Energiajuomat

Noniin, ilman kummempia odotuksia vastauksien sisällöistä kysyn silti!
Uusimpien tutkimuksien mukaan tappiin viritetyt energiajuomat vastaavat päihteitä ja näin hipovat elintarvikelakeja. Olen ollut kyllä tietoinen asiasta mutta en voi myöntää itselleni.

Juon päivittäin 1-2 tölkkiä batteryä/powerking/redbull/megaforce. Yleensä tukusta tilattuna halvemmalla.
Määrä ei ehkä kuulosta suurelta mutta viikoissa ja kuukausissa se on jo pelottava summa. Addiktio lähti ensin pelaamisesta, joka paheni intin palvelusvuosiin missä ei pysynyt millään välillä tolpilla ja lopulta fyysiseen työhön mikä vaatii joka aamu/ilta energiajuomaa.

En huomaa enää piristyväni pahemmin kofeiinin/tauriinin vaikutuksesta, vaan juon jo tottumuksesta ja hyvästä mausta. Olisi hienoa jos joku pystyisi neuvomaan korvaavaa asiaa energiajuomien tilalle tai muuta keinoa päästä irti niistä. En juo kahvia tai muita piristeitä. Ylitsetulviva energiamäärä myös haittaa punttisalia aiheuttaen sydämmentykytyksiä, alkaa siis jo pelottaa oman terveyden puolesta.

Viikon osasin olla ilman, mutta seurauksena oli ahdistusta ja muita vieroitusongelmia.
1717
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

tuplaa juomasi energiajuomamäärä päivässä, kuntosalillahan on pelkkää hyötyä siitä että on ylimääräistä energiaa sillä siellä sitä juuri tarvitaan, mikäli treenaat raskailla painoilla, jos et treenaa, niin haista vittu sitte

Äänestä

Kommentoi aloitusta


AddictedToEnergy kirjoitti:

Noniin, ilman kummempia odotuksia vastauksien sisällöistä kysyn silti!
Uusimpien tutkimuksien mukaan tappiin viritetyt energiajuomat vastaavat päihteitä ja näin hipovat elintarvikelakeja. Olen ollut kyllä tietoinen asiasta mutta en voi myöntää itselleni.

Juon päivittäin 1-2 tölkkiä batteryä/powerking/redbull/megaforce. Yleensä tukusta tilattuna halvemmalla.
Määrä ei ehkä kuulosta suurelta mutta viikoissa ja kuukausissa se on jo pelottava summa. Addiktio lähti ensin pelaamisesta, joka paheni intin palvelusvuosiin missä ei pysynyt millään välillä tolpilla ja lopulta fyysiseen työhön mikä vaatii joka aamu/ilta energiajuomaa.

En huomaa enää piristyväni pahemmin kofeiinin/tauriinin vaikutuksesta, vaan juon jo tottumuksesta ja hyvästä mausta. Olisi hienoa jos joku pystyisi neuvomaan korvaavaa asiaa energiajuomien tilalle tai muuta keinoa päästä irti niistä. En juo kahvia tai muita piristeitä. Ylitsetulviva energiamäärä myös haittaa punttisalia aiheuttaen sydämmentykytyksiä, alkaa siis jo pelottaa oman terveyden puolesta.

Viikon osasin olla ilman, mutta seurauksena oli ahdistusta ja muita vieroitusongelmia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu