Tänään minä olen päättänyt lopettaa ahmimisen. Koska se olen minä joka ahtaa sitä ruokaa suuhun eikä kukaan muu. Toissapäivänä ahmin koko päivän, ahmin niin että voin pahoin, mutta silti iltamyöhään vielä söin murolautasellisia toisen perään. Yksi lautasellinen ei ikinä tunnu riittävän vaan aina haluan lisää. Lisää lisää lisää. Ja sitten syön niin paljon että se olisi normaalin ihmisen mielestä järjetön määrä ja jos joku tietäisikin paljonko syön, häpeäisin todella. Taustalla oli ajatus, että tänään vielä, huomenna se loppuu. Huomenna muutan elämäni ja rankaisen itseäni niistä hetkistä mitkä vietin ravaten jääkaapilla. Niin minä ajattelen. Seuraava päivä on aina kamala, turvotus ihan järkyttävää ja mitä haluaisin tehdä? Jatkaa vain, syödä lisää, mikään ei tunnu riittävän. Epäonnistumisen tunnetta paikkaa ahmiminen, se auttaa ahdistukseen ja saa hetkeksi mielialan ylös. Aina kun ajattelin ottavani viimeisen leivän, olin jo voitelemassa seuraavaa. Poikaystäväni tietää ahmimisestani ja sanoi että lopeta! Miksi jatkat! Ja minä söin ja hän puisteli päätään. Huomasin syöneeni iltapalaksi litran jäätelöä, purkin rahkaa, monta leipää, suklaapatukan ja ainakin viisi murolautasellista. Ja siihen tietty vielä päivän ruoatkin lisäksi. Well done!
Olen laihduttanut yli 20 kiloa ja nyt pitkästä aikaa normaalipainoinen. Pelkään ihan hillittömästi että lihon taas ja tietenkin minä lihon tätä tahtia. Olen jojoillut painon kanssa jo vuosia. Ylimmillään olen painanut 100 kiloa ja sitä aikaa en kaipaa. Mutta miksi silti ahmin? Vaikka tiedän kuinka surkeaksi se minut ajaa.
Olen tajunnut että pakkomielteeni ruokaan on ihan kamala. Laihduttaessani mietin ruokaa jatkuvasti. Saatan pysyä kuukausia itsekurissa, syödä vain ne tietyt ruoat joka ikinen päivä ja kieltäytyä kahvipöydässä kaikista herkuista. Sitten otan jäätelön joskus hetken mielijohteesta ja herkkuhimoni herää. Jos kaapissa on keksejä, syön ne siltä seisomalta. Sitten saatan koko illan ahtaa itseeni ruokaa miettimättä edes mitä syön. Haluan vain syödä, elää hetken huumassa, unohtaa huomisen ja sen olon, joka on kamala! Olen yrittänyt kaikkia taktiikoita, yrittänyt syödä enemmän mutta sitten syönkin vaan jatkuvasti jos en pidä rajoitettuja annoskokoja tai ruokarytmiä. Olen kyllä onnistunut pitämään tasapainon mutta silloinkin haaveilen ruoasta, mitä laittaisin seuraavaksi ja sitä rataa. Haluaisin unohtaa ruoan ja suhtautua siihen normaalisti mutten pysty. Joka ikisestä suupalasta en ehdi edes nauttia, hotkaisen ne vaan ja mietin että mitäs seuraavaksi syön. Ison annoksen jälkeen saatan haaveilla taas syömisestä - onko vähän sairasta... Nyt ahmimiskohtauksia on tullut pari kolme per viikko. Pysyn kurissa ehkä kolme päivää, jolloin saatan syödä vähän yli ja sitten tuleekin semmoinen olo että eikö oliskin ihan sama syödä vielä vähän jotain ja sitten syön niin paljon että olen ihan täynnä. Kyläilyt ja semmoiset ovat pahoja koska jos esim. grillataan niin siitä se ahmiminen aina lähtee. Huolestuttaa kun en edes tunne itseäni täydeksi vaikka vatsassa tuntuukin kummalta. Mutten tunne itseäni kylläiseksi!
En halua enää ahmia. Vihaan sitä oloa, morkkista ja kaoottista olotilaa mikä iskee sen jälkeen. Syyllisyys iskee päälle ja silti haluaisin vain syödä lisää. Eikö minulle riitä mikään. Enkö minä osaa rajoittaa itseäni ja miksi minulla on kokoajan sellainen tunne että rajoitan itseäni? Kertokaa ihmiset miten ihmeessä olette päässeet tästä pirullisesta sairaudesta eroon ja saaneet normaalin suhtautumisen ruokaan. Onko masennuslääkkeet yms.. auttaneet? Tuntuu etten enää jaksa, olen ihan loppu. Yritän nyt muuttua etten liho taas, mutta tuntuu että häviän tämän taistelun taas.
Vuodatusta...
6
738
Vastaukset
- tötö12
ite olen 20 vuotias nuori nainen ja ahmimiseni on riistäytynyt käsistä!pelkään lihomista ihan kamalasti ja ajattelen ruokaa aina!joka hetki...syön ja syön ja syön.itsekurini on hävinnyt kokonaan.mulla on aivan täysin samanlaiset tuntemukset ku sulla...miksi syön koko ajan ?eikö mulle mikään riitä?ja aina tulee ajatus paremmasta huomisesta.."huomenna en enää ahmi joten saan syödä vielä tämän päivän mitä huvittaa".ei se toimi niin.keinot on multa loppu,en tiedä mitä teen.tä syömisjuttu vie multa niinn paljon aikaa ja voimia!tsemppiä sulle (:
- pallopulla
Ihan samoja tuttuja tuntemuksia on minullakin. Tosin olen nyt pystynyt lopettamaan järjettömän ahmimisen tämän kesän aikana. Takana on minulla ainakin ajatusmalli. En nimittäin ajattele laihduttaa, vaan hyväksyn herkutkin osaksi ruokavaliota. Lisäksi syön lämmintä kunnon perusruokaa joka päivä. Joku on joskus sanonutkin, että ei bediläinen saisi ajatella laihduttavansa, koska elämässä ei ole silloin kuin ääripäät...joko nälkiinnytään laihduttamalla tai ahmitaan kunnolla viis siitä -meiningillä. Jokainen syömättä jätetty on askel parempaan, vaikka mieli tekisin. Olen saanut lisäksi apua hakemalla mielihyvää mm. hieronnasta!! Kannatan!
- ällöttäväahmatti
Ihana kuulla ettei ole yksin tämän ongelman kanssa. Otan nyt viikon kerrallaan tämän projektin kanssa. Ja loppupeleissä pitää keskittyä joka päivä ettei ala taas ahtaa itseään täyteen. Monesti kun menee pitkään hyvin niin unohtaa sen että miksi ei kannata santsata lisää ruokaa. Ajattelee että ei se nyt niin paha ole jos syön vähän enemmän kuin suunnittelin. Mutta on se paha, koska se monesti johtaa niihin övereihin. Olen huomannut että bed liittyy monesti vähän semmoseen mustavalkoiseen on off ajatteluun. Onneksi nykyään osaan ajatella enemmän harmaankin sävyjä enkä ajattele vähän yli syödessäni enää että nyt on mennyt kaikki pilalle, siispä nyt ei ole enää mitään väliä mitä syön. Aiemmin ajattelin niin ja siksi oli tosi hankala aloittaa laihdutusta, koska ei pystynyt joustamaan ollenkaan ajatustensa kanssa ja laihdutus tarkoitti totaalikieltäytymistä kaikesta. Sitten oli olemassa vaan totaalinen välinpitämättömyys ja saatoin syödä liikaa joka päivä kuukausitolkulla. Se sitten johti kymmenien kilojen lihomiseen. Huvittavaa että kävin terapiassakin yhdessä vaiheessa masennuksen takia mutta silti vaikka puhuin ahmimisestani, terapeutti ei kiinnittänyt siihen huomiota. Ehkä sen takia että hän ei tiennyt niitä määriä, koska en edes kehdannut kertoa. Kymmenien kilojen lihominen hetkessä masentaa ketä vain kun laihdut hoikasta ylipainoiseksi. Kyllä siinä ehkä jonkinlainen identiteettikriisi iskee päälle ja itsetunto tippuu pohjalukemiin. Kamalin tunne on ahmimisputken jälkeen laittaa ne aiemmin hyvin istuneet farkut jalkaan jotka puristaa joka kohdasta ja lähteä turvonneena ja huonovointisena aamulla liikkeelle. Itseinho on päällä ja tietää että nyt pitäisi vähän ryhdistäytyä.
Liikun muutaman kerran viikossa, se on auttanut itseä paljon. Yritän ajatella että kun käy vaikka salilla niin sehän on hyvä että syö paljon että saa lihasta. Mutta silti, ei se liikunta kompensoi yli tuhatta pluskaloria päivässä. Ja mitä enemmän ahmin, sitä vähemmän huvittaa jumppaan mennä. Olen kerran aiemminkin onnistunut laihtumaan normaalipainoiseksi, mutta silloin kilot tulivat takaisin. Nyt ainakaan en taistelematta nöyrry siihen vaan teen kaikkeni vaikka joka päivä että muutun.
Otan nyt päivän kerrallaan. Olisi varmasti fiksua unohtaa laihdutus, koska silloin ruoasta haaveilu alkaa. Ironista on että elin monta kuukautta tiukassa kurissa ja nyt en osaa elää edes päivää. Luulin että osaan syödä herkkuja kohtuudella, osasinkin pitkän aikaa kun sallin itselleni joka päivä vähän suklaata. Mutta nyt olen taas tällä linjalla että joka päivä on pakko saada jotain sokerista ja se ei monesti jää pieneen määrään. Annoskoot ovat myös ongelma. Ne on kasvaneet hiljalleen isommaksi ja isommaksi. Jos on oikein huono päivä, tuntuu ettei mistään muusta saa nautintoa kuin ruoasta. Sekin on oikeasti huolestuttavaa.
Tänään tuli syötyä pääosin normaaliruokaa yli tarpeen, koska krapulaisena liikunnatkin jäi väliin. Ja launtaina alkoholista kertyneet kalorit ja pikaruoan kalorit on vielä taustalla turvottamassa eli olo on taas aivan ihana.. Siis nyt saldo on kaksi ahmintaa per viime viime viikko. Seuraavan viikon tavoite on olla ahmimatta. Nyt unohdan sen kompensaation että pitää olla syömättä, koska se ajaa taas tuhoon. Vaikka saisi kai sillä itsetunnon vähän ylemmäs mutta yritetään nyt näin. Tsemppiä kaikille, oikeasti tiedän minkälaista elämä on bedin kanssa. Liiankin hyvin.
Tämän päivän ruoat: Ei tämä ihan pahin ahmiminen ollut mutta ylensyöntiä jälleen kerran..
Yöllä baarin jälkeen: nakkeja, makaronia, ketsuppia
Weetabixia, luonnojogurttia, marjoja
Pallojäätelö jäätelökioskista
Jauhelihakastiketta, spagettia, fetasalaattia, lasi maitoa
Neljä ruisleipää margariinilla
7 x 120 kalorin keksi, kahvia (Voi miksi taas näin)
Sokerijogurtti
5 paahtoleipää margariinilla
Mysliä, maitoa, lasi appelsiinimehua - Sonja O.
ällöttäväahmatti kirjoitti:
Ihana kuulla ettei ole yksin tämän ongelman kanssa. Otan nyt viikon kerrallaan tämän projektin kanssa. Ja loppupeleissä pitää keskittyä joka päivä ettei ala taas ahtaa itseään täyteen. Monesti kun menee pitkään hyvin niin unohtaa sen että miksi ei kannata santsata lisää ruokaa. Ajattelee että ei se nyt niin paha ole jos syön vähän enemmän kuin suunnittelin. Mutta on se paha, koska se monesti johtaa niihin övereihin. Olen huomannut että bed liittyy monesti vähän semmoseen mustavalkoiseen on off ajatteluun. Onneksi nykyään osaan ajatella enemmän harmaankin sävyjä enkä ajattele vähän yli syödessäni enää että nyt on mennyt kaikki pilalle, siispä nyt ei ole enää mitään väliä mitä syön. Aiemmin ajattelin niin ja siksi oli tosi hankala aloittaa laihdutusta, koska ei pystynyt joustamaan ollenkaan ajatustensa kanssa ja laihdutus tarkoitti totaalikieltäytymistä kaikesta. Sitten oli olemassa vaan totaalinen välinpitämättömyys ja saatoin syödä liikaa joka päivä kuukausitolkulla. Se sitten johti kymmenien kilojen lihomiseen. Huvittavaa että kävin terapiassakin yhdessä vaiheessa masennuksen takia mutta silti vaikka puhuin ahmimisestani, terapeutti ei kiinnittänyt siihen huomiota. Ehkä sen takia että hän ei tiennyt niitä määriä, koska en edes kehdannut kertoa. Kymmenien kilojen lihominen hetkessä masentaa ketä vain kun laihdut hoikasta ylipainoiseksi. Kyllä siinä ehkä jonkinlainen identiteettikriisi iskee päälle ja itsetunto tippuu pohjalukemiin. Kamalin tunne on ahmimisputken jälkeen laittaa ne aiemmin hyvin istuneet farkut jalkaan jotka puristaa joka kohdasta ja lähteä turvonneena ja huonovointisena aamulla liikkeelle. Itseinho on päällä ja tietää että nyt pitäisi vähän ryhdistäytyä.
Liikun muutaman kerran viikossa, se on auttanut itseä paljon. Yritän ajatella että kun käy vaikka salilla niin sehän on hyvä että syö paljon että saa lihasta. Mutta silti, ei se liikunta kompensoi yli tuhatta pluskaloria päivässä. Ja mitä enemmän ahmin, sitä vähemmän huvittaa jumppaan mennä. Olen kerran aiemminkin onnistunut laihtumaan normaalipainoiseksi, mutta silloin kilot tulivat takaisin. Nyt ainakaan en taistelematta nöyrry siihen vaan teen kaikkeni vaikka joka päivä että muutun.
Otan nyt päivän kerrallaan. Olisi varmasti fiksua unohtaa laihdutus, koska silloin ruoasta haaveilu alkaa. Ironista on että elin monta kuukautta tiukassa kurissa ja nyt en osaa elää edes päivää. Luulin että osaan syödä herkkuja kohtuudella, osasinkin pitkän aikaa kun sallin itselleni joka päivä vähän suklaata. Mutta nyt olen taas tällä linjalla että joka päivä on pakko saada jotain sokerista ja se ei monesti jää pieneen määrään. Annoskoot ovat myös ongelma. Ne on kasvaneet hiljalleen isommaksi ja isommaksi. Jos on oikein huono päivä, tuntuu ettei mistään muusta saa nautintoa kuin ruoasta. Sekin on oikeasti huolestuttavaa.
Tänään tuli syötyä pääosin normaaliruokaa yli tarpeen, koska krapulaisena liikunnatkin jäi väliin. Ja launtaina alkoholista kertyneet kalorit ja pikaruoan kalorit on vielä taustalla turvottamassa eli olo on taas aivan ihana.. Siis nyt saldo on kaksi ahmintaa per viime viime viikko. Seuraavan viikon tavoite on olla ahmimatta. Nyt unohdan sen kompensaation että pitää olla syömättä, koska se ajaa taas tuhoon. Vaikka saisi kai sillä itsetunnon vähän ylemmäs mutta yritetään nyt näin. Tsemppiä kaikille, oikeasti tiedän minkälaista elämä on bedin kanssa. Liiankin hyvin.
Tämän päivän ruoat: Ei tämä ihan pahin ahmiminen ollut mutta ylensyöntiä jälleen kerran..
Yöllä baarin jälkeen: nakkeja, makaronia, ketsuppia
Weetabixia, luonnojogurttia, marjoja
Pallojäätelö jäätelökioskista
Jauhelihakastiketta, spagettia, fetasalaattia, lasi maitoa
Neljä ruisleipää margariinilla
7 x 120 kalorin keksi, kahvia (Voi miksi taas näin)
Sokerijogurtti
5 paahtoleipää margariinilla
Mysliä, maitoa, lasi appelsiinimehuaItselläni muuttui suhtautuminen syömiseen noin kolme vuotta sitten, kun aloitin lähihoitaja opinnot. Ystävystyin todella hyvin yhden toisen luokkalaiseni kanssa. Jossain loka-marraskuun tienoilla hän heitti ilmoille, että pidetään karkkilakko Jouluaattoon asti. En ollut ikinä ollut karkkilakossa, moinen ei ollut ikinä tullut mieleenikään. En kokenut syöväni mitenkään ylenmäärin herkkuja tai muutenkaan erittäin epäterveellisesti. Söin herkkuja, söin milloin siltä tuntui ja söin mitä kaapista löytyi. Päätin ryhtyä tuohon karkkilakkoon. Tiesin, että pystyn siihen. Sillä minulla on luja tahto ja kilpailuhalu.
Nyt toivon etten olisi ikinä ryhtynyt siihen. Sillä se alkoi pikku hiljaa riistäytymään käsistä. Pysyin Jouluaattoon asti, mutta en pystynyt syömään herkkuja. Niistä tuli paha olo sekä fyysisesti että henkisesti. Kävimme samaan aikaan koulussa kotitalouden tunnilla läpi kaloreita, terveellistä ruokavaliota sekä muita "hyviä elämäntapoja". Aloin tutkimaan ruokakaupoissa elintarvikkeiden etikettejä. Aloin laskemaan kaloreita, vähentämään "herkkujen" (eli suuria kalori määriä sisältäviä ruokia) määrää entisestään. Liityin kuntosalille ja aloin käymään jumppatunneilla, vaikka olen ala-asteelta asti inhonnut liikuntaa, enkä ole ikinä oikein harrastanut kunnolla mitään. En ole siltiin missään elämäni vaiheessa ollut ylipainoinen.
En laihtunut tuona aikana hirvittävää määrää, n. 4 kg. Sen verran että näytin omasta mielestäni fantastiselta, vaikka taisin olla vähän alipainoinen. Viitisen kuukautta sitten sorruin. Olin poikaystäväni luona käymässä ja nappasin hänen karkkipussistaan kaksi salmiakkikarkkia. Sen jälkeen homma lähti lapaseta, mutta ihan toiseen suuntaan. Olen nyt viimeisten viiden kuukauden aikana parina päivänä viikossa ahminut itseni melkein kuoliaaksi, enkä ole silti pystynyt lopettamaan. Välillä olen selvinnyt viikon tai pari, mutta sitten sama on alkanut taas uudestaan. Nyt olen lihonnut 8kg, joten painan enemmän kuin ikinä ennen. Vihaan itseäni. Olen masentunut ja ahdistunut tästä syömisestäni. Olen täysin hukassa itseni kanssa, minkä takia suhteenikin kariutui. Kysyn itseltäni monesti, miksen voi suhtautua ruokaa niin kuin ennen?
Itse luulen, että ainut tapa on muuttaa omaa ajattelutapaa. Olla ajattelematta ruokaa. Syömällä mahdollisimman normaalisti, mutta tekemättä siitä suurta numeroa itselle. Ja ohjaamalla ajatuksia muulle, kuten yhdessä viestissä eräs kertoi hieronnasta. Puhuminen myös auttaa, ainakin itsestäni tuntuu siltä. Toivon teidän muidenkin löytävän jotain, jolla ohjata ajatukset muualle ja saavan jostain muualta sitä tyydystä, jota haemma ruoasta. Ei se tule olemaan helppoa, mutta varmasti sen arvoista. Tsemppiä meille kaikille! :)
- leipuri hiiva
Täällä on myös parikymppinen tyttö, joka tuskailee samojen ongelmien kanssa. Olen tykänny syömisestä, ruoanlaitosta ja leipomisesta pienestä pitäen. Muutin vuosi sitten toiselle paikkakunnalle opiskelemaan ja ongelmat syömiseen liittyen pahenivat sitä myötä. Asun yksin ja voin syödä milloin haluan, mitä haluan. Ja se tarkoittaa yleensä totaalista ylensyöntiä. Olen yläasteelta asti leiponut muutaman kerran viikossa, mutta kotona asuessani syöjiä riitti, nyt syön yksin pellillisen pullia tai piirakkaa. Eikä ongelmana ole pelkästään herkut, sillä myös "oikea ruoka" maistuu. Tiedän, että aktiivisuus ja harrastukset saisivat oloni paremmaksi, mutta olen niin masentunut etten millään jaksa.. Usein välttelen ihmisten seuraa, koska ahdistun omasta kehostani mässäilyn jälkeen.
Tsemppiä teille syömisen suhteen :)- henkiksesti_kuollut
Minä olen aina ollut makean perään ja oikea herkku peppu mutta silti ihan normaali painoinen.Ylä-asteella mulle tuli vakava masennus.Koulunkäyminen ei enää kiinnostanut ja nukkuminen vei voiton.Päivät meni siihen että nukuin,söin,nukuin,söin,nukuin,söin.Kavereitakaan en jaksanut nähdä.Nukuin ja söin vähän lisää.Ylimääräisiä kiloja alkoi ilmaantua ja ne masensi entistä enemmän.Kaikki kaverini ovat aina olleet aivan tikku laihoja ja minä normaali kokoinen joten olen aina eronnut porukasta "sinä läskimpänä" vaikka en läski ollutkaan.
Kolme,neljä,viisi vuotta myöhemmin huomasin että melkeen 30kg on tullut ylimääräistä ja se määrä ruokaa mitä ahmin on ihan JÄR-KYT-TÄVÄ määrä!Pystyn ihan helposti syömään yli 6000kcal muut päivän ruuat.
Olen taistellut tätä vastaan,käyttänyt jo kaikki oljenkorttini ja vetänyt ässätkin jo hihoista.Tiedän että mun pitäis hakea ammattiapua mutta en uskalla.En halua että kukaan saa tietää koska tämä on noloa sairastaa ahmimishäiriötä.Mutta en tiedä kauan mä enää jaksan tällästä paskaa.Ei tää ole elämää eikä mitään.Tää on pelkkää ruuan kanssa pelleilyä ja elämän hukkaan heittämistä.Itsensä vihaamista.
Joka kerta kun olen ahminut sanon itselleni että en tee tätä enää ikinä,alkaen huomisesta.Silti näen itseni heti seuraavana päivänä ahtaamassa ruokaa suuhun kuin mikäkin sika.Toivon että olisin mielummin narkkari kuin sairastaisin BED:iä.Uskon että pääsisin kuiville huumeista paljon paremmin kuin tästä perkeleen ruuasta (huom.ruuasta ei voi edes päästä kuiville tai kuolet nälkään.Se tässä hommassa onkin ehkä kaikkein vaikeinta)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 3773568
Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa
Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit1961662Olen ärtynyt koska
minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.661317Suomalaiset marjat loppuvat
Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten1451192- 117873
Joku tukeva täti syyttää suomalaisia rasisteiksi Hesarissa
”Kaikki valkoiset ihmiset Suomessa ovat kasvaneet rasistiseen ajatteluun”, sanoo Maija Laura Kauhanen: https://www.hs.164845Mitä teen väärin?
Alkaa pikku hiljaa tympäsemään ainainen pakkien saanti. Eka ennen kun nähdään, miehet ovat kiinnostuneita viestittelemää116814Yhteiskuntaa hyväksi käyttäjät
Kyllä täällä Suomussalmellakin osaavat käyttää näitä Suomen etuja hyväksi. Vuokrataan ns. asunto lapselle että saa asu52811Oli mukava tavata irl
Sattuma toi sinut matkani varrelle. Ihmettelin sitä silloin, ehkä vähän vieläkin. Oli ilo jutella ja tuntea, vaikka nyt24809Haluaisin tietää
mikä saa sinut tuntemaan olosi rakastetuksi. Ja sitten haluaisin mahdollisuuden tehdä juuri niin. 💔46782