Supo

Suojelupoliisi julkistaa uusia tietoja
suomalaisten yhteyksistä entisen DDR:n
pahamaineiseen turvallisuuspalveluun
Stasiin "muutaman kuukauden sisällä", kertoo
Supon johtaja Seppo Nevala. Supo on jo pitkään
selvittänyt suomalaisten Stasi-yhteyksiä.
Tärkeimpänä tietolähteenä ovat Yhdysvaltain
keskustiedustelupalvelulta CIA:lta saadut
dokumentit.

Ketähän listalta mahtaa löytyä? Tarjokkaita
isämaan pettäjistä ei liene koskaan ollut
puutetta Suomenmaassmme.
2164
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

perustuslaittomuus


ok 16.12.2001 klo 21.11

Perustuslakia ei ole noudatettu, koska
salakuuntelu esim. skanneri-radioilla on levinnyt
normaali-elon tasolle. Toisista asunnoista
naapurit monitoroivat pienimmätkin äänet.
Sähkökentät, eli näkymätön ilma, toimii
mikrofonin tavoin ja kun tämän yhdistää faktaan,
että ihmiset toimii antennin tavoin
sähkökentässä, on mahdollista ja on tapahtunut ja
tapahtuu edelleen, sitä että ihmiset lukittuu
kanavaksi skanneri-radioon. Hänen/heidän
pienimmätkin äänensä kuuluvat naapurille, joka
seuraa salaa kuulokkeet korvillaan puheluita ja
silloin, kun ei soita puheluja, muita ääniä. Tämä
on paljon mielenkiintoisempaa varmasti seurata
ihmistä, kuin katsella akvaariokalaa. Etenkin kun
ennen näitä tekstejä, kohteet eivät tienneet
tästä salakuuntelusta ja katselusta.

Äänestä

google = stasi-

google-tehdas tuotiin suonmen hankoon... entiseen natsi-ss-lahtari-kaupnkiin.....?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Ned kirjoitti:

Suojelupoliisi julkistaa uusia tietoja
suomalaisten yhteyksistä entisen DDR:n
pahamaineiseen turvallisuuspalveluun
Stasiin "muutaman kuukauden sisällä", kertoo
Supon johtaja Seppo Nevala. Supo on jo pitkään
selvittänyt suomalaisten Stasi-yhteyksiä.
Tärkeimpänä tietolähteenä ovat Yhdysvaltain
keskustiedustelupalvelulta CIA:lta saadut
dokumentit.

Ketähän listalta mahtaa löytyä? Tarjokkaita
isämaan pettäjistä ei liene koskaan ollut
puutetta Suomenmaassmme.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu