eronneille

Kun olette eronneet kirkosta oletteko samalla tehneet päätöksen että ette halua kirkollista siunausta viimeiselle matkallenne? Jos olette niin tehkää se myös selväksi omaisille/läheisillenne. Tällä tiedolla omaiset/ pappi säästyvät monelta pohdinnalta ja eripuralta. Vainajan tahtohan on se jonka mukaan pitää toimia; siunataanko vai ei. Hyvin harvoin tämä tahto on tiedossa. Totuus ainakin meillä täällä on että lähes kaikki kirkosta eronneet siunataan kirkollisesti.
7308
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

http://www.siviilihautajaiset.fi/

Olemme puolisoni kanssa lisäksi tehneet todistajien allekirjoittamat hautaustestamentit, jossa kerromme vaatimuksemme kuolemamme jälkeen. Ei hautajaisia, vain krematointi ja tuhkat luontoon.

Äänestä
  • Saako nykyisin Suomessa sirotella tuhkat luontoon? Olen elänyt käsityksessä, että ainakin jossain vaiheessa näin ei ole voinut menetellä. Itsekin haluaisin tuhkauksen ja tuhkat voisi sirotella vaikka johonkin lemppariluonnonkohteistani (ei tietenkään kenenkään toisen omistamia maita :D).

    Jos potkaisisin ihan heti nyt tyhjää niin todennäköisimmin omaiseni järjestäisivät minulle kristillisen siunauksen. Itse olen sen verran välinpitämätön, että minulle on aika sama mitä maalliselle majalleni tapahtuu kun tajunta on sammunut. Jos se siunaaminen helpottaa lähimpien oloa niin tehkööt sitten niin. Heitä varten ne hautajaiset mielestäni ovat. En kuvittele olevani seuraamassa tilaisuutta.

    Äänestä

  • Aliena kirjoitti:

    Saako nykyisin Suomessa sirotella tuhkat luontoon? Olen elänyt käsityksessä, että ainakin jossain vaiheessa näin ei ole voinut menetellä. Itsekin haluaisin tuhkauksen ja tuhkat voisi sirotella vaikka johonkin lemppariluonnonkohteistani (ei tietenkään kenenkään toisen omistamia maita :D).

    Jos potkaisisin ihan heti nyt tyhjää niin todennäköisimmin omaiseni järjestäisivät minulle kristillisen siunauksen. Itse olen sen verran välinpitämätön, että minulle on aika sama mitä maalliselle majalleni tapahtuu kun tajunta on sammunut. Jos se siunaaminen helpottaa lähimpien oloa niin tehkööt sitten niin. Heitä varten ne hautajaiset mielestäni ovat. En kuvittele olevani seuraamassa tilaisuutta.

    Omalle maalle saa sirotella tuhkat, toisen maalle luvan kanssa samoin kuin valtion maalle ja vesialueille.

    Luin kauniin kirjoituksen pari vuotta sitten, kun eräs henkilö kirjoitti miten hänen isänsä kuoleman jälkeen toimittiin. Harmi ettei ole kirjoitusta tallella. He saivat maanomistajan luvan sirotella isänsä tuhkat viljapellolle. Syksyllä maanviljelijä toi heille viljalyhteen ikäänkuin isästä muistoksi.

    Äänestä

  • Tuo on hyvä, mutta oikeastaan lain mukaan pitäisi lähteä siitä, että vain jos kirkkoon kuulumaton henkilö on ennen kuolemaansa kirjallisesti tai suullisesti pyytänyt pappia haudalleen, pappi saa tulla. Kirkkoon kuulumattomuus tarkoittaa lähtökohtaisesti sitä, että henkilö ei halua kirkollisia toimituksia. Papit tulevat uskonnototmien haudoille mielellään, koska silloin he saavat saarnata ja tehdä ns. sisälähetystyötä uskonnottomn uein uskonnttomille omaisille surun hetkellä. Uskovaisia ohjaa ns. lähetyskäsky, ja sitä he pyrkivät toteuttamaan tullessaan haudalle puhumaan. Uskonnottoman vainajan omaiset saavat surunsa keskellä käytännön ohjausta ja mm. puhujapalvelua hautajaisiin, ks. www.pro-seremoniat.fi

    Äänestä

  • Esakalevin kirjoitti:

    Tuo on hyvä, mutta oikeastaan lain mukaan pitäisi lähteä siitä, että vain jos kirkkoon kuulumaton henkilö on ennen kuolemaansa kirjallisesti tai suullisesti pyytänyt pappia haudalleen, pappi saa tulla. Kirkkoon kuulumattomuus tarkoittaa lähtökohtaisesti sitä, että henkilö ei halua kirkollisia toimituksia. Papit tulevat uskonnototmien haudoille mielellään, koska silloin he saavat saarnata ja tehdä ns. sisälähetystyötä uskonnottomn uein uskonnttomille omaisille surun hetkellä. Uskovaisia ohjaa ns. lähetyskäsky, ja sitä he pyrkivät toteuttamaan tullessaan haudalle puhumaan. Uskonnottoman vainajan omaiset saavat surunsa keskellä käytännön ohjausta ja mm. puhujapalvelua hautajaisiin, ks. www.pro-seremoniat.fi

    Näin usein tapahtuu, mutta ei minun eikä puolisoni kohdalla. Siitä on selvät paperit olemassa. Varminta se on, jos sen kirjauttaa maistraattiin, kuten monet tekevät. Keskustelin kerran erään naisen kanssa, joka on maistraatissa töissä ja hän sanoi että heille tulee paljonkin kyselyitä siitä voiko sukulaisia kieltää tulemasta hautajaisiin. On kuulemma tehty ihan sellaisia virallisia määräyksiä eli hautajaistestamentteja. Eikä niiden yli tietenkään kävellä.

    Ihan järjellä ajatellen, niin eihän sillä kuoleman jälkeen mitään merkitystä vainajalle ole missä ne tuhkat tai ruumis ovat, mutta periaatteesta minä en halua tuhkiani edes kirkon uurnalehtoon tai mitä niitä on.

    Äänestä

Joutuvatko lahkopapit siunaamaan muitakin kuin kirkon jäseniä ... ei kai homoja siunata.
Ennen oli kaikki paremmin, kun syntiä tehneet haudattiin kirkkomaan aidan ulkopuolelle, niin hyvät ihmiset saivat rauhassa odotella jeesustaan ja ylösnousemistaan.

Ei kai lutkulahkon siunauksilla ole mitään merkitystä, että se ketään vahingoittaisi?

Äänestä

en ole. ei kiinnosta. ihan sama siunataanko vai ei. omaiset saa päättää.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


bwv kirjoitti:

Kun olette eronneet kirkosta oletteko samalla tehneet päätöksen että ette halua kirkollista siunausta viimeiselle matkallenne? Jos olette niin tehkää se myös selväksi omaisille/läheisillenne. Tällä tiedolla omaiset/ pappi säästyvät monelta pohdinnalta ja eripuralta. Vainajan tahtohan on se jonka mukaan pitää toimia; siunataanko vai ei. Hyvin harvoin tämä tahto on tiedossa. Totuus ainakin meillä täällä on että lähes kaikki kirkosta eronneet siunataan kirkollisesti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu