Hellareiden synti.

Mitä se heille tarkoittaa ja on? Näyttää siltä että yhdelle synti on sitä mitä se ei toiselle ole.

Mistä hellarit uskovat pelastuvansa? niin ja mihin? Vievätkö he mukanaan ne synnit jotka ei syntiä heidän mielestään ole mutta naapuri hellarille on.

Vaikuttaa jotenkin kovin epävarmalta (sekavalta).
1112
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Synti on Jumalan tahdon ja ihmisen tahdon välinen ristiriita.

Ihmisillä on erilaisia käsityksiä siitä, millaiset teot tai tekemättä jättämiset ovat syntiä. Näistä sitten kiistellään seurakunnissa loputtomiin.

Tekemiset tai tekemättä jättämiset eivät ole synti, vaan teot tulevat ihmisessä Aadamista asti asuvan synnin seurauksena. Synti on siinä, etteivät ihmiset usko sitä mikä Joh 3:16 sanotaan. Ihminen on Jumalan kanssa sovitettu Jeesus vaelsi viattoman elämän, hän kuitenkin kuoli koko maailman syntitaakka harteillaan ihmisten väkivallan seurauksena. Jos Jeesus olisi jäänyt kuolleena hautaan, niin voisimme panna Raamatulle pisteen ja pillit pussiin. Jeesus nousi ylös kuolleista kulleman voittajana, kuolema ei voinut häntä pitää. Nyt on kuolema voitettu, Jeesus voitti synnin ja kuoleman vallan.

Ihmiset eivät usko levansa kokonaan syntisiä, Jumalan lain rikkojia. Siksi he eivät myöskään katso tarvitsevansa parannusta. Rarannus ei tarkoita elintapojen fixaamista peremmiksi, kuten usein
virheellisesti luullaan ja uskotaan.

Parannus tarkoittaa kaikesta omastaan luopumista ja Jumalan oman (Kristuksen sovitus ja
vanhurskaus) vastaanottamista lahjana USKON KAUTTA.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kuka määrää? kirjoitti:

Mitä se heille tarkoittaa ja on? Näyttää siltä että yhdelle synti on sitä mitä se ei toiselle ole.

Mistä hellarit uskovat pelastuvansa? niin ja mihin? Vievätkö he mukanaan ne synnit jotka ei syntiä heidän mielestään ole mutta naapuri hellarille on.

Vaikuttaa jotenkin kovin epävarmalta (sekavalta).

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu