumin optioilla ei liene tämän palstan kanssa mitään tekemistä. Olen kyllä samaa mieltä niiden epäoikeudenmukaisuudesta.
Suomi-Areenan osalta sanoisin, että Soinin kommentit jäivät tasolle "kyllä kansa tietää". Ei kerrassaan mitään sanottavaa, mikä oli yllätys minullekin. Yleisesti ottaen puheenvuorot olivat vaisuja.
käsittääkseni suomi-areenalla on olleet puolueiden puheenjohtajat tentattavina. suomessa tasa-arvoistuminen näkyy siinäkin, että puolueiden puheenjohtajistossa naisia on useita, -kiviniemi, urpilainen, sinnemäki ja räsänen tulevat heti mieleen puolueidensa johtajina ja suunnannäyttäjinä. samalla tulee todistetuksi sekin seikka, että naiset eivät välttämättä edusta yhtenäistä mielipidetta tai maailmankatsomusta. esimerkiksi kristillisten räsänen ja vihreiden sinnemäki ovat käsittääkseni kaikissa asiakysymyksissä ja myös syvällisimmissä filosofisissa näkemyksissään jopa kauempana toisistaan kuin esimerkiksi feministit ja miesasiamiehet yleensä. heidän ei siis voi pitävästi todistaen sanoa yhtenäistä naisnäkökulmaa.
tästä voidaankin sitten ryhtyä miettimään sitä, että mitä ovat ne feminismin keskeiset tavoitteet ja päämäärät, koska feministisen liikkeen potentiaaliset jäsenet (=kaikki naiset yhteiskunnassa) edustavat yksilöllisesti hyvinkin erilaisia näkemyksiä.
On totta, että puoluejohto jakaantuu nyt m/n -akselilla tasaisesti. On Urpilainen, Kiviniemi, Sinnemäki ja Räsänen. Sitten Katainen, Wallin, Arhinmäki ja Soini.
Politiikan ja mies-/naisaisialiikkeiden tuleekin olla etäällä toisistaan. Hallituksessa on tasa-arvoa "sukupuolineutraalisti" ajava ministeri - se riittää.
Tartun vielä yhteen viestisi kappaleeseen, missä puhut puolueen puheenjohtajasta suunnan näyttäjänä.
Jos tuota kahdeksikkoa nyt ihan tylysti arvioi, sanoisin, että siihen yltää Katainen, Soini, Arhinmäki, Sinnemäki ja Urpilainen. Siinä se on. Soinin osalta tosin on sanottava, että populistinen sanahelinä uppoaa kansaan, mutta ei auta tosipaikan edessä. Se nähtiin aikanaan, kun Veikkoa kannettiin eduskunnasta ulos.
Trendi on suosinut Persuja, mutta on ihan eri asia soittaa suutaan oppositiossa, kuin ottaa hallitusvastuuta.