USKONLAHKOINEN SUKU

Veljeni syntyessä isäni sisko loukkaantui kovasti kun ei saanut kumminvirkaa. Sitten viisi vuotta myöhemmin minä synnyin.Paniikki valtasi vanhempani kun isän sisko kieltäytyi kauan odottamastaan tehtävästä. Koko isäni perhe ilmotti etteivät he aio tulla ristiäisiin.Ja tähän kaikkeen selityksenä oli, että kummin tehtävässä ja pienen ihmisen nimeämisessä oli muka jotain Jumalan tahdon vastaista, syntistä. Silloin he hylkäsivät veljeni eivätkä koskaan huolineet minua.He eivät muistaneet koskaan meitä jouluna,syntymäpäivinä tai ripillä.Voisi siis luulla minun eläneen ilman toista isoäitiä ja sukua täysin, ikävä kyllä kuitenkaan en. Luulen että niin olisi ollut parempi.
Pienenä tuntui hassulta heidän kyläillessä luonamme,kun televisio piti laittaa kiinni (omat televiot olivat hakanneet kirveellä paskaksi joskus) ja aika ajoin he toivat lahjoja, vaikkeivat joulua tai synttäreitä viettäneetkään.Tästäkin he jaksoivat aina muistuttaa lahjan antaessaan, tunsin lahjan heiltä ottaessaan tekevänsä aina jotai pahaa heidän silmissään.Olin siis aika ajoin tekemisissä heidän kanssaan heidän kyläillessä tai kun he veivät minut ja veljeni serkkujemme kanssa, mökkireissuillemme. Näillekkin ainakin minä lähdin lähinnä siksi, että sain olla serkkujeni kanssa.Mökillä tv:tä ei saanut katsella kuin he, päivän uutiset, 3 pientä lasta ei nähnyt yhtään lastenohjelmaa.Mikä etuoikeus heillä oli Jumalan silmissä avata tv uutisiensa ajaksi?Entä kun 5-7 vanhalle lapselle puhutaan usein maailman lopusta ja että kaikki ihmiset ovat syntisiä ja tulevat kuolemaan huomenna, hänen istuessa samaan pöytään.Hän lähti kauhuissaan usein kynineen muualle.
Olinhan minä ja serkkuni oppineet jo vuosien varrella mikä oli heidän kanssa soveliasta ja mikä ei.Usein purskahdettiin nauruun ruokarukouksen aikana, joka tuntui vain jatkuvan ja jatkuvan.Ymmärrän kyllä, ettei lapsille ole pahasta opettaa ruokarukousta ja ymmärtämään muiden hengellisyyttä, mutta entä kun puhutaan 2-5 min pituisesta ruokarukouksesta ja 3-5 Jeesus laulusta.Pidän sitä lähinnä itsekkäänä ajatteluna heiltä,kun lapsen pikkuisen tuona aikana naurahdettua koko rukous tai laulu keskeytetään ja häneen katsotaan paheksuen.Myöhemmin teini-iässä, kun pukeuduin normaaleihin nuorten vaatteisiin, enkä todellakaan ajoissa kehittyneen kehoni vuoksi niihin paljastavampiin kun kerrankin kävin kylässä pitkästä aikaa, muistan kun mummoni katsoi minua istuen edessäni, katsoen minua päästä varpaisiin arvioiden ja sanoen:Nuoret yrittävät pukeutua nykyään niin pieniin ja paljastaviin vaatteisiin, vaikkei heillä ole edes rintoja.Tuon jälkeen tunsin ja tajusinkin jo etten saa olla oma itseni, enkä käynytkään enää kylässä.Hän katsoi minua aivan kuin huoraa, ja niin uskon hänen todella ajatelleenkin. Vanhempani olivat eronneet. Mutta miten se oikeutti minut tuomitsemaan?Siksikö että olin alle menkka ikäisenä jäänyt asumaan isääni pettäneen äitini luokse asumaan?En olisi mielestäni voinut edes jäädä asumaan isäni luo, olisin joutunut olla paljon yksin veljeni kanssa En koskaan lakannut käymästä kuitenkaan isäni luona.
Kaikesta näistä asioista huolimatta ja vaikkeivat he osallistuneet ristiäisiini, muistaneet syntymäpäiviäni tai jouluna ikinä, he olettivat minun kyläilevän isäni kanssa äitienpäivänä. Miten ne jälleen poikkeaa Jumalan silmissä?He sanoisivat että synttärit perustavat maalliseenmammonaan, he ovat väärässä, kyllä lapsellekin olisi merkinnyt enemmän kuin lahja se, että he olisivat olleet edes joskus hänen elämässään läsnä. Nykyään he eivät kysymättä muista enää ikääni ollenkaan, toisin kuin serkkujeni joiden synttäreitä he ovat yhtäkkiä alanneet viettämään kahvien merkeissä. He viettävät myös isäni synttäreitä, hyvä niin.He ihmettelevät (isän sisko) kun en ole muistanut hänen täyttäneen viittäkymmentä!Teki mieleni kysyä miten muistaisin, kun koko elin aikanani ei kenenkään teidän synttäreitä ole saanut viettää?Ja ihmettelen miten yhtäkkiä synttäreiden juhliminen ei olekaan syntistä, miten he kehtasivat/saivat tulla kuolleen veljeni hautajaisiin, jonka missään juhlissa viiden ikävuoden jälkeen eivät muka olleet voineet käydä.He juhlivat nykyään muutenkin juhlia, joita he eivät ennemmin olisi voineet juhlia, yllätin kerran vapputorilta, eikö se ole syntinen juhlajos verrataan rippiin tai ristiäisiin?Myös tv:tä voidaan jo jonkin verran katsella.
Vaikka olen kaiken laiseen kommenttiin ja asioihin heidän tiimoiltaan jo tottunut lapsuudessani, on minun monen vuoden erittäin harvan ja halveksuvan yhteyden pidon jälkeen vaikea ymmärtää mitä he minusta nyt haluavat.Kun näin mummoni monen vuoden jälkeen isälläni ja poikaystäväni hänet ensimmäisen kerran, hän kätteli minua kuten oudon poikaystävänikin. Näin läheiset välimme ovat joten miksi välillä esittää muuta? Kihlajaisiimme he eivät tulleet, koska ne pidettiin äitini luona. Jos haluaisivat nyt oikeasti osallistua ei kenenkään ihmisen pitäisi olla siihen este. Luulisi meidän suhteen olevan selviö, eli sellaista ei ole, eikä pitäisi esittää olevankaan.